Amfion pro musica classica

Barbara Hendricks tähdittää 10. kertaa vietettäviä Kauniaisten musiikkijuhlia

 

Barbara Hendricks

Barbara Hendricks

Barbara Hendricks, Mackenzie Melemed, Tölöläb ja CHANGEnsemble esiintyvät musiikkia ja tiedettä yhdistävällä Kauniaisten musiikkijuhlilla 25.10.–3.11., joka levittäytyy tänä vuonna myös Espooseen ja Helsinkiin. Festivaali tuo loka-marraskuun vaihteen pimeyteen kansainvälisten tähtien valoa, nuorten taiteilijoiden uunituoreita tulkintoja ja yhteisöllistä leiritulen lämpöä. Jan Söderblomin suunnitteleman ohjelman innoittajia on monia:

– Tutkimusmatkailijat ja visionäärit, uudisraivaajat ja filosofit, astronautit, unelmoijat, runoilijat ja säveltäjät, Söderblom luettelee. Teemaan Uusi maailma liittyviä mielleyhtymiä on toivottavasti yhtä monta kuin festivaalilla kävijöitä

Festivaalin suursatsaus on hyväntahdon lähettilään Barbara Hendricksin (s. 1948) ja hänen blues-ensemblensä konsertti Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa. Konsertissa legendaarinen sopraano palaa lapsuutensa Amerikkaan, blues- ja gospelsävelmien äärelle:

– Bluesissa kaikki inhimilliset tunteet ovat läsnä: ilo, kärsimys, pelko ja toivo. Blues syntyi plantaaseilla Mississipin sydämessä. Se kertoo orjien elämästä: sorrosta, väkivallasta ja segregationististen lakien epäoikeudenmukaisuudesta. Mutta kuulen bluesia kaikkien suurten säveltäjien musiikissa, Mozartista Debussyyn, Mahlerista Ellingtoniin, Hendricks kertoo.

Kauniaisten ylpeyden aihe, kamarimusiikille erinomaisesti soveltuva Uusi Paviljonki on musiikkijuhlien päänäyttämö ja vain 20 minuutin junamatkan päässä Helsingistä.

Maj Lind -kilpailun voittajan, Mackenzie Melemedin soolokonsertti avaa festivaalin yhdysvaltalaissäveltäjien ja sinne emigroituneiden Rachmaninovin ja Stravinskyn teoksilla. Taavi Oramon ambient-elektroninen Tölöläb tutkii konsertissaan yhdysvaltalaisen kulttuurin vaikutuksia yhdessä VJ Sellekhanksin ja kirjailija Juha Itkosen kanssa. Tuuli Lindebergin ja Jutta Seppisen perustama  monitaideryhmä CHANGEnsemble debytoi avantgardistisen huumorin ja virtuositeetin sävyttämän Georges Aperghiksen musiikin parissa.

Festivaalin nimikkoyhtyeen Grani-kvartetin (Jan Söderblom, Anna-Liisa Bezrodny, Lilli Maijala, Jan-Erik Gustafsson) ohjelmassa on teoksia Mazzolilta, Reichilta, Cagelta ja Korngoldilta. Kovassa nosteessa olevan yhdysvaltalaissäveltäjä Mazzolin musiikkia kuullaan enemmän myös Grani-kvartetin vierailulla Helsingin kaupunginorkesterin Kohtamisia-klubilla Musiikkitalolla.

Musiikkijuhlien tämän vuoden residenssiyhtye Seele-kvartetti esiintyy kolmessa konsertissa omalla ohjelmistollaan sekä yhdessä Mackenzie Melemedin ja baritoni Jorma Hynnisen kanssa.

Koko perheen Kyläpäivä-tapahtumassa esiintyvät Siljamari Heikinheimon ja Salla Pynssin hahmot Molli-kissa ja Duuri-hiiri. Lisäksi kuullaan kulttuurineuvos Clara Palmgrenin tarinoita ja kokoonnutaan kuin leiritulen äärelle yhteislaulamaan Johanna Almarkin emännöimästä Kylä maailmassa -konsertissa. J&J Band tuo elokuvasävelin Hollywoodin Kauniaisiin

Tieteellisten seurain valtuuskunnan ja Kauniaisten musiikkijuhlien yhteistyö jatkuu. Tiedeohjelma sisältää niin perinteisiä luentoja kuin vapaampia keskustelutilaisuuksia. Puhujia ovat kosmologi Syksy Räsänen, historioitsija Lauri Tähtinen, psykologi Julia Korkman, kirjailija Juha Itkonen sekä toimittaja Laura Saarikoski.

arvio: Rimski-Korsakov, kuolematon

Aleksandr Golovin: Koštšein valtakunta (1910). Luonnos Igor Stravinskyn Tulilintun-baletin lavasteeksi.

Aleksandr Golovin: Koštšein valtakunta (1910). Luonnos Igor Stravinskyn Tulilintun-baletin lavasteeksi.

Aina löytyy Helsingissä uusia paikkoja esittää oopperoita. Nyt Fantasiaooppera ry ja Rimski-Korsakov 175 vuotta -työryhmä olivat keksineet Nukketeatteri Sampon osoitteessassa Erottajankatu 7. Täytyi oikein katsoa kartasta, ja löytyihän se. Hauskat ja koristeelliset tilat, väliajalla sai hyvää kahvia ja korvapuusteja.

Ville Saukkosen johdolla toteutettiin kaksi teosharvinaisuutta: pienoisoopperat Vera Sheloga ja Kaštšei kuolematon. Nikolai Rimski-Korsakovia kuulee erittäin harvoin Suomessa. Sanoin tästä kerran Valeri Gergijeville Mikkelissä — silloin kun he vielä tuottivat oopperoitakin Marinskin festivaaliin. Joka tapauksessa nämä kaksi teosta olivat hyvin erilaisia. Tilaisuuden ovimikkona ja tervetuliaistoivottajana toimi musiikkitieteen tohtori laitokseltani, John Nelson. Hänhän väitteli 2013 aiheesta The significance of Rimsky-Korsakov in the development of a Russian national identity (297 sivua plus liitteet, Studia Musicologica Universitatis Helsingiensis 25). Hänen kirjansa ajoittaa Vera Shelogan vuoteen 1898 eli Rimski-Korsakovin neljänteen vaiheeseen ja Kaštšein vuoteen 1901, eli hieman jälkeen Legendan Tsaari Saltanista. Vera Sheloga on psykologinen ’trilleri’, jollaista ei Rimski-Korsakovin olisi luullut osaavan kirjoittaa ollenkaan. Sielunelämän tarkka kuvaus ei ollut hänen vahvoja puoliaan. Sen huomaa jo omaelämäkerrasta: hän ei koskaa kerro mitään itsestään, ts. miltä tuntui, mitä oikein ajatteli. Shelogassa jännitys tihenee loppua kohti: Vera on saanut lapsen miehen ollessa sodassa ja toisen kanssa. Veran sisar rientää avuksi, hänenkin miehensä on sodassa. Sitten yhtäkkiä miehet palaavat vahvassa humalassa (ainakin Saukkosen ohjauksessa) ja Veran mies alkaa raivota: kuka on lapsen isä? Hädän hetkellä sisar parkaisee: minun! Sen jälkeen hänen sulhasensa ampuu sisaren. Tosin kuulema surmantyö ei kuulunut alkuperäiseen librettoon, mutta Saukkonen lisäsi sen. ’Täytyyhän siinä jonkun kuolla’, hän puolustautui väliajalla.

Kaštšei kuolematon on taas pidempi teos ja tyypillistä Rimskiä perustuen venäläiseen satu- ja myyttiperinteeseen. Kaštšei, ilkeä velho on vanginnut Tsaarin prinsessan. Hän asuu omassa valtakunnassaan ja on kuolematon siksi,että hänen sielunsa on hänen oman tyttärensä Kashejevnan kyynelissä. Tämä on viettelijätär, joka surmaa kaikki lumoamansa miehet. Mutta hän ei koskaan itke ja niin Kaštšei pysyy kuolemattomana. Kunnes valtakuntaan saapuu komea prinssa Ivan Korolevitsh pelastamaanTsaarin tytärtä. Hänkin lankeaa ensiksi Kashejevnan taikaan ja tämä on juuri iskemään tätä miekallaan, kun yhtäkkiä tuntee sääliä ja sitten yhä kasvavaa ihastusta. Hän ei voikaan tappaa Ivania, vaan tahtoo hänet itselleen. Mutta siihen ei Ivan suostu. Silloin Kashejevna alkaa vihdoin itkeä. Ivan ottaa hänen kyynelensä ja pudottaa maahan: Kaštšei kuolee ja samoin hänen tyttärensä; pahuuden valtakunta katoaa; samalla Prinssi ja Prinsessa saavat toisensa.

Mutta hyvänen aika; tämähän on aivan wagneriaanista! Kaštšei on kuin Klingsor ja kuolemattomuusteema tulee Parsifalin Kundrysta. Mutta vielä likempänä ollaan Valkyyriaa. Kaštšejevna on kuin Brünnhilde, joka kerää kaatuneet valtakuntaansa. Prinssi on kuin Siegmund, joka ei seuraa tätä ja Prinsessa makaa avuttomana kuin Sieglinde.

Rimski-Korsakov ei kuitenkaan ollut wagneriaani yhtä vähän kuin muutkaan Venäjän Viiden ryhmän säveltäjät. He kyllä omaksuivat Wagnerin tekniikat, mutta eivät tämän ajatusmaailmaa ja leitmotiv-tekniikkaa. Ainoastaan säveltäjä Serovin pariskunta oli wagneraaninen ja vieraili Bayreuthissa. Kaštšein musiikki on hetkittäin sangen lähellä Legendaa Tsaari Saltanista, jonka näin aikoinaan kolmasti Bloomingtonissa. Erityisesti lopun lyyrinen huipennus ja happy end on tehty saman mallin mukaan ja on vaikuttavaa.

Ville Saukkosen ansio on erityisesti se, että hän löytää paitsi oikeat äänet myös oikeat tyypit rooleihin. Tyyppikysymys on tärkeä: Siegfried Wagner keksi kerran oikean ’tyypin’ Walther von Stolzingin rooliin Mestarilaulajissa – Bayreuthin olutkapakasta. Kun tämä sanoi, ettei ollut ikinä laulanut eikä esiintynyt teatterissa, vastasi maestro: Ei se mitään, kyllä me opetetaan.

Mutta Saukkosen ohjauksessa ei varmaan tarvinnut paljoa opettaa, koska kaikki laulajat olivat jo sangen ansioituneita. Vera Shelogassa Tuuli-Elina Kilpelä, Marle Himberg, Vuokko Saariaho, Robert McLoud (lauantaina) ja Rene Ertomaa.

Kaštšeissa Kalle Virtanen, Karoliina Laurila McLoud, Emmi Kaijansinkko, Olli-Tapio Tikkanen, Antti Pakkanen … ja kuorona eli Kylmän maan kansana Rimski-Ensemble. Saukkonen ohjasi kuoroa hauskasti niin, että heidän eleeensä rytmittyivät epäsymmetrisesti. Musiikki pysyi koossa pelkän pianon voimin, kiitos Tuomas Juutilaisen. Ylättävää miten orkestraalisia tehoja hän sai aikaan. Erikoiskiitos maskeeraajalle Anne Rautiolle, nukketeatterissa laulajat ovat likellä katsomoa; hän hallitsi aidon venäläismytologisen tyylin. Tarvitsee vain katsoa venäläisten maalarien kuvitusta Kaštšei kuolemattomaan.

Ilta tai oikeammin iltapäivä Rimski-Korsakovin parissa jäi mieleen erityisenä tapahtumana Helsingin sangen vilkkaassa musiikkielämässä.

– Eero Tarasti

 

arvio: Offenbachin Kaunis Helena -operetti saa ensi-iltansa Sellosalissa tammikuussa

Jacques Offenbach

Jacques Offenbach (Köln 1819-Pariisi 1880)

Harvoin Suomessa esitetty Jacques Offenbachin Kaunis Helena -operetti saa ensi-iltansa Espoon Sellosalissa torstaina 16. tammikuuta. Ensi-iltansa Pariisissa 1864 saanut teos esitetään uutena suomenkielisenä käännöksenä ja vauhdikkaasta ohjauksesta vastaa Suomen tuotteliain oopperaohjaaja Ville Saukkonen. Puvustus on Riia Lampisen käsialaa ja musiikin johdosta vastaa nuori kapellimestarilupaus Kaapo Ijas. Luvassa on vain kolme esitystä.

Antiikin myyttiin perustuva Kauniin Helenan tarina kertoo perinteisesti Spartan kauniista Helena-kuningattaresta, jonka uljas Paris-prinssi kaappaa mukaansa Troijaan. Saukkosen versiossa tapahtumat sijoittuvat Pohjoismaihin ja kuvitteelliseen Sportian -valtakuntaan, jossa urheilun lisäksi kilpaillaan paitsi kauneudessa ja rakkaudessa, myös TV-visoissa.

Esitys jatkaa pääkaupunkiseudun ”Offenbach-sarjaa”, jossa  kuluvan vuoden helmi-maaliskuussa kuultiin Orfeus manalassa Helsingin Konservatorion produktiona.

Arvio: RSO ja Hannu Lintu juhlistivat Lindbergiä upeasti

Magnus Lindberg ja Hannu Lintu harjoituksissa Musiikkitalosssa. Kuva: Jari Kallio

Magnus Lindberg ja Hannu Lintu harjoituksissa Musiikkitalosssa. Kuva: Jari Kallio

Tunnelma oli sähköistyneen kihelmöivä, kun Radion sinfoniaorkesteri ja ylikapellimestari Hannu Lintu olivat valmiina aloittamaan ensimmäisen konserttinsa orkesterin Magnus Lindbergin musiikille omistetulla festivaalilla Musiikkitalossa keskiviikkona.  

Lindberg on jo pitkään ollut yksi nykymusiikin keskushahmoja. Hänen alati monipuolistuva tuotantonsa kattaa monia tyylillisiä kausia, ulottuen hardcore-modernismista aina viimeisimpien teosten värikylläiseen, liki-impressionistiseen ilmaisuun.  

RSO:n festivaalin konsertit kokoavat yhteen Lindbergin kiehtovimpia teoksia kahdeksankymmentäluvun puolivälistä tähän päivään. Näiden lomassa kuullaan myös monien Lindbergille läheisten säveltäjien teoksia.   

Keskiviikkoillan ohjelmaan sisältyi kolme riemastuttavan erilaista Lindbergin teosta sekä Igor Stravinskyn yksi omaperäisimmistä mestariteoksista, baletti Les Noces (Häät, 1914-23).

Sinfoniakonsertille epätyypilliseen tapaan ilta alkoi vain viiden muusikon voimin. Lavalle saapuivat kapellimestari, kaksi pianistia ja kaksi lyömäsoittajaa valmiina sukeltamaan Lindbergin ilahduttavan kekseliään Related Rocksin (1997) maailmaan.   

Kaksikymmentäminuuttinen, Bartók-henkiselle kokoonpanolle sävelletty Related Rocks on mukaansatempaava lyötöretki sointivärien, tekstuurien ja rytmien ulottuvuuksiin. Pianisteilla on soitettavanaan perinteisen koskettimiston ohella myös samplerit, joiden kautta sointimaailmaa laajennetaan eri tavoin muokatuin barokkisellon saundein.      

Lyömäsoittimistoa hallitsevat ksylofoni ja marimba, joiden rinnalla kuullaan niin thaikongeja ja antiikkisymbaaleja kuin bongoja ja bassorumpuakin. Musiikillinen materiaali jakautuu jotakuinkin tasapuolisesti neljän muusikon kesken mahdollistaen liki loputtoman sointikirjon valjastamisen.  

Related Rocksin edetessä soiva materiaali matkaa moni-ilmeisten idiomien läpi, aina Lindbergin omintakeisen tyylin läpi suodattettuina. Tähän sointivärien ja tekstuurien juhlaan sekoittuu myös jazz-aineksia, joista muodostuu ratkiriemukas rytmisesti korostunut taite teoksen loppupuolella. Kiitos eletronisesti muokatun materiaalin, yhtyemusiikki kietoutuu lumoavaan harmoniseen pilveen.  

Yhdessä Linnun kanssa RSO:n lyömäsoittajat sekä pianistit Joonas Ahonen ja Emil Holmström antoivat Related Rocksille upean soivan asun, jonka siivittämänä ilta käynnistyi kerrassaan hienosti. 

Related Rocksin jatkoksi saatiin kuulla toinen pianojen ja lyömäsoittimen voimannäyttö, Stravinskyn ainutlaatuinen Les Noces. Tätä jotakuinkin harvakseltaan konserteissa kuultavaa mestariteosta esittämään liittyivät myös Musiikkitalon kuoro solisteineen. 

Stravinsky ryhtyi säveltämään Les Nocesia Sergei Djagilevin Ballets Russesin tilauksesta pian Kevätuhrin (1911-13) valmistumisen jälkeen. Venäläisiä talonpoikaishäitä kuvaavan baletin syntyprosessista tuli poikkeuksellisen monivaiheinen. 

Itse sävellystyö eteni tasaisesti vuosien 1914-17 välillä, mutta orkestraation parissa Stravinsky joutui kamppailemaan pitkään. Alun perin hän ajatteli soitintavansa musiikkinsa jousille ja puupuhaltimille, mutta matkan varrella säveltäjä lisäsi ensembleensä vasket, harpun, pianon, cembalon ja cimbalomin. 

Palattuaan sodan jälkeen Pariisiin Stravinsky ryhtyi kuitenkin uudistamaan orkestraatiotaan perinpohjaisesti. Alkuun hän suunnitteli lennokasta kahden cimbalomin, harmonin, pianolan ja lyömäsoitinten yhdistelmää, joka kuitenkin osoittautui perin epäkäytännölliseksi. Lopulta vuosina 1922-23 Stravinsky päätyi neljän pianon ja lyömäsoitinten yhdistelmään saattaen Les Nocesin viimein valmiiksi. 

Kaikissa edellä mainituissa versioissa mukana olivat solisti ja kuoro. Baletin libretto pohjautuu venäläisiin häärituaaleihin ja jakautuu kahteen osaan ja neljään kohtaukseen. Ensimmäinen osa kuvaa häävalmisteluja ja toinen itse hääjuhlaa.   

Musiikillisesti Les Nocesilla on kytköksiä Kevätuhriin, jos kohta näitä on monesti vaikea havaita, koska balettien sointimaailmat ovat niin perin erilaiset. Harmonioiden ja tekstuurien suhteen Les Noces suuntaa aivan omanlaisille poluilleen, joita pitkin kulki yli seitsemän vuosikymmentä myöhemmin myös Pierre Boulez viimeisessä mestariteoksessaan sur Incises (1996-98).  

Kuorolle ja neljälle solistilleen Stravinsky kirjoittaa musiikkia, jonka juuret ovat syvällä venäläisessä folkloressa. Lauluosuudet ovat täynnä ilmaisullisesti ja rytmisesti haastavia osuuksia, jotka, kietoutuessaan yhteen soitinten väikkyvään kudokseen, muodostavat liki surrealistisen, huumaavan soivan kokonaisuuden. 

Les Noces tarjoaa koko esittäjistölleen mitä verrattomimman haasteen. Teoksen toteutus vaatiikin omistautuneen joukon virtuooseja, kuten asian laita oli Musiikkitalossa keskiviikkona.  

Stravinskyn Les Noces Musiikkitalossa keskiviikkona. Kuva: Jari Kallio

Stravinskyn Les Noces Musiikkitalossa keskiviikkona. Kuva: Jari Kallio

Piia Komsi, Anna Danik, Simo Mäkinen ja Aarne Pelkonen, lauloivat soolo-osuutensa ihailtavan ilmaisuvoimaisesti ja ketterästi. Nils Schweckendiekin oivallisesti valmentama kuoro hoiti osuutensa rytmisen tarkasti ja innostavan energisesti.

Neljä mitä mainiointa pianistia, Ahonen, Holmström, Lindberg ja Jouko Laivuori muodostivat huippujoukkueen, jonka käsissä Stravinskyn myrskyisä kontrapunkti taittui soivaksi ihmeeksi mitä upeimmin. RSO:n lyömäsoittajisto teki niin ikään nappisuorituksen Linnun pitäessä langat käsissään kertakaikkisen vakuuttavasti.  

Illan toisella puoliskolla kuultiin rinnakkain kaksi perin erilaista Lindbergin teosta, Kinetics (1988-89) ja Triumf att finnas till… (2018).

RSO:n tilauksesta kolmekymmentä vuotta sitten sävelletty Kinetics merkitsi uuden vaiheen alkua Lindbergin estetiikassa. Suurelle orkesterille kirjoitetun Kineticsin soitinvalikoimaan kuuluvat peruskokoonpanon ohella alttosaksofoni, syntetisaattori, piano ja laaja lyömäsoittimisto. Neljätoistaminuuttinen teos tarkastelee vaikuttavasti harmonian, orkesterivärien ja soitinnuksen uusia mahdollisuuksia.     

Siinä missä Lindbergin varhaisempi tuotanto Kraftiin (1983-85) saakka oli ollut pidäkkeetöntä raa’an energian sykettä, Kinetics puolestaan lähestyy harmonian ja orkestraation kysymyksiä hienovaraisemmin luopumatta säveltäjälle tunnusomaisesta sähköisestä energiasta.  

Kineticsin avaa jousten ylärekisterien lumovoimainen kuhina, johin harppu, piano, puupuhaltimet ja metalliset lyömäsoittimet liittyvät. Vähitellen puhaltimet alkavat muodostaa melodia-aihelmia, jotka kohoavat soivan pilven lomasta. Musiikin kerroksiin ilmestyy tihentyvää rytmistä energiaa, jonka mukana musiikin etu- ja taka-alan harmoniat matkaavat eteenpäin. 

Kineticsin tiheä kudos on mestarillisesti orkestroitua. Läpikuultavuus mahdollistaa musiikillisten linjojen erottelun tiiviimmästäkin äänimassasta. Huikean orkesterikylvyn jälkeen musiikki rauhoittuu hetkeksi katsoen takaisin alun hiljaiseen kuhinaan. Tätä seuraa taianomainen sukellus matalimpiin rekistereihin, joista kumpuaa syntetisaattorin syvän kumea c-sävel.  

Virtuoosinen coda päättää Kineticsin. Aivan viimeisillä tahdeilla musiikki liudentuu väikkyväksi usvaksi. 

RSO ja Lintu tekivät Kineticsistä suurenmoisen elämyksen, osoittaen läpikotaista osaamistaan Lindbergin musiikin parissa. Yli kolmen vuosikymmenen kokemuksella RSO on ylivoimanen instrumentti tässä musiikissa. 

Linnun johdolla etualan ja taka-alan harmonioiden vuorovaikutus piirtyi erinomaisella tarkkuudella. Orkesteri soi tarkoin balansoituna tehden kunniaa Lindbergin mestariteokselle. 

Ilta Musiikkitalossa päättyi Suomen ensiesitykseen. Kuorolle ja orkesterille sävelletty Triumf att finnas till… ilmentää perin erilaista sointimaailmaa kuin kristallisoitunut Kinetics. Edith Södergranin runoihin pohjaava Triumf on jälleen omanlaisensa musiikillisen energian ilmentymä Lindbergin tuotannossa. 

Aivan viimeaikaisimmassa tuotannossaan Lindbergin ilmaisuun on kietoutunut entistäkin uhkeampi väripaletti, joka yhdessä pehmeämmin soljuvan rytmiikan kanssa vie ajatuksia Maurice Ravelin maailmoihin, ainakin musiikin pintatason suhteen. Syvempiä virtauksia tarkasteltaessa Lindbergin omaleimainen muotoajattelu piirtyy ilmoille ehtymätttömässä kekseliäisyydessään. 

Vuosikymmenten ajan vokaalimusiikki loisti poissaolollaan Lindbergin tuotannossa. Teoskatalogista löytyi yksi ainokainen laulu, Jag vill breda vinegar ut (1977-78) ja kaksi kuorokappaletta, Untitled (1978) ja Songs from North and South (1993). Viimein GRAFFITI (2008-09) toi vokaalimusiikin voimallisesti mukaan säveltäjän tuotantoon. Sen Pompeijin raunioiden seinäkirjoituksiin perustuva latinankielinen teksi innoitti säveltäjää upeaan kuorosatsiin.  

Sopraanolle ja orkesterille sävelletty Accused (2014) puolestaan rakentui ranskan-, saksan- ja englanninkielisten kuulustelupöytäkirjojen transkriptioista. Niinpä Triumf att finnas till… on Lindbergin ensimmäinen musiikillinen kosketus hänen äidinkieleensä yli neljäänkymmeneen vuoteen.  

Triumfin lauluteksi perustuu kahteen Södergranin kokoelmaan, Septemberlyraniin (1916-18) ja Framtidens skuggaan (1920). Runojen voimautunut, jopa uhmakas tyyli ilmentää sammumatonta optimismia, jota Lindbergin musiikki peilaa mitä erinomaisimmin. 

Triumf att finnas till… alkaa lyhyellä orkesterijohdodannolla, jota seuraa seitsemän yhteen linkitetyn laulun ketju. Nimiruno kuullaan ensimmäisenä, ja se palaa tiivistetyssä muodossa teoksen lopulla. Kuoro-osuuksien lomassa on kaksi hienovireistä, ohikiitävää välisoitttoa, joista ensimmäinen on soitinnettu jousikvintetille ja toinen selloille ja bassoille.  

Runojen kosminen kuvasto kääntyy Lindbergin käsissä leimuavaan kuoro- ja orkesteriasuun, jonka intensiivinen lämpöhehku kietoo kuulijan välittömästi huomaansa. Musiikin ekstaattinen kauneus on välillä jopa pelottavan voimallista.  

Orkesteriosuudessa voi kuulla monia Lindbergille ominaisia ratkaisuja aivan uudenlaisessa asussa. Soiva pinta assosioituu monin paikoin 1900-luvun alun musiikkiin. Kuorolle Triumf on sekä vaativaa että palkitsevaa laulettavaa. Ilmaisuasteikko on tekstien mukaisesti huikean laaja. 

Lopussa musiikki ja lauluteksti kiertyvät takaisin alkuun muodonmuutoksen kokeneena. Avauksen uhmakkuuden tilalla on nyt sisäistynyt varmuus. Orkesterin ja kuoron kirkastunut hehku saattelee musiikin suurenmoiseen päätökseen.  

Magnus Lindberg kättelee kapellimestari Hannu Lintua konsertin päätteeksi. Kuva: Jari Kallio

Magnus Lindberg kättelee kapellimestari Hannu Lintua konsertin päätteeksi. Kuva: Jari Kallio

RSO ja Musiikkitalon kuoro tekivät oivallista työtä Triumfin Suomen ensiesityksen parissa. Musiikki oli tulvillaan lämpöä ja syvyyttä. Linnun johdolla saatiin nauttia rytmisesti tarkasta ja hyvin balansoidusta soinnista. Orkesteri ja kuoro pelasivat kauttaaltaan hienosti yhteen. Kimmeltävät harmoniat piirtyivät ilmoille mitä kauneimmin. Toivottavasti Triumf att finnas till… saadaan pian myös levylle. 

Kautta koko illan täyteen myydyssä Musiikkitalossa vallitsi syvä, keskittynyt hiljaisuus, jonka katkaisivat ainoastaan raikuvat suosionosoitukset kunkin teoksen jälkeen. Onneksi näistä festivaalikonserteista saadaan nauttia vielä lisää tulevien päivien ja viikkojen aikana. 

– Jari Kallio

 

Radion sinfoniaorkesteri

Hannu Lintu, kapellimestari

 

Musiikkitalon kuoro

Nils Schweckendiek, kuoron valmennus

 

Joonas Ahonen, Emil Holmström, Jouko Laivuori & Magnus Lindberg, piano

Timo Kurkikangas, elektroniikka

 

Piia Komsi, sopraano

Anna Danik, mezzosopraano

Simo Mäkinen, tenori

Aarne Pelkonen, baritoni

 

Magnus Lindberg: Related Rocks (1997) kahdelle pianolle, kahdelle lyömäsoittajalle ja elektroniikalle

Igor Stravinsky: Les Noces (1914-23) lauluäänille, neljälle pianolle ja lyömäsoittimille

Magnus Lindberg: Kinetics (1988-89) orkesterille

Magnus Lindberg: Triumf att finnas till… (Triumph to Exist…, 2018) kuorolle ja orkesterille

 

Musiikkitalo, Helsinki

RSO-festivaali: Magnus Lindberg

Ke 16.10.2019, klo 19

Sibelius-Akatemiaan kuusi uutta vierailijaprofessoria vuonna 2020

Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan on päätetty kutsua vierailijaprofessoreiksi kuusi kansainvälistä oman alansa tähteä; pianisti Robert Levin, improvisoinnin asiantuntija David Dolan, professori, baritoni Andreas Schmidt, klavikordisti Lars Ulrik Mortensen, kulttuuripolitiikan professori Franco Bianchini ja harpisti Emmanuel Ceysson. He saapuvat Suomeen osana Sibelius-Akatemian vuoden 2019 alussa käynnistynyttä kansainvälistä vierailijaohjelmaa.

Opettamisen ja taiteellisten projektien ohjaamisen lisäksi uusien vierailijaprofessorien toivotaan tuovan uusia näkökulmia opiskelijoiden taiteilijaidentiteetin rakentumiseen, urasuunnitteluun ja Sibelius-Akatemian koulutuksen kehittämiseen. Heidän asiantuntemustaan, kokemustaan ja kontaktejaan­ pyritään hyödyntämään mahdollisimman monipuolisesti.

– Tavoitteena on sitouttaa Sibelius-Akatemiaan kansainvälisiä suunnannäyttäjiä, jotka voivat innostaa opiskelijoita näyttämällä mallia erilaisista vetovoimaisista ja kiinnostavista tavoista luoda ja kehittää taiteen esittämisen käytäntöjä, sisältöjä ja osaamista, kertoo Taideyliopiston Sibelius-Akatemian dekaani Kaarlo Hildén.

Huippuammattilaisten ja opiskelijoiden kansainvälistä yhteistyötä luokista lavalle

Osa kansainvälisessä vierailijaohjelmassa vuonna 2019 opettaneista kansainvälisistä ammattilaisista jatkaa vuonna 2020. Lisäksi ohjelmaan on ensi vuodelle kutsuttu uusia vierailijoita, muun muassa Royal Concertgebouw -orkesterin vaskipuhaltajat Laurence Woudenberg, Katy Woolley, Omar Tomasoni, Miroslav Petkov, Hans Alting, Jörgen van Rije ja Perry Hoogendijk, kapellimestari Larry Rachleff, äänitaiteilija Jana Winderen, viulisti Sirkka-Liisa Kaakinen-PilchDe Ridder Ensemble, kitaristit Lorenzo Micheli ja Matteo Mela sekä kansanmuusikko Ale Möller.

Ohjelman perustamista ovat tukeneet Jane ja Aatos Erkon säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Vierailevat opettajat työskentelevät opiskelijoiden rinnalla pääosin vuoden tai kahden vuoden jaksoissa. Pitkäjänteisen työskentelyn ansiosta opiskelijat ja opettajat voivat yhteistyössä toteuttaa taiteellisia kokonaisuuksia ideoista ja luokkahuoneista konserttilavalle saakka.

Kesäkurssit pianisteille, vaskipuhaltajille, yhtyelaulajille ja taidehallinnon osaajille

Osa vierailijaohjelman opetuksesta toteutetaan osana kansainvälistä Sibelius Summer Academy -kesäkoulua, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa kesällä 2019. Kesällä 2020 järjestetään opetus- ja konserttitapahtuma vaskipuhaltajille, kansainvälinen taidehallinnon ja yrittäjyyden ­kesäkoulu sekä Beethovenin aikalaisten tuotantoon keskittyvä kurssi pianisteille. Lisäksi vuonna 2019 vieraillut lauluyhtye Theatre of Voices palaa pitämään kurssin.

– Sibelius Summer Academyn tarkoitus on tarjota ulkomaisille kiinnostuneille mahdollisuus tutustua Sibelius-Akatemiaan opiskelupaikkana. Yliopiston omille opiskelijoille ne antavat tilaisuuden opiskeluun myös kesäkaudella, toteaa projektipäällikkö Terhi Luukkonen.