Amfion pro musica classica

Monthly Archives: kesäkuu 2020

You are browsing the site archives by month.

Klaus Mäkelä Pariisin orkesterin musiikilliseksi johtajaksi

Klaus Mäkelä. Kuva © Heikki Tuuli.

Klaus Mäkelä. Kuva © Heikki Tuuli.

Suomalaiskapellimestari Klaus Mäkelä (s. 1996) on nimitetty Pariisin orkesterin (per. 1967) musiikilliseksi johtajaksi. Hän aloittaa viisivuotiskautensa syksyllä 2022 ja on tehtävässä ensimmäinen suomalainen.

Kuluvana kesänä hän johtaa orkesteria Pariisin filharmonian ensimmäisessä konsertissa koronaviruspandemian aiheuttaman tauon jälkeen 9. heinäkuuta. Orkesterin taiteellisen neuvonantajana Mäkelä aloittaa jo tämän vuoden syyskuussa.

Mäkelä seuraa brittikapellimestari Daniel Hardingia (2016-19, jota edelsi virolainen Paavo Järvi 2010-16). Le Figaron mukaan tehtävään harkittiin myös espanjalaista Pablo Heras-Casadoa, ranskalaista François-Xavier Rothia, venäläistä Tugan Sohievia ja yhdysvaltalaista Karina Canellakisia. Mäkelä kuitenkin voitti orkesterin puolelleen yhden ainoan konsertin perusteella.

Mäkelän kansainvälinen ura on edennyt viime vuosina nopeassa tahdissa. Elokuussa hän aloittaa Oslon filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina ja taiteellisena neuvonantajana. Mäkelä on myös Ruotsin radion sinfoniaorkesterin päävierailija, Turun musiikkijuhlien taiteellinen johtaja ja Tapiola Sinfoniettan taiteellinen partneri.

(STT/AFP/HS)

Taideyliopiston uudeksi rehtoriksi Kaarlo Hildén

Kaarlo Hildén. Kuva © Wilma Hurskainen

Kaarlo Hildén. Kuva © Wilma Hurskainen

Musiikin maisteri Kaarlo Hildén aloittaa viisivuotiskautensa joulukuussa kun nykyisen rehtorin Jari Perkiömäen kausi päättyy marraskuussa. Hildénillä on laaja kokemus asiantuntijaorganisaatioiden johtamisesta. Hän on työskennellyt Taideyliopiston Sibelius-Akatemian dekaanina vuodesta 2017 ja klassisen musiikin osaston dekaanina vuosina 2010–2017. Ennen Taideyliopistoa Hildén työskenteli ohjelmajohtajana Hanasaaren ruotsalais-suomalaisessa kulttuurikeskuksessa, koulutusjohtajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja lehtorina Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa.

Hildénillä on ollut lukuisia luottamustehtäviä. Hän on toiminut muun muassa erilaisten kansainvälisten organisaatioiden hallituksissa sekä auditointi- ja selvitysryhmissä, kuten Norwegian Academy of Music -oppilaitoksen hallituksen jäsenenä, Suomen säveltaiteen tukisäätiössä hallituksen puheenjohtajana sekä Norjan opetusministeriön asettaman kolmen taidekorkeakoulun fuusiota selvittävän ryhmän jäsenenä. Hildénillä on kokemusta organisaatioiden toimintakulttuurin kehittämisestä, varainhankinnasta ja muutosprosessien johtamisesta. Hän on laajasti verkottunut sekä kotimaisilla että kansainvälisillä taidekentillä.

”Kaarlo Hildén tuntee työnsä kautta Taideyliopiston ja sen haasteet. Hänen näkemyksellinen ja kuunteleva toimintatapansa luo hyvät edellytykset koko yliopiston johtamiseen. Hildén on yhteistyökykyinen ja avoin sillanrakentaja, joka haluaa edistää vuorovaikutuksellista kulttuuria. Hän on rohkeasti valmis tarttumaan uuteen”, sanoo Taideyliopiston hallituksen puheenjohtaja Heikki Lehtonen.

”Otan tehtävän vastaan innostuneena ja nöyränä. Taideyliopistolla on tärkeä tehtävä suomalaisessa yhteiskunnassa taiteen merkityksen vahvistajana ja taidekoulutuksen ja -tutkimuksen kansainvälisenä edelläkävijänä. Rehtorina haluan edistää vuoropuhelua ja yhteistyötä yliopiston, taidekentän ja yhteiskunnan välillä, jotta taiteen rooli merkitysten luojana ja ajattelun avartajana voisi vahvistua ja olla kaikkien ulottuvilla. Haluan olla luomassa hyvinvoivaa ja yhdenvertaista yliopistoyhteisöä, jonka päätöksenteko on avointa ja kuuntelevaa”, Kaarlo Hildén toteaa.

Taideyliopiston rehtorin tehtävää haki 16 henkilöä.

(STT)

XII kansainvälinen Jean Sibelius -viulukilpailu siirretään kevääseen 2022

12. kansainvälinen Jean Sibelius -viulukilpailu on päätetty siirtää pidettäväksi 18.-29.5.2022. Alkuperäisen aikataulun mukaan kilpailu olisi toteutettu kuluvan vuoden marras-joulukuussa. Siirtopäätöksen taustalla on koronapandemian luoma globaali epävarmuus koskien kokoontumiseen ja matkustamiseen liittyviä rajoituksia.

Viulukilpailun uuden ajankohdan valintaan vaikuttivat useat tekijät: tapahtumapaikkojen eli Sibelius-Akatemian konserttisalin ja Musiikkitalon tilojen saatavuus sekä Radion sinfoniaorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin ja kilpailutuomariston aikataulut ja aikaisemmat sitoumukset.

Jotta kilpailun siirto olisi oikeudenmukainen ja tasapuolinen kaikille osallistujille, muutetaan tämän keväällä 2022 toteutuvan kilpailun osalta ikärajaa siten, että kilpailijat voivat olla 1990 tai sen jälkeen syntyneitä.

”Haluamme kaikin tavoin varmistaa kilpailijoiden ja heidän majoittajiensa sekä mukana olevien lukuisten muusikoiden, muiden työntekijöiden, tukijoiden ja yleisön turvallisuuden ja terveyden. Olemme erittäin kiitollisia kaikille kilpailun järjestämiseen osallistuneille ja tukijoillemme siitä, että he ovat tekemässä tätä hienoa kilpailua kanssamme myös vuonna 2022”, toteaa Sibelius-Seuran ja viulukilpailun kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Lauri Ratia.

Viulukilpailun siirto ei vaikuta muutoin kilpailun normaaliin järjestysaikatauluun, eli kevään 2022 kilpailun jälkeen seuraava kilpailu toteutetaan vuoden 2025 lopussa.

kirja-arvio: Lena von Bonsdorff: Herkulesta odottaessa. Martin Wegelius – uraauurtava musiikkipedagogi

wege-kansi-2020

Soittokoneeni päällä on lojunut perintönä kellastuneita vihkosia, vanhimmat 125 vuoden takaa. Kyseessä on Oppijakso äänentapaamisessa ja tekijänä Martin Wegelius. Ilmeisesti vihkot ovat syntyneet tarpeeseen. Tekijä huomauttaa alkulauseessaan:” Eipä liene yhtään sivistynyttä maata, missä moniäänisen laulun halu ja harrastus olisi niin ilmeisessä epäsuhteessa sen välttämättömimpiin edellytyksiin, kuin Suomessa.”

Vihkosissa on lukematon määrä melodioita eri sävellajeissa eri maista mutta ilman sanoitusta. Saksalaisen kansanlaulun nimike Mordschein nostattaa hiukset pystyyn. Ollaanko tässä tekemisissä jonkin fataalin tapahtuman kuvauksessa. Ehkäpä ei. Painovirhepaholainen on vain muuttanut viatonta nimikettä Bei’m Mondschein, Kuutamolla.

Oleellista on se ihailtava sinnikkyys, millä tekijä on jaksanut kasata melodioitaan järkeenkäyvään järjestykseen. Sellainen on vaatinut poikkeuksellista tarmokkuutta. Miten tarmokas mies Martin Wegelius tosiasiassa oli opettaessaan oppilaitaan vielä kuolemansa kynnyksellä sängystä käsin, se selviää Lena von Bondsdorffin erinomaisesti laaditusta elämäkerrasta, joka on nyt ilmestynyt myös suomeksi.

Yleisessä tiedossa Wegelius on ollut lähinnä Helsingin Musiikkioppiston perustajana ja Sibeliuksen mentorina. Mitä kaikkea muuta Wegelius sai aikaan ja ennenkaikkea minkälaisissa oloissa, sitä on nykyajan Suomessa vaikea kuvitella. Nykyään puhutaan 1800-luvusta romantiikan aikana ja romanttisia sävellyksiä silloin kyllä sävellettiin. Ulkoiset olosuhteet 1800-luvun loppupuolen Suomessa sen sijaan olivat kaikkea muuta kuin romanttiset. Kaiken yllä leijui tietenkin Venäjän sensuuri. Se pystyi vaikkapa peruuttamaan laulujuhlat, joiden eteen oli jo tehty paljon järjestelyjä. Muistikuvani mukaan August Schauman kertoo muistelmissaan, että jossakin vaiheessa ulkomaisia sanomalehtiä tuli Helsinkiin vain sensuurin läpi ja yhteen ainoaan paikkaan Yliopistolla.

Wegelius onnistui pääsemään opintomatkoille Eurooppaan. Hän oli pitempiä aikoja Leipzigissa ja Münchenissä ja tutustui musiikinopetukseen Pariisissa ja Hollannissa. Hän oli keskellä sitä musiikkikulttuuuria, jonka kokemisesta tänä päivänä maksaisi paljon. Hän kuuli Wagnerin puhuvan ja hänestä tuli wagneriaani lopuksi elämäänsä. Hän kuuli vanhan Lisztin soittavan ja totesi tämän viisaasti valinneen soitettavakseen teknisesti hiukan helpompaa musiikkia.

Bondsdorff tuo esiin hyvin sen, miten järjestelmällisesti Wegelius elämässään eteni kohtia lopullista päämäärää: musiikkiopiston perustamista. Wegelius kirjoitti musiikkiarvosteluja jo koululehteen ja oli mukana yhdistystoiminnassa. Hän oli perustamassa mystistä yhdistystä Contemplativ-mystiska orden, jolla oli omat perusteelliset sääntönsä. Toimiminen kotiopettajana varmaan kehitti myös pedagogista silmää.

Wegelius joutui koko elämänsä luovimaan kieliriidan repimässä ilmapiirissä. Suomi oli vanhastaan aika monikielinen maa. Eri paikkakuntien murteet erosivat toisistaan niin paljon, että kauppamiesten piti olla tarkkana myyntiretkillään. Myäs venäläisiä ja saksalaisia kauppiaita liikkui maassamme. Rannikkoseutujen Ruotsista tullut asujaimisto oli sitten oma lukunsa. Suomen ja ruotsin kielten välisellä riidalla oli pitkät juuret. Kun pakkolatinasta oli päästy yritettiin suomen kieli kitkeä pois ruotsin tieltä. Tosin vaihtelevalla menestyksellä. Snellmann muisteli ylioppilasajoiltaan tovereita, jotka saattoivat ruotsiksi lukea lopottaa pitkät lauselmat ymmärtämättä niistä mitään. Onneksi tsaari suosi suomea jotta ero Ruotsista tulisi selvemmäksi. Sitten vain nousi uudeksi uhkaksi pakkovenäjä.

Wegeliuksen kotikieli oli ruotsi. Hän yritti parantaa suomeaan oblikatorisella parin viikon kielikylvyllä Keuruulla, mutta tunnusti kuitenkin ruotsin olevan oma kielensä.

Wegeliuksen suosijana toimi Carl Gustaf Estlander, joka emämaakseen löytämänsä Ruotsin innoittamana haukkui pahimmillaan suomalaiset ja suomen kielen maan rakoon. Bondsdorff arvelee Estlanderin vaikutusta olleen Wageliuksen suhtautumisessa Sibeliukseen, musiikilliseen suosikkiinsa ja odottamaansa Herkulekseen. Toden totta, Kullervo-sinfonia oli liikaa. Sibelius kirjoitti Ainolle 5. helmikuuta 1892: ”Ajattele, kun minä sanoi säveltäväni Kalevalan tekstiin hän muuttui aivan punaiseksi ja sanoi `h`”.

Herkules-Herakles tappoi tarinan mukaan soitonopettajansa, mutta Sibeliuksen ja Wegeliuksen välit näyttävät pysyneen hyvinä.Olisi mielenkiintoista tutustua lähemmin siihen prosessiin, joka Wegeliuksen mielessä tuohon aikaan pyöri. Sitä valottavaa materiaalia ei vain liene enää olemassa. Bondsdorff toteaa teoksensa alussa, että Wegeliuksen kirjeet ja muu henkilökohtainen arkisto on hajonnut taivaan tuuliin.

Wegeliuksen kotitausta tuotti hänelle myöskin vaikeuksia. Vanhemmat olivat ns. helluntalaisia ja vasta aikuisiässä Wegelius uskalsi sanoa heille käyneensä teatterissa. Musiikin suhteen tilanne oli suopeampi joskaan ei täysin kitkaton. Ongelmaksi henkilökohtaisessa elämässä osoittautuivat myös Darwinin oivallukset, että ihminen polveutui apinasta eikä Jumala ollut luonut ihmistä jossakin paratiisissa. Wegeliuksen morsian Hanna, omaa sukuaan Bergroth, opiskeli kirkkohistoriaa ja totesi, että jos Darwinin oletukset todistetaan selkeästi todeksi, hän ei enää voi uskoa Raamatun jumalalliseen alkuperään.

Tällaisessa ristiaallokossa Wegelius sitten teki elämäntyönsä; opetti, sävelsi, johti kuoroja ja orkestereita ja laati lopulta suuren kaksiosaisen musiikin historian Hufvuddragen af den västerländska musikens historia. Teos julkaistiin suomennettuna 1904. Bondsdorff huomauttaa, että kirjaa pidetään ensimmäisenä todellisena, laajana ruotsin kielellä kirjoitettuna musiikinhistorian teoksena. Hänen mielestään se kannattaa ilman muuta lukea vielä tänään. Edellyttäen, että on valmis hyväksymään sen historiallisen painolastin. Siihen kai pitäisi sitten suhtautua samoinkuin Egon Friedellin Uuden ajan kulttuurihistoriaan, nautiskellen. Omaan hupaisaan lokeroonsa voi jättää vaikkapa sen maininnan, että Euroopan ulkopuolella asuvien musiikki on joko jäänyt alemmalle, kehittymättömälle asteelle tai kehittynyt nurjaan, luonnottomaan suuntaan. Tai että Monteverdi oli lahjakas diletantti.

Kirjan suomennos on laadukasta, on mukava lukea kunnon suomea kaiken julkisen sanankäytön niinkuttelun ja possessiivisuffiksien lahtaamisen jälkeen.

Kirjan nidonta tuotti vaikeuksia, sivut eivät mitenkään pysyneet ilman voimaa auki. Viiden kilon silitysraudan piteleminen eri aukeilla oli turhaa. Tämä 1800-luvun vempele ei auttanut 1800-luvun merkkimiehen tapauksessa. Leikkasin sitten rakennussirkkelillä koko kirjan selän liimoineen pois ja rei’itin sivut vanhaan mappiin. Tulos oli hyvä. Mies määrää, sivut tottelevat.

— Petri Sariola

Lena von Bonsdorff: Herkulesta odottaessa. Martin Wegelius – uraauurtava musiikkipedagogi. Sibelius-Akatemia (Taideyliopisto). Helsinki 2019
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/308681