Amfion pro musica classica

arvio: Petri Sariola esitelmöi France Ellegaardista, Skandinavian pianokuningattaresta

France Ellegaard v. 1934

France Ellegaard v. 1934

Petri Sariola

Petri Sariola

HYMSin pianopiiri sai torstaiseen iltamaansa 14.3.2019 Topeliassa huippuasiantuntevan esitelmän France Ellegaardista (Pariisi 1913–Espoo 1999), tästä Suomeen sotien jälkeen muuttaneesta tanskalaisesta mestaripianistista; Petri Sariola kertoi taiteilijan monivaiheisesta elämästä ja soitti hänen äänitteitään. Paikalla oli myös hänet tunteneita henkilöitä, jotka kertoivat lopuksi omia muistojaan taiteilijattaresta.

Ellegaardista on nähty Suomen TV:ssä dokumentti v. 1993, jossa hän on jo iäkkäänä hoitokodissa, mutta soittaa kohmuraisilla sormillaan itsepintaisen vakuuttavasti Mendelssohnin Sanatonta laulua fis-molli, joka alkaa trillillä. Surullista nähtävää, mutta ei kuultavaa, sillä pelkästään nauhalta soitettuna siinäkin rakentui määrätietoinen muoto huipennuksineen. Bengt von Bonsdorff  hankki taiteilijalle paremman pianon.

Ellegaardin äiti oli kotoisin Fyn saarelta samoinkuin isä Thorvald, joka oli huippu-urheilija polkupyöräilijänä, voittanut kuusi maailmanmestaruutta ja saanut Danneborgin ritarikunnan ristin. France Ellegaard tuli ilmeisesti isäänsä ja peri häneltä vahvan fyysisen rakenteen, mitä tarvittiin konserttipianistin uralla. Hän esiintyi jo 1. maailmansodan viihdytysjoukoissa sotilaille. France kiersi jo nuorena ympäri Euooppaa. Hän oli opiskellut Pariisissa ja edusti siis ranskalaista koulukuntaa. Tästä on näytteenä äänitys Rameaun sarjasta e-molli, hämmästyttävän vivahteikas barokin tulkinta presiöösiin tyyliin. Hän oli opiskellut opettajalla, joka oli yksi noista tuhannesta ja taas tuhannesta Chopinin oppilaanoppilaaksi ilmoittautuneesta. Joka tapauksessa Ellegaardin tulkinta Chopinin As-duuripoloneesista on mykistyttävä virtuoosisuudessaan ja oktaavien nopeudessa. Joskin Liszt oli Sariolan mukaan vihainen, jos sen oktaavit soitettiin liian nopeasti. Sen piti kuulostaa kuin etäiseltä tykistön jylinältä.

1934 Ellegaard vieraili ensi kerran Suomessa Edvard Fazerin ja Else Salmisen kutsumana. Mutta kun sota syttyi hän jäi loukkuun Tanskaan ja hänen nuottinsa olivat kaikki Pariisissa. Hän soitti Tanskassa mm. Nielseniä ja hänen tulkintansa tämän kuulusta Chaconnesta on hyvin hienostunut. Vuonna 1942 hän meni Berliiniin äänittämään. Tanskalaiset esiintyivät saksalaisten kulttuuritilaisuuksissa ja itse kuningaskin oli siihen kehottanut. Ellegaard siis soitti miehitysjoukoille. Mutta kun hän sitten sodan jälkeen 1946 yritti comebackia Tanskan radio-orkesterin kanssa muusikot kieltäytyivät soittamasta hänen kanssaan. He boikotoivat häntä. Sota-aikana hän muutoin oli ollut Ruotsissa kuten mm. Annie Fischer. Lokakuussa 1948 hän vieraili sieltä käsin Helsingissä ja tapasi taidemalari Birger Carlstedtin (1907–1975) sekä avioitui hänen kanssaa 1949. Edessä oli muutto Suomeen. Carlstedt asui Matinkylässä Porkkalan rajalla, jonne hän oli rakentanut itselleen funkkistalon. Rannalla sen edessä oli soncin piirtämä kesähuvila. Carlsted oli abstrakti taiteilija, mutta Francen mukaan täysin epämusikaalinen. Kuitenkin hän maalasi taulun aiheesta Uponnut katedraali kuultuaan sen Francen soittamana. Sariola on tosin laskenut, että Ellegaard soittaa sen minuutin liian nopeasti verrattuna itse Debussyhyn, joka oli opettanut sen myös Marcel Ciampille. Ellegaard soitti mm. Brahmsin B-duurikonserttoa ja olisi halunnut lähteä Amerikkaan, mutta hänen miehensä ei halunnut.

Ellegaard toimi sitten Sibelius-Akatemiassa opettajana, mutta oppilaiden todistuksen mukaan hän ei juuri opettanut. Hän vain näytti malliksi. France esiintyi lukemattomia kertoja eri orkesterien solistina ja piti suuren määrän sooloiltoja. Itse olen kuullut hänen unohtumattoman tulkintansa Brahmsin Händel-muunnelmista ja sen monumentaalisesta fuuga-huipennuksesta. Lisäksi hän harjoitteli pianokonserttoja yhdessä opettajani Kaisa Arjavan kanssa, mitä harjoituksia pääsin pikkupoikana seuraaman Arjavien kotiin Laivurinkadulla. Hän kantaesitti mm. Bengt von Törnen pianokonserton – Törnen, tuon legendaarisen Sibelius-tutkijan ja ystävän, joka julkaisi Adornoa ärsyttäneen Sibelius close up -kirjan 1936. Kaisa Arjavan tytär, pianotaitelija Ritva Arjava, kertoi vaikutelmanaan, että Francea ympäröi harvinainen iloisuus ja elämänmyönteisyys. Mutta hän eli vain lavaa varten ja kun hän ilmaantui yleisön eteen osasi hän heti ottaa sen. Hän nauhoitti vielä vanhoilla päivillään Yleisradiolle, joka ei kaikkia tulkintoja hyväksynyt, vaikka ne olivat tietenkin erittäin vaikuttavia ja historiallisen autenttisia tulkinnoiltaan. Mm. Lisztin sovitus Wagnerin Isolden lemmenkuolosta kuulostaa hänen soittamanaan huomattavasti paremmalta kuin mitä tuo sovitus muuten onkaan.

Lopulta hän asui eristyneenä jättimäisten tanskandogiensa kanssa talossaan, jossa harva uskalsi vierailla juuri koirien takia. Joka tapauksessa hän oli yksi suurimpia maassamme vaikuttaneita pianisteja. Onneksi hänen tulkinnoistaan on valmisteilla Pianon ystävät ry:n toimesta oma CD-levynsä.

– Eero Tarasti

Jess Gillam ja Rouvalin johtama Tampere filharmonia tarjosivat hienon seikkailun

Jess Gillam, Tampere Filharmonia ja Santtu-Matias Rouvali Tampere-talossa perjantaina. Kuva: Jari Kallio

Jess Gillam, Tampere Filharmonia ja Santtu-Matias Rouvali Tampere-talossa perjantaina. Kuva: Jari Kallio

Englantilainen saksofonisti Jess Gillam vieraili ensimmäistä kertaa Suomessa perjantaina, Santtu-Matias Rouvalin johtaman Tampere filharmonian solistina loppuunmyydyssä Tampere-talossa.

Tuomisinaan Gillamilla oli kaksi mitä oivallisinta konsertoivaa teosta, Heitor Villa-Lobosin harvoin kuultu Fantasia sopraanosaksofonille, kolmelle käyrätorvelle ja orkesterille (1948) sekä yksi John Williamsin kekseliäimmistä sävellyksistä, Escapades alttosaksofonille ja orkesterille Steven Spielbergin elokuvan Catch Me if you Can (2002) musiikkiin pohjautuen.

Villa-Lobosin kymmenminuuttinen Fantasia on kerrassaan mainio pienoiskonsertto, jota soisi kernaasti useamminkin näkevänsä konserttiohjelmissa.

”Se on harmonisesti aika lailla outo kappale, muttei mitenkään epämukavalla tavalla. Sen sointi on varsin eriskummallinen johtuen harmonioista ja orkestraatiosta kolmelle käyrätorvelle, jousille ja sopraanosaksofonille. Epätavallinen yhdistelmä, joka toimii erittäin hyvin. Ensimmäinen osa muodostaa suurieleisen avauksen, joka seuraa lyyrisempi taite osan lopulla. Kauniin hitaan osan alussa kuullaan alttoviulusoolo, kun taas kolmas osa, joka on suosikkini, on eläväisempi ja tanssillinen. Siinä vuorottelevat 3/4 ja 4/4 -tahtilajit, joten siinä on jatkuva levottomuuden tuntu”, Gillam kuvaili teosta Amfionille torstain harjoitusten päätteeksi.

Gillam ja Rouvalin johtama Tampere filharmonia tekivät hienoa työtä Fantasian parissa. Orkesteri oli solistilleen oivallinen partneri, jonka soinnin läpikuultavuus ja värikylläisyys yhdistyneenä rytmiseen tarkkuuteen antoi aihetta iloon. Kiitos Rouvalin tarkan balansoinnin, sointi oli ihastuttavan erotteleva ja solistia esimerkillisesti tukeva.

Jess Gillam soitti soolo osuuden kerrassaan hienosti, antaen Villa-Lobosin harmonioiden ja rytmien piirtyä erinomaisen tarkkoina, värikylläisyyttä hehkuen. Kuinka oiva valinta Fantasia olikaan konsertin avaukseksi!

Riemastuttava teosvalinta oli myös John Williamsin Escapades, illan ehdoton kohokohta.

”Se on niin nerokas kappale, jonka 50-lukulaiset jazz- ja bebop-innoitteet katsovat ehkä enemmän säveltäjänsä varhaisempiin Johnny Williams -aikoihin kuin myöhempiin John Williamsin päiviin. Kappale on todella erinomaisesti orkestroitu. Siinä yhdistellään eeppisen elokuvallisia ison orkesterin sointeja jazz-comboon niin saumattomasti, ettei kumpikaan ulottuvuus kuulosta oudolta, vaan ne sulautuvat aidosti toisiinsa”

Alttosaksofonistin ohella vibrafoni- ja bassosolisteilla on Escapadesissa keskeinen rooli.

”Isoimmat tekniset haasteet tulevat rytmiikasta. Saksofonilla on paljon unisonokulkuja vibrafonin kanssa, ja niiden täytyy osua rytmisesti aivan kohdalleen. Kummankin soittimen äänten tulee sulautua toisiinsa, ikään kuin ne olisivat yksi ja sama instrumentti. Vibrafoni tuo oman kimmeltävän lisänsä saksofonin sointiin, tehden siitä vielä elävämmän. Tämä on aivan nerokkaasti kirjoitettua musiikkia! Orkesterin vibrafonisti ja basisti ovat aivan loistavia, tästä tulee jännittävää!”, Gillam pohti torstaina Tampere-talossa.

Ja jännittävää siitä tulikin. Ensimmäinen osa, Closing In alkoi odotuksentäytteisesti vibrafonin johdannolla, johon orkesteri välitellen liittyi niin soittimin kuin suhahduksin ja sormien napsutuksinkin. Sitten soolosaksofoni tarttuu ensimmäiseen aihelmaan, ja musiikki herää liikkeeseen. Harmoniset jännitteet rakentavat herkullista tunnelmaa, joka pitää tiukasti otteessaan aina päätössointuun saakka.

Keskimmäinen osa, Reflections alkaa saksofonin pohdiskelevalla melodialla, jolle vibrafoni antaa omaleimaisen sointivärinsä basson hienovaraisen säestyksen keinuttaessa musiikkia ajattomuudessa. Orkesteri, erityisesti jouset, ottavat melodian välillä kantaakseen, kunnes saksofoni palaa jälleen soinnin keskiöön. Osa päättyy hienoon kadenssinomaiseen taitteeseen.

Kolmas osa, Joy Ride on nimensä mukaisesti riemukkaasti pulppuava sointiseikkailu, jossa solistin ja orkesterin energia purkautuu vapautuneesti kuljettaen musiikin kirkkaaseen päätökseensä.

Jess Gillamin, Tampere filharmonian ja Rouvalin Escapades oli yksi hienoimpia elämyksiä, mitä olen vuosien varrella Tampere-talossa saanut kokea. Williamsin musiikin energia ja ainutlaatuinen tunnelma täyttivät salin riemuisasti. Orkesterin hiottua sointia ja rytmistä tarkkuutta kuunteli ilolla, ja Gillamin soolo-osuudessa musiikin tyylillinen moniulotteisuus toteutui aivan nappiin. Tässä on solisti, jota toivottavasti saamme kuulla pian uudestaan.

Jess Gillam ja Santtu-Matias Rouvali kättelevät Tampere-talon lavalla perjantaina. Kuva: Jari Kallio

Jess Gillam ja Santtu-Matias Rouvali kättelevät Tampere-talon lavalla perjantaina. Kuva: Jari Kallio

Väliajan jälkeen ilta jatkui Arnold Schönbergin liki röyhkeän nerokkaalla orkesterisovituksella Johannes Brahmsin ensimmäisestä pianokvartetosta (1856-1861). Otto Klempererin tilauksesta vuonna 1937 valmistunut orkesterisovitus alkaa jokseenkin hyvätapaisena, jos kohta harmonisesti varsin seikkailuhenkisenä, mutta kolmannen osan vaiheilla Schönberg vie instrumentaationsa mitä jännittävimmille urille, antaen esimerkiksi ksylofonin värittää sointia varsin estottomasti. Finaali onkin sitten sointivärien juhlaa, jossa ollaan jo varsin etäällä brahmsilaisesta maailmasta.

Silti kaikessa (tarkoituksellisessa) epäautenttisuudessaan Schönbergin sovitus tarjoaa mitä ilahduttavimman näkökulman progressiiviseen Brahmsiin. Illan omintakeiseen ohjelmaan teosvalinta istui täydellisesti.

Arnold Schönbergin Brahms-sovituksen harjoitukset Tampere-talossa perjantaina. Kuva: Jari Kallio

Arnold Schönbergin Brahms-sovituksen harjoitukset Tampere-talossa perjantaina. Kuva: Jari Kallio

Orkesteri ja Rouvali olivat hioneet teoksen upeaan kuntoon, tarjoten yleisölleen mitä erinomaisimman tulkinnan, jossa orkesterisoiton kaikkia hyveitä, rytmistä tarkkuutta, soitinryhmien keskinäistä balanssia, kuulasta artikulaatiota ja selkeää kokonaismuotoa vaalittiin esimerkillisesti.

– Jari Kallio

 

Tampere filharmonia

Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari

Jess Gillam, saksofoni

 

Heitor Villa-Lobos: Fantasia sopraanosaksofonille, kolmelle käyrätorvelle ja jousille (1948)

John Williams: Escapades alttosaksofonille ja orkesterille elokuvasta Catch Me if you Can (2002)

Johannes Brahms / Arnold Schönberg: Pianokvartetto nro 1 g-molli, op. 25 (1856-1861), orkesterisovitus (1937)

 

Tampere-talo, Tampere

Pe 15.03.2019, klo 19

1600- ja 1700-luvuilla Pohjolan hoveissa soinutta musiikkia Ritarihuoneella 29.3.

Tanska-Norja ja Ruotsi olivat barokin aikana merkittäviä kuningaskuntia, ja myös hovien musiikkielämä kukoisti. Suomalaisen barokkiorkesterin Ritarihuoneen residenssisarjan konsertin ohjelmaan 29. maaliskuuta on valittu Tukholman ja Kööpenhaminan hoveissa kuultuja Jean-Baptiste Lullyn, Johan Helmich Romanin ja Johann Adolf Scheiben teoksia.

Pohjolan mahtivaltioiden hoveihin saapui lukuisia lahjakkaita ulkomaalaisia muusikoita mutta myös nuotteja ympäri Eurooppaa. Tukholman hovin musiikkikirjaston sisällöstä 1600- ja 1700-luvuilla antaa hyvän kuvan Düben-nuottikokoelma, josta ovat myös konsertissa kuultavat Aurinkokuninkaan luottosäveltäjän Jean-Baptiste Lullyn (1632–1687) ooppera-baletit.

Ruotsin mahdin jo heikennyttyä 1700-luvulla hallitsijat panostivat silti taiteisiin. Johan Helmich Roman (1694–1758) – jolla oli isänsä puolelta kytköksiä Suomeen – nousi 1720-luvun alussa Tukholman hoviorkesterin johtajaksi ja aloitti työnsä Ruotsin musiikkielämän hyväksi. Ensimmäiseksi huomattavaksi pohjoismaiseksi säveltäjäksi laskettavalta Romanilta kuullaan oboekonsertto ja laaja orkesterikokonaisuus Drottningholmsmusique, joka on upeaa hovimusiikkia barokin ja varhaisklassismin rajalta. Romanin harvoin kuullun oboekonserton solistina soittaa Christopher Palameta.

Sattumoisin Kööpenhaminaan päätyneestä Johann Adolf Scheibesta (1708–1776) tuli kuningas Kristian VI:n hovin musiikinjohtaja. Hän perusti myös Det Musikalske Societet -musiikkiseuran, joka alkoi järjestää julkisia konsertteja. Scheibelta konsertissa kuullaan sinfonia 27-vuotiaana kuolleen kuningatar Louisan kunniaksi sävelletystä hautajaiskantaatista.

Pauliina Fred alustaa konsertin Ritarihuoneella 29.3. kello 18–18.30.

Timo-Juhani Kyllöselle ja Tapio Nevanlinnalle valtion taiteilijaeläkkeet

Säveltäjä Tapio Nevanlinna kotonaan Veikkolassa 22.4.2008. Kuva ©  Saara Vuorjoki / Music Finland

Säveltäjä Tapio Nevanlinna kotonaan Veikkolassa 22.4.2008. Kuva © Saara Vuorjoki / Music Finland

Timo-Juhani Kyllönen

Timo-Juhani Kyllönen

Taiteen edistämiskeskus (Taike) on jakanut 58 ylimääräistä taiteilijaeläkettä eri taiteenlajien edustajille. Taiteilijaeläkkeen sai 14 muusikkoa tai säveltäjää, joista ns. klassista musiikkia edustavat mm. säveltäjät Timo-Juhani Kyllönen (s. 1955) ja Tapio Nevanlinna (s. 1954).

Hakijoita oli kaikkiaan 542. Taiteenalojen hakemusmäärät vaihtelivat arkkitehtuurin ja sirkustaiteen viidestä hakemuksesta musiikin alan 141 hakemukseen. Musiikin hakemusten osuus oli siis yli neljännes ja visuaalisten alojen osuus lähes kolmannes kaikista hakemuksista.

Eläke myönnetään tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta luovana tai esittävänä taiteilijana. Eläkkeen saajan tulee olla vähintään 60-vuotias. Taike pyysi eläkehakemuksista lausunnon valtion taidetoimikunnilta, jotka arvioivat ja vertailivat hakijoiden taiteellista toimintaa.

Eläkkeitä on jaettavissa vuosittain yhteensä 51 täyttä eläkettä vastaava määrä. Taiteilijaeläkkeet jaetaan täytenä eläkkeenä tai osaeläkkeenä. Täyden eläkkeen suuruus on runsaat 1 360 euroa kuukaudessa ja osaeläke on siitä puolet. Myönnettävän eläkkeen suuruuteen vaikuttavat hakijan eläketulot ja muut pysyvät tulot.

Suomen ensimmäinen ruotsinkielinen koululaisooppera kertoo ihmisten, eläinten ja luonnon suhteesta

ko-blobid1_1552307828450

Alakouluoppilaiden ja oopperan ammattilaisten yhteistyönä syntyvä Djurens planet saa ensi-iltansa 15.3.2019 Kansallisoopperan Alminsalissa. Teos on Suomen kansallisoopperan ja -baletin ensimmäinen ruotsinkielinen koululaisooppera ja se toteutetaan ruotsinkielisten säätiöiden tuella.

Djurens planet kertoo yksinäisestä Joysta, joka haluaa löytää ystäviä. Joy päättää tehdä koirastaan Jackista videon ja lataa sen nettiin. Videosta tulee hitti ja Joysta yhdessä yössä kuuluisa. Kun mukaan sekaantuu Mainosmies, huomaavat Jack ja Joy pian olevansa koekaniineina portaalissa, jonka kautta pääsee avaruuden tuntemattomiin kolkkiin. Seuraavana hetkenä he löytävät itsensä Eläinten planeetalta, jossa ihminen on vain yksi eläinlaji muiden joukossa.

Pääteema koululaisoopperassa on tällä kertaa ihmisen suhde eläimiin. Planeettamme on eläinten ja ihmisten, olemme kaikki oikeutettuja elämään täällä – mutta kuinka paljon saamme päättää toisten elämästä? Mitä kaikkea me ihmiset voisimmekaan oppia eläimiltä? Jokainen meistä on arvokas, ja lopulta haluamme tulla kuulluiksi ja nähdyiksi.

Oopperassa esiintyvät koululaiset sekä rooleissa vuorottelevat oopperalaulajat Hedwig Paulig ja Saara KiiveriElli Vallinoja ja Katariina Heikkilä sekä Tiitus Ylipää jaRiku Pelo. Teoksen on säveltänyt Cecilia Damström ja kirjoittanut Monica Vikström-JokelaDjurens planetin musiikki ja libretto ovat syntyneet Åshjödenin koulun oppilaiden ideoiden pohjalta.

Esitysten kapellimestareina vuorottelevat Tuomas Juutilainen ja Martin Segerstråle ja kitaristeina Taavi Kiviranta ja Otto Kentala. Teoksen ohjaa Martina Roos ja lavastuksesta ja puvustuksesta vastaa Anna Kontek. Syksystä 2019 alkaen koulujen oppilaat pääsevät mukaan projektiin eri puolilla Suomea.

Suomen kansallisooppera ja -baletti on tuottanut koululaisoopperoita alakoululaisten kanssa jo 18 vuoden ajan: omakohtaista kokemusta oopperan tekemisestä on saanut lähes 30 000 oppilasta noin kolmessasadassa koulussa eri puolilla Suomea. Aikaisempia tuotantoja ovat olleet mm. Herman Rechbergerin ”Noitasapatti” (2000), Markus Fageruddin ”Kerjäläiset” (2003), Atso Almilan ”Auringonkukat” (2009) ja Olli Kortekankaan ”Jannen salaisuus” (2015). Ja viimeisimpänä Timo Hietalan säveltämä ja Palefacen kirjoittama ”Ihmepoika A”, joka palkittiin vuoden 2017 parhaana oopperana kansainvälisessä Young Audiences Music Awards (YAMawards) -kilpailussa. Koululaisoopperoiden tavoitteena on lisätä oppilaiden itsetuntemusta, vahvistaa sosiaalisia vuorovaikutustaitoja, tutustuttaa oopperaan taidemuotona ja luoda kaikin puolin ainutkertainen kokemus.


Den första skoloperan på svenska i Finland handlar om förhållandet mellan människorna, djuren och naturen

Djurens planet kommer till som ett samarbete mellan elever i årskurserna 3–6 och yrkesfolk från Operan. Den får sin premiär 15.3.2019 i Almisalen på Nationaloperan. Verket är Finlands nationaloperas och -baletts första skolopera på svenska och den förverkligas med stöd från de finlandssvenska fonderna.

Djurens planet handlar om den ensamma Joy, som försöker få vänner. Joy beslutar sig för att göra en video om sin hund Jack och sätta ut den på nätet. Videon blir en hit och Joy blir berömd över en natt. Då Reklammannen blandar sig i leken, märker Jack och Joy snart att de blivit försökskaniner i en portal, som leder till cyberrymdens okända skrymslen. Strax befinner de sig på Djurens planet där människan bara är ett djur bland alla andra djurarter.

Huvudtemat i skoloperan är denna gång människans förhållande till djuren. Vår planet tillhör djuren och människorna, vi är alla berättigade att bo här – men i hur hög grad får vi bestämma över andras liv? Vad allt kan inte vi mänskor lära oss av djuren? Var och en av oss är värdefull, och när allt kommer omkring vill vi bli hörda och sedda.

I operan uppträder skolelever och i rollerna alternerar operasångarna Hedwig Paulig och Saara KiiveriElli Vallinoja och Katariina Heikkilä samt Tiitus Ylipää ochRiku Pelo. Verket har tonsatts av Cecilia Damström och texten skrivits av Monica Vikström-Jokela. Musiken och librettot i Djurens planet har fått impulser och idéer av samarbetet med elever vid Åshöjdens skola. Som dirigenter vid föreställningarna alternerar Tuomas Juutilainen och Martin Segerstråle och som gitarrister Taavi Kiviranta och Otto Kentala. Operan regisseras av Martina Roos och för scenografin och kostymerna svarar Anna Kontek. Från hösten 2019 får elever från finlandssvenska skolor på olika håll i landet komma med i projektet.