Amfion pro musica classica

Monthly Archives: helmikuu 2019

You are browsing the site archives by month.

Kapellimestarivaihdos HKO:n konsertissa 26.4.

Antony Hermus. Kuva © Marco Borggreve.

Antony Hermus. Kuva © Marco Borggreve.

Helsingin kaupunginorkesterin 26.4. konsertin kapellimestari Mirga Gražinytė-Tyla on joutunut peruuttamaan esiintymisensä Helsingissä. Konsertin johtaa hollantilainen kapellimestari Antony Hermus (s. 1973). Esiintyjävaihdoksen myötä konsertin ohjelmisto täydentyi Beethovenin Coriolanus-alkusoitolla, muut teokset ovat aiemmin ilmoitetun mukaisesti Unsuk Chinin pianokonsertto sekä sarja Prokofjevin Romeo ja Julia -baletista.

Zagros Ensemblen taiteellinen johtaja Petri Komulainen Hämeen taidetoimikuntaan

Petri Komulainen

Petri Komulainen

Kapellimestari ja käyrätorvitaiteilija Petri Komulainen toimii myös Sinfonia Lahden käyrätorven varaäänenjohtajana ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemian puhallinorkesterinjohdon lehtorina.

Alueelliset taidetoimikunnat päättävät Taiken alueiden ja lastenkulttuurin apurahoista alueella toimiville taiteilijoille ja jakavat alueen taidepalkinnon. Nykyisten taidetoimikuntien toimikausi on 2019 –20.

Taiteen edistämiskeskus (Taike) on taiteen edistämisen asiantuntija- ja palveluvirasto. Taike ja sen yhteydessä olevat taidetoimikunnat ja lautakunnat jakavat apurahoja ammattitaiteilijoille ja avustuksia taiteen alan yhteisöille.

Sibelius-Akatemia neljättä vuotta maailman huippuyliopistojen kärkijoukossa

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia on arvioitu maailman 12. parhaaksi QS-rankingin esittävien taiteiden yliopistovertailussa.

QS World University Rankings by Subject listasi esittävien taiteiden koulutusta tarjoavat yliopistot paremmuusjärjestykseen neljättä kertaa. Sibelius-Akatemia on ollut listan kärjessä ensimmäisestä vuodesta lähtien. Viime vuonna sen sijoitus oli toistaiseksi korkein eli kuudes, vuonna 2016 sijoitus oli seitsemäs ja vuonna 2017 kymmenes.

”Sijoituksemme on erinomainen. Esittävien taiteiden sarjassa on kaikkiaan 1353 yliopistoa eri puolilta maailmaa, joten 12. sija tässä joukossa on huippusuoritus,” sanoo Taideyliopiston Sibelius-Akatemian dekaani Kaarlo Hildén.

QS-arviointi muodostuu kahdesta osa-alueesta: akateemisten asiantuntijoiden ja valmistuneita opiskelijoita työllistävien työnantajien arvioista.

”Esittävien taiteiden sarjaan tuli yli 4000 arviota työnantajilta ja 1250 arviota alan akateemisilta asiantuntijoilta. Akateemisten asiantuntijoiden arvioiden perusteella Sibelius-Akatemian sijoitus on neljäs maailmassa,” sanoo QS Worldin johtaja Ben Sowter.

Sibelius-Akatemian kokonaissijoitus laski, koska QS-organisaation arviointiperusteiden painotukset muuttuivat. Arviointiperusteissa työnantajamaineen painotus nousi kymmenellä prosentilla. Työnantajamaine mittaa työnantajakentän mielipidettä siitä, mistä oppilaitoksista heidän näkemyksensä mukaan valmistuvat alansa halutuimmat eli työllistettävimmät opiskelijat.

”Työnantajamaineemme sai tähän mennessä saamistamme tuloksista korkeimman pistemäärän, mutta se ei riittänyt nostamaan kokonaissijoitustamme, sillä saamiemme työnantaja-arvioiden lukumäärä ei ollut riittävän suuri,” selventää Hildén.

”Pääosa työnantaja-arvioinneista tulee suurista englanninkielisistä maista, kuten Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta. On ymmärrettävää, ettemme välttämättä ole oppilaitoksena tuttuja juuri noiden maiden työnantajille,” jatkaa Hildén.

Maailman parhaaksi esittävän taiteen yliopistoksi arvioitiin jälleen newyorkilainen Juilliard School. Toiseksi sijoittui itävaltalainen Universität für Musik und darstellende Kunst Wien ja kolmanneksi Royal College of Music Isosta-Britanniasta. Kymmenen joukkoon sijoittuivat myös muun muassa maineikkaat Curtis Institute of Music ja Harvard University Yhdysvalloista.

”Sibelius-Akatemian sijoittuminen kansainvälisessä yliopistovertailussa taas maailman huippujen joukkoon kertoo opetushenkilöstön intohimoisesta suhtautumisesta taiteeseen ja Taideyliopiston tinkimättömästä koulutuksen ja tutkimuksen laadusta”, sanoo Taideyliopiston rehtori Jari Perkiömäki.

 

Esittävien taiteiden ranking 2019

Kaikki alakohtaiset rankingit 2019

Suomen Anton Mejias pohjoismaisen pianokilpailun voittajaksi

am-f10b8dc7cf9edf5c1aec4728a6838225

Anton Mejias (s. 2001) voitti sunnuntaina 24.2. Ruotsin Arvikassa järjestetyn yhdeksännen Nordic Piano Competition -kilvan. Mejias soitti finaalissa Chopinin 1. pianokonserton Johannes Gustavssonin johtaman Värmlannin oopperaorkesterin kanssa. Joka toinen vuosi järjestettävä kilpailu on tarkoitettu pohjoismaisille sekä pohjoismaissa opiskeleville pianisteille. Sen  pääpalkinto on 6000 €. Kilpailijoita oli kaikkiaan 24. Suomea edustava Tatu Eskelinen sai erkoispalkinnon parhaasta nykymusiikkiesityksestä.

Jo 5-vuotiaana pianonsoiton aloittanut Mejias on aiemmin palkittu mm. 2017 Tampereen pianokilpailussa (2. sija) ja 2016 hän voitti kansallisen Steinway-pianokilpailun. Nykyään Sibelius-Akatemiassa Teppo Koiviston ja Niklas Pokin johdolla opiskeleva Mejias aloitti piano-opintonsa Meri Louhoksella. Mejias tunnetaan myös säveltäjänä.

 

Chopinia salongissa – Janne Mertasen resitaali HYMSille

Eero Tarasti ja Janne Mertanen (oik.)

Eero Tarasti ja Janne Mertanen (oik.)

Torstaina 21.2. HYMSin pianopiirissä saatiin nauttia harvinaisen autenttisesta tapahtumasta, kun Helsingin yliopiston Topelian salissa Janne Mertanen soitti valikoiman Chopinin nokturnoja. Paikalla oli noin neljäkymmentä kuulijaa täyttäen pienen salin juuri sopivasti. Sen pehmeäsointinen Steinway sopi tilaisuuteen ja musiikkiin oivallisesti. Kuulijoiden joukossa oli Sibelius-Akatemian pianoprofessoreita, tunnettuja teatterimaailman ihmisiä kuten Liisi Tandefelt ja Christina Indrenius-Zalewski, pianisteja, tutkijoita, opiskelijoita, Chopin-seuran jäseniä. Juuri tämän tyyppiselle ja kokoiselle yleisölle Chopin kirjoitti lopultakin koko tuotantonsa ja parhaiten viihtyi myös soittajana. George Sand kirjoitti hänestä: « Il etait l’homme du monde par excellence; non pas du monde trop officiel et trop nombreux, mais du monde intime, des salons de vingt personnes,… c’est alors seulement qu’il donnait tout son génie et tout son talent. » (Hän oli maailmanmies kiireestä kantapäähän, mutta ei liian virallisen tai lukuisan maailman, vaan intiimin, kahdenkymmenen henkilön salongin…. Vain sellaiselle hän antoi koko neroutensa ja koko lahjakkuutensa.) (L’Histoire de ma vie. Quatrième partie: Du mysticisme à l’indépendence, oeuvres autobiographiques, 1972, s. 441).

Mertanen on juuri levyttänyt kokoelman Chopinin nokturnoja ja tästä tilaisuudesta hän lähti miltei suoraan Sveitsiin soittamaan saman ohjelman lähelle Zürichiä. Hän on todella löytänyt autenttisen Chopin-tyylin käyttäen pieniä nyansseja, karttaen kaikkea teatraalisuutta, liioittelua, mutta hahmottaen melodisen linjan maksimaalisen ilmeikkäästi. Suuri Chopin-tutkija, juuri edesmennyt Mieczysław Tomaszewski (ks. muistoartikkelini hänestä Amfionissa) kirjoitti Chopinin melodiasta: ”Melodiikka on ylipäätään ottaen Chopinin musiikin tärkein parametri ja häntä on pidettävä maailman nerokkaimpana melodikkona (Chopin und seine Zeit, 1999, s. 92). Chopin sanoi aina oppilailleen: ”Laulakaa kun soitatte”.

Erityisen olennaista on etenkin nokturnoissa melodian ornamentointi, se alkaa heti jo ensiesiintymällä: oikean käden koristeltu melodia liittyy vasemman käden figuratiiviseen bassolinjaan. Tämän tyylin alkuperästä italialaisessa bel cantossa on tehty paljon tutkimuksia alkaen kauden lauluoppaista, joita Chopin tutki. Lisäksi viimeisimmässä Varsovan Chopin-kongressissa Ludwig Bielawski osoitti, miten Chopin melodiikan kromatiikka oli peräisin Puolan juutalaisesta kansanmusiikista. Joka tapauksessa Chopinin musiikki ei ole vain puolalaista vaan yleiseurooppalaista. Tomaszewski lainaa Heinrich Heinea, joka lausui: ”Puola antoi hänen ritarillisen mielen ja historiallisen tuskansa, Ranska antoi hänelle kepeän viehätyksen ja sulokkuuden, ja Saksa antoi hänelle romanttisen syvämietteisyyden (op. cit. 82). Chopinin elämäkerrallista kehitystä voi seurata niiden lukuisten muotokuvien kautta joita hänestä on tehty. Parhaimpia ovat tietenkin Delacroix’n öljyvärimaalas ja George Sandin Nohantissa laatima piirustus.

Taas kirjallisista muotokuvista tyypillisimpiä on Lisztin teos kollegastaan, joskin hänen oma tyylinsä on nykyajan lukijalle sangen figuratiivista ja oikeastaan mahdotonta kääntää ranskasta. Liszt sanoo mm. nokturnoista:

Niistä löytyvät kaikki intohimon vaiheet: koketterian viehkeät houkutukset, taipumusten tunteettomat kosketukset; oikukkaat koristeet jotka köynnöstävät fantasoita, kuihtuneiden ilojen kuolettavat masennukset, jotka syntyvät kuolevina, niissä on surun kukkia kuin mustia ruusuja jotka tekevät surulliseksi terälehtiensä tuoksulla, jonka pienikin tuulenhenkäys saa putoamaan niiden haurailta pinnoilta, kipinöitä, jotka valaisevat valheellisia turhuuksia, muistuttaen tiettyjä kuolleita puita,jotka hohtavat pimeydessä, mielihyvää vailla menneisyyttä ja vailla tulevaisuutta, iloja sattumanvaraisista kohtaamisista, illuusioita, selittämättömiä makuja, kuin puolikypsien hedelmien, jotka miellyttävät vaikka kirskuvat hampaissa… tunteiden luonnoksia, joiden asteikko on lopuon ja jotka johtavat todelliseen runouteen, synnynnäiseen kohoamiseen, kauneuteen, arvoihin ja niiden eleganssiin, jotka kokevat niitä (Chopin. Paris, 1963: Nouvelle Office d’Editions, s. 55).

Olen itse kirjoittanut useita analyyttisia esseitä Chopinista ja niistä suomeksi ovat ilmestyneet ainakin Poloneesifantasian narratologia (Musiikin soivat muodot -antologiassa), jota pianotaiteiija Teppo Koivisto sanoi lukeneensa tai g-molliballadin analyysi, johon Erik T. Tawaststjerna oli perehtynyt. Mutta ilon aiheeni on myös, että puolalaiset ne mainitsevat omissa Chopin-julkaisuissaan.

Nokturno-tyylihän elää Chopinilla myös hänen myöhäiskautenaan ns. synkreettisissä teoksissa ja miksei myös konsertoissa. Mertanen on levyttänyt myös Chopinin konsertot kotikaupunkinsa Joensuun kaupunginorkesterin kanssa Hannu Koivulan johdolla.

– Eero Tarasti