Christian Thielemann ja Dresdenin Staatskapelle Baden-Badenin Festspielhausissa lauantaina. Kuva © Jari Kallio.
Germaaninen traditio assosioituu ensimmäisenä mieleen, kun pohtii Christian Thielemannin ja Sächsische Staatskapelle Dresdenin yhteistyötä. Thielemann on toiminut orkesterin ylikapellimestarina vuodesta 2012 alkaen. Tuona aikana orkesteri ja ylikapellimestari ovat saaneetkin kiitosta erityisesti Wagnerin ja Richard Straussin parissa.
Alkukesän Keski-Euroopan kiertueelleen orkesteri ja Thielemann olivatkin valinneet ydinohjelmistostaan Beethovenia ja Straussia, joiden ohessa saatiin kuulla myös Max Regerin Mozart-variaatiot.
Kiertueen päätöskonsertissa Baden-Badenin Festspielhausissa kuultiin avausnumerona Beethovenin kolmas pianokonsertto c-molli, op. 37, jonka solistina oli Yefim Bronfman, jonka kanssa Thielemann ja orkesteri ovat tehneet Beethoven-yhteistyötä aiemminkin.
Jo orkesterijohdantoa kuunnellessa kävi selväksi, että Thielemannin tulkinta on melko kaukana omasta periodisoittoihanteestani. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö dresdeniläisten musisointi olisi ollut äärettömän taitavaa. Jäin kuitenkin kaipaamaan tiettyä kirpeyttä, vaikka orkesterin sulavan pehmeässä soinnissa ovat merkittävät hyveensä olikin.
Bronfmanin soolo-osuudessa tuota kirpeyttä olikin enemmän. Hänen pianismistaan oli helppo nauttia, varsinkin kun Thielemann piti tarkoin huolta dynamiikasta solistia erinomaisesti säestäen.Ilokseen tätä konserttoa kuunteli, vaikka tulkinnallinen näkökulma ei kaikilta osiltaan se kotoisin ollutkaan.
On tunnustettava, ettei Max Reger (1873-1916) ole ollut minulle erityisen tuttu säveltäjä. Näin on toki varmasti monen muunkin kohdalla, sillä Regerin aikoinaan varsin suositutkin teokset ovat vähitellen hävinneet konserttiohjelmistoista lähes tyystin. Tosin aivan viime vuosina hänen nimensä on jälleen löytynyt konserttiohjelmista.
Thielemann on ottanut Regeriä ohjelmistoonsa aiemminkin. Dresdeniläisten kanssa häneltä on julkaistukin Romanttisen sarjan (1912) tallenne. Myös Gustavo Dudamel ja Daniel Barenboim ovat johtaneet Regeriä hiljattain. Onhan tänä vuonna tullut kuluneeksi vuosisata säveltäjän kuolemasta.
Baden-Badenissa kuultu Variaatiot ja fuuga Mozartin teemasta (Variationen und Fuge über ein Tema von Mozart, op. 132 (1915)) on Regerin teoksista suosituin, jos kohta sekin on nykyisin konserttiohjelmissa harvinaisuus. Yli puolituntinen teos rakentuu kahdeksasta muunnelmasta Mozartin A-duuripianosonaatin KV 331 ensimmäisen osan teemasta sekä polveilevasta kymmenminuuttisesta fuugasta.
Vaikka Mozart-variaatioden ilmeinen esikuva on ollut Brahmsin Haydn-variaatiot, assosioituu Regerin musiikki kuitenkin enemmän Bachiin, Lisztiin ja Wagneriin kuin Brahmsiin. Mielenkiintoista on myös se, että temaattisesta lainasta huolimatta teos on hyvin kaukana myös Mozartin maailmasta. Ainoastaan teoksen alku toi hetkittäin mieleen Karl Böhmin 60-luvun Mozart-tallenteet.
Hienon johdannon jälkeen Thielemann ja orkesteri kuljettivat kuulijaansa mestarillisesti muunnelmasta toiseen. Ensimmäisessä muunnelmassa teema sai ympärilleen jousten kimmeltävän sädekehän, koristelun, joka loi ainakin pintapuolisia assosiaatioita Bachiin. Harmoniat kromatisoituivat muunnelmien edetessä kiehtovasti kohti wagneriaanista maailmaa pelkistymättä kuitenkaan Wagner-kopioiksi.
Kolmannessa, neljännessä ja viidennessä muunnelmassa tempo kiihtyi asteittain ja musiikkiin ilmaantui scherzon elementtejä, leikkisyyttä ja kirpeyttä. Näissä pyörteissä Dresdenin Staatskapellen soitto oli kerrassaan ihastuttavaa.
Kuudes muunnelma toi mielenkiintoisia assosiaatioita Korngoldin Sursum corda -konserttialkusoittoon (1920) sekä sitä kautta Hollywoodin kulta-ajan elokuvamusiikkiin. Seitsemäs muunnelma, andante grazioso hehkui huikean kauniissa väreissä muodostaen teoksen emotionaalisen ytimen.
Regerin laaja fuuga, joka levyltä kuunneltuna on jättänyt minulle aina jotenkin kulmikkaan vaikutelman, kasvoi Thielemannin johdolla mitä jännittävimmäksi orkesteriseikkailuksi, jonka virtaan oli ilo heittäytyä. Mozartin teeman uljas päätös vaskilla teki hienon vaikutuksen. Kokonaisuutena Mozart-variaatiot oli mitä ilahduttavin yllätys.
Väliaplodien jälkeen Thielemann palasi nopeasti lavalle ja loikkasi nopean kumarruksen jälkeen korokkeelle tempaisten kuulijansa Regerin juhlavuudesta silmänräpäyksessä Richard Straussin (1864-1949) Till Eulenspiegelin lystikkäiden kujeiden (Till Eulenspiegels lustige Streiche, op. 28 (1894-95)) riemastuttavaan maailmaan.
Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Thielemann olisi aikamme suurenmoisin Strauss-kapellimestari. Hänen läpikotainen ymmärryksensä straussilaista idiomia kohtaan yhdistyneenä dresdeniläisten pitkään Strauss-perinteeseen tuotti kerrassaan verrattoman lopputuloksen.
Till Eulenspiegelistä kasvoi henkeäsalpaavan jännittävä ja hykerryttävän hauska orkesteriseikkailu, joka oli tulvillaan hienoja sooloja, joista mieleenpainuvimpia olivat käyrätorven, klarinetin ja sooloviulun osuudet. Orkesteri yhteissoitto oli mitä nautinnollisinta, ja Thielemann poimi partituurin pienimmätkin nyanssit tulkintaansa ihailtavasti.
Innokkaiden suosionosoitusten jälkeen Thielemann puhui yleisölle lyhyesti Regerin musiikin unohdetusta kauneudesta, jonka jälkeen saatiin kuulla ylimääräisenä vielä Mozart-variaatioiden seitsemäs muunnelma. Parempaa muistolahjaa Reger voisi tuskin toivoa.
— Jari Kallio
Festspielhaus Baden-Baden, 11.06.2016, klo 19.00
Sächsische Staatskapelle Dresden
Christian Thielemann, kapellimestari
Yefim Bronfman, piano
Ludwig van Beethoven: Pianokonsertto nro 3 c-molli, op. 37
Max Reger: Variriaatiot ja fuuga Mozartin teemasta, Op. 132
Richard Strauss: Till Eulenspiegelin lystikkäät kujeet, Op. 28
