Amfion pro musica classica

Helsinki Lied -kilpailu kokoaa Suomen lied-duot Helsinkiin lokakuussa 2018

Helsingin Konservatorion Säätiö järjestää toista kertaa valtakunnallisen Helsinki Lied -kilpailun 26.–28.10.2018. Helsinki Lied on Suomen ainoa lied-pareille tarkoitettu kilpailu. Kilpailu nostaa esille liediä elinvoimaisena klassisen musiikin taidemuotona ja tarjoaa kolmen vuoden välein katselmuksen liedin opiskelijoiden osaamisesta.

Helsinki Lied järjestetään Ruoholahdessa Helsingin Konservatorion akustiikaltaan erinomaisessa konserttisalissa.

– Olemme vahvasti klassisen musiikin oppilaitos, ja lied on klassisen laulumusiikin ydintä. Haluamme tarjota opiskelijoille, ammattilaisille ja lied-musiikin ystäville mahdollisuuden kokoontua nauttimaan vuoropuhelusta monella tasolla: laulajan ja pianistin, runouden ja musiikin, esiintyjien ja yleisön välillä, sanoo kilpailutoimikunnan puheenjohtaja, Helsingin Konservatorion rehtori Rea Warme-Korpinen.

Liedissä laulaja ja pianisti tulkitsevat yhdessä tasaveroisena parina lauluäänelle ja pianolle sävellettyä runoa.

– Olemme saaneet erinomaisen lied-asiantuntijoista koostuvan tuomariston arvioimaan kilpailijoita. Tuomariston puheenjohtajana toimii pianotaiteilija Tuija Hakkila. Muut jäsenet ovat pianotaiteilija Ralf Gothóni ja laulutaiteilijat Andreas Schmidt ja Mitsuko Shirai, kertoo kilpailukoordinaattori Soila Jaakkola.

Kilpailun säännöt on julkaistu Helsinki Liedin verkkosivuilla. Siellä julkaistaan myös tarkemmat ilmoittautumisohjeet alkuvuonna 2018.

Palkintoina jaetaan 19 000 euroa

Helsinki Liediin voivat osallistua suomalaisissa musiikkiopistossa, konservatoriossa, ammattikorkeakoulussa tai Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa opiskelevat suomalaiset ja Suomessa asuvat tutkintoon tähtäävästi opiskelevat ulkomaalaiset. Osallistua voivat myös suomalaiset, jotka opiskelevat ulkomaisessa korkeakoulussa laulua tai pianonsoittoa.

Helsinki Liedissä on kaksi sarjaa: A-sarjassa kilpailevat 25-vuotiaat ja sitä vanhemmat ja B-sarjassa alle 25-vuotiaat. Palkintoina jaetaan yhteensä 19 000 euroa. A-sarjan voittajapari saa 6000 euroa ja B-sarjassa 4000 euroa. Palkituille voidaan tarjota myös konsertointimahdollisuuksia.

Vuonna 2015 A-sarjan voittivat Juho Punkeri ja Maritta Manner ja B-sarjan Aurora Marthens ja Elias Miettinen.

Kilpailijoilla vapautta suunnitella oma ohjelma

Helsinki Liedissä lied-parit voivat melko vapaasti suunnitella oman kilpailuohjelmansa. Molemmissa sarjoissa kilpailijat esittävät vähintään kaksi saksalaista liediä. A-sarjassa kilpailuohjelmaan tulee sisältyä myös vähintään yksi vuonna 1990 tai sen jälkeen sävelletty teos.

– Näin takaamme, että myös uusi musiikki on mukana liedin opiskelussa ja pääsee konserttilavoille. Kilpailu haastaa duot pohtimaan omia vahvuuksia ja suunnittelemaan konserttiohjelman, jota voi esittää yleisölle useammankin kerran, taustoittaa Helsingin Konservatoriossa liediä opettava Heikki Pellinen. Opiskelijoille on myös tärkeää saada palautetta tuomariston huippuammattilaisilta.

– Lied elää taidemuotona mahdottoman rikasta elämää – onhan se ihmisen omalla äänellä kerrottu tarina minulta sinulle. Sitä paitsi se on loistava tapa päästä sisälle kulttuurihistoriaan, myytteihin ja taruihin. Lied todellakin ansaitsee tulla tutkituksi ja tulkituksi, tiivistää Heikki Pellinen.

Susanna Mälkki jatkaa Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina

Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari Susanna Mälkki jatkaa tehtävässään. Syksyllä 2016 alkaneen kolmivuotiseen sopimukseen sisältynyt kahden vuoden jatko-optio otetaan käyttöön, ja Mälkin kausi orkesterin ylikapellimestarina jatkuu kevääseen 2021.

Intendentti Gita Kadambi kertoo olevansa tyytyväinen, että orkesteri ja sen ylikapellimestari voivat jo tässä vaiheessa jatkaa pitkäjänteistä suunnittelua mielenkiintoisten projektien parissa.

”Helsingin kaupunginorkesterin ja Susanna Mälkin erittäin hyvin alkanut yhteistyö saa nyt luontevan jatkon kahdeksi kaudeksi. Ylikapellimestarimme ura on kansainvälisesti kovassa nousukiidossa ja yhteistyön hedelmistä pääsee kotimainenkin yleisö nauttimaan yhdessä kaupunginorkesterin kanssa”, Kadambi sanoo.

Ylikapellimestari Susanna Mälkki sanoo odottavansa tulevilta vuosilta paljon:

”Olen todella iloinen voidessamme nyt suunnitella orkesterin kanssa yhteistä matkaa edelleen – niin konsertteja, kiertueita kuin levytyksiäkin. Ohjelmiston rikkaus ja tiivis tiimityö tarjoavat suurenmoiset edellytykset jatkuvaan hienostuneeseen ja syväluotaavaan taiteen tekemiseen.”

arvio: Triumfi jatkuu – Straussia ja Bergmania

Erik Bergman. Kuva © Maarit Kytöharju / Music Finland

Erik Bergman. Kuva © Maarit Kytöharju / Music Finland

Helsingin Filharmonian ohjelmat ovat taas konserttielämämme kiinnostavimpia. Yhdistelmä BergmanStrauss oli sopiva haaste kuulijalle. Erik Bergmanin Aubadea yhdistää Richard Straussiin hedonistinen orkesterisointi, mutta Bergmanin teos oli aikoinaan 1950-luvun lopulla suomalaisen avanrgardismin läpimurtoteoksia. Se on yhtaikaa rivitekniikalla kirjoitettu ja samalla sointikuvaltaan hivelevän impressionistinen väripaletti. Tässä sen rohkeus piileekin. Adornon teorian mukaan Schönbergin koulun edistyksellisen kaksitoistasävelmusiikin piti olla rumaa, koska yhteiskunnassa ei ollut mitään kaunista eikä iloista. Myös modernin arkkitehtuurin tuli olla rumaa, mitä rumempaa sen hienompaa, sanoi brasilialainen semiootikko Sergio Zilinski. Bergmanin modernismi on siis poikkeus säännöstä. Itselleni se oli ensimmäinen puhutteleva nykymusiikkiteos, kun kuulin sen pikkupoikana 1960-luvun alussa Radio-orkesterin konsertissa.

Tapasin väliajalla Bergmanin kolmannen puolison Christina Indrenius-Zalewskin, joka kertoi teoksen taustasta: Bergman oli lähtenyt häämatkalle Aulikki Rautavaaran kanssa Istanbuliin ja kuuli siellä Bosporin salmen laivojen huutelua. Siitä hän sai innoitteen Aubadeen. Se kuuluu siis sarjaan musiikilliset auringonnousut siinä missä joku Ravelin Daphnis et Chloé. Kesällä minua kävi tapaamassa kanadalainen säveltäjä ja väitöskirjan tekijä Moe Touizrar McGill Universitystä; hän sai Bergmanista yhden tapauksen lisää tutkimukseensa.

Konsertin alkunumerona kuultiin Richard Straussin D-duuri-oboekonsertto (1945–1948), joka on siis sitä myöhempää, tavallaan neoklassista pastishi-Straussia. Teos on melodisesti äärimmäisen soljuvaa, mutta rytmisesti kuitenkin komplisoitua kuten Straussin tuon kauden kamarimusiikkikin, esimerkiksi trio klarinetille fagotille ja pianolle. Briljantti solisti oli Alexei Ogrintchouk, jonka tulkinnan valtti oli jokaisen fraasin muuntaminen ilmaisevaksi ja kuulijaa liikuttavaksi.

Straussin Ruusuritari sarja op. 59 (1909–1910) on sitä samaa restauraatiotyylin Staussia, joka niin miellytti Seppo Nummea; hän kutsui sitä omalla termillään ’siselöidyksi’. Rosenkavalier sarja palauttaa mieleen oopperan parhaat kohdat, kuten kenttämarsalkattaren yksinäiset aariat linnassaan, kun aika pysähtyy; libretisti Hugo von Hofmannsthal kirjoittaa Leicht muss man sein, mit leichten Händen nehmen und halten, halten und nehmen, und wer nicht so sind, den straft das Leben und das Gott erbarmt euch nicht (lainaan ulkomuistista, siis: Täytyy olla kevyt, ottaa ja pitää, pitää ja ottaa kevein käsin ja niitä jotka eivät ole sellaisia rankaisee elämä eikä Luoja sääli heitä). Muistan kun Charles Rosen vieraili kotonani ja löysi flyygelin päältä Ruusuritarin pianopartituurin, avasi sen ja alkoi soittaa juuri tuota ihanaa kohtaa, jota oli itse kuullut usein nuoruudessaan Metropolitanissa.

Susanna Mälkin kaikki avut tulivat käyttöön tässä teoksessa; vaikka se onkin potpuri oopperan teemoista, ei se vaikuta mitenkään hajanaiselta. Skaala on laaja paroni Ochsin temperamentista äärimmäiseen lyyrisyyteen. Strauss itse johtaa filmillä orkesteria täysin ilmeettömästi: oikea käsi vispaa perusrytmiä ja vasemmalla hän kaivaa taskusta esiin hopeaneauriskellon ja katsoo aikaa, hyvä ettei haukottele. Näin on siksi, että esityksessä teos on jo täysin harjoitettu. Ei tarvita enää mitään temppuilua lavalla. Susanna Mälkki osasi kohottaa teoksen sen dramaattisiin huippuihin ja antaa myös tilaa lyyrisyydelle; sitä ilmensivät taitavat ja herkät soolot, viulussa Jan Söderblom ja sellossa Jaani Helander.

Sarja oli sykähdyttävä elämys sateisessa ja pimeässä Helsingin illassa, johon yleisö sitten poistui.

— Eero Tarasti

Arvio: Rattlen ja Sellarsin hieno Ovela kettu matkasi kevään hehkusta syksyn katkeransuloiseen kauneuteen Berliinissä

Peter Sellars ja Sir Simon Rattle, Janáčekin Ovelan ketun oivalliset metsänvartijat. Kuva © Jari Kallio.

Peter Sellars ja Sir Simon Rattle, Janáčekin Ovelan ketun oivalliset metsänvartijat. Kuva © Jari Kallio.

Metsä lienee yksi arkkityyppisimmistä taiteen maisemista niin konkreettisena kuin metafyysisenä ulottuvuutena, oli sitten kysymys Weberin Taika-ampujasta, Wagnerin Siegfriedistä tai Sibeliuksen Tapiolasta. Yksi oivaltavimmista ja monitasoisimmista metsän kuvauksista lienee Leoš Janáčekin (1854–1928) ooppera Ovela kettu (Příhody lišky bystroušky, 1922–23, uudistettu 1924).

Ovela kettu pohjautuu Lidové noviny -sanomalehdessä vuoden 1920 mittaan ilmestyneeseen Stanislav Lolekin (1873–1936) kuvittamaan ja Rudolf Těsnohlídekin (1882-1928) käsikirjoittamaan sarjakuvaan kettu Bystrouškan seikkailuista. Nämä monesti satiirisen oivaltavat kertomukset saivat nopeasti valtavan suosion Lidové novinyn lukijoiden keskuudessa.

Ilmeisesti Janáčekien taloudenhoitajaa Marie Stejskalováa (1873–1968) on kiittäminen säveltäjän huomion kiinnittämisestä Bystrouškan seikkailuihin. Stejskalován kertoman mukaan säveltäjä oli eräänä aamuna pannut merkille hänen hersyvän naurunsa sarjakuvan ääressä ja tullut keittiöön tiedustelemaan sen aiheuttajasta. Taloudenhoitaja oli esitellyt sarjakuvan vihjaisten sen taipuvan myös oopperaksi.

Kuultuaan Bystrouškasta Janáček liittyi sarjakuvan innokkaiden lukijoiden joukkoon. Säveltäjän jäämistöstä löytyykin yhtä lukuun ottamatta kaikki Lidové novinyssa julkaistun 51-osaisen sarjakuvan piirrokset. Ajatus Bystrouškan seikkailujen näyttämöllisistä mahdollisuuksista kypsyi nopeasti.

Työ Bystrouškan parissa sai kuitenkin odottaa hyvän matkaa toista vuotta, kunnes Káta Kabanován sävellysprosessi oli valmis. Ovela kettu syntyi vuosina 1922–23. Lopullisen muotonsa partituuri muokkautui oopperan ensi-illan valmistelun yhteydessä tehtyjen uudistusten kautta vuoden 1924 ensimmäisellä puoliskolla.

Ovela kettu tarjosi Janáčekille mahdollisuuden oopperailmaisun rakenteen ja kielen monimuotoiseen kehittämiseen. Perinteisen narratiivin sijaan Ovela kettu rakentuu katkelmina, jotka tuokiokuvina tarjoavat välähdyksiä Bystrouškan tarinasta, jonka ympärille kietoutuu joukko eläin- ja ihmishahmoja, tärkeimpänä metsänvartija, jonka olemuksessa voidaan nähdä piirteitä niin Lolekin, Těsnohlídekin kuin Janáčekinkin persoonallisuudesta.

Musiikillisesti Janáčekin Ovela kettu on samaan aikaan yhtäältä sekä psykologisen vertauskuvallinen että toisaalta yksityiskohtaisen naturalistinen. Laulumelodioissa korostuu säveltäjän tyyliin puheelle ominaisten melodialinjojen ja rytmiikan jäljittely. Samalla tavoin partituuri peilaa eri eläimille luonteenomaista ääntelyä, liikehdintää ja käyttäytymistä laajemminkin.

Juuri tämä vertauskuvallisuuden ja konkretian yhdistelmä tekee Ovelan ketun musiikillisesta maisemasta niin ainutlaatuisen. Eläinhahmojen samanaikainen antropomorfisuus ja luonnonmukaisuus luo tarinaan kaksi toisiinsa kietoutuvaa näkökulmaa, naturalistisen ja inhimillisen.

Ovelan ketun keväästä syksyyn etenevä narratiivinen kehys muodostaa samantapaisen elämän kierron narratiivin kuin vaikkapa Haydnin Vuodenajoissa peilautuen uuden kevään nuoruudesta syksyisen haipuvan valon katkeransuloiseen kauneuteen. Nimenomaan jälkimmäisen säveltäjä kuvasi kirjeessään Kamila Stösslaválle olleen hänen tarttumapintansa Bystrouškan seikkailuihin.

Oopperan alussa ollaan hyönteisiä surisevassa varhaisen aamun metsässä. Tavernasta kotiinpäin etsiytyvä metsänvartija kohtaa ketunpoikasen, jonka hän ottaa kiinni mielien otuksesta kodin lemmikkiä uskollisen koiransa Lapákin rinnalle.

Bystrouškan luonne ei kuitenkaan taivu kotieläinten alisteiseen asemaan. Nuoren ketun vapauden ja itsenäisyyden kaipuu huipentuu yrityksessä herättää pihan kanoissa kapinaa kukon patriarkaattia vastaan. Vaikka kanojen yhteiskunnallisessa heräämisessä on toivomisen varaa, syntyy kanalaan kuitenkin kaaos, jonka turvin Bystrouškan onnistuu paeta.

Toisen näytöksen alussa Bystrouška kampittaa sananvaihdossa setämies-näädän, joka hylkää metsän eläinten kuoron saattelemana kolonsa häipyen paikalta. Bystrouška saa täten itselleen uuden kodin.

Metsänvartijan pohtiessa tavernassa elämän kulkua kaveriporukassaan Bystrouška kohtaa urosketun. Voimakastahtoinen ja itsenäinen kettupari ihastuvat, rakastuvat ja päätyvät tikan vihkiminä avioon.

Kolmannessa näytöksessä Bystrouška puolisoineen on metsässä opettamassa poikasiaan välttämään ihmisten ansoja. Paikalle sattuu kanakauppias Harašta, joka kettujen keskellä kompuroidessaan onnistuu murtamaan nenänsä. Kiukuspäissään Harašta ampuu kettulaumaan osuen Bystrouškaan, jonka seikkailut tulevat näin päätökseensä.

Oopperan loppukohtauksessa iäkäs metsänvartija palaa jälleen kerran tavernasta kohdaten polulla nuoren ketun, joka on kuin Bystrouškan kaksoisolento. Metsänvartija lähtee ketun perään pohtien, josko osaisi pitää tästä nyt lemmikkinä parempaa huolta. Musiikki kohoaa syksyn väreissä hehkuvan luonnon apoteoosiin ja ooppera päättyy.

Berliinin filharmonikoiden muusikot tekivät huippuhienoa työtä Janáčekin nerokkaan ja erittäin haastavan partituurin parissa. Mielikuvituksillisimmat rytmit, kekseliäät harmoniat ja lukemattomat tarttuvat melodiat soivat puhtaina ja kylläisinä.

Sir Simon Rattle piti tarkoin huolta balanssista ja Janáčekin sävelkudoksen läpikuultavuudesta. Musiikki oli täynnä hehkua ja ketteryyttä vailla rahtustakaan soinnin raskautta. Laulajille Rattle muusikoineen tarjosi täten jotakuinkin täydellisen soivan ympäristön.

Ja millainen joukko laulajia tässä produktiossa olikaan! Gerald Finley teki upean illan metsänvartijana tuoden esiin tämän inhimillisyyden koko kirjon. Lucy Crowe taasen oli kertakaikkisen mainio Bystrouška eläen hahmonsa kasvutarinan käänteissä mitä oivaltavimmin.

Angela Denoke, Burkhard Ulrich ja Sir Willard White hallitsivat kaksoisroolinsa ihmis- ja eläinhahmoina läpikotaisen ilahduttavasti kietoen Ovelan ketun ihmisten ja eläinten maailmat tiiviisti yhteen. Vocalconsort Berlin ja Vokalhelden-lapsikuoro puolestaan toteuttivat kuoro-osuudet haasteineen mallikkaasti.

Ovela kettu jatkaa Peter Sellarsin dramatisoimien konserttiesitysten sarjaa hienosti. Vuoden 2015 Pelléas et Mélisanden ja viime kauden Le grand macabren tavoin Sellarsin ohjaus keskittyy vahvasti henkilöihin, joiden eleiden kautta Bystrouškan seikkailujen monet pinnan alle kätketyt psykologiset ulottuvuudet avautuivat ikään kuin luonnostaan.

Dramatisoitu konserttiesitys on tälle ihmisten ja eläinten maailmojen välillä liikkuvalle teokselle monin tavoin ihanteellinen toteutustapa. Tämä Ovela kettu oli ilo kokea.

— Jari Kallio

Leoš Janáček: Ovela kettu (Příhody lišky bystroušky, 1922–23, uudistettu 1924)

Berliinin filharmonikot
Sir Simon Rattle, kapellimestari

Gerald Finley
Lucy Crowe
Angela Denoke
Burkhard Ulrich
Sir Willard White
Paulina Malefane
Hanno Müller-Brachmann
Anna Lapkovakaja

Vocalconsort Berlin
Vokalhelden

Peter Sellars, ohjaus

Philharmonie, Berliini
La 14.10., klo 19

Savonlinnan Oopperajuhlien uudessa valtuustossa merkittäviä vaikuttajia

Savonlinnan Oopperajuhlien uudessa valtuustossa merkittäviä vaikuttajia – mukana mm. ministeri Antti Häkkänen ja kapellimestari Hannu Lintu

Savonlinnan Oopperajuhlien uusi valtuusto on saanut riveihinsä nimekkäitä yhteiskunnallisia ja yrityselämän vaikuttajia. Savonlinnan Oopperajuhlien kannatusyhdistys ry valitsi uuden valtuuston kokouksessaan 12.10.2017. 26-henkisessä valtuustossa aloittaa 8 uutta jäsentä, heidän joukossaan mm. oikeusministeri Antti Häkkänen, muusikko Sari Kaasinen, kansanedustaja ja Savonlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Hanna Kosonen, kapellimestari Hannu Lintu sekä Helsingin Sanomien liiketoimintajohtaja Petteri Putkiranta. Valtuuston kausi on kolmevuotinen; valtuuston puheenjohtaja on Tampere-talon toimitusjohtaja Pauliina Ahokas.

Valtakunnallinen Savonlinnan Oopperajuhlien kannatusyhdistys ry vastaa Oopperajuhlien tuotannosta, lipunmyynnistä ja markkinoinnista. Kannatusyhdistys on perustettu vuonna 1972 ja siinä on nykyisin noin 700 jäsentä. Kannatusyhdistyksen valitseman valtuuston tehtävä on mm. valita Oopperajuhlien hallitus sekä vahvistaa festivaalin pitkän tähtäimen toimintasuunnitelmat, talousarvio ja tilinpäätös. Valtuusto järjestäytyy ja valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Edellistä valtuustoa johti OP-finanssiryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen.


Valtuuston jäsenet 2017–2020:

Paulina Ahokas, toimitusjohtaja, Tampere-talo
Mikael Aro, Senior Industry Expert, Triton
Jouni Backman, poliitikko, vanhempi neuvonantaja, Sitra
Pia Behm, toimitusjohtaja, yrittäjä
Stig Gustavson, vuorineuvos, hallitusammattilainen
Leevi Hakola, hallituksen puheenjohtaja, L-House Oy
Antti Häkkänen, oikeusministeri, kansanedustaja uusi
Heikki Hämäläinen, toimitusjohtaja, Osuuskauppa Suur-Savo
Hannu Häyrinen, partneri, fasilitaattori, MLP Modular Learning Processes Oy
Sari Kaasinen, muusikko, säveltäjä uusi
Olli Kiuru, asianajaja, varatuomari, Lexia Asianajotoimisto Oy uusi
Sampsa Kokko, yrittäjä uusi
Hille Korhonen, toimitusjohtaja, Nokian Renkaat Oyj
Frank Korsström, Country Managing Director, Nordic Managing Director, Accenture Oy
Hanna Kosonen, kansanedustaja, Savonlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja uusi
Mikko Kosonen, yliasiamies, Sitra
Tapio Kuula, johtaja, Fortumin hallituksen jäsen
Johanna Lamminen, toimitusjohtaja, Gasum
Hannu Lintu, kapellimestari uusi
Riitta Lintula, lääkäri uusi
Pentti Mäkinen, maakuntajohtaja, Etelä-Savo
Petteri Putkiranta, liiketoimintajohtaja, Helsingin Sanomat uusi
Stina Suominen, Senior Adviser, OP Ryhmä uusi
Pekka Vauramo, toimitusjohtaja, Finnair
Ville Vilén, johtaja, Yle
Pekka Viljakainen, liikemies