Amfion pro musica classica

Suosituissa Taaperoiden taidetuokioissa nähdään seuraavaksi Sevillan parturi

b6a2a226c4f66974_org

Sevillan parturi jatkaa suursuosion saaneella Taikahuilulla alkanutta hauskojen ja vauhdikkaiden taapero-oopperoiden sarjaa.  Esitykset viihdyttävät myös taaperoita suurempia alle kouluikäisiä – ja aikuisiakin. Teos saa ensiesityksensä maanantaina 30.1.

Rosina on joutumassa naimisiin Bartolon kanssa, vaikka rakastaa Kreiviä. Onneksi Rosina löytää netistä parturi ja yleismies Figaron, joka lupaa järjestää kaiken. Mutta riittävätkö Figaronkaan taidot vapauttamaan Rosinan avioliittosopimuksesta?

Taapero-oopperassa kaksi laulajaa esittää kaikkia rooleja, ja osa tarinasta kerrotaan oopperatalon pienoismallissa nukkien voimin. Alle puolen tunnin mittaisessa oopperassa ovat mukana tutuimmat musiikkinumerot alkusoitosta lähtien. Aivan perinteisiltä kaikki roolit eivät kuitenkaan kuulosta, sillä sopraano saa nyt laulaa myös baritoni Bartolona.

Laulajina ovat jo Taikahuilusta tutut muuntautumiskykyiset monitaiturit Saara Kiiveri ja Sampo Haapaniemi. Oopperaorkesterin muodostavat huilisti Martta Jämsä ja kitaristi Taavi Kiviranta. Lavastus ja puvut ovat Anna Kontekin ja teksti, musiikin sovitus ja ohjaus Juhani Koiviston.

Taaperoiden taidetuokiot täydentävät alle kouluikäisille suunnattua taidetarjontaa. Ooppera tarjoaa mieleenpainuvia taidehetkiä kevätkaudella myös perheen pienimmille Vauvojen taidetuokioissa ja esikouluikäisille Lasten taidetuokioissa.

Taaperoiden taidetuokiot
Parvilämpiö
Kevätkaudella 2017, tarkemmat ajankohdat Kansallisoopperan ja -baletin nettisivuilta
Katso tallenne Taaperoiden Sevillan parturin harjoituksesta 18.1.
https://www.facebook.com/oopperabaletti/videos/10154215498801716/

Kansainvälisen Maj Lind -pianokilpailun ilmoittautumisaika alkanut

MajL

Neljännen kansainvälisen Maj Lind -pianokilpailun (17.–31.8.2017) ilmoittautumisaika on alkanut. Kilpailu on avoin kansalaisuudesta riippumatta kaikille pianisteille, jotka ovat syntyneet vuonna 1987 tai sen jälkeen. Ensimmäisen palkinnon suuruus on 30 000 euroa. Kilpailu järjestetään Musiikkitalossa Helsingissä, ja Yleisradio striimaa sen maailmanlaajuisesti. Kilpailun järjestää Taideyliopiston Sibelius-Akatemia.
Kilpailun tilausteos on Kaija Saariaholta. Se kuuluu välierän kilpailuohjelmaan valinnaisena teoksena.

Ilmoittautumisaika päättyy 24.4. Alkukilpailuihin valitaan neljäkymmentä pianistia videotallenteiden perusteella. Tieto kilpailuun hyväksytyistä julkaistaan 26.5. mennessä kilpailun kotisivuilla. Kilpailujärjestys arvotaan 17.8. Kilpailussa on kolme erää, jotka kaikki ovat julkisia tilaisuuksia: alkuerät (18.–22.8.) ja välierät (24.–25.8.) sekä finaalit: kamarimusiikkifinaali (27.8.) ja orkesterifinaali (30.–31.8.). Palkinnot jaetaan 31.8. finaalin päätyttyä.

Kilpailun tuomaristoon kuuluu kahdeksan jäsentä: Dmitri Baškirov, Janina Fialkowska, Ralf Gothóni, Ewa Kupiec, Alberto Nosè, Roland Pöntinen, Dang Thai Son ja Dina Yoffe. Orkesterifinaalissa soittaa Helsingin kaupunginorkesteri johtajanaan Anna-Maria Helsing. Kamarimusiikkifinaalissa soittavat Tempera-kvartetti ja Uusi Helsinki -kvartetti.

Lipunmyynti alkaa Ticketmasterin kautta 17.2.2017.

Kansainvälisen Maj Lind -pianokilpailun aiemmat voittajat ovat Alberto Nosè (2002), Sofija Guljak (2007) ja Sergei Redkin (2012).

Kilpailu on saanut nimensä innokkaan musiikinharrastajan Maj Lindin o.s. Kopjeff (1876–1942) mukaan. Hänen testamenttivaroillaan perustetun rahaston turvin järjestettiin ensimmäinen Maj Lind -pianokilpailu vuonna 1945.

majlindcompetition.fi

facebook: @majlindcompetition
twitter: @majlindpiano
instagram: @majlindcompetition

#majlind2017

Arvio: LSO:n ja Rattlen armottoman intensiivinen Mahlerin kuudes oli todellinen elämys

Mahlerin finaalin jälkeinen pitkä hiljaisuus. Kuva © Jari Kallio.

Mahlerin finaalin jälkeinen pitkä hiljaisuus. Kuva © Jari Kallio.

Orkesterin viimeinen purkaus, patarumpujen ontot, kohtalonomaiset kumahdukset, jousten viimeiset pizzicatot ja hiljaisuus. Täydellinen, pitkä hiljaisuus. Lopulta alkavat innokkaat suosionosoitukset, jotka jatkuvat kauan.

Näin huipentui Lontoon sinfoniaorkesterin ja sir Simon Rattlen tulkinta Gustav Mahlerin kuudennesta sinfoniasta (a-molli, 1903-04, uudistettu 1906) Pariisin Philharmoniessa perjantai-iltana.

Mahlerin kuudes on säveltäjänsä vaikuttavimpia teoksia. Sen lähisukulaisia ovat Mahlerin muut keskikauden teokset, eritoten viides ja seitsemäs sinfonia, mutta sillä on siteitä myös Ylösnousemussinfoniaan, erityisesti sen finaaliin. Kuudennella sinfonialla on myös temaattisia linkkejä kahdeksannen sinfonian ensimmäiseen, Veni, Creator spiritus -osan musiikkiin. Sinfonia onkin kuin painovoimakeskittymä, jonka ympärille Mahlerin muu tuotanto tuntuu kiertyvän.

Kuudes sinfonia inspiroi myös Anton Weberniä ja Alban Bergiä, Schönbergin oppilaita ja kollegoja, joiden innovaatiot, niin omaperäisiä kuin ne ovatkin, tuskin olisivat löytäneet muotoaan ilman Mahlerin innoitusta.

Bergin Kolme orkesterikappaletta, Op. 6 (1913-15) ovat kuin sarja muunnelmia Mahlerin temaattisesta materiaalista, karaktereista sekä rakenteellisista ratkaisuista. Webernin häilyvät melodiafragmentit Kuudessa kappaleessa orkesterille, Op. 6 (1909) tuntuvat kehittelevän edelleen Mahlerin tapaa pirstaloida sävelaiheitaan kuudennen sinfonian finaalin ensimmäisillä partituurinsivuilla. Tekniikka itsessään esiintyy Mahlerilla ensimmäisen kerran viidennen sinfonian (1901-02, uudistettu 1904-11) Stürmisch bewegt -osan päätöksessä.

Kiinnostavaa on myös huomata, kuinka Mahlerin finaalin dekonstruktiossa on jotakin samankaltaista kuin Sibeliuksen neljännessä sinfoniassa (1910-11). Ei liene sattumaa, että Herbert von Karajan linkitti juuri nämä sinfoniat yhteen esimerkkeinä teoksista, jotka päättyvät täysin pessimistisiin tunnelmiin.

Mahlerin ja Sibeliuksen a-molli -sinfoniat tuntuvat tosiaan kumpuavan samaisesta pimeyden ja epätoivon virrasta. Kummankin teoksen läpäisevät kärsimys ja jopa kauhu. Sinfoniat peilaavat kuitenkin kahta hyvin erilaista säveltäjäpersoonallisuutta. Sibeliuksen neljäs on karu ja vähäeleinen, Mahlerin kuudes taas kiihkeä ja rajuihin purkauksiin ajautuva.

Marssiaihe avaa Mahlerin kuudennen sinfonian. Jo avaustahdeissa aistii jonkin peruuttamattoman, pahaenteisen voiman olevan liikkeellä. Mutta vielä ensimmäisessä osassa tämä pimeyteen kurkottava sävelaihe saa vastapainokseen lyyrisenä hehkuvan sivuteeman, Mahlerin polttavan intensiivisen kuvauksen Alma-vaimostaan.

Vastakkaisten materiaalien vuorottelusta ja törmäyksistä syntyy ensimmäisen osan verraton jännite. Musiikki ajautuu välillä sivupoluille tuodakseen pintaan fantastisia häivähdyksiä painajaisten kuilusta lehmänkellojen konkretisoimaan pastoraali-idylliin saakka. Osan päätöksessä jännite purkautuu Alma-musiikin voimalliseen, mutta ennenaikaiseen voittoon.

Rattlen ja LSO:n näkemys avausosasta oli riemastuttava. Musiikin kokonaisarkkitehtuuri vaikutti tarkkaan punnitulta, mutta yksityiskohtien elävyydessä oli vahva spontaaniuden tuntu. Musiikki oli täynnä leimua. Lyyristen jaksojen soinnissa oli voimaa ja kauneutta vailla rahtustakaan prässäämistä. Vastaavasti Rattle ja orkesteri eivät säästelleet groteskimpien sävyjen parissa. Kontrabassojen räiskyvät staccatot koettelivat hetkittäin yhteissoittoa, mutta efekti oli äärettömän vaikuttava.

Olennainen kuudennen sinfonian rakenteellisista kysymyksistä koskee sinfonian keskimmäisten osien, andanten ja scherzon järjestystä. Mahler päätyi partituurin ensimmäisessä editiossaan scherzo-andanteen, mutta vaihtoi osien järjestyksen päinvastaiseksi vuoden 1906 kantaesityksessä.

Sittemmin kumpikin järjestys on saanut puolestapuhujia. Tutkijoista Norman del Mar lienee nimekkäin andante-scherzon puolestapuhuja, Theodor Adorno ja Henry-Louis de la Grange taas scherzo-andanten. Kapellimestareista viimeksi mainittua järjestystä ovat suosineet mm. Pierre Boulez ja Esa-Pekka Salonen, ensin mainittua puolestaan Rattle, Riccardo Chailly ja Claudio Abbado. Vuonna 2010 Gustav Mahler Gesellschaftin julkaisema partituurin uusi kriittinen editio on päätynyt niin ikään andante-scherzoon.

Osien järjestyksessä ei kuitenkaan ole kysymys oikeasta ja väärästä, vaan ennen kaikkea siitä, millaisen dramaattisen muodon sinfonia saa. Siksi kaiketi Mahler itsekään ei onnistunut antamaan kysymykseen yksiselitteistä vastausta. Ratkaisu piilee viime kädessä siinä, millä tavoin sinfonian haluaa tarinansa kertovan.

Perjantaina Philharmoniessa osat kuultiin Rattlen jo Birminghamin vuosinaan omaksumassa andante-scherzo -järjestyksessä. Tämä palvelee sinfonian kokonaisdraamaa ehkä parhaiten. Myrskyisän avausosan jälkeen kuultuna andante luo erityisen koskettavan vaikutelman.

Osa on kuin pastoraali. Ei kuitenkaan kesän huolettomassa auringossa kylpevä idylli, vaan ennemminkin syksyisten lyhenevien päivien haipuvaan kirkkauteen kurkottava elegia, jota pitkät varjot alituiseen tummentavat. Tässä kaihoisassa ajattomuudessa Lontoon sinfoniaorkesteri soi mitä herkimmin ja kauneimmin. Englannintorven ja oboen isuudet olivat erityisen mieleenpainuvia.

Huikea oli kontrasti, kun siirryttiin scherzoon, jota tuskin koskaan olen kuullut yhtä purevan demonisena tai viiltävän ironisena. Rattle poimi partituurista hämmästyttävän nyanssien kirjon, jonka LSO:n muusikot toteuttivat uskomattoman hienosti.

Scherzon pyörteiden lopulta tyynnyttyä avautui finaalin huikea fresko. Tämä puolituntinen fantasia pohjautuu jossain määrin samanlaiseen arkkitehtuuriin kuin toisen sinfonian laaja finaali. Molempia tuntuu kuljettavan pahaenteinen Tuonelan virta, mutta siinä missä varhaisempi sinfonia löytää voitokkaan turvan ylösnousemuksesta tai ylösnousemusfantasiasta, ei kuudennella sinfonialla ole tarjota lohtua.

Finaali on aavemaista musiikkia. Välillä avoimen uhkaavaa, välillä läpikuultavien kuvajaisten häilyviä painajaisunia. Hetkittäin musiikin pintaan kohoavat ensimmäisen ja toisen sinfonian päätösten tapaan herooiset aiheet, mutta niidenkin alla takoo sinfonian kohtalokas avausrytmi. Nousut katkeavat kahdesti suuren vasaran kumahduksiin. Kummankin jälkeen musiikki yrittää rakentua uudelleen, mutta tummat soinnit saavat aina vahvemman sijan soivassa kudoksessa. Lopulta viimeinen purkaus peittää kaiken alleen. Sinfonia päättyy armottomasti täydelliseen pimeyteen.

Kuudennen sinfonian finaalin kokonaismuodon dramaturgian sekä balansoinnin ja detaljien toteutuksen asettamat haasteet ovat jokseenkin vertaansa vailla. Instrumentaation monet yksityiskohdat jäävät Mahlerin lukuisista revisioista huolimatta vaille yksiselitteistä vastausta.

Harppujen lukumäärä vaihtelee säveltäjän käsikirjoituksissa yhdestä neljään. Perjantaina LSO:lla oli niitä kaksi. Lautasille Mahler merkitsee tavallisesti joko yhden tai kaksi soittajaa, mutta finaalissa on merkintänä epämääräisesti ’useita’. Enimmillään lautaset työllistivät Philharmoniessa kolme lyömäsoittajaa.

Finaalin kohtaloniskujen vasarasta Mahler ohjeistaa, ettei sen pidä olla metallinen ja sillä tulee saada aikaan kantava, muttei terävä ääni. LSO:n lyömäsoitinten äänenjohtajalla Neil Percyllä oli käytössään tuttuun tapaan suuri puuvasara, jolla kumautetaan laatikkomaista puista alustaa.

Kaikkiaan Mahlerin finaali oli Rattlen johdolla melkoinen elämys. Emotionaalisesti musertavan intensiivinen, arkkitehtonisesti erittäin huolella harkittu ja yksityiskohdissaan tinkimättömästi toteutettu.

Yhtäältä kuulija saattoi vain ihailla Mahlerin sinfonista konstruktiota, puhuttelevia melodioita, iskeviä rytmejä ja nerokasta orkestraatiota lehmänkelloineen ja suurine vasaroineen. Toisaalta sinfonian järisyttävä dramaturgia, pessimismi, demonisuus ja lopun tuho saattoivat tuskin olla järkyttämättä sen kokijaa.

LSO:n ja sen tulevan musiikillisen johtajan yhteistyötä oli kiehtovaa seurata. Tämän illan perusteella edessä ovat innostavat ajat.

— Jari Kallio

Lontoon sinfoniaorkesteri
Sir Simon Rattle, kapellimestari

Gustav Mahler: Sinfonia nro 6, a-molli

Philharmonie de Paris
Pe 20.01.2017, klo 20.30

Patricia Kopatchinskaja soittaa Ligetin viulukonserton RSO:n solistina

patri

Patricia Kopatchinskaja soittaa György Ligetin viulukonserton Radion sinfoniaorkesterin solistina 27.1. Musiikkitalossa. Ennakkotiedoista poiketen konsertin johtaa Jukka-Pekka Saraste Teodor Currentzisin sijaan. Kapellimestarivaihdoksen myötä ohjelma vaihtuu siten, että Ligetin konserton lisäksi RSO esittää Beethovenin Leonore I alkusoiton sekä Beethovenin sinfonian nro 7. Konsertti lähetetään suorana lähetyksenä Yle Teemalla, Yle Radio 1:ssä ja verkossa yle.fi/rso.

Patricia Kopatchinskaja on kotonaan niin barokkimusiikin kuin aivan uusimman musiikin parissa. Kuluvalla kaudella hän esiintyy Rotterdamin filharmonikkojen ja Göteborgin sinfoniaorkesterin solistina sekä soittaa Lontoon filharmonikkojen kanssa Lontoossa ja New Yorkissa. RSO:n kanssa esitettävää Ligetin konserttoa hän soittaa myös Berliinin filharmonikkojen ja La Scalan orkesterin solistina. Kopatchinskaja toimii tällä kaudella myös nimikkotaiteilijana Berliinin Konzerthausissa, Lontoon Wigmore Hall’ssa ja Kissingerin kesäfestivaalilla. Lisäksi hän kiertää Eurooppaa Luxembourgin filharmonikkojen sekä Wienin sinfonikkojen kanssa.

Jukka-Pekka Saraste on RSO:n entinen ylikapellimestari ja nykyinen kunniakapellimestari. Tällä hetkellä hän toimii Kölnin WDR-sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina. Lisäksi Saraste on Suomalaisen Kamariorkesterin taiteellinen neuvonantaja ja Tammisaaren kesäkonserttien taiteellinen johtaja. Aiemmin hän on työskennellyt myös Oslon filharmonikkojen ja Toronton sinfoniaorkesterin musiikillisena johtajana. Viime vuosina Saraste on johtanut mm. New Yorkin ja Los Angelesin filharmonikkoja, Chicagon ja Bostonin sinfoniaorkestereita, Lontoon ja Münchenin filharmonikkoja, Lontoon Philharmonia-orkesteria, Amsterdamin Concertgebouw-orkesteria, Wienin sinfonikkoja, Leipzigin Gewandhaus-orkesteria ja Dresdenin valtionorkesteria.

27.1. klo 19
Perjantaisarja 8     

Jukka-Pekka Saraste, kapellimestari
Patricia Kopatchinskaja, viulu
Ludwig van Beethoven: Leonore I, alkusoitto
György Ligeti: Viulukonsertto
Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 7

Unkarilaisviulisti Barnabás Kelemen vierailee Sibelius-Akatemian kamariorkesterin johtajana

BarnabasKelemen-pics03-320x480

Unkarilaissyntyinen huippuviulisti Barnabás Kelemen vierailee Sibelius-Akatemian kamariorkesterin johtajana Temppeliaukion kirkon konsertissa 27. tammikuuta. Kelemen toimii myös konsertin solistina esittäessään Felix Mendelssohnin (1809–1847) harvoin esitetyn ensimmäisen viulukonserton, joka syntyi säveltäjän ollessa vasta 13-vuotias. Konsertissa kuullaan myös Bela Bartókin (1881–1945) Divertimento ja Henry Purcellin (1659–1695) Pavane ja Chaconne.

Syksyllä 2014 perustettu, jousisoittimista koostuva kamariorkesteri koostuu pääosin opiskelijoista, jotka osallistuvat syventävän orkesterisoiton opintojaksolle Sibelius-Akatemiassa. Konsertin ohjelmistoa on työstetty jo pitkin viime syksyä. Orkesteria johtava Kelemen pitää Suomen-vierailunsa aikana myös pienimuotoisen mestarikurssin Sibelius-Akatemian viulisteille ja kamarimusiikkiyhtyeille.

Barnabás Kelemen (s. 1978) on useita merkittäviä viulukilpailuita voittanut, budapestilaisen Liszt Ferenc Academy of Musicin ja kölniläisen Hochschule für Musik und Tanzin viulunsoiton professori. Kelemen toimii myös vierailevana professorina yhdysvaltalaisessa Indiana University Bloomingtonissa. Maailman konserttilavoilla näyttävää uraa tehnyt virtuoosi on tunnettu erityisen karismaattisena lavapersoonana. Kelemen on konsertoinut useasti Suomessa, viimeksi Sinfonia Lahden ja Turun filharmonisen orkesterin vieraana loka–marraskuussa 2016.

Sibelius-Akatemian kamariorkesteri, joht. Barnabás Kelemen
Pe 27.1. klo 19.00, Temppeliaukion kirkko, Lutherinkatu 3

Purcell: Pavane ja Chaconne g-molli
Mendelssohn: Viulukonsertto d-molli
Bartók: Divertimento