Amfion pro musica classica

Monthly Archives: maaliskuu 2008

You are browsing the site archives by month.

Arvio: Näkökulmia nykymusiikkiin ja romanttiseen sinfoniaan

Helsingin Kaupunginorkesterin torstaikonsertti esitteli kaksi nykymusiikkiteosta, joista kumpikin omalla tavallaan ottaa etäisyyttä modernismin perinteeseen. Lisäksi kuultiin muhkea romanttinen sinfonia keskeisimmän kantaohjelmiston ulkopuolelta.Matthew Whittall (s. 1975) on Suomeen kotiutunut, perusopintonsa Yhdysvalloissa käynyt kanadalaissäveltäjä, jonka inspiraationlähteinä ovat usein runous ja luonto. Musiikillisia vaikutteita Whittall on ottanut monesta suunnasta, mutta perinteiset tonaaliset ainekset eivät hänelle ole mitenkään tabu. Niinpä orkesteriteos Of Aspens, Hills and Shattered Dreams (2000–2001) on paljolti kolmisointuista, osin jopa romanttista ja elokuvamaista musiikkia, jonka sointikuva on miellyttävän pehmeä ja kokonaismuoto selkeä. Kenttämäiset orkesteritekstuurit ja tietyt sointiväri-ideat taas tuovat teokseen tarvittavaa särmää ja kertovat myös modernimman musiikin vaikutteista.

Of Aspens, Hills and Shattered Dreams, joka lienee Whittallin ensimmäinen orkesteriteos, on monessa mielessä vakuuttava ja lahjakkuutta osoittava näyttö. Kappaleen identiteetti välittyy vahvasti, ja otsikon lupaamat tunnelmat teos tavoittaa osuvasti. Sävellyksen kokonaiskaarros on tyylikäs ja eheä, joskin tiettyinä hetkinä musiikissa olisi voinut olla enemmän suuntaa. Teoksen soitinnus kärsii välillä balanssiongelmista, mutta kokonaisuudessaan orkestraatio on pohdittua, persoonallista ja kiinnostavaa.

Brittisäveltäjä Mark-Anthony Turnage (s. 1960) on etsinyt vaikutteita jazzin ja rockmusiikin suunnalta, mutta on pitäytynyt lähinnä atonaalisen harmonian maailmassa. Kaksiosainen klarinettikonsertto Riffs and Refrains (2003) tarjosi ensiosassaan suorastaan punk-henkistä draivia, raivoa ja rytmistä kiihkoa. Osan sointimaailma oli kova ja kirpeä, ja virtuoosinen soolo-osuus hyödynsi klarinetin äärirekistereitä tehokkaasti. Hidas ja soinniltaan kuulas toinen osa tuntui innostavan alun jälkeen sovinnaiselta ja mitäänsanomattomalta pettymykseltä. Onko Turnagen kenties vaikea löytää musiikkiinsa innoitusta silloin, kun aineksina ei olekaan räiskettä ja rätinää? Klarinettisolisti Michael Collins oli uskomaton taituri, joka loisteliaalla tulkinnallaan ja karismallaan valloitti yleisön suvereenein ottein.

Sergei Rahmaninovin (1873–1943) soolopianoteokset ja pianokonsertot ovat tärkeä ja persoonallinen osa myöhäisromanttisen musiikin historiaa. Olikin kiinnostavaa miettiä, voisiko Rahmaninov vakuuttaa yhtä lailla myös sinfonikkona.

Sinfoniassaan nro 2 e-molli (1907) Rahmaninov on epäilemättä onnistunut löytämään oman orkesterisoinnin, ja myös hänen tapansa rakentaa sinfonista muotoa on varsin omintakeinen. Parasta Rahmaninovia sinfonia tosin ei ole. Sen teemoista puuttuu profiilin terävyyttä, temaattisesta kehittelystä taas pitkäjänteisyyttä ja keskitystä. Musiikki velloo kyllä monina hetkinä vahvasti, mutta laajojen muotokokonaisuuksien rakentaminen ei oikein tunnu uskottavalta. Lyhennettynä versionakin sinfonia tekee ylipitkän vaikutelman.

Kapellimestari Yasuo Shinozaki muotoili konsertin kaikki teokset tarkasti ja varmaotteisesti, mutta Rahmaninovin sinfoniassa hän olisi voinut repiä orkesterista irti slaavilaista paatosta enemmänkin.

Funktioita

Kovin talvista, mutta myös suurimman osan aikaa aurinkoista. Pääsiäismaanantaina kävin Strausbergin keskiaikaisessa pikkukaupungissa, minne pääsee Berliinistä paikallisjunalla 2,70 euron hintaan, matka kestää vajaan tunnin yhteen suuntaan. Jos haluaa Helsingistä matkustaa Espooseen, siitä ilosta pitää maksaa 3,80.

En ole myöskään aikaisemmin kunnolla käynyt Hansaviertelissä, missä Tiergartenin puistoon levittäytyy vuoden -57 asuntomessualue (http://www.interbau57.com, http://de.wikipedia.org/wiki/Interbau). Sodan jälkeisten nimekkäiden arkkitehtien, kuten Le Corbusier, Walter Gropius, Egon Eiermann, Alvar Aalto jne., suunnittelema alue on kaunis ja idealistisuudessaan vaikuttava. Le Corbusierin talo ei tosin mahtunut kyseiselle alueelle ja se rakennettiin Olympiastadionin lähelle.

Talot ovat harvassa viheralueiden ympäröiminä, palvelut keskitetysti lähellä, tunnelma on erittäin rauhallinen. Kuka haluaa asua niissä nykyään on eri kysymys. esimerkiksi äänieristys ei varmasti ole hyvä, mutta kyseessä on myös arvovalinta. Eräällä tavalla nykyajan rakentaminen lähiöparitaloalueineen ja umpioituine kerrostaloasuntoineen heijastaa myös epäyhteisöllisyyden ihannetta, joka rakennuskannan mukana säilyy. Interbau57 on paitsi erään aikakauden poliittisten asetelmien, myös nousevan demokratian ja idealistisen arvomaailman ilmentymä. Kansattaa aina välillä miettiä, mikä niissä oli hyvää.

Interbau57

Opetusministeriö nosti sarjakuvan ja muodin taideviennin kärkialoiksi

Kuvataiteet saavat tänä vuonna eniten rahaa opetusministeriön kulttuuriviennin kärkihanketuesta. Aikaisempina vuosina ministeriö on tukenut eniten musiikin vientiä. Tänä vuonna kuvataiteet saavat yli 360 000 euroa ja musiikki jää alle 350 000 euroon.

Kulttuuriviennin uusiksi kärkialoiksi ovat nousseet sarjakuva ja muoti. Sarjakuvalle herui lähes 100 000 euroa ja muodille 77 000 euroa. Muotia ja sarjakuvaa opetusministeriö tukee enemmän kuin esimerkiksi elokuvaa, pelialaa ja muotoilua.

Yhteenveto Berliinin nykymusiikkifestivaaleista

Liza Limin TON oli pettymys. Ultraschall ja Maerz Musik -festivaaleja jälkikäteen verratessa ensin mainittu on laadullisesti tasainen ja toimii perinteisellä konseptilla; pääosin kamarimusiikkia ja pari orkesterikonserttia. Joukossa oli paljon hyviä teoksia, nuoremman polven säveltäjiä sekä myös vähän vanhempia repertoaarikappaleita. Maerz Musik sen sijaan tuntuu tarkoituksella etsivän yllättäviä ja valtavirrasta poikkeavia teoksia ja yhdistämään erilaisia yleisöjä, välillä oikein onnistuneesti. Tosin melko konseptuaalisten teosten ja improvisoidun tai sen kaltaisen musiikin lomassa olisi mieluusti kuullut viikon loppupuolella enemmän hyviä sävellyksiä.

Tähän liittyen muistuu mieleen Ultraschallissa esitetty Elliott Carterin Boston Concerto, jonka esitti Deutsches Symphonie-Orchester Berlin Brad Lubmanin johdolla. Vuonna 2002 sävelletty teos on vaikuttavaa ajatuksen lentoa ja ilmaisun briljanssia. Hämmästyttävää energiaa vailla vanhuuden resignaatiota. Teoksesta päätellen tänä vuonna 100 vuotta täyttävä (www.carter100.com) Carter voisi olla uransa kypsässä vaiheessa ja jatkaa
vaikka kuinka kauan.

Elliott Carter

Säveltaiteelle tukea viime vuonna

Esittävän säveltaiteen edistämiskeskus jakoi viime vuonna tukea runsaat kaksi miljoonaa euroa. Suurimman yhteissumman, runsaat 600 000 euroa, sai audiovisuaalinen musiikkituotanto. Suurin osa tuotannosta oli musiikkivideoita.