Amfion pro musica classica

Monthly Archives: syyskuu 2007

You are browsing the site archives by month.

Suomalaisten kiinnostus kulttuuriin laimeaa

Suomalaiset ovat Euroopan vähiten kiinnostuneita kulttuurista, kertoo Turun Sanomat. Eurobarometrin mukaan suomalaisista vain 65 prosenttia pitää kulttuuria itselleen tärkeänä, kun kaikista EU-maiden kansalaisista näin ajattelee 77 prosenttia.

Neuvottelukulttuuria

ValtionvarainministeriöHS 27.9.2007:

”[…]opetusministeriö vastusti veikkausvoittovarojen käyttöä Senaattikiinteistöjen menoihin, mutta hävisi neuvotteluissa valtiovarainministeriön virkamiehille.”

Noin vuosi sitten valtiovarainministeriön nuoret virkamiehet olivat kutsuneet vapaamuotoiseen tapaamiseen muotoilijoita ja säveltäjiä. Ilokseni saatoin todeta, että monella nuoremmalla virkamiehellä oli omakohtainen suhde klassiseen musiikkiin, joko oman harrastuksen tai lasten kautta. Read More →

Kantelesävellyksiä 111 vuotta

Sieblius-Akatemian kanteleluokka juhlii 20:n vuoden taivaltaan ohjelmistolla, joka esittää kansallissoittimen monet kasvot. Soittimia on laidasta laitaan, ja musiikkia on tarjolla sekä vanhaa että vähän uudempaakin. Konsertti huipentuu Pekka Jalkasen neljän kanteleen teoksen kantaesitykseen.

Noras ja Gothóni Helsingissä

Gothónin ja Noraksen pitkään jatkuneen yhteistyön hedelmistä ei pääse nauttimaan liian usein. 1900-luvulle painottuva ohjelma tuo esille monia hiukan vähemmän soitettuja teoksia.

Noras ja Gothóni Raahessa

Gothónin ja Noraksen pitkään jatkuneen yhteistyön hedelmistä ei pääse nauttimaan liian usein. 1900-luvulle painottuva ohjelma tuo esille monia hiukan vähemmän soitettuja teoksia.