[Näyte 1. Brahms: Sonaatti f op. 5 osa1 tahdit 1-38, Bashkirov, piano, Jyväskylä 1970]
.
Kuluvan vuoden maaliskuun 7. päivänä 89-vuotiaana manalle mennyt suurpianisti Dmitri Bashkirov oli 1900-luvun lopulla eniten suomalaiseen pianismiin vaikuttanut taiteilija. Hän esiintyi omin konsertein ja orkestereitten solistina Jyväskylässä, Helsingissä ja Turussa. Lisäksi hän piti pianokursseja sekä Jyväskylässä että Helsingissä. Hänen tunnetuin suomalainen oppilaansa oli Eero Heinonen. Bashkirovin tytär Jelena Bashkirova on viime vuosina luonut menestyksellistä uraa Euroopassa.
Sen jälkeen kun Bashkirov kesällä 1968 suoritti ensiesiintymisensä Suomessa on hän kotimaisessa lehdistössä saanut osakseen liudan mitä erilaisimpia adjektiiveja sekä eräitä määritelmiä, jotka kertovat yhtä paljon kirjoittajasta kuin kohteesta. Seppo Heikinheimo kutsuu Bashkirovia aristokraatiksi muurinsärkijäpianistien aikakaudella. Seppo Nummelle ilmestyy Bashkirov Moskovan National-hotellin aulassa kuin vanhan hyvän ajan kaukaasialainen ruhtinas, olemuksessaan arabialaisen juoksijan jaloa levottomuutta. Erik Tawaststjerna näkee Bashkirovin Racinen sankarina heiluttamassa Bahtsisarain suihkulähteen kaanin miekkaa…
Siirtäen säilän sivummalle on syytä uppoutua yli puolen vuosisadan taakse Jyväskylän, Suomen Ateenan, kesäiseen kulttuurijuhlaan. Uusi taiteilijatuttavuus Dmitri Bashkirov ei ollut saanut Korkeakoulun salia aivan täyttymään, mikä koitui poisjääneitten vahingoksi. Suomalaiselle musiikkiyleisölle esiintyi taiteilija, jolla oli hallussaan koko slaavilainen tunneherkkyys äärimmäisyysilmiöineen ja toisaalta älyn täydellinen hallinta, joka teki Bashkirovin yhdeksi aikansa analyyttisimmista pianisteista. Tämä älyllisyys tehosi juuri siksi, että ne elementit joista Bashkirov rakensi tulkintansa olivat omakohtaisesti elettyjä ja teknisesti täysin suvereenisesti hallittuja. Schubertin Muunnelmat F-duuri ja Wanderer-fantasia sisälsivät mitä ihmeellisimpiä sävytyksiä ja korostuksia. Jotkut tremolot värisivät kuin kuuman raudan painuessa koskettimien herkkään pintaan. Hiljaisissa paikoissa hän soitti silmät ummessa ja pää hiukan ylöspäin taivutettuna. Katosta tuleva kelmeä valo sai aikaan ruumismaisen vaikutelman – edessämme soitti mustapartainen viiksekäs henkiolento säveliä tuonpuoleisesta.
Istumapaikkani oli sattumalta Seppo Nummen ja hänen vaimonsa takana. Kuulin Nummen suihkaisevan vaimolleen ”Tämähän on hyvä”. Nummi oli jälleen kerran onnistunut saamaan kiintoisan ja samalla hyödyllisen vieraan Jyväskylään. Bashkirov piti Jyväskylässä myös pianokurssia edelliskesän Jevgeni Malininin jälkeen.
Jo kurssin alussa kävi selväksi, että osanottajilta vaadittiin korkean kansainvälisen tason omaksumista. Bashkirovilla oli mukanaan kannettava Uher Reporter -magnetofoni, jolla oli mahdollista tallettaa oppilaan soittoa. Muutamat suomalaisittain jo valmiit pianistit saivat tuntea vaatimukset selkänahassaan. Jo alussa myös Bashkirov noudatti sittemmin maailmallakin tunnetuksi tullutta tapaa. Hän saattoi keskeyttää opetuksensa ja selvittää esille tullutta ongelmaa äidinkielellään venäjällä tulkille. Jyväskylässä tulkkina toimi Dmitri Hinze, joka olikin hyvin samalla aaltopituudella Bashkirovin kanssa. Miehet ystävystyivät ja Bashkirov kävi myöhemminkin perheineen Hinzeä tapaamassa.
Eräänä kesänä ilmaantui Bashkirovin kurssille alunperin kuunteluoppilaaksi pianistiveteraani Sakari Heikinheimo. Hän intoutui myös soittamaan muutaman rohkaisun otettuaan jotakin Rahmaninovia temperamentikkaaseen ja jyhkeään tapaan. Bashkirov lausui muutaman kohteliaan kiitoksen sanan. Tosiasiassa kenelläkään näiden kurssien osanottajalla ei ollut hallussaan samanlaista välittömän temperamenttista otetta. Sellainen joko on tai ei ole.
Kesällä 1969 Bashkirovilla olivat seuranaan viulisti Igor Bezrodni ja sellisti Mihail Homitser. Yhdessä laulajatar Nadezha Jurenevan kanssa he esittivät konsertissaan todellisen maailmanuutuuden, Shostakovitshin laulusarjan 7 romanssia Alexander Blokin sanoihin. Teos oli syntynyt vain pari vuotta aikaisemmin. Tuolloin vietettiin vallankumouksen 50-vuotispäivää, mutta tämä teos liikkui muissa sfääreissä. Shostakovitsilla oli ollut elämänsä aikana suuria vaikeuksia valtiollisen sensuurin kanssa. Ei tämäkään teos mikään vallankumouksen ylistys ole. Sana ”romanssi” on hiukan harhaanjohtava.
Laulussa ”Gamayun – ennustajalintu” on laulun tukena ainoastaan piano. Shostakovits teki tämän ratkaisun ehkä päästäkseen henkilökohtaisesti jossakin tilanteessa säestämään kantaesittäjää Galina Vishnevskajaa. Bashkirovin rooli on tietenkin mietitty hyvin tarkkaan, tulkinnan menettämättä silti spontaanisuuttaan.
[Näyte 2. Shostakovits: 7 romanssia Aleksander Blokin runoihin, osa 2 Gamayun, ennustajalintu. Nadezha Jureneva, sopraano, Dmitri Bashkirov, piano (Yksityinen tallenne, 3’ 40”)]
.
Bashkirovin tapauksessa on kiintoisaa tietää mikä oli hänen henkilökohtainen taustansa ja vanhempien osuus uranvalinnassa. Bashkirov syntyi Tblisissä Georgiassa 1. marraskuuta 1931, mutta sukunimi viittaa bashkiirien ja turkkilaisten vanhaan kansanyhteyteen. Pianistin äidinäiti oli käytännössä ammattipianisti, opiskellut nuorena Berliinissä Xaver Scharwenkan oppilaana. Vain ylenmääräinen ujous esti mittavamman uran luomisen.
Bashkirov oli jo viisivuotiaasta kiinnostunut pianosta ja opiskeli 7-vuotiaasta lähtien kymmenen vuotta Anastasia Virsaladzen oppilaana. Tämä puolestaan oli legendaarisen Anna Jesipovan oppilas. Virsaladzella oli huoneessaan kaksi kaunisäänistä Bechstein-flyygeliä.Bashkirov sanoi, että niiden ääressä kehittyi hänen sointi-ideaalinsa. Moskovassa vuodet Aleksandr Goldenweiserin oppilaana olivat vähintäänkin yhtä vaativia. Goldenweiserille oli ominaista tietty tarkka ankaruus, jonka sanotaan lieventyneen vasta hänen viimeisen elinvuotensa aikana.
Bashkirovin voittaessa 1955 Marguerite Long -pianokilpailun Pariisissa hänelle tuli esiintymiskutsuja Yhdysvaltoja myöden. Hänen erikoislaatuinen taiteilijatemperamenttinsa ja tekniikkansa viimeistelty tarkkuus herättivät huomiota. Ensiesiintyminen New Yorkissa 13. tammikuuta 1961 sai Rafael Kammererin kirjoittamaan Musical America -lehteen osuvasti mm:
Mr. Bashkirov’s tonal fluctuations, like his free-going rhythms, seemed more dependent on the whim of the moment than the music called for. This was particularly noticeable in his performances of the Schubert and Brahms works. The latter, while poetically conceived, was a catch-all of whimsy and spectacular fireworks. The former, especially in the corner movements, was a bravura tour de force in an approach more suitable to Prokofieff. Mr. Bashkirovs Prokofieff, on the other hand, was just the opposite – lyrical and mellow. Still, there was much to admire, from a pianistic standpoint, in Mr. Bashkirov’s individual approach to Schubert and Brahms.
Nuoren Bashkirovin tulkinnallinen intomieli vaikutti joistakin hiukan liialliselta. Vanhemman polven venäläinen pianisti Jakov Zak selitti Bashkiroville, että kunhan tulee vanhemmaksi niin alkaa soittaa maltillisemmin ja rauhallisemmin. Bashkirov oli eri mieltä.
[Näyte 3. Bashkirov puhuu (yksityinen tallenne)]
.
Artur Schnabelin ja Edwin Fischerin levytyksiä kuunneltuaan Bashkirov totesi olevansa maailman rauhallisin ihminen ja että vanha saksalainen traditio oli hyvin vapaa ja romanttinen.
Konsertoituaan Berliinissä, saksalaisen klassiikan pääkallonpaikalla, kiinnitti Wolfgang Burde arvostelussaan huomiota Bashkirovin intensiiviseen tapaan pureutua musiikin pienimpiinkin vivahteisiin. Otsikolla Ein Schwerarbeiter (Raskaan työn tekijä) hän kritisoi Bashkirovin tapaa tulkita Schumannin sarjaa Kinderzenen:
… Bashkirov suchte in diesem Zyklus pianistisch sein Heil immer wieder in der Überinterpretation. Der Schumannsche Charakter des intimen, des Lyrischen – und es handelt sich hier schliesslich um eine eigenständige Vision einer ganzen romantischen Generation – wurde von Bashkirov stets nur vermittelt, mit Manerismen überfrachtet dargestellt. Pianissimi wurden durchs Pedal aufgelöst. Fortissimo martellato geschlagen, schlichte Gesänge durch Ritardandi oder Accellerandi zum Verhalten, zum Stocken oder zum plötzlichen Vorschnellen gezwungen. Der Pianist leistete Schwerarbeit, versetze Berge. raste durch den “Haschemann” oder den “Ritter vom Stecken pferd”, ohne auch nur einen Augenblick lang jene Kinderwelt benennen zu können, die als Vision dem Zyklus zugrundeliegt.
Burden kritiikki saattoi usein pitää paikkansa. Toisaalta Bashkirovin erikoisuutena joissakin teoksissa oli ikäänkuin pysäyttää ajan kulku ikuisuuden kynnyksellä. Levytyksessä Mozartin sonaatista KV 570 hän osaa pitäytyä hitaassa osassa hyvin hallitulla ja liioittelematomalla linjalla.
Näyte 4. Mozart: Sonaatti B-duuri KV 570 Adagio (LP: Melodia 33 C 10-08069-70)
.
Beethoven-tulkitsijana Bashkirov oli hiukan heikommalla alueella. Hän esitti ainakin kahta pianokonserttoa ja kyllä hänellä oli ohjelmistossaan joitakin myöhempiä sonaattejakin. Hän sanoi kuitenkin tuntevansa hirvittävää pelkoa viimeisen kauden sonaatteja kohtaan, vaikka monet hänen oppilaansakin olivat niitä soittaneet.
Bashkirov oli perusluonteeltaan romantikko. Chopinin teoksilla oli hänen ohjelmistossaan keskeinen asema. Nykyaikaisilla flyygeleillä soitettaessa kohdataan Chopinin kohdalla vaikeuksia. Chopinin ajan soittimien dynaaminen asteikko ei ollut lainkaan niin suuri kuin nykyisten flyygeleitten. Hänen merkitsemiään pedaalituksia ei voida aina noudattaa. Eri harmoniat menevät päällekkäin ja puuroutuvat. Monet pianistit jättävät vaikkapa masurkoissa pedaalin tietyissä paikoissa kokonaan pois ja käyttävät rehellisiä kuivia staccatoja. Chopinin flyygeleissä oli myös kevyempi kosketus ja pienempi koskettimien painuma. Oktaavikin oli hiukan nykyistä kapeampi.
Erityisen ongelmallisia ovat masurkat, niissä kun ovat kansantanssit taustalla. Säveltäjä sanoi, ettei itsekään aina onnistunut niiden tulkinnassa. Bashkirov oli masurkoissa omalla alueellaan. Hän saattoi toteuttaa tyylin puitteissa pyrkimystään vapaampaan ilmaisuun. Lokakuussa 1981 hänellä oli konsertissaan Moskovassa ohjelmassa Chopinin Masurkka h-molli op. 33.
Näyte 5. Chopin: Masurkka h-molli op. 33 (LP: Melodia C10 24343 001)
.
Dmitri Bashkirovin ulkonainen elämä ei ollut niin mutkatonta kuin hänen taiteellisten tavoitteittensa kehitys. Neuvostoliittolaisen taiteilijan ei ollut mahdollista kerätä suuria palkkioita, koska valtiollinen konserttitoimisto otti leijonan osan palkkioista. Tullessaan kesäisin Suomeen hänellä oli toki tilaisuus ostaa joitakin sellaisia tavaroita, joita Neuvostoliitossa ei saanut. Lisäksi hänelle voitiin toimittaa kopioita Josef Hofmannin tulkinnoista, joita tuohon aikaan ei saanut muuta kuin amerikkalaisita kerholevyiltä. Hofmannilla oli Neuvostoliitossa legendaarinen maine ennen 1. maailmansotaa pitämiensä historiallisten konserttien ansiosta. Bashkirovia tietenkin avustettiin suomalaisten ystävien ja oppilaitten toimesta. ”Teillä on kaikilla niin hienot autot”, hän kerran totesi. Se oli tuolloin totta. Okko Kamulla, Seppo Heikinheimolla ja tämän kirjoittajalla oli kaikilla Jaguar (omistukset eivät tosin kellään olleet kovin pitkäikäisiä).
Vuosina 1980-1988 Bashkirov oli Neuvostoliitossa matkustuskiellossa ilman omaa syytään. Hän oli kyllä politiikan suhteen hyvin varovainen. Jyväskylässä oli eräänä kesänä kolme nimekästä taiteilijaa Neuvostoliitosta. Heillä oli varmaan omat varjostajansa ja he lähtivätkin usein kolmisin ulos, jotta minkäänlaista epäilyä heidän loikkaamisestaan ei olisi. Jyväskylä alkoi olla poliittisesti kiinnostava paikka. Supon edustajakin nähtiin lippuluukulla. Kerran Bashkirovilta kysyttiin, että ketkä vielä ylipäänsä enää jäävät Neuvostoliittoon. ”Minä ja kaikki muut”, hän vastasi hyvin varmalla äänellä.
Henkilökohtaisessa elämässään Bashkirov koki avioeron ja uuden avioliiton. Olojen vapauduttua hän muutti Espanjaan, mutta hänellä oli kysyttynä pedagogina professuureja Moskovan lisäksi Madridissa ja Helsingissäkin 1990-1991. Konsertointia vaivasi eräässä vaiheessa käsiin iskenyt niveltulehdus, joka kuitenkin saatiin parannettua.
Pedagogina Bashkirovilla oli hallussaan merkillinen tietotaito, jonka avulla oppilaitten tulkinnat muuttuivat selkeästi paremmiksi. Hänen tunnettujen oppilaittensa lista on pitkä. Tullessaan Suomeen heistä tunnetuin oli Dmitri Aleksejev. Muita ovat olleet mm. Arcadi Volodos, Nikolai Demidenko, Boris Bloch, Jonathan Gilad, Kirill Gerstein, Stanislav Iodenitsh, Denis Kozhuhkin, Kuis Pérez, Dang Thai Son, Vestards Shimkus, David Kadouch, Jong Hwa Park, Claudio Martinez Mehner, Bruno Vlahek ja Plamena Mangova.
Bashkirov ei tehnyt näistä mitään sellaista numeroa, jonka olisi katsonut vain omaksi ansiokseen. Tässä suhteessa onkin aina vaarallista sanoa, että tämä taikka tuo nuori pianisti on pitänyt ensikonserttinsa tietyn opettajan johdolla. Nuoret pianistit hakeutuvat opiskelujensa loppuvaiheessa jonkin kuuluisuuden oppilaaksi, eikä esittelyteksteissä ole mahdollista eritellä, mikä on mahdollisten aikaisempien opettajien ansiota. Bashkirov ei halunnut tehdä oppilaistaan itsensä klooneja, vaan jokaisen piti säilyttää oma persoonallisuutensa. Se ei tosin ollut ihan helppoa, hänen oma persoonallisuutensa oli kertakaikkiaan niin vahva. Muutamana viime vuotenaan Bashkirov sanoi lopettavansa julkiset esiintymisensä. Paremmin hän ei enää pystyisi soittamaan, suunta olisi vain alaspäin.
Jäljellä ovat monet äänilevyt. Ainakin Skrjabinin pianokonsertosta ja Ravelin vasemman käden konsertosta on olemassa myös videotallenteet. Näiden ohella nykyaikainen videotekniikka on lisännyt tallenteitten lukumäärää huomattavasti, mm. Bashkirovin pianokursseja on videokuvattu sekä järjestäjien että osallistujien toimesta. Nuotteja seuraamalla voidaan hyvin tarkasti huomioida minkälaisen sinnikkyyden oppilaitten kouliminen on vaatinut ja mikä on ollut opettajan tarkoitus. Bashkirov sanoikin. että konsertin jälkeen hän on edelleen virkeässä kunnossa mutta opetustuntien jälkeen hyvin väsynyt. Merkillisellä tavalla hänellä oli kuitenkin tuo Midaksen kosketus, jolla kullanarvoiset neuvot virtasivat kuin mytologisessa Paktolus-joessa.
Näyte 6. Brahms: Pianosonaatti f-molli op.5 osa 1 tahdit 161-190, Jyväskylä 1970
.
– Petri Sariola
