Amfion pro musica classica

Monthly Archives: heinäkuu 2009

You are browsing the site archives by month.

Kenen pitäisi laulaa Savonlinnassa?

Kuva: Timo Seppäläinen / Itä-Savo

Savonlinnan oopperajuhlille kaivataan lisää suomalaisia solisteja, raportoi Ylen kulttuuriuutiset. Taiteellinen johtaja Jari Hämäläisen kaudella festivaalille on kiinnitetty entistä enemmän ulkomaisia laulajia. Tänä kesänä Savonlinnassa esiintyi suomalaisia laulajia vain sivurooleissa.

Oopperajuhlien kannatusyhdistyksen sääntöjen mukaan festivaalin tehtävänä on tehdä tunnetuksia suomalaista oopperataidetta, mihin tietysti myös laulaminen kuuluu. Juhlien johtaja Jan Hultinin mukaan on tarkoituksenmukaista valita solisteiksi eri laulajia kuin Kansallisoopperassa esiintyy. Sitäpaitsi kenttä on muuttunut kansainvälisemmäksi, eikä taiteen tekemistä tule rajoittaa kansallisilla perusteilla.

”[Suomalaistenkin] laulajien täytyy kuitenkin olla mahdollisimman hyviä, sopivia rooliinsa ja siinä hintahaarukassa, että meillä on varaa kiinnittää heidät.” Hultin tunnustaa taloudellisten resurssien määrittelevän melko pitkälle roolituksen – tähtien varassa kukoistava perinteinen oopperataide onkin omiaan pönkittämään jalustalta käsin tapahtuvaa, taaksepäin nojaavaa musisointia.

Eräs kriittisistä suomalaislaulajista on Matti Salminen, joka moittii oopperajuhlien ohjelmistoa ja esiintyjävalintoja Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa. Salminen ei aio vierailla Savonlinnassa ”nykyisen ohjelmapolitiikan aikana” ja pitää merkkinä mielikuvituksen puutteesta sitä, että ”ensin esitetään omina tuotantoina neljä italialaista oopperaa ja lopuksi kutsutaan italialainen oopperatalo kylään”.

Elokuvaa, Lutoslawskin laatikoita ja Christmas in July

Akatemiaorkesterin sellosektio, äärioikealla Sasha Mäkilä.

Kaksi viikkoa lisää Aspenia takanapäin, ja meillä kapellimestariopiskelijoilla on ollut jo kolme mielenkiintoista erikoisprojektia: elokuvamusiikin nauhoitus, modernin musiikin workshop ja lastenkonsertti. Niistä lisää tuonnempana, kunhan ensin pidän lupaukseni valottaa hieman festivaalimusiikkikoulun yleistä rakennetta.

Mainitsinkin jo aiemmin, että oppilaita täällä on reilut 700, ja heistä valtaosa tietenkin on orkesterisoittajia. Muutkin instrumentit ovat edustettuina, minkä lisäksi täällä opiskelee laulajia, säveltäjiä (sekä ”tavallisia” että filmimusiikin tekijöitä), äänitetuottajia ja kapellimestareita. Kamarimusiikille ja modernille musiikille on omat opinto-ohjelmansa myös.

Kaksi kolmasosaa opiskelijoista saa taloudellista tukea opintoihinsa. Henkilökohtaisessa koesoitossa hyväksytyt instrumentalistit saavat fellowshipin mikä tarkoittaa sitä, että heillä on festivaalilla täysi ylöspito ja opetuksestakaan ei tarvitse maksaa. Harkinnanvaraisten stipendien suuruus vaihtelee 500 dollarista aina fellowshipin kokoluokkaan asti. Lisäksi kaikki kapellimestarit ovat fellowship-opiskelijoita.

Festivaalin kesto, yhdeksän viikkoa, on melko pitkä aika, joten opiskelijoilla on myös mahdollisuus valita ”half session” eli reilun kuukauden verran joko festivaalin alusta tai lopusta. Fellowship-opiskelijoilla tätä mahdollisuutta ei kuitenkaan ole.Instrumentalistien ohjelmaan kuuluvat ensisijaisesti orkesterisoitto ja omat soittotunnit. Useimmille siinä onkin kyllin, koska orkesterit esiintyvät maksavalla yleisölle ja ohjelmat ovat vaativia. Uskon, että Aspen voisi olla hyvinkin inspiroiva kokemus Suomesta tuleville instrumentalisteille – ainoa rajoittava tekijä on tietysti matkan hinta ja se, että täysin sponsoroidun kurssin saaminen vaatii sen henkilökohtaisen koesoiton.

Kapellimestareiden ohjelma on ollut edelleenkin tavattoman kiireinen. Meille pyritään antamaan mahdollisimman monipuolinen kuva (amerikkalaisen) kapellimestarin työstä, ja mahdollisuus kokeilla siipiämme erilaisten projektien parissa. Tässä kapellimestariakatemia onnistuukin erinomaisesti.

Sasha johtaa.

Mielenkiintoisin uusi kokemus minulle oli elokuvamusiikin äänityssessio. Filmisävellyskurssille osallistuneille säveltäjille oli annettu viiden minuutin pituinen takaa-ajokohtaus eräästä tuoreesta elokuvasta, ja he kaikki olivat säveltäneet sitä varten musiikin suurelle orkesterille. Kapellimestarin piti johtaa orkesteria kuulokkeet päässä klikkiä kuunnellen, jotta musiikki pystyttäisiin synkronoimaan myöhemmin filmin kanssa. Viikkoa myöhemmin meille järjestettiin katselusessio, jossa näimme ja kuulimme lopullisen editoidun version mahdollisine studiossa tehtyine päällekkäinäänityksineen. Lopputulos todella yllätti tasokkuudellaan, ja jotkut kappaleet olivat sävellyksinäkin erittäin hienoja.

Modernin musiikin workshop olikin sitten säveltäjille hieman kirpaisevampi kokemus. Meillä oli reilu 20 minuuttia aikaa lukea kukin noin kymmenminuuttinen kappale, ja lopputulos vaihteli valtavasti riippuen tietysti siitä, miten ”soittajaystävällistä” satsia nuoret säveltäjät olivat onnistuneet kirjoittamaan. Oma säveltäjäpartnerini Matti Kovler (etunimestä huolimatta ei suomalaisyhteyksiä) oli niin kaukonäköinen että puhtaaksikirjoitti kokonaan uudet, selkeämmän ja yksinkertaisemman näköiset stemmat jotta välttyisimme ajan käyttämiseltä selityksiin. Meidän sessiomme olikin tästä syystä sujuvin koko harjoituksessa, vaikka notaatiossa olikin ”Lutoslawskin laatikoita” ynnä muuta sälää.

Yhdysvalloissa apulaiskapellimestarin tehtäviin luetaan yleensä orkesterin yleisökasvatus- ja pops-osastoista huolehtiminen. Siksi Aspenin ohjelmaan kuuluukin jokavuotinen lastenkonsertti, jonka teema tällä kertaa oli ”Christmas in July”. Voitte kuvitella miten suunnattoman innostuksen tämä aihepiiri herätti soittajissa ja kapellimestareissa. Viime kesänä teema oli kuulemma ollut Halloween! Erikoiset teemavalinnat johtuvat tietysti siitä, että opettajamme valitsevat ohjelmiston meitä silmälläpitäen ja haluavat joka vuosi tarjota kurssilaisille ohjelmistopaketin josta tulee myöhemmin olemaan hyötyä. Matalista ennakko-odotuksista huolimatta konsertti onnistui loistavasti ja yleisöllä oli silminnähden hauskaa. Toinen opettajistamme, Murry Sidlin, näytti esimerkkiä sujuvasta konsertin juontamisesta.

Seuraavalla viikolla ohjelmassa olisi oopperatyötä, mutta se jää minulta valitettavasti väliin, koska teen pienen lenkin Etelä-Afrikkaan jossa olen kansainvälisen alttoviulukongressin kapellimestarina. Afrikasta palattuani päivitän taas lisää Aspenin kuulumisia!

Arvio: Kannattavaa riskinottoa

Kuusisto ja Beatson. Kuva: Maarit Kytöharju

Ennakkoluulottomuudesta on tullut klisee, mutta Pekka Kuusiston Tuusulanjärven ympäristöön synnyttämälle itsensä näköiselle festivaalille tämä määritelmä sopii. Kamarimusiikkitapahtumassa kuulee takuuvarmasti puhuttavia tulkintoja tutusta ohjelmistosta, marginaalista ja muista genreistä poimitun musiikin kanssa vastakkain- ja rinnan aseteltuna: tänä kesänä on kuultu samassa konsertissa esimerkiksi Schumannia ja punkyhtye Joy Divisionin kappaleita.

Kuusisto kirjoittaa ohjelmakirjassa soittavansa joskus tarkoituksellisen rumasti, sillä ”kauneinkaan ei ihastuta […] jollei sopivan matkan päässä lymyile kontrastia. Joskus tulokset tuntuvat väkeviltä, toisinaan keskittymishäiriöisiltä.” Viimekertaiselta festivaalilta on edelleen hyvässä muistissa Messiaenin Aikojen lopun kvarteton viimeinen osa, jossa viulistin kuvia kumartamaton vibraton ja jousen käyttö ja improvisatorinen suhde tulkittavaan materiaaliin loivat hauraudessaan uskomattoman vangitsevan tunnelman.

Riskinotto kannattaa, vaikkei eilinen Beethovenin Kreutzer-sonaatti skottipianisti Alasdair Beatsonin kanssa inspiroituneista hetkistä ja tehokkaasta finaalista huolimatta vastaavaa vaikutelmaa jättänytkään. Kuusisto oli buukannut kansanmuusikot Pekko Käpin ja Vilma Timosen esittämään uuden, päivän humanitääriseen teemaan räätälöidyn teoksensa sonaatin osien välissä. Kenties Käpin jouhikkointro innoitti viulistin hakemaan ensimmäisen osan alkuun mahdollisimman vähän resonoivaa ääntä, mitä ratkaisua en tässä yhteydessä ymmärtänyt.

Vielä vähemmän ymmärsin Käpin ja Timosen kollaasia, jonka aiheena oli ilmeisesti naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäiseminen. Teoksessa resitoitiin ja soitettiin sanelukoneella kaiketi Tolstoin ja Raamatun tekstejä, joiden lomassa esitettiin ylipitkiä, staattisia improvisaatioita. Hämmästelin, miten vähiin sointiväreihin kansanmuusikot niissä tyytyivät.

Ennen muuta teos vahvisti käsitystäni siitä, että musiikki kannattaisi pitää erossa palopuheista ja kannanotoista: jos haluaa ilmaista jotain näin konkreettista, olisi yleisönosastokirjoitus tai pamfletti painavampi käsikassara. Nyt teksti söi musiikin tekemää vaikutusta, ja päin vastoin.

Sama teos voi aiheuttaa soittajissa tyystin erilaisia impulsseja, minkä Janácekin skitsofreenisen ensimmäisen jousikvarteton vimmainen tulkinta myöhäisillassa osoitti; yleensä tästä häiriintyneestä musiikista kuullaan varsin salonkikelpoisia ja ”kauniita” esityksiä. Kvartetti haki kansanmusiikkivaikutteisesta satsista ekstreemejä ja piti taatusti otteessaan – pienenä annoksena näin äärirajoilla oleva soitto toimii. Seuraavaksi olisi kiinnostavaa kuulla esitys, jossa kamarimusiikkikumppanit uskaltautuisivat vielä syvemmälle Kuusiston maailmaan, jossa rumuus on osa musiikkia ja arvo sinänsä.

Tälläkin kertaa kaksi eri kokonaisuutta esitettiin limittäin, ja Gesualdon madrigaalit vuorottelivat kvarteton osien kanssa. Kotimaisen Guarneri del Gesualdo Ensemblen notkeat ja solistiset laulajat korostivat hekin musiikin viiltävää dramatiikkaa. Halosenniemen kuivassa akustiikassa yhtyeen sointi oli painottunut liiaksi keskirekisteriin – ehkä tukevampi basso-osasto olisi myös auttanut harmillisen suurpiirteiseksi jäänyttä intonaatiota.

Uutta Nuorvalaa

Amfion poikkeuksellisesti suosittaa päätoimittajan konserttia. Ohjelmassa on muun muassa Juhani Nuorvalan Boostin kantaesitys.

Joseph Haydnin klaveerisonaatteja

C.P.E. Bachin taitajana tunnustettu Spányi tarttuu nyt Haydnin sonaatteihin.