Amfion pro musica classica

Tapiolan kuoron Kuorokerho mukaan OKM:n kärkihankkeeseen

Tapiolan kuoro ryhtyy laulattamaan espoolaisia lapsia suuremmassa mittakaavassa kuin koskaan ennen. Kuoro aloittaa tulevana syksynä kuorokerhotoiminnan jopa yhdeksässä alakoulussa eri puolilla Espoota. Tapiolan kuoron kuorokerhotoiminta tulee mahdolliseksi, kun Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) myönsi Kuorokerho-hankkeelle kaksivuotisen 45 000 euron avustuksen. OKM:n avustus liittyy hallitusohjelman kärkihankkeeseen ”Lastenkulttuurin saatavuuden parantaminen”. Tapiolan kuoron saama avustus on suurin OKM:n Espoon alueen hankkeista.

Kuorokerho tarjoaa 1.-6.-luokkalaisille koululaisille ammattimaisesti ohjattua, matalan kynnyksen kerhotoimintaa koulupäivän päätteeksi. Kuorokerhossa harjoitellaan yhdessä laulamista yksi- ja moniäänisesti, opitaan musiikin perusteita, kehorytmiikkaa, luonnollista äänenkäyttöä sekä nuotinlukua. Kerhoon ei ole lähtötasovaatimuksia, joten kaikki halukkaat mahtuvat mukaan laulamaan.

Laulamiseen ei tarvita kalliita välineitä. Kuorokerhon tavoitteena onkin mahdollistaa musiikkiharrastus koulupäivän yhteydessä kaikille lapsille. Myös heille, jotka eivät muuten syystä tai toisesta tulisi lähteneeksi kulttuuriharrastuksen pariin. Pidemmän tähtäimen tavoitteena on mm. madaltaa maahanmuuttajataustaisten lasten kynnystä tulla mukaan harrastamaan musiikkia, ja tukea lasten kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Rakennamme tulevaisuutta ja yhteistä Espoota”, sanoo Reija Hyvärinen, Tapiolan kuoron kannatusyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja. Toimintaa kohdistetaankin erityisesti kouluihin, joissa maahanmuuttajataustaisten lasten osuus on suuri ja joissa on myös paljon kuorotoiminnasta kiinnostuneita oppilaita.

Tapiolan kuoro pilotoi Kuorokerhoa Opinmäen koulussa viime talvena. Pilotin ja kouluissa teetetyn kyselyn perusteella toiminnalle on kysyntää. Nyt saatu rahoitus mahdollistaa toiminnan laajentamisen Opinmäen koulusta muihinkin Espoon alakouluihin seuraavien kahden vuoden ajan.

Kuorolaulu on nykyään harvinaisempi osa koulun arkea, vaikka se on tutkitusti hyödyllistä aivojen kehitykselle, terveydelle ja sosiaalisille suhteille. ”Musiikkiharrastuksen ja erityisesti kuorolaulun hyödyt oppimiselle ja sosiaalisille taidoille toimivat koulun tavoitteiden mukaisesti: ne kehittävät mm. oppimis- ja keskittymiskykyä, motoriikkaa sekä kykyä tunteiden käsittelyyn”, Tapiolan kuoron taiteellinen johtaja Pasi Hyökki kertoo. ”Kuten Tapiolan kuoron toiminta-ajatuksessa, myös Kuorokerhossa lapset nähdään muusikkoina, jotka pystyvät tuottamaan mielekästä ja korkeatasoista taidetta sekä omaksi ilokseen että halutessaan myös yleisölle.”

www.tapiolankuoro.fi

Vastaa

Post Navigation