Amfion pro musica classica

Author Archives: Paul

arvio: Tuntematon naissäveltäjä Rantasalmelta

Laura Netzel. Maria Röhlin maalaus vuodelta 1863. Lähde: Wikipedia.

Laura Netzel. Maria Röhlin maalaus vuodelta 1863. Lähde: Wikipedia.

Mikkelin Mikaelin ihastuttavassa konserttisalissa – joka on minusta aina kuin Washingtonin Kennedy-Centerin miniatyyri – oli merkittävä musiikkitapahtuma perjantai-iltana 20.11.2020. Ensinnäkin Mikkelin jousiorkesteri ja Saimaa sinfonietta jatkoivat loistavaa yhteistyötään. Mikkelin jouset täydensivät Saimaa sinfonietan sointia – unisonoissa aivan tshaikovskiaaniseen laulavuuteen – ja vihdoin Mikkelissä kuultiin oikeaa laajaa sinfoniaorkesteria taitavine puhaltajineen. Orkesteria johti Erkki Lasonpalon ja konserttimestareina olivat Saimaan Elias Lassfolk ja Mikkelin Jyrki Lasonpalo. Solistina oli tunnettu ja taitava ruotsalainen pianisti Stefan Lindgren Tukholmasta. Tilaisuus oli myös Mikkelin Musiikkijuhlien jatkoa Teemu Laasasen johdolla.

Illan pääattraktio, Laura Netzelin (1839–1927) pianokonsertto 1800-luvun lopulta, vaatikin täyttä suurta orkesteria. Teos kuultiin nyt ensi kertaa kuopiolaisen Petteri Niemisen uutteran digitalisaation ansiosta. Hän kertoi työstään tuntemattomien naissäveltäjien parissa 1800-luvulta ja loi panoraaman noista lukuisista kiehtovista elämäntarinoista; suuri määrä musiikkia odottaa esittämistään ja mikä vahinko, että niin paljon hienoa säveltaidetta oli jäänyt kirjoittamatta vaikeiden olosuhteiden takia. Petteri Nieminen on itse lääketieteilijä ja kerkiää suorittaa hidasta ja tarkkaa digitointiaan vain heräämällä joka aamu kello neljältä.

Mutta kuka ihmeen Laura Netzel? Hän oli syntynyt 1839 Rantasalmella – eli oli siis Mikkelissä ”meikäläisiä” ja alunperin nimeltään Leskinen, mutta sitten Ruotsissa aateloitu Pistolekorsiksi. Hän saiTukholmassa monipuolisen muusikon koulutuksen pianistina, kapellimestarina ja täydensi opintojaan Pariisissa mm. Charles-Marie Widorilla. Hän oli naimisissa professori Wilhelm Netzelin kanssa ja käytti säveltäjänä salanimeä N. Lago. Kerrotaan, että hän harrasti myös hyväntekeväisyyttä, tukien köyhiä lapsia, naisia ja työläisiä.

Odotukset olivat siis suuret, mutta miltä tämä löytö kuulosti? Konsertossa oli kolme osaa, allegro moderato, lento ja allegro vivo, eräänlainen tarantella, jollaisia Netzel harrasti muussakin tuotannossaan. Teoksen päällimmäinen vaikutelma oli sinfoninen, orkestraatio ylitsevuotavan värikästä ja tiivistä, hieman kuin jonkinlaista lavennettua biedermeyeria. Teoksella ei tuntunut olevan erityistä narratiivista ohjelmaa, se on kuin keskeytymätöntä puhetta, ikään kuin taukoja pelättäisiin ts. että puhuja silloin keskeytettäisiin. Onko se feminiiniselle diskurssille tyypillistä? Teos erottuu ehdottoman omintakeisena 1800-luvun suuressa jännitteessä virtuositeetin ja Werkcharacterin välillä. Kuten tunnettua, konsertoissa oli virtuoosilinja Lisztistä Paganiniin ja ilmaisevan, puhuvan musiikin linja Clara Wieckistä Louis Spohriin. Netzel kirjoittaa pianolle tauotta virtaavia kuvioita mutta ne ovat lineaarisia, temaattisia eikä koskaan pelkkää virtuoosista, ulkonaista taidonnäytettä. Mutta pianisti ei saa helposti ääntään kuuluville, ratkaisevan tärkeät teemat tulevat ennemmin esiin puhaltimilta ja jousilta. Saattaa tietenkin olla, että jos teos esitettäisiin vähän eri tavalla eli niin että orkesteri soisi kauttaaltaan korkeintaan mezzopiano ja piano fortessa, niin tämä seikka korjaantuisi. Mihin tätä musiikkia vertaisi? Chopin tulee tietenkin mieleen mutta myös ranskalaisen musiikin läpikuultavuus Faurésta ja Franckiin. Ja Saksassa tietenkin Mendelssohn. Tekstuuri on kuin jatkuvaa arabeskia, figurointia. Musiikki ei tähtää mihinkään dramaattisiin konflikteihin ja niiden ratkaisuihin, huipennuksiin. Joka tapauksessa kyseessä on ihan oikeasti löytö; uskon, että Netzelin konserttoa aletaan nyt enemmän esittää.

Konsertin alkunumeron, vauhdikkaan Dvořákin Slaavilaisen tanssin op.46/8 jälkeen orkesteri toi esiin taitonsa Brahmsin neljännessä sinfoniassa. Eli tämä – jos mikä – on nyt sitten sitä ’kaanonia’. Uskaltaako sitä enää ollenkaan kuunnella kun kaanonin edustajat on tuomittu nykymusiikkitieteessä perinpohjaisen sorron ja taantumuksen edustajiksi?

Erkki Lasonpalolla on kapellimestarin päähyveenä muodon taju ja fraseeraus; hän valitsi furtwängleriläisen rauhalliset, oikeat tempot, niin että ehtii kuulla kaiken. Fraseeraus juuri näin, teemojen annetaan hengittää. Hän osaa myös pysäyttää musiikin virran taukopaikkoihin, jolloin muoto nousee esiin jyhkeänä. Yhdistelmä Saimaan sinfonietta ja mikkeliläiset toimii erinomaisesti: Suomen maaseudulla toteutetaan unohtumattomia musiikkielämyksiä!

Jokaisen Brahmsin teoksen takana on joku Beethovenin sävellys. Beethoven oli hänen kaanoninsa. Mutta e-mollia Beethoven ja muut klassikot harrastivat erittäin vähän. Ei ole yhtään Beethovenin sinfoniaa e- mollissa eikä liion kuin yksi pianosonaatti e-mollissa. II osan allegro giocoso muistuttaa As-duuripianosonaatin op. 110 väliosaa f-mollissa… muistumia on. Samoin koraalimaiset välitaitteet allegroissakin, joissa jouset laulavat ekspressiivisesti.

Milloin on seuraava Mikkelin ja Saimaan yhteiskonsertti? Kannnattaa pakata matkalaukku ja ajaa Mikkeliin mistä vaan Suomesta, tai miksei Lappeenrantaan.

— Eero Tarasti

Valtion taiteilija-apurahat jaettu

Taiken yhteydessä toimivat taidetoimikunnat ovat jakaneet valtion taiteilija-apurahoja 298 ammattilaiselle. Apurahoilla rahoitetaan erityisesti kuvataiteilijoiden ja kirjailijoiden työskentelyä. Hakemuksia tuli ennätysmäärä, runsaat 2 800. Määrä kasvoi edellisvuodesta lähes kymmenellä prosentilla. Taiken rahoittama työskentely alkaa vuoden 2021 alusta. Kausien pituudet vaihtelevat puolesta vuodesta viiteen vuoteen. Apurahan suuruus on 1 960 euroa kuukaudessa (josta apurahan saaja maksaa itse pakollsiet vakuutusmaksut).

– On tärkeää, että Suomen korkeatasoisilla taiteilijoilla on mahdollisuus vapaaseen, pitkäjänteiseen työskentelyyn ja yhteiskunnan syvälliseen, moninaiseen hyödyttämiseen. Valtion taiteilija-apurahat mahdollistavat tämän. Tulevaisuudessa tulee pitää huolta siitä, että apurahatyötä arvostetaan työnä, tuen ostovoima nousee ja siitä kertyy normaali sosiaaliturva, toteaa johtaja Paula Tuovinen Taiken tiedotteessa.

Vaikeinta taiteilija-apurahan saaminen oli visuaalisissa taiteissa, musiikissa sekä monitaiteessa. Rahoitusta riitti vain alle kymmenelle prosentille hakijoista. Musiikin alalla apurahan saaminen vaikeutui, koska hakemusmäärä kasvoi edellisestä vuodesta lähes kolmanneksella.  Naisten osuus on kasvussa mutta musiikissa naishakijoita oli vähiten, kuten viime vuonnakin. Joka kuudes taiteilija-apurahalla työllistyvä taiteilija on alle 35-vuotias.

Musiikin 5-vuotisen apurahan saivat mm. viulisti Eriikka Maalismaa, säveltäjä/viulisti Sanna Salmenkallio (s. 1966) ja säveltäjä Juhani Nuorvala (s. 1961)

Kaikki musiikin apurahan saajat:
viisivuotinen
Grundström Eero, Pukkila
Maalismaa Eriikka, Helsinki
Nuorvala Juhani, Helsinki
Perko Jukka, Helsinki
Salmenkallio Sanna, Helsinki

kolmivuotinen
Fagerudd Markus, Loviisa
Luolajan-Mikkola Markku, Helsinki
Naukkarinen Laura, Kemiönsaari
Niku Teija, Helsinki
Rissanen Aki, Helsinki
Sallinen Lauri, Kuhmo

yksivuotinen
Arola Tytti, Helsinki
Freeman Alexander, Espoo
Hohti Hanna, Espoo
Häkkinen Matias, Helsinki
Kantonen Seppo, Helsinki
Keränen Hannu, Helsinki
Kleemola Patrik, Turku
Kujanpää Emmi, Helsinki
Kuusijärvi Harri, Rovaniemi
Lehto Kukka, Espoo
Lehto Lassi, Helsinki
Livorsi Paola, Helsinki
Lötjönen Antti, Helsinki
Martin Roni, Helsinki
Mäensivu Kaisa, Helsinki
Ounaskari Markku, Helsinki
Pitkänen Johanna, Helsinki
Rounakari Tuomas, Kokkola
Salokoski Emma, Vantaa
Suolahti Linda, Janakkala
Turkka Tellu, Joensuu
Tuunela Arto, Helsinki

puolivuotinen
Ahonen Joonas, Wien
Kankaanranta Eija, Helsinki
Klemetti Sanna, Jyväskylä
Nordenstreng Markus, Helsinki
Oramo Anna-Maaria, Espoo
Peltomaa Aino, Vantaa
Prättälä Tuomo, Helsinki
Seppinen Jutta, Helsinki

Myös HKO:n konserteissa muutoksia

Kapellimestari Risto Joost korvaa Nathalie Stutzmannin Helsingin kaupunginorkesterin konserteissa lokakuun alussa. Stutzmannin konserttivierailu Helsinkiin peruuntuu hallituksen linjaamien matkustusrajoitusten takia, ja lokakuun alun konsertit johtaa virolaiskapellimestari Risto Joost. Konserttien ohjelma pysyy aiemmin ilmoitetun mukaisena. Mozartin pianokonserton solistina on Janne Mertanen.

Konserteissa nähdään myös uutuuskoreografia, kun muusikko ja tanssija luovat yhteisen duettoteoksen. Nico Muhlyn sävellyksen tulkitsevat alttoviulisti Atte Kilpeläinen ja tanssija-koreografi Auri Ahola. Konserteista viimeinen nähdään suorana HKO Screen -verkkolähetyksenä orkesterin verkkosivuilla ja mobiilisovelluksessa.

Helsingin kaupunginorkesteri Musiikkitalossa
ti 6.10. klo 18.00 / to 8.10. klo 12.00  / pe 9.10. klo 19.00 (+HKO Screen -verkkolähetys) 

Wagner: Siegfried-idylli / Mozart: Pianokonsertto nro 23 A-duuri / Muhly: Étude 3  / Ravel: Couperinin hauta, orkesterisarja

Lisää esiintyjämuutoksia RSO:n konserteissa

18.9. Lontoon filharmonikkojen tulevan ylikapellimestarin Edward Gardnerin tilalla johtaa Esa-Pekka Salonen. Ohjelmassa on edelleen Schumannin pianokonsertto ja John Adamsin Kamarisinfonia.

23.9. kapellimestari Elim Chanin tilalla johtaa Sakari Oramo. Tässäkään konsertissa ohjelma ei muutu, vaan konsertissa kuullaan Anna Clynen Sound and Fury, Kaija Saariahon viulukonsertto sekä Prokofjevin sinfonia nro 1.

 

väitös: Pillipiipareita Suomen musiikin historiassa

Kari Laitinen

Kari Laitinen

Kari Laitisen väitös 11.9.2020

Korona on autioittanut Helsingin yliopiston kampuksenkin – mutta musiikkitieteen lippu on täyssalossa. Perjantaina 11.9. tarkastettiin kauan odotettu väitös, Kari Laitisen Piipareita, klarinetin puhaltajia ja musikantteja. Sotilassoittajat Suomessa Ruotsin ajan lopulla (Studia musicologica Universitas Helsingiensis XXX, 318 s.). Vastaväittäjä oli 1700-luvun historian spesialisti, professori Charlotta Wolff Turun yliopistosta.

Kyseessä on uraauurtava, huolelliseen empiiriseen tutkimukseen perustuva työ niistä ihmisistä, jotka harjoittivat sotilasmusiikkia em. aikana maassamme. Näin ollen työ kuuluu kulttuurihistorian alaan ja pääpaino on henkilöissä, jotka loivat ja ylläpitivät sotilasmusiikin traditiota. Kaikki olivat väitöksessä yhtä mieltä siitä, että teoksen arvokkainta osaa oli loppuun painettu matrikkeli, jossa jokainen maassamme vaikuttanut sotilassoittaja mainitaan tarkkoine taustatietoineen esimerkiksi tähän tapaan:

Thusberg, Carl Fredrik; kapellimestari TJR 1783-1792; syntynyt Helsinki 1754, kuollut Turku 1814 (entinen musikantti, vääpeli), vanhemmat kirvesmies Carl Herikinpoika ja Christina Jakobintytär; poistunnan syy: erosi omasta pyynnöstä sairauden takia, aikaisempi ammatti: Helsingin kaupungin muusikko, ArmL. Sotilassoittaja ja kersantti; muuta: ylennettiin vääpeliksi viim 1878, rykmentistä eron jälkeen yritti tulla toimeen myymällä soittimiaan ja antamalla soitonopetusta. KAMil 5.TJR pkr 1785 ja 1790, KAS: Mil 6. TJR pkr 1795, Turun suomal srk rk 1804-1809 (Itäk. 31) TKA: Tmra perukirjat 31.1.1815 nro 134. Helsinki kl 1754. KA Mil 41a. THR order 12.7.1792, Jäppinen 2003, s. 100-102, KrA: armL, pkr 1780 (KA: mf K 00443) KA: Mil 107, TJR verif till räkenskaper, Åbo Tidningar 27.9.1800; Åbo Tidning 4.1. 1806.

Kun matrikkelin henkilöitä on ainakin pari sataa voi lukija arvata, mikä työ on ollut kerätä tiedot näistä soittajista. Tutkimuksen vaikeus onkin siinä, ettei sotillassoittajien arvokasta toimintaa dokumentoitu juuri mitenkään. Ainoastaan satunnaisesti on säilynyt esimerkiksi nuotti- tai soitinkokoelmien luetteloita, joista käy ilmi, millaista repertuaari oli. Matrikkelissa mainitaan myös kirjeitä, joissa olisi saattanut olla kvalitatiivista kuvausta siitä, mitä todella tapahtui musisoinnin yhteydessä ja miten se vastaanotettiin.

Vaikka Laitinen toteaa johtopäätöstensä viimeisessä lauseessa, että koska koulutettuja muusikoita ei juuri ollut paitsi soittokuntien johtajina (”… sotilassoittajien määrä ja taidot eivät koko aikana riittäneet nostamaan soittokuntien osaamista eurooppalaiselle tasolle”), niin ilmiö ei ole sentään näin marginaalinen. Sotilasmusiikilla oli tärkeä rooli suomalaisessa orastavassa taidemusiikissa ja sotilassoittajat myös viihdyttivät säätyläisiä kaupungeissa ja kartanoissa musiikilla, joka oli tyypillistä kauden ”funktiomusiikkia”, ts. poloneeseja, katrilleja, menuettoja, marsseja, ja ne kulkivat myös nimikkeellä sinfonia, sarja jne. Tietenkään ne eivät olleet varsinaisia sinfonioita, joita tosin niitäkin kuultiin Suomessa tuohon aikaan kuten Antti Chydeniuksen nuottikokoelman ensipainokset Kokkolassa esimerkiksi Beethovenista todistavat. Yksi syy em. ammattitaidon hankkimisen vaikeuteen oli siinä, ettei oikein tiedetty, olivatko nämä musikantit sotilaita vai soittajia.

Laitisen työ keskittyy siis järkevästi ihmisiin. Professori Timo Mäkinen Jyväskylästä sanoi kerran, että ”Musiikki on ihmisen puhetta ihmiselle”. Mutta tämä antoisa ja materiaaliltaan rikas väitös avaa näkymää myös taidemusiikin historiaan, ei vain henkilötason mikrohistoriaan. Eletään 1700-lukua Keski-Euroopassa instrumentaalimusiikin suurta nousua ja kukoistusaikaa. Sitä kutsuttiin sotilassoiton piirissä hauskasti ”harmoniamusiikiksi”, millä ei tietenkään ollut mitään tekemistä Schenkerin kanssa, vaan viittauksena siihen, että sitä soittivat yhtaikaa useat eri soittimet, klarinetti (se on myös Laitisen oma soitin ja hänen kontaktinsa sotilassoittoon) niistä ensimmäisenä.

Taidemusiikin ”kaanonissa” – mitä ilmaisua tosin vierastan, koska siihen on liitetty kaikenlaisia ajallemme tyypillisiä tendenssejä – syntyi ns. absoluuttinen musiikki, sinfonia, konsertto jne. Mutta ei absoluuttinen musiikki lopulta niin absoluuttista ollutkaan: suuret säveltäjät liittivät siihen marsseja, tansseja ja populaarimusiikin aineksia sen yhdeksi tasoksi. Niiden ansiosta klassinen tyyli menestyi ja muodostui taidemusiikin valtavirraksi. Sotilassoitto ei ollutkaan niin marginaalista kuin on luultu. Kansanomaiset elementit muuntuivat taidemusiikissa ns. topoksiksi. Marssit olivat yksi laji. On hauskaa, miten Laitinen kertoo janitsaarimusiikin tulleen Suomeen. 1771 muodostettiin eversti Siegrothin toimesta lyömäsoitinryhmä esittämään turkkilaista musiikkia. Hän oli omalla kustannuksellaan hankkinut soittimiksi bassorummun, turkkilaisia lautasia ja rumpuja, kelloja, kulkusia ja triangeleita ja puettanut soittajat turkkilaisiin asuihin (s. 7). Ei Suomessa siis niin kaukana oltu Keski-Euroopan muotivirtauksista.

Sotilasmusiikilla oli tärkeä roolinsa tyylien ja lajien sirkulaatiossa yläluokasta alempiin kansankerrostumiin ja päin vastoin populaarien lajien kohoamisessa taidemusiikin piiriin. Voisi siis hyvin ajatella, että Laitisen työ jatkuisi musiikin tasolla, jolloin pohdittaisiin, mikä merkitys sotilasmusiikilla on ylipäätään ollut musiikin historiassa.

— Eero Tarasti