Amfion pro musica classica

Monthly Archives: lokakuu 2018

You are browsing the site archives by month.

Candominosta tulikin Grandomino

c5

Candominon kuoroperhe kasvaa entisestään! Kansainvälisestikin tunnettu ja palkittu espoolainen Candomino-kuoro järjestää 27.10. klo 18 Espoon tuomiokirkossa Grandomino-konsertin, joka esittelee uuden suuren Grandomino-kokoonpanon, joka koostuu nykyisistä ja entisistä candominolaisista.

Grandominon idea heräsi kuoronjohtaja Esko Kallion mielessä kuoron viimevuotisen 50-vuotisjuhlakonsertin jälkeen, jossa nykyisen kokoonpanon rinnalla lauloi Candominon alumneja. “Nykykuorosta ja alumneista muodostettu joukko soi niin vaivattoman yhtenäisesti, että moni lavalla olleista jäi pohtimaan että tällä porukalla olisi mukavaa laulaa yhdessä toistekin”, avaa Kallio idean alkuperää. Grandomino ei Candominosta poiketen harjoittele säännöllisesti vaan vaihtelevat kokoonpanot kootaan konserttikohtaisesti. Kahden viikon päästä ensimmäinen Grandomino-kokoonpano saakin ensi-iltansa.

Grandominon debyyttikonsertissa kuullaan teoksia, jotka tuovat kuoron suuren ja kauniin soinnin oikeuksiinsa: J. S. Bachin Jesu, meine Freude ja Ich lasse dich nicht, du segnest mich denn yhdessä Espoon barokin yhtyeen kanssa, Mendelssohnia, Schnittkeä, Madetojaa ja Kuulaa. Konsertissa tuodaan debyytin lisäksi esiin Grandominon mieskuoroa, useampaa polvea tenoreita ja bassoja.

Oopperalaulaja Juha Uusitalo vie laulajat Wagner-ilmaisun ytimeen

Juha Uusitalo. Kuva © Heikki Tuuli.

Juha Uusitalo. Kuva © Heikki Tuuli.

Lauluakatemian syyskauden 2018 ensimmäinen mestarikurssi järjestetään Roihuvuoren kirkossa Helsingissä viikonloppuna 26.-28.10.2018. Vaativan kurssin teemana on Wagner-laulu ja sen opettajina toimivat Lauluakatemian taiteellinen johtaja, oopperalaulaja Juha Uusitalo sekä Wagner-asiantuntija, emerituskorrepetiittori Pekka Asikainen.

Wagner-laulu on oma lajinsa oopperalaulussa ja se vaatii erityistä perehtymistä niin laulajilta kuin soittajiltakin. Wagnerin sävellyksiä voi pitää taideteoksina, jotka avautuvat esittäjilleen vain työstämisen kautta. Perinteinen italialainen oopperamusiikki on usein maan- ja ihmisläheistä, kun taas Wagnerin motiivit ovat filosofisia. Jos näitä taustoja ei tunne, musiikki voi jäädä laulajalle ulkokohtaiseksi.

– Lauluakatemia haluaa tarjota korkeatasoista laulunopetusta mahdollisimman laajapohjaisesti. Jos Wagner-lauluun ole perehtynyt, ei voi kutsua itseään laaja-alaiseksi oopperalaulajaksi – niin merkittävä erikoisasema Wagnerilla on, Juha Uusitalo sanoo.

Wagneria voi laulaa yhtä kauniisti kuin iskelmää
Kurssin aikana oppilaita ohjataan Wagner-laulun ilmaisulliseen ytimeen.

–  Wagneria voi laulaa täsmälleen yhtä kauniisti kuin iskelmää. Musiikki johdattaa oikeanlaiseen tulkintaan, tässäkin. Ei ole mitään erityistä Wagner-tekniikkaa. Laulussa intensiteetti pikemminkin kuin volyymi on tärkeää. Intensiteetti eli se, kun on täysillä oman lauluilmaisun ja laulettavan tekstin takana, kantaa yli orkesterinkin. Se on vaativa päämäärä, mutta mahdollista saavuttaa heittäytymällä musiikin vietäväksi. Joissakin Wagner-rooleissa auttaa myös, jos on hyvä koomikko – myös pahiksen rooleissa. Ollakseen uskottavasti paha on osattava olla hauska. Kumpaankin vaaditaan oivallusta ja oveluutta. Silti kaikissa Wagnerin oopperoissa on ylimpänä rakkaus; viisastuminen musiikin avulla.

Wie aus der Ferne längst vergang’ner Zeiten, Act II, Nederlandse Opera 2010. Juha Uusitalo (Dutchman), Catherine Naglestad (Senta). Lähde: www.juhauusitalo.com.

Tutustu oopperalaulun saloihin passiivioppilaana
Wagner-kurssille ilmoittautuminen on jo käynnissä ja se päättyy 19.10.2018. Kurssi on suunnattu valmistuville tai jo valmistuneille tai pitkään harrastaneille oopperalaulajille. Siihen voi osallistua myös passiivioppilaana, joka kansainvälisesti on totuttu tapa opiskella laulua opintojen eri vaiheissa.

– Idea laulun tai soiton opiskelusta passiivioppilaana perustuu mm. siihen, että kuunnellessa oma keskittyminen on vapaampi assosioimaan ja jälkikäteen kokeilemaan kuultua opetusta ja neuvoja. Mieleen saattaa jäädä enemmän ja toisenlaisia havaintoja, kuin opetukseen aktiivisesti osallistuessa, kertoo toinen Siuntion Lauluakatemian perustajista muusikko, pianisti Pami Karvonen.

Sekä laulajaksi että passiivioppilaaksi voi ilmoittautua ja lisätietoja tiedustella osoitteessa kurssit(at)lauluakatemia.com.

Mälkin ja HKO:n Kevätuhri-näkemys osui aivan nappiin

fullsizeoutput_25ae

HKO ja Susanna Mälkki Kevätuhrin parissa Musiikkitalossa keskiviikkona. Kuva © Jari Kallio.

Helsingin kaupunginorkesteri antoi ylikapellimestari Susanna Mälkin johdolla mitä parhaimman näytteen osaamisestaan Igor Stravinskyn Kevätuhrin (1911-13) kerrassaan upean esityksen muodossa keskiviikkoiltana Musiikkitalossa.

Vielä yli vuosisata kuuluisan Pariisin-kantaesityksensä jälkeen Kevätuhri tarjoaa orkestereille ja kapellimestareille verrattoman haasteen. Toki teoksen esityskuntoon saattaminen sujuu nykyisin normaalin harjoitusajan puitteissa, toisin kuin Kevätuhrin olemassaolon ensimmäisinä vuosikymmeninä, mutta itsestäänselvyys se ei edelleenkään ole.

Kevätuhrin moninaisissa teknisissä haasteissa piilee myös teoksen loputon kiehtovuus. Sen eriskummallisten harmonioiden, oikukkaiden rytmien ja mitä epätavallisimman orkestraation kautta avautuu pelottavankiehtova soiva kaikkeus, jonka hätkähdyttävyys on edelleen omaa luokkaansa. 

Vaikka Kevätuhri sai alkunsa Sergei Djagilevin Ballets russesin tilauksena, Stravinskyn teokselle kehittyi kuitenkin pian toinen elämänpolku konserttisaleissa. Juuri tässä muodossaan sodanjälkeinen modernismi, Pierre Boulez merkittävimpänä luotsinaan, kohotti teoksen yhdeksi tärkeimmistä esikuvistaan.

Näin konserttisalien Kevätuhrista tuli vähitellen yhä abstraktimpi teos, jopa siinä määrin, että Stravinsky alkoi lopulta itsekin kutoa musiikilleen uutta syntytarinaa, jossa Kevätuhrin idea ja muoto olivat hahmottuneet jo ennen varsinaista balettisuunnitelmaa. Myöhemmän kriittisen tutkimuksen valossa tämä tarina näyttäytyy kuitenkin sepitteenä, osana Stravinskyn myyttiä Stravinskysta. 

Liioin ei säveltäjä myöhemmin tuntenut tarvetta mainita Kevätuhrin melodisen materiaalin laajaa kansanmusiikillista alkuperää, jota Richard Taruskin on sittemmin ansiokkaasti avannut elämäkertatutkimuksessaan. 

Missä määrin tällä kaikella on sitten merkitystä Kevätuhrin soivassa todellisuudessa? Karkeasti ottaen teoksella voidaan ajatella olevan kaksi pääasiallista tulkintalinjaa, joista yksi näkee Kevätuhrin modernina eurooppalaisena orkesteriteoksena ja toinen venäläisestä kansanperinteestä ammentavana balettina. Näiden rinnalla halutaan joskus nähdä kolmaskin juonne, amerikkalainen show-kappale, jonka tunnetuimpana ilmentymänä voitaneen pitää Leopold Stokowskin vuonna 1940 muokkaamaa versiota Walt Disneyn Fantasiaa varten. 

Esittävän taiteen todellisuus on tietenkin edellä mainittuja yleistyksiä monisyisempää, mutta jonkilaisen lähtökohdan tämä jaottelu kuitenkin kuulijalle tarjoaa. Jos Mälkin ja HKO:n keskiviikkoista konserttiesitystä pitäisi tähän sapluunaan mahduttaa, kaikkein vahvimmin näkemyksessä korostuisi Kevätuhrin modernistininen traditio. 

Harvoin Kevätuhrista on voinut konsertissa kohdata yhtä läpikuultavaa, huoliteltua ja kokonaisuuden logiikkaa korostavaa näkemystä. Ensimmäisen osan alun hienosta fagottisoolosta avautui kauttaaltaan hämmästyttävän kuulas ja oivallisesti balansoitu orkesteripanoraama, jossa Stravinskyn partituurin yksityiskohtien rikkaus pääsi hienosti oikeuksiinsa. 

Kevätuhrin oikukkaasti aksentoitu rytmiikka sai niin ikään tarkan ja ilmeikkään toteutuksen. Mälkki ja orkesteri välittivät kunkin taitteen luonteenomaiset karakterit ihailtavasti, kokonaisuuden logiikkaa kuitenkin kunnioittaen.

Soinnillisesti vaikuttavimpia hetkiä koettiin toisen osan johdanon pysähtyneessä yömusiikissa, jossa sävellajit lomittuvat osaksi harmonisesti monitulkintaista kokonaisuutta käynnistäen jännitteen joka kantaa aina Uhritanssin päätökseen saakka. 

Kuoroja jäljittelevät monet puhallinosuudet olivat puhtaasti ja ilmeikkäästi artikuloituja, ja jouset puolestaan tekivät hienoa työtä alati vaihtuvien tanssirytmien pyörteissä. Kuusihenkinen lyömäsoittajisto antoi niin ikään parastaan Stravinskyn moninaisten tekstuurien parissa. 

Oman erityiskiitoksensa ansaitsevat myös orkesterin kahdeksan cornistia, joiden yhteistyö Kevätuhrin vaativien käyrätorvi- ja wagnertuubastemmojen toteutuksessa oli kerrassaan riemastuttavaa. 

Mälkin ja HKO:n mieltänostattava Kevätuhri-näkemys tarjosi syvän elämyksen etenkin teokseen analyyttisesti suhtautuvalle kuulijalle. Alkuperäisen baletin erotiikan ja kauhun sävyttämiin ikimyytteihin orientoitunut harrastaja saattoi kuitenkin jäädä keskiviikkona kaipaamaan teoksen henkeen kuuluvaa tiettyä rosoa ja hurmosta. Tässä kohtaa on toki kysymys tulkinnallisesta preferenssistä, josta voidaan perustellusti olla montaa mieltä. Lajissaan orkesterin ja Mälkin näkemys osui kuitenkin aivan nappiin. 

Konsertin ensimmäisellä puolikkaalla kuultiin Sergei Prokofjevin Sinfonia concertante sellolle ja orkesterille (1950-52). Säveltäjänsä viimeisiin teoksiin lukeutuva, Mstislav Rostropovitšille omistettu laajamittainen sinfonian ja konserton hybridi on yhä verraten harvinainen tuttavuus konserttisaleissa. Omalla kohdallani edellisestä kohtaamisesta lienee reilut kaksi vuosikymmentä.  

Sinfonia concertante pohjautuu Prokofjevin 30-luvulla säveltämään sellokonserttoon, joka sai kantaesityksessään hyisen vastaanoton joutuen unholaan liki vuosikymmeneksi. Kuultuaan Rostropovitšin esityksen epäonnisesta konsertostaan Prokofjev päätti muokata teoksensa uudelleen. Tämän pitkälliseksi venyneen prosessin tuloksena syntyi lopulta Sinfonia concertante, jonka Rostropovitš kantaesitti talvella 1952.

Nelikymmenminuuttinen Sinfonia concertante on solistilleen varsin vaativa teos, joskin palkitseva sellainen. Kuulijalle teoksen viehätys avautuu kenties hieman verkkaisesti, mikä kannustanee niin yleisöä kuin muusikkojakin etsiytymään tutumman ohjelmiston pariin. 

fullsizeoutput_25b2

István Várdai, HKO ja Susanna Mälkki Kuva © Jari Kallio.

Prokofjevin sinfoninen konsertto kätkee sisäänsä kuitenkin koko joukon musiikillisia hyveitä, joiden vuoksi teoksen soisi löytävän itselleen enemmän puolestapuhujia. Unkarilaissellisti István Várdai tekikin Mälkin ja HKO:n kanssa arvokasta työtä keskiviikkoillan ohjelmistovalinnallaan.

Musiikkitalossa saatiin kuulla eheästi muotoiltu ja erinomaisesti balansoitu tulkinta Prokofjevin kiehtovan rönsyilevästä teoksesta. Esityksen tasapainoisen johdonmukaisuuden kääntöpuolena oli kuitenkin hienoinen hyvätapaisuus, joka hioi terää Sinfonia concertanten kirpeältä ironialta. En silti vaihtaisi tätä kokemusta kaluttuihin suosikkikonserttoihin, joiden repertuaari on hämmästyttävän pieni. 

Illan ylimääräinen oli sekin ilahduttava poikkeus kaanonista, kun Várdai ja HKO:n sellistit esittivät Giovanni Solliman Igiulin, viisiminuuttisen meditaation selloyhtyeelle. Illan muuhun ohjelmaan ylimääräisellä ei ollut syvempää yhteyttä, mutta piristävä valinta se oli joka tapauksessa. 

— Jari Kallio

 

Helsingin kaupunginorkesteri

Susanna Mälkki, kapellimestari

István Várdai, sello

 

Sergei Prokofjev: Sinfonia concertante e-molli, Op. 125a sellolle ja orkesterille (1950-52)

Igor Stravinsky: Kevätuhri (1911-13)

 

Musiikkitalo, Helsinki

Ke 10.10. klo 19

Menestynyt CandoMini-lapsikuoro täyttää viisi vuotta

CandoMini-kuoro-

Lapsikuoro CandoMini täyttää tänä syksynä viisi vuotta. Viisivuotista taivaltaan kuoro juhlistaa CandoMini 5 vuotta – Kohti Venetsiaa! -konsertissa 13.10. klo 18 Kauklahden kappelissa. Konsertissa kuullaan lauluja kuoromatkan varrelta ja ohjelmistoa, jolla kuoro osallistuu Venetsian Claudio Monteverdi -kuorokilpailuun lokakuussa.

CandoMini perustettiin syksyllä 2013 candominolaisten aloitteesta. Tavoitteena oli laajentaa ja elävöittää Candomino-kuoron toimintaa. “Pikkukuorolaisia” etsittiin ilmoituksin sosiaalisessa mediassa ja koelaulujen jälkeen uusi kuoro sai alkunsa kuoronjohtaja Viena Kankaan johdolla, kahdeksan laulajan vahvuisena.

Viidessä vuodessa CandoMini on kasvanut 40-henkiseksi, taitavaksi ja monipuoliseksi lapsikuoroksi. Candominiyden ytimessä ovat ennakkoluulottomuus, hauskanpito, ystävyys ja laulun riemu. CandoMini on julkaissut UNI-levyn ja osallistunut voitokkaasti useisiin eri kuorokilpailuihin niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Vuonna 2016 Espanjan Canta Al Mar -festivaaleilla CandoMini palkittiin kultaleimoin niin lapsikuoro- kuin sakraalisarjassakin, kesällä 2017 Tampereen Sävelen kuorokatselmuksessa kuoro niin ikään saavutti kultaleiman ja se palkittiin myös lapsikuorolle myönnetyllä erikoispalkinnolla. Keväällä 2018 CandoMini voitti ensimmäisen palkinnon Vocal Espoo -festivaalin kuorokilpailussa.

Tänä syksynä CandoMini osallistuu Venetsian kansainväliseen Claudio Monteverdi -kuorokilpailuun. CandoMini 5 vuotta – Kohti Venetsiaa! -matkaanlähtökonsertilla kerätään varoja matkaa varten ja juhlistetaan kuoron 5-vuotista matkaa.

Jenny ja Antti Wihurin rahasto lahjoittaa 450 000 euroa musiikkikoulutuksen kansainvälistymiseen

Jenny ja Antti Wihurin rahasto on myöntänyt 450 000 euroa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansainväliselle vierailijaohjelmalle, joka kutsuu Suomeen musiikin alan merkittävimpiä taiteilijoita vieraileviksi opettajiksi. Ohjelma tarjoaa uudenlaisen areenan kansainväliselle yhteistyölle ja näyteikkunan suomalaiselle musiikkiosaamiselle.

”Musiikki on ollut yksi Jenny ja Antti Wihurin rahaston pitkäaikaisimmista ja suurimmista tukikohteista. Sibelius Summer Academy -vierailijaohjelman avulla suomalainen musiikki jatkaa kansainvälistymistään ja kohoaa yhä korkeatasoisemmaksi. Yliopistojen perusbudjetit ovat nykyisin varsin niukkoja. Säätiöt voivat rahoituksellaan tarjota lisää joustavuutta ja täten kannustaa kokeilemaan uusia avauksia”, toteaa Wihurin rahastojen asiamies Arto Mäenmaa.

Vierailijaohjelmaan kutsutaan vuosina 2019–2022 kansainvälisesti merkittäviä taiteilijoita, jotka työskentelevät yhdessä Taideyliopiston opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden kanssa periodimuotoisesti. Suurella yleisöllä on mahdollisuus nauttia vierailijoiden ja paikallisten taiteilijoiden yhteistyönä syntyneistä taide-elämyksistä Helsingissä. Sibelius Summer Academy on yksi Taideyliopiston kansainvälisistä avauksista.

”Taide on olemukseltaan kansainvälistä ja elävä yhteys maailmanlaajuiseen taidekenttään on suomalaisen taidekoulutuksen elinehto. Taiteen rajoja ei ole koskaan määritelty maantieteellisesti”, sanoo Taideyliopiston rehtori Jari Perkiömäki.

Jenny ja Antti Wihurin rahaston lahjoitus juhlistaa Merenkulkuneuvos Antti Wihurin syntymän 135-vuotismerkkipäivää 9.10. Kokonaisuudessaan 450 000 euron tuki ajoittuu kolmelle vuodelle.