Amfion pro musica classica

Monthly Archives: tammikuu 2020

You are browsing the site archives by month.

”Idän Paganini” Mengla Huang tähdittää kiinalaisen uudenvuoden konserttia Turussa ja Helsingissä

Huang Mengla. Kuva © Fan Xin

Huang Mengla. Kuva © Fan Xin

Tianyi Lu. Kuva © Antony Potts

Tianyi Lu. Kuva © Antony Potts

Kiinalaishuiput viulisti Mengla Huang ja kapellimestari Tianyi Lu tuovat Turkuun kiinalaista uuttavuotta juhlistavan ohjelmiston. Turun filharmonisen orkesterin konserteissa torstaina ja perjantaina 23.–24.1. kuullaan Suomen ensiesityksinä Huang Ruon teos Folk Songs sekä He Zhanhao ja Chen Gangin Butterfly Lovers´ Violin Concerto. Ilta päättyy Antonín Dvořákin sinfoniaan ”Uudesta maailmasta”.

Mengla Huang ja Turun filharmoninen orkesteri esittävät saman ohjelmiston myös Helsingissä, Finlandia-talossa maanantaina 27.1. klo 19. Konsertin johtaa Lü Jia, Kiinan kansallisteatterin sekä Macau Orchestran ylikapellimestari. Sinfoniakonsertti on omistettu Suomen ja Kiinan välisen ystävyyden 70. juhlavuodelle.

Huang Ruo hyödyntää musiikissaan kiinalaista musiikkiperintöä. Folk Songs on San Franciscon sinfoniaorkesterin tilaus kiinalaisen uudenvuoden konserttiinsa 2012, ja teoksessa kuullaan Kiinan tunnetuimpiin kuuluvia sävelmiä maan eri osista. He Zhanhao ja Chen Gangin Butterfly Lovers´ Violin Concerto kuuluu kiinalaisen orkesterimusiikin klassikoihin. Teoksen pohjalla on Romeon ja Julian veroinen traaginen rakkaustarina. Konsertit päättävä Antonín Dvořákin 9. sinfonia ”Uudesta maailmasta” on kuultu TFO:n konsertissa edellisen kerran vuonna 2016.

Mengla Huang voitti 49. kansainvälisen Paganini-viulukilpailun 22-vuotiaana, ja on yksi maailman aktiivisimmista viulisteista. Hän on lisäksi saanut Renato De Barbieri Memorial -palkinnon parhaasta Niccolò Paganinin kapriisien tulkinnasta sekä Mario Ruminelli Memorial -palkinnon voittamassaan Paganini-kilpailussa. Saavutustensa takia Mengla Huang tunnetaan ”Idän Paganinina”. Hän on tehnyt kiertueita muun muassa Baselin sinfoniaorkesterin, NHK:n sinfoniaorkesterin, Dresdenin Staatskapellen, Tšekin filharmonisen orkesterin, Meksikon kansallisen sinfoniaorkesterin ja monien muiden kansainvälisten huippuorkestereiden kanssa saavuttaen menestystä niin Kiinassa, Japanissa kuin Euroopassakin.

Tianyi Lu on Walesin kansallisoopperassa Cardiffissa naiskapellimestari-residenssitaiteilijana. Tehtävässään hän johtaa Bizet´n Carmenin esityksiä vuoden 2020 aikana. Lu on lisäksi Iso-Britannian St. Woolos Sinfonian pääkapellimestari, ja joulukuuhun 2019 asti hän toimi Melbournen sinfoniaorkesterin apulaiskapellimestarina. Kaudella 2019–20 Lu debytoi Skotlannin kuninkaallisen kansallisorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin, Turun filharmonisen orkesterin, Lapin kamariorkesterin, Seattlen sinfoniaorkesterin, Singaporen sinfoniaorkesterin sekä Dunedinin ja Christchurchin sinfoniaorkestereiden kanssa.

Arvio: John Williams ja Wienin filharmonikot – ainutkertainen konserttielämys

John Williams ja Wienin filharmonikot Musikvereinissa lauantaina. Kuva: Jari Kallio

John Williams ja Wienin filharmonikot Musikvereinissa lauantaina. Kuva: Jari Kallio

Kun Hollywoodin grand old man, John Williams lauantaina asteli Wienin Musikvereinin kultaisen salin lavalle johtamaan Wienin filharmonikoita, hetken merkityksellisyys oli sanomattakin selvää.

Elokuvamusiikin harrastajat ympäri Eurooppaa ovat odottaneet lauantain konserttia ja sen sunnuntaista toisintoa enemmän kuin hartaasti. Maestron edellisestä konserttiesiintymisestä Atlantin tällä puolen kun oli ehtinyt vierähtää jo liki 25 vuotta. Kumpikin konsertti myytiin syksyllä loppuun muutamassa minuutissa. 

Syksyllä 2018 Williams joutui sairastuttuaan peruuttamaan konserttinsa Lontoon sinfoniaorkesterin ja Wienin filharmonikoiden kanssa. Tällä kertaa kaikki meni kuitenkin suunnitellusti, ja Williams saattoi nousta hyvissä voimissa ja innokkain mielin johtajankorokkeelle. Yhdessä wieniläisten kanssa säveltäjä oli harjoittanut oivallisen ohjelman, jonka lomassa kuultiin niin Williamsin rakastetuimpia klassikoita kuin kiehtovia harvinaisuuksiakin.

Solistivieraakseen Williams oli kutsunut viulisti Anne-Sophie Mutterin, joka esitti yhdessä orkesterin kanssa kokoelman Maestron hänelle sovittamia kappaleita, jotka Deutsche Grammophon julkaisi viime vuonna artistien yhteisalbumilla.

Williamsin ilmestyessä lavalle yleisö ponnahti välittömästi seisaalleen ja tervehti Maestroa riemuhuudoin. Sama spontaani ele toistui useaan otteeseen illan kuluessa.

Williamsille itselleen tilaisuus päästä johtamaan Wienin filharmonikoita orkesterin kunniakkaassa kotisalissa on ollut elinikäinen unelma. Kautta iltapäivän salissa saattoikin aistia syvää liikutuksen ja kiitollisuuden tunnetta, niin kapellimestarikorokkeella, orkesterilavalla kuin yleisössäkin. Tämä ei ollut mikä tahansa konsertti.

Puhtaasti musiikillisessa mielessä tilaisuus päästä kuulemaan Williamsin Hollywood-perinteestä ammentavaa musiikkia sen keskieurooppalaisilla juurilla oli mitä kiehtovin. Onhan muistettava, että Hollywoodin musiikkityylin perustan loivat eurooppalaiset emigrantit, kuten wieniläissäveltäjät Max Steiner ja Erich Wolfgang Korngold.

Avauskappaleena kuultiin Flight to Neverland Steven Spielbergin vuoden 1991 elokuvasta Kapteeni Koukku (Hook). Mieltäylentävässä konserttisovituksessa yhdistyvät prologi, jonka Williams sävelsi alun perin elokuvan traileria varten sekä varsinaisen lentokohtauksen musiikki. Flight to Neverland on eittämättä Williamsin hienoimpia konserttisovituksia, jonka Wienin filharmonikot esittivät kerrassaan häikäisevästi.

Vastavoimana avauskappaleen sadunomaiselle lumoukselle orkesteri ja Williams tarjosivat toisen Spielberg-katkelman, Excerpts from Close Encounters of the Third Kind (1977). Kymmenminuuttinen orkesterifantasia hyödyntää erityyppisiä kokeellisia aineksia, joissa voi kuulla niin modernismin kuin minimalisminkin kaikuja. Lyyrisempiäkin ulottuvuuksia mahtuu joukkoon, sillä Williams siteeraa musiikissaan myös When You Wish upon a Staria.

Konserttiympäristössä tämä tiivis orkesterikappale, jossa lomittuvat monet elokuvan keskeiset teemat, tekee aina vaikutuksen. Wienin filharmonikoiden käsissä musiikin hämmästyneet, pelonsekaiset ja haltioituneet sävyt saivat taianomaisen toteutuksen.

Mahdollisuus tarkkailla Williamsin johtamista lähietäisyydeltä on jo sinänsä varsin kiinnostavaa. Vuosikymmenten tiukkaan aikataulutettu studiotyöskentely on hionut säveltäjän elekielestä kaiken turhan pois. Eleet ovat suoraviivaisen selkeitä, vailla ulkoista draamaa, mutta tarjoavat muusikoille kaiken riittävän informaation ja tuen, jotta esityksessä päästään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Solistille Williams on luotettava ja luonteva kumppani, minkä saattoi havaita Mutterin esittämistä, hänelle räätälöidystä konserttikappaleista. Vaikka paljon soitettu Hedwigin teema ensimmäisestä Harry Potter -elokuvasta (2001) on perin juurin tuttu kappale, uudessa asussaan viululle ja orkesterille siitä kuoriutuu kokonaan omanlaisensa teos, jonka taianomaisuus on ehkä jopa alkuperäistä syvempää.

Romanttisena välisoittona kuultiin Sabrinan (1995) tunnusmelodia. Koska itse elokuva on toisinto vuoden 1954 Hollywood-klassikosta, hakeutuu Williamsin tarttuva musiikkikin kohti Hollywood-vintagea.

Riehakkaita irlantilaissävyjä taasen kuultiin Donnybrook Fairissa, joka on scherzonomainen katkelma elokuvan Kaukainen maa (Far and Away, 1992) musiikista. Tämä mainio tanssi istuu kuin luonnostaan viulun ja orkesterin kilpajuoksuksi.    

Mutterin viimeisenä numerona kuultiin toinen oivallinen tanssinumero, pahankurinen Devil’s Dance elokuvasta Noidat (The Witches of Eastwick, 1987). Tämä kujeileva kalmantanssi on kertakaikkisen verraton konserttinumero, joka tarjoaa niin solistille kuin orkesterille kylliksi haastetta oikullisen rytmiikkansa puolesta.   

Mutterin taidokasta soittoa kuunteli suurella ilolla. Williams ja orkesteri olivat solistinsa kanssa tarkalleen samalla aaltopituudella säestäen Mutteria ihailtavasti balanssissa ja yhdessä hengittäen.  

Konserttiympäristössä elokuvamusiikki pääsee useimmiten esiin nimenomaan tunnusmelodioiden kautta. Jotta taidemuoto pääsee täysin oikeuksiinsa, on verrattoman tärkeää, että konserteissa saadaan kuulla myös kohtauksiin sävellettyä musiikkia sellaisenaan, editoimattomassa muodossaan. Tällöin kuulijalle avautuvat paremmin kaikki nuo tarkkaan ajoitetut tunnelman, tekstuurin, rytmiikan ja soitinnuksen vaihdokset, joilla elokuvayleisön kokemusmaailmaan vaikutetaan.  

Tässäkin mielessä oli erittäin tervetullutta saada kuulla kymmenminuuttinen Adventures on Earth, konserttiteos, joka kattaa Spielbergin E.T.:n viimeisen filmikelan musiikin alkuperäisessä, muokkaamattomassa asussaan. Kuten Williams totesi johdantopuheenvuorossaan, konserttitilanne tarjoaa mahdollisuuden saada perehtyä itse musiikkiin ilman elokuvan häiritsevää vaikutusta.   

Adventures on Earth alkaa elokuvan lopputakaa-ajosta ja päättyy E.T.:n avaruusaluksen lähtöön. Musiikki käynnistyy jousten ketterällä kujanjuoksulla, jonka tiimellykseen koko orkesteri liittyy. Kuohuvan tutti-jakson jälkeen musiikki hiljentyy jäähyväisten herkkiin tunnelmiin. Lopussa kuullaan iso orkesterinousu, jonka lomassa E.T.:n alus kohoaa fanfaarien saattelemana maan pinnalta kohti kotia.  

Musikvereinissa Adventures on Earth toimi täydellisenä päätösnumerona konsertin ensimmäiselle puolikkaalle. Loisteliaassa wieniläisasussaan musiikki hehkui valloittavaa sointienergiaa tehden hurmaavan vaikutuksen.   

Iltapäivän toiselle taipaleelle lähdettiin mestariteoksen saattelemana. Williamsin konserttisovitus Jurassic Parkista (1993) rakentuu klassis-romanttisen alkusoiton tavoin. 

Hitaan johdannon aloittaa käyrätorven signaali ja etäältä vastaava kaiku. Seuraa jousten juhlava aihe, jota kehitellään kohti tutti-huipennusta. Lyhyen suvannon jälkeen kajahtaa trumpettien loistokas teema, joka sytyttää vaskisektion täyteen hehkuunsa. Tempo on nyt ripeämpi ja musiikki kiitää kohti majesteetillista päätöstään.   

Williamsin pettämätön soitinnuksen taito on luettavaissa partituurin jokaiselta tahdilta. Tässä musiikissa kaikki on erinomaisesti paikallaan. Huippuorkesterille Jurassic Park tarjoaa oivan mahdollisuuden näyttää osaamistaan, kuten Wienin filharmonikoiden verraton esitys osoitti. Yleisö palkitsikin orkesterin ja säveltäjän jälleen pitkin suosionosoituksin.

Dartmoor, 1912, rakentuu jotakuinkin sellaisenaan elokuvan Sotahevonen (War Horse, 2011) pitkän avauskohtauksen musiikista. Sävellys on Williamsin kunnianosoitus Ralph Vaughan Williamsille, jonka vaikutuksen voi aistia kautta tämän mitä hienoimman kappaleen. 

Musiikki käynnistyy ja päättyy laajaan huilusooloon, jonka koko olemus huokuu englantilaisen kansanmusiikin omaleimaista henkeä. Orkesterin liittyessä mukaan musiikki avautuu aamu-usvaisena pastoraalinäkynä. Kontrastina toimii nopea keskitaite, josta kasvaa vauhdikas orkesteriseikkaulu. 

Wienin filharmonikoiden soitossa oli vavahduttavaa kauneutta, jonka soiviin näkyihin saattoi sukeltaa täysin sydämin.  

Williamsin taidokkaan sävellystyön yksi hämmästyttävimpiä puolia on se näennäinen vaivattomuus, jolla hän hyödyntää perinteisiä muotoratkaisuja mitä yllättävimmissä yhteyksissä. Oivallisena esimerkkinä toimii Musikvereinissa kuultu Tappajahain (1975) Out to Sea / Shark Cage Fugue. 

Pettävän huoletonta johdantoa seuraa henkeäsalpaava fuuga, jonka orkesterikuohut vievät kuulijan yhä syvemmälle pimeyteen. Wieniläisten intensiivisen tumma, mutta samalla läpikuultava sointi teki kunniaa Williamsin kontrapunktille. Tämä fuuga oli todellinen jännitysnäytelmä

Marionin teema pohjautuu Kadonneen aarteen metsästäjien (Raiders of the Lost Ark, 1981) alkuperäismusiikin katkelmaan, johon Williams on myöhemmin säveltänyt B-osan. Tämä konserttiversio kuultiin ensimmäistä kertaa vuonna 2017 julkaistulla, Williamsin ja Spielbergin pitkää yhteistyötä juhlistavalla studioalbumilla. 

Hollywoodin romanttista traditiota kunnioittava Marionin teema on varsin viehättävä kappale, josta saatiin kuulla hienovireisen hurmaava esitys. 

Ohjelman loppuhuipennuksena kuultiin kolme kappaletta Tähtien sota -saagan (1977-2019) musiikista. The Last Jedi -elokuvan (2017) Rebellion is Reborn tarjosi kiehtovan kurkistuksen Williamsin viimeaikaiseen, entistä sisäistyneempään sävellystyyliin. 

Konserttisovitus sommittelee yhteen päätöstrilogian keskeistä temaattista materiaalia mieliä kohottavaan, hymninomaiseen asuun. Williamsin orkesterinkäsittely on jälleen aivan omaa luokkaansa, varsinkin säveltäjän kirjoittaessa vaskille. 

Viipyilevän pohdiskeleva Luke ja Leia on Skywalker-sisarusten hieno muotokuva Jedin Paluusta (1983). Näin pidemmän aikajänteen perspektiivistä sen voi kuulla myös nimihahmojensa näyttelijöiden, Mark Hamillin ja Carrie Fisherin koskettavana muotokuvana.   

Kaikista Williamsin sävellyksistä ikonisin lienee Tähtien sodan (1977) tunnusmusiikki. Tähän orkesterialkusoittoon Williams on yhdistänyt elokuvan avausfanfaarin ja lopputekstejä säestävän musiikin, joka itsessään sisältää kapinallisten fanfaarin sekä Luken ja Leian teemoihin pohjaavat jaksot.  

Wienin filharmonikoiden soittaman Tähtien sodan musiikillinen kaikkeus sai mitä upeimman soiva toteutuksen. Orkesterin ainutlaatuinen sointi loi musiikkiin värien hehkua, jonka kirkastamana koko Kultainen sali tuntui väreilevän.

Vaikka tämä oli varsinaisen ohjelman päätös, iltapäivää jatkettiin vielä alkuillan puolelle peräti viiden ylimääräisen myötä. Yleisön riemuksi Anne-Sophie Mutter palasi lavalle soittamaan kolmen ensimmäisen soolo-osuudet. 

Ensimmäisenä kuultiin harvinaisuus, Nice to Be Around elokuvasta Iltaloma (Cinderella Liberty, 1973). Tämä varsin vähän tunnettu helmi on intiimiydessään välittömän puhutteleva, varsinkin nykyisessä asussaan viululle ja orkesterille.  

The Duel hakee innoitteensa Hollywoodin kulta-ajan seikkailuelokuvien musiikin kaksintaistelunumeroista. Tintin seikkailuihin (The Adventures of Tintin, 2011) sävelletty kappale on kuin taidokas baletti, Korngoldin hengessä. Musiikin rytmi ja dramaturgia seuraa miekkailijoiden liikettä ja kaksintaistelun dynamiikkaa. Viululle ja orkesterille sovitetuna The Duel on todellinen virtuoosinumero, jonka epäsäännöllisten aksenttien ja nopeiden sivallusten pyörteissä Mutter ja säveltäjän johtama orkesteri olivat ylittämättömät.    

Railakkaiden suosionosoitusten lomassa Mutter ja Williams intoutuivat vielä jatkamaan miekkailua jousi ja tahtipuikko aseinaan.  

Tämän jälkeen hiljennyttiin hetkeksi meditaatioon Itzhak Perlmanille sävelletyn Schindlerin listan (1993) koskettavan Remembrances-osan muodossa. Mutterin vähäeleinen tulkinta oli syvästi ilahduttava. 

Näiden solististen ylimääräisten jälkeen Mutter liittyi vielä orkesterin ykkösviuluihin, kun vuorossa oli Raiders March (1981). Tämä ensimmäisen Indiana Jones -elokuvan iätön tunnusmelodia kuuluu tietenkin itseoikeutetusti jokaiseen Williamsin musiikin konserttiin. Yleisö olikin aivan erityisen kiitollinen tästä ylimääräisestä. 

Lopulta oli liki kolmen tunnin konsertin viimeisen ylimääräisen aika. The Imperial Marchin avaustahdit kirvoittivat yleisöstä sellaiset suosionosoitukset, että musiikki peittyi riemuhuutojen alle. 

Imperiumin vastaiskussa (The Empire Strikes Back, 1980) ensimmäistä kertaa kuultu Darth Vaderin musiikillinen muotokuva tekee aina vaikutuksen, mutta tällä kertaa kokemus oli niin monin tavoin aivan erityinen. Huikean esityksen päätteeksi Musikvereinin yleisö villiintyi täysin. 

En tiedä sanoa, milloin moista huumaa on arvovaltaisessa konserttisalissa  kuultu. Omalta osaltani voin täydestä sydämestäni sanoa tämän ilakoivan äänimassan vyöryn olleen jotakin täysin ennen kokematonta. 

Tämä Wienin filharmonikoiden konsertti oli ainutlaatuinen sanan syvimässä merkityksessä; huippuluokan musisointia säveltäjän johdolla mitä omistautuneimman yleisön läsnäollessa. Näitä ei ehkä osu kohdalle kuin kerran elämässä.  

– Jari Kallio

 

Wienin filharmonikot

John Williams, kapellimestari

 

Anne-Sophie Mutter, viulu

 

John Williams: Flight to Neverland from Hook (1991)

John Williams: Excerpts from Close Encounters of the Third Kind (1977)

John Wiiliams: Hedwig’s Theme from Harry Potter and the Philosopher’s Stone (2001/2019)

John Williams: Theme from Sabrina (1995/2019)

John Williams: Donnybrook Fair from Far and Away (1992/2019)

John Williams: Devil’s Dance from The Witches of Eastwick (1987/2019)

John Williams: Adventures on Earth from E.T. The Extra-Terrestrial (1982)

John Williams: Theme from Jurassic Park (1993)

John Williams: Dartmoor, 1912 from War Horse (2011)

John Williams: Out to Sea / Shark Cafe Fugue from Jaws (1975)

John Williams: Marion’s Theme from Raiders of the Lost Ark (1981/2017)

John Williams: The Rebellion is Reborn from The Last Jedi (2017)

John Williams: Luke and Leia from The Return of the Jedi (1983)

John Williams: Main Title from Star Wars: A New Hope (1977)

 

John Williams: Nice to Be Around from Cinderella Liberty (1973/2019)

John Williams: The Duel from The Adventures of Tintin (2011/2019)

John Williams: Remembrances from Schindler’s List (1993)

John Williams: Raiders March from Raiders of the Lost Ark (1981)

John Williams: The Imperial March from The Empire Strikes Back (1980)

 

Musikverein, Wien

 

La 18.01.2020, 15.30

Arvio: Hannu Linnun unelmasta tuli totta RSO:n komean Faustin tuomion myötä

Berliozin Faustin tuomio Musiikkitalossa perjantaina. Kuva: Jari Kallio

Berliozin Faustin tuomio Musiikkitalossa perjantaina. Kuva: Jari Kallio

Kiertäessään konsertoimassa pitkin Eurooppaa vuonna 1845, Hector Berlioz työsti samalla tulevaa mestariteostaan, draamallista legendaa Faustin tuomio (La damnation de Faust), Op. 24. Berlioz pohjasi Faustinsa löyhästi Gerald de Nérvalin proosamuotoiseen ranskannokseen Johann Wolfgang von Goethen Faust I:stä (1808), jonka hän luki ahmien vuonna 1828. Lukukokemuksen innottamama Berlioz sävelsi ensimmäisen musiikillisen vastineensa teokselle, Kahdeksan Faust-kohtausta (Huit scènes de Faust, 1829).

Näiden kohtausten musiikki toimi lähtökohtana viitisentoista vuotta myöhemmin Berliozin säveltäessä Faustin tuomiota. Tämän nuoruudenteoksen ohella lopulliseen Faustiin päätyi monenkirjavia musiikillisia vaikutteita. Lopputuloksena syntyi uniikki mestariteos, joka uhmaa perinteisiä teoskategorioita. 

Faustin tuomiolle ominaisia ovat nopeat, elokuvaa ennakoivat leikkaukset kohtauksesta toiseen. Juuri nämä siirtymät erottavat sen näyttämöllisen oopperan perinteestä. Vaikka partituurista löytyy monia varsin tarkkojakin näyttämöohjeita, Berliozin musiikki toiminee kuitenkin parhaiten nimenomaan konserttiesityksenä. Tämän oivalsi toki pian oopperan maailmassa jo tuolloin viihtynyt säveltäjä itsekin. 

Faustin tuomio vaatii suuren orkesterin isoine vaskisektioineen ja laajoine lyömäsoittimistoineen. Niin ikään tarvitaan suuri kuoro ja epilogiin myös lapsikuoro. Solisteja on neljä, tenori (Faust), baritoni (Méphistophélès), mezzosopraano (Marguerite) ja basso (Brander). Neljään osaan jakautuva, reilut kaksi tuntia kestävä teos on vaativa kappale esittää, jos kohta erittäin palkitseva sellainen.

Viime elokuussa Helsingin juhlaviikoilla kuullun suurenmoisen Robert Schumannin Faust-kohtausten ( Szenen aus Goethes Faust, 1844-53) tavoin Hannu Linnun ja RSO:n Berlioz-näkemys sai kerrassaan vaikuttavan toteutuksen. 

Berliozin Faust koostuu kahdestakymmenestä kohtauksesta, joiden lomassa tarinan hahmot matkaavat Unkarin aroilta leipzigilaistaverna Auerbachin kellarin kautta luonnon yksinäisyyteen ja lopulta helvetin syövereihin. Berliozin versiossa Faust ei tee sopimustaan paholaisen kanssa saadakseen oman tiedonjanonsa ja toiveensa toteutettua, vaan sillä lunastetaan ohimenneen ihastuksen, Margueriten sielu.  

Säveltäjälleen ominaiseen tapaan Faustin tuomion orkestraatiossa kohtaavat niin vanhahtavat kuin aikoinaan uusinta uutta edustaneet instrumentit. Näiden yhdistelmästä kohoaa kerrassaan ainutlaatuinen sointivärien kaikkeus. Niin ikään Berliozin melodinen keksintä virtaa Faustissa vuolaimmillaan. Värikylläiseen orkesteriasuun ja hehkuvaan vokaali-ilmaisuun puettuna Faustin tuomio muodostaa vertaansa vailla olevan kokemuksen, niin lavalla kuin katsomonkin puolella. 

Hannu Lintu, Florian Boesch ja RSO Faustin tuomion harjoituksissa keskiviikkona. Kuva: Jari Kallio

Hannu Lintu, Florian Boesch ja RSO Faustin tuomion harjoituksissa keskiviikkona. Kuva: Jari Kallio

Kapellimestarin, orkesterin, kuorojen ja solistien kuluneen viikon tiivis harjoitusrupeama huipentui perjantai-illan komeaan konserttiin. Ensimmäistä kertaa teosta esittänyt RSO selvitti Berliozin partituurin haasteet ylikapellimestarinsa kanssa mennen tullen.

Illan kuluessa saatiin nauttia toinen toistaan hienommista orkesterinäyistä, jotka maalasivat kuulijalle niin Faustin yksinäisyyttä, hulppeita juominkeja, romanttisia seikkailuja sekä päätöksen helvetillisiä näkyjä ja häivähdyksiä taivaasta. Lintu piti tarkkaa huolta siirtymien sujuvuudesta, jotka toteutuivat RSO:n käsissä erinomaisesti taaten oivallisesti musiikillisen jatkuvuuden. 

Oivalliset kuorot tarjosivat niin ikään parastaan, herättäen eloon niin maalaistanssien liike-energian, pääsiäishymnien hartauden kuin juoppokuoron erinomaisen karheudenkin. Huipentumina koettiin loppukohtauksen demonien joukon hyytävä karkelo ja jälkinäytöksen taivaalliset kuvajaiset. 

Kuorojen työskentelyssä korostuivat kuulaus, artikulaation tarkkuus ja ilmaisun puhutteleva suoraviivaisuus. Lähestymistapa oli varsin toisenlainen verrattuna vaikkapa Sir John Eliot Gardinerin vuoden 2017 Proms-produktioon, jonka kuoroilmaisu oli varsin räiskyvää. Kuten nämä esitykset osoittavat, Berliozin musiikki taipuu sujuvasti kumpaankin suuntaan. 

Mitä tulee illan solisteihin, Florian Boeschin Méphistophélès oli jälleen aivan omaa luokkaansa. Allekirjoittaneella oli ilo kuulla häntä tässä roolissa ensimmäisen kerran kesällä 2017 Berliinin Valtionoopperassa Sir Simon Rattlen johdolla. Kuten tuolloinkin, hänen tulkinnassaan oli jälleen niin herkullista sarkasmia kuin vavahduttavaa pahansuopuuttakin. Boeschin artikulaatio oli tuttuun tapaan erinomaista, kuten erehtymätön rytminen tarkkuskin. Tämä Méphistophélès tulee säilymään mielessä pitkään. 

John Irvinin lyyrinen tenori oli omiaan kuvastamaan Faustin ihmisyyden hauraudesta kumpuavaa merkityksen ja täyttymyksen etsintää. Valtaisan esittäjistön pauhuissa hänen äänensä katosi kuitenkin paikoittain sointitulvaan. 

Ensikertalaisena Margueritea laulanut mezzosopraano Tuija Knihtilä teki vakuuttava roolityön, josta huokui vahva vokaalinen läsnäolo. Basso Markus Suihkonen taasen oli oikein mainio Brander. 

Kaikkiaan RSO:n Faustin tuomio, Hannu Linnun pitkäaikainen unelma, oli konserttidraaman juhlaa, jonka lomassa saatiin nauttia niin hienosta orkesterimusisoinnista kuin vahvasta vokaali-ilmaisustakin. Loppuunmyydyn Musiikkitalon perjantai-illasta kasvoi mieliinpainuva kokemus, joka kirvoitti yleisön innokkaisiin, pitkiin suosionosoituksiin

– Jari Kallio 
Radion sinfoniaorkesteri

Hannu Lintu, kapellimestari

 

Hector Berlioz: Faustin tuomio (La damnation de Faust), Op. 24 (1845-46)

 

Musiikkitalon kuoro

Jani Sivén, kuoron valmennus

 

Ylioppilaskunnan Laulajat

Pasi Hyökki, kuoron valmennus

 

Suomen Kansallisoopperan lapsikuoro

Marge Mehilane, kuoron valmennus

 

John Irvin, tenori (Faust)

Florian Boesch, baritoni (Méphistophélès)

Tuija Knihtilä, mezzosopraano (Marguerite)

Markus Suihkonen, basso (Brander)

 

Musiikkitalo, Helsinki

Pe 17.01.2019, klo 19

arvio: Berliozin syövereissä Linnun johdolla (RSO 17.1.)

Berlioz johtaa  Faustia Pietarissa , 1867

Berlioz johtaa Faustia Pietarissa , 1867

Berlioz on kiehtovalla tavalla mielipiteitä jakava säveltäjä. Musiikin historiassa hänen asemansa on selvä: hänen teostensa vaikutusarvo ja esteettinen arvo ovat kaksi eri asiaa. La Damnation de Faust samoin kuin Symphonie phantastique ovat avainteoksia eurooppalaisen taidemusiikin historiassa. Nimittäin niiden orkestraatio on uniikki tapaus ja antoi vahvat impulssit aikanaan niin ranskalaiseen kuin venäläiseen musiikkiin ja itse Richard Wagneriin. Mutta saksalaisessa maailmassa kiertää wieniläinen kasku: mitä jää jäljelle jos ottaa Berliozilta pois orkesterin? Kehno harmonia (Mahlerin suhteen vitsi jatkuu: häneltä ei jää mitään).

Faustin tuomiossa on toki luovaa myös sen erikoinen laji. Sitä ajattelee pitkin iltaa, että onko tämä jonkinlaista oopperaa konserttiversiona. Vai oratoriota vai kantaattia? Ei mitään niistä. Berliozin oma genre-määritelmä oli legende dramatique. Ei sellaista lajia ollut olemassakaan aiemmin (tietääkseni). Legenda? Se on folkloren mukaan tarina, joka kertoo joka erittäin hyvän tai erittäin pahan henkilön tarinan. Sopii Faustiin. Dramaattinen? Ilman muuta, ihan äärimmilleen. Lopussa tukka nousee kuulijalta melkein pystyyn kun ratsain kiidetään kohti helvetin kauhuja. Miten paljon tästä periytyikään Wagnerille. Matka Niebelheimiin Rheingoldissa, lohikäärmeen musiikki. Ja ennen kaikkea uskomaton orkestraalinen loisto. Wagner kertoo Mein Lebenissään kun hän kohtasi Berliozin Pariisissa 1840-luvulla. Hän ei kuullut Faustia – se ei ollut vielä valmis – vaan Romeon ja Julian, mutta se mitä hän lausuu siitä, pätee tähänkin: ”Mahtava ja taiturimainen orkesteriosuus suorastaan tyrmäsi minut – en ollut voinut aavistaa sellaista olevan olemassakaan. Fantastinen uskallus ja ankara täsmällisyys, rohkeasti yhdistyneinä… epäilemättä tunsin itseni tuohon aikaa mitättömäksi oppipojaksi Berliozin rinnalla.” (Elämäni, s. 197.) Aika vilpittömästi sanottu. Mutta samaan aikaan hän myönsi, että ”… suurenmoisen taiteilijajuonteen rinnalla en koskaan päässyt eroon merkillisestä syvästä ja vakavasta arkuudesta tämän ilmiön edessä. Minulle jäi vieraudentunne… Berliozin suurimat teokset veivät minut toisinaan täysin mukaansa ja toisinaan taas tuntuivat vastenmielisiltä, jopa pitkästyttäviltä.”

Jälkimmäistä tunnetta en kokenut Faustissa kuin hetkittäin alkupuolella. Musiikki on sinänsä sekoitus monia eri lajeja, mutta taitavasti hajautettuina. On paljon opera seriaa kuoroineen ja baletteineen ja hetkittäin tekee mieli aplodeerata kesken aivan kuin italialaisessa numero-opperassa. Berlioz laittoi muutamia loistavimpia hittisävelmiään tähän teokseen. Itseasiassa marche hongroise eli Rakoczy-marssin sovitus kuultiin jo ennen koko teosta 1846 Unkarissa Pécsissä, missä se aiheutti niin valtavan patrioottisen innostuksen, että yleisön melu peitti jopa lopun ’kanuunan’ pamahdukset.

Berlioz mukaili Goethen/Nervalin Faustia niin, että sijoitti jopa alun juuri Unkariin. Sylfidien menuetti on toinen kohtaus, joka taas haltioitti Venäjällä Pietarissa keisarillisen yleisön täysin. Kun Berlioz matkasi sinne Faustin epäonnistuneen Pariisin esityksen jälkeen, sai hän ruhtinaallisen korvauksen. On ehkä hyvä tietää, ettei Pariisin esitys tehnyt mitään vaikutusta sikäläiseen yleisöön. Berlioz loukkantui täydellisestä piittaamattomuudesta ja kärsi suuren taloudellisen tapppion. Sen sijaan Venäjän kiertue 1847, jossa esitettiin Faustin kahta ensimmäistä näytöstä, oli täyttä juhlaa ja tuotti myös voittoa. Tätä on kuvattu loistavasti Jean-Louis Barraultin hienossa säveltäjäelokuvassa Symphonie phantastique, jossa ohjaaja itse näyttelee vakuuttavasti Berliozia. Nähdään mammuttiorkesteri Pietarissa, jota johtaa Berlioz ja neljä apulaiskapellimestaria samaan aikaan eri puolilla salia.

Saksalaisten suuri unelma: saksalaisen säveltäjän ooppera Faustista ei koskaan toteutunut, mutta saatiin nyt sentään ranskalaisen Faustin tuomio.

Muita hittejä kuin Rakoczy-marssi – jossa nyt yleisö ei sentään rupea taputtamaan käsiään kuten Radetzky-marssin kanssa Wienissä – on Margueriten aaria D’amour l’ardente flamme, Consume mes beaux jours teoksen lopulla. Upeasti kaartuva melodia ja dialogi englannintorven kanssa. Siinä toteutui täsmälleen, mitä Berlioz sanoo tästä soittimesta instrumentaation oppikirjassaan: se oli omiaan elvyttämään menneisyyden helliä ja unenomaisia muistoja ja tapahtumia. Sibelius lainasi tämän käytännön suoraan Tuonelan joutseneensa. Mefisto on roolina dramaattinen, äänekäs ja eleellinen ja suorastaan groteski; Faust on lyyrinen ’Obermann’ (de Senancour) tai Werther-tyyppi. Oikeat laulajat oli valittu: itävaltalainen Florian Boesch Mefistoksi ja amerikkalaien John Irvin Faustiksi. Jälkimmäinen oli sopivalla tavalla melko koruton, mutta hänen korkeasävyinen tenorinsa kohosi aina tarvittaessa orkesterin yli. Ranskalaisen tekstin ääntämisessä jouduin kyllä turvautumaan käsiohjelmaan, johon oli onneksi painettu sanat myös ranskaksi.

Tuija Knihtilä oli volyymiltaan valtaisa ja dramaattinen, alttoon vivahtava sopraano, erittäin sovelias Margueritelle kirjoitettuun melko laveaan satsiin. Markus Suihkonen oli myös oma karaktäärinsä äänellisenä kontrastina Faustille ja Mefistolle. Kuoro tai kuorot ovat tässä teoksessa keskeisiä. Ne joutuvat venymään kirkollisen kirkastuneesta vokaalityylistä äärimmäisen dramattiseen infernaaliseen ulvontaan. Berlioz ei arvostanut kontrapunktia ja siksi fuugakin on tässä teoksessa parodia. Tämän asenteen omaksuivat sitten venäläiset säveltäjät, jotka ihailivat Berliozia varauksetta toisin kuin Wagneria. Kuorot, Musiikkitalon, YL ja Kansallisoopperan lapsikuoro oli erinomaisesti valmennettu kiitos Jani Sivénin, Pasi Hyökin ja Marge Mehilanen. Koko valtavan koneiston piti koossa suurella innoituksella Hannu Lintu, tämä oli hänen temperamentilleen ja hieman purevalle älyllisyydelleen erinomainen kenttä. Rakoczy-marssin lopputahteja olisin perinteisesti hieman hidastanut efektin lisäämiseksi.

Faustin tuomio on järisyttävä kokemus, joka päättyy kirkastumiseen. Goethen Faust I on tragedia. Joskin Goethe lisäsi loppuun äänen: Gerettet! Pelastettu! … kun Faustin kohtalo näytti jo varmalta.

– Eero Tarasti

Hector Berlioz 1864/1994 Mémoires. Présentés et annotés par Pierre Citron. Paris: Flammarion.
Richard Wagner 2002 Elämäni (Mein Leben). Suom. Saila Luoma. Turku: Faros.

8. Sibafest valtaa Musiikkitalon 25.1. alkaen

Opiskelijat, ammattilaiset ja yleisö äänessä Sibafestilla 25.1.–1.2.2020

Kahdeksatta kertaa järjestettävä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian päätapahtuma Sibafest valtaa Musiikkitalon ja uudelleen avatun Pohjoisen Rautatiekadun ainutlaatuiset konserttisalit 25.1.–1.2.2020. Festivaaliviikon kokoavana teemana on ”Äänessä”. Erityistä tapahtumassa on se, että äänessä ovat Sibelius-Akatemian opiskelijat, opettajat ja tunnetut artistit sekä yleisö – yhdessä ja erikseen. Sibafestin avajaiskonsertissa 25.1. äänessä ovat Rajaton, Club For Five, Aito Collective, solistivieraat sekä konserttiyleisö.

Joka toinen vuosi järjestettävä Sibafest esittelee Sibelius-Akatemian kansainvälisesti korkeatasoista taiteellista toimintaa. Sibafestin taiteellisena johtajana toimii Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen ainejohtaja, muusikko Aija Puurtinen.

– Sibafestin konserteissa opiskelijat esiintyvät yhdessä opettajiensa ja tunnettujen artistien kanssa. Yhteistyö alan huippuammattilaisten kanssa tukee opiskelijoiden oman taiteilijaidentiteetin ja äänen löytämistä. Meille on tärkeää, että myös yleisö pääsee osallistumaan yhteisen äänen luomiseen tapahtumissamme, Puurtinen sanoo.

Sibafest tutkii ihmisen ainutlaatuista ääntä

– Jokaisen ääni on sormenjäljen tavoin ainutlaatuinen. Festivaaliviikolla äänessä oleminen ei ole vain lauluääntä vaan myös soittoa ja puhetta – taiteilijan oman äänen esiin tuomista. Erilaisten yleisöjen kanssa luomme festivaalilla myös yhdessä ääntä, Puurtinen kertoo.

Avajaispäivänä lauantaina 25.1. Kansalaistorin yhteislaulutapahtumassa klo 17.30 lauletaan Kerkko Koskisen säveltämä Minä suojelen sinua kaikelta -kappale ja luodaan yhdessä improvisoitu äänimaisema Aija Puurtisen sekä Club for Fiven Tuukka Haapaniemen johdolla.

Tiistaina 28.1. Pohjoinen Rautatiekatu 9:n konserttisalin lavalle nousevat taiteilijaperheet. Konsertissa kuullaan, kun avioparit, sisarukset ja vanhemmat lapsineen musisoivat yhdessä.

Torstaina 30.1. ohjelmassa on Kuule, minä sävellän! -konsertti. Se kokoaa lasten ja nuorten sävellyksiä sinfoniaorkesterin soittimille. Heitä ohjaavat ammattisäveltäjät, eri taiteen alojen taiteilijat ja Sibelius-Akatemian opiskelijat ja musiikkikasvatuksen lehtori.

Viikko huipentuu, kun Sibelius-Akatemian uusi orkesteri- ja kapellimestarikoulutuksen professori Sakari Oramo avaa kautensa Sibafestin päätöskonsertissa 1.2. Musiikkitalossa. Konsertissa esiintyy Mirjam Helin -laulukilpailun 2019 voittanut sopraano Johanna Wallroth.

Yli 30 tapahtuman festivaaliviikolla äänessä ovat myös Taideyliopiston musiikkiteatteriopiskelijat, Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen opiskelijat, Signe, Sandra LångbackaJanna, yhdysvaltalainen huipputuottaja Sean Holt ja moni muu.

Näiden lisäksi Sibafest järjestää kinokonserttisarjan yhteistyössä Kansallisen audiovisuaalisen instituutin ja DocPointin kanssa. Kinokonserteissa mykkäelokuvia säestetään ihmisäänellä, jota musiikkiteknologian opiskelijat muokkaavat reaaliaikaisesti.

Sibelius-Akatemian levymerkki SibaRecords julkaisee festivaalin yhteydessä 24.1. uuden äänitteen ”Voice of Generations – Aikojen ääni”. Levyllä esiintyy erilaisia laulumusiikin tyylejä edustavia festivaalin artisteja, muun muassa Sibelius-Akatemian Vokaaliyhtye ja Club For Five. Levy on ostettavissa Sibafestilta ja kuunneltavissa 24.1. alkaen myös Spotifyssa.