Amfion pro musica classica

Monthly Archives: maaliskuu 2016

You are browsing the site archives by month.

1950-luvun Yleisradio suomalaisten pianistien esiintymisareenana

1950-luku oli monessa suhteessa mielenkiintoista aikaa länsimaisen musiikin historiassa. 2. maailmansodan ja III valtakunnan sensuurin jälkeen pääsivät uudet tyylit ja sävellystekniikat esiin. Musiikin tallentamisessa astuttiin askel eteenpäin, käyttöön tulivat ääninauhurit, pitkäsoitto eli LP-levyt ja ULA-radiolähetykset stereoineen. Samaan aikaan koettiin ainakin Suomessa se, että konsertoiminen ei enää ollut pianisteille kovin kannattavaa. Yksi keino saada työstään pientä palkkiota ja samalla mainosta oli esiintyä radiossa.

Tarkasteltaessa suomalaisten pianistien radioesiintymisiä on mahdollista saada kuva siitä, miten pianistit ovat käyttäneet hyväkseen vapaampia aikoja uuden musiikin suhteen. Saksassa pianisti Eduard Erdmann konsertoi sodan jälkeen neljällä ohjelmalla, jotka koostuivat III valtakunnan aikana kielletyistä teoksista. Suomihan ei tietenkään ollut sodan aikana täysin saksalaisen sensuurin alla. Täällä esitettiin kansalle amerikkalaisia elokuviakin. Mutta ehkäpä jotakin muutosta radioesityksissä oli havaittavissa.

Talletustekniikassa tapahtunut muutos helpotti esiintymistä radiossa. Aikaisemmin esitykset olivat aina suoria: taiteilijan oli todella pakko osata soittamansa ulkoa, edes lehdenkääntöön ei välttämättä ollut mahdollisuuksia. Tämä ehdottomuus tuntui iskostuneen lujasti radiolaisten mieleen. Kun tämän kirjoittaja 1967 meni Liisankadun studioon soittamaan koesoittona pari Mozartin sonaatin osaa antoi ohikulkeva Mikko von Deringer ohjeen: ”Keskeyttää ei saa.” Mitä väliä keskeyttämisellä tuossa tilanteessa olisi? Jos soitto olisi jatkunut yhtä laadukkaana kuin ennenkin niin laatuhan ratkaisisi. Ei soitto olisi eetteriin mennyt.

Vuodesta 1935 lähtien oli myös mahdollista tehdä 78 kierroksen pikalevyjä, joiden huonona puolena oli heikko kestävyys. Ne jäivät aikanaan pois käytöstä ja unohtuivat mikä minnekin. Oli sydäntäsärkevää nähdä Yleisradion kellarissa lattialla käytännössä pahnan pojimmaisena aikoinaan suurena virtuoosina briljeeranneen Kauno Virtasen  vuonna 1941 levyttämä Lisztin Pyhä Franciskus saarnaa linnuille. Sen digitoimiseen on tarvittu harvinaista kulttuuritahtoa.

Taiteilijakoti, pianisti Kauno Virtanen (vasemmalla) veljineen kuuntelemassa radiota. Kuva Pietinen, 1931. (C) Museovirasto.

Taiteilijakoti, pianisti Kauno Virtanen (vasemmalla) veljineen kuuntelemassa radiota. Kuva Pietinen, 1931. (C) Museovirasto.

Yleisradiossa oli laite, jossa toisiinsa tahdistetuilla kahdella pikalevykaivertimella oli mahdollista tallettaa vaikkapa kokonaisia pianoiltoja. Tällaisia tallenteita ei kuitenkaan ole tullut julkisuuteen. Rautalankamagnetofonit olivat myös yksi askel kohti pitempien musiikkiesitysten tallettamista. Ensimmäset magnetofonit oli hankittu vuoden 1940 olympialaisia silmälläpitäen. Ne korvattiin 1950 uudemmilla kannettavilla ja jousivetoisilla laitteilla. Yksi äänittäjä kaksi laitetta kainalossaan olisi voinut mennä mihin tahansa konserttiin ja äänittää sen kokonaan. Sellaista ei kuitenkaan ilmeisesti tehty.

Kansainvälisesti tunnetuin suomalaissyntyinen pianisti oli 1900-luvun alkupuolella Ilmari Hannikainen (1892-1955). Hän ei 50-luvulla pitänyt enää omia konsertteja mutta esiintyi monta kertaa radiossa ja levytti muutamia teoksiaan. Hänen ohjelmistossaan olivat tuolloin mm. kaikki Chopinin nokturnot. Kerran hän soitti ne kaikki näytteeksi oppilailleen Sibelius-Akatemian pienessä salissa. Unohtumaton muisto monille loppuiäksi. Radiolähetyksessä 11.5.1953 hän soitti niitä neljä. Sattumalta on säilynyt live-esityksenä tilaisuudesta Kauppakorkeakoulussa Hannikaisen tulkinta Es-duuri-nokturnosta op. 9/2. Tulkinta on tyylikkään koruton, vailla liioittelua. Hannikainen käyttää elegantisti muutamia niistä ornamenttivariaatioista, joita on säilynyt Chopinin oppilaitten nuoteissa. Ainoastaan tahdin 16 lopussa jää hiukan epäselväksi, miten hän on aikonut sen lopettaa. Tästä tahdista hän hyppää tahtiin 25, mutta ei ole varmaa, etteikö se ole ollut tarkoituskin.

Ilmari Hannikainen HK19540910_44

Ilmari Hannikainen

Vaikka Hannikainen myöhemmällä ikää sairasteli, ei hän ollut mitenkään menettänyt soittokuntoaan.  Hän esiintyi 1950 ja 1952 Radio-orkesterin solistina, soitti sittemmin radiossa ns. iltasoittoja ja levytti sävellyksensä Suihkulähteellä, Ilta ja Gavotti. Kiintoisin Hannikaisen radioesiintymisistä on 29. toukokuuta 1950 lähetetty Skrjabinin 4. pianosonaatti, lisänä Octavio Pinton sarja Lapsikuvia. 23. elokuuta samana vuonna Lahden aseman kautta lähetettiin 25 minuutin ohjelma Chopinia. Lokakuussa Hannikainen soitti Helsingin Kaupunginorkesterin solistina Dohnányin Rapsodian pianolle ja orkesterille. 1951 Hannikainen esitti Bach-sovituksia, Schubertia,  Brahmsia, Lingon Aarian ja kaksi omaa sävellystään. 1952 hänellä oli ohjelmassaan säveltäjänimet Sibelius, Grieg, Granados, Stephen Heller ja Grünfeld. Vuonna 1953 Bach-sovituksia ja kaksi Chopinin nokturnoa. 1954 hän säesti Aune Anttia omissa lauluissaan. Vuonna 1955 hän ei enää esiintynyt radiossa ja traagisesti hukkui kesälomallaan Kuhmoisissa. Hannikaisen radioesiintymisistä olisi pitänyt kaivertaa pikalevyt, hän oli toki kansainvälisen luokan kyky.

Mielenkiintoinen vaihe hänen urallaan oli vuoden konserttimatka Amerikkaan 1948, jolloin hän esiintyi myös nuoren viulistin Jouko Ilvosen kanssa. Tuohon aikaan Amerikassa kapellimestarina toiminut Tauno-veli olisi kenties voinut auttaa siellä uran luomista, mutta ajatus kariutui hieman surkuhupaisella tavalla. Kuulemani mukaan veljesten tavatessa Tauno ehdotti: ”Soitapas jotakin kun en ole kuullut soittoasi pitkään aikaan.” Ilmari tulkitsi sen niin, että Tauno epäili hänen soittotaitoaan, paiskasi flyygelin kannen kiinni ja esiintyi sitten vain suomalaisissa yhteyksissä.

Bodalew vahteristo2

Toisen maailmansodan ajamina Suomeen asettui kaksi jo mainetta saavuttanutta pianistia, venäläissyntyinen Orest Bodalew (1907-1965) ja tanskalaissyntyinen France Ellegaard (1913-1999). Kumpikin esiintyi Yleisradiossa 1950-luvulla, joskaan heidän tuolloisia esityksiäään ei ilmeisesti talletettu. Kummallakin oli tiettyä kiinnostusta oman aikansa musiikkiin. Bodalewin ohjelmistossa esiintyivät säveltäjänimet Manuel de Falla ja Prokofjev ja hän esitti ensimmäisenä Suomessa Shostakovitsin 1. pianokonserton. Ellegaard esitti espanjalaisen musiikin ohella tuolloin mm. Carl Nielseniä.

Bodalew ei 1950-luvulla esiintynyt lainkaan niin usein radiossa kuin hänen laaja konserttiohjelmistonsa olisi mahdollistanut. 14. joulukuuta 1950 hän esitti 20 minuutin ohjelman; Schubert-Liszt: Gretchen am Spinnrade, Serenadi; Liszt: Puron reunalla, Valse oubliée; Paganini-Liszt: Andantino capriccio. 10. lokakuuta 1951 ohjelmana olivat Franckin Preludi, fuuga ja muunnelmia, Fauren nokturno sekä Ravelin Veden leikkiä. Viimeinen kirjoittajan silmiin radio-ohjelmista osunut esitys ovat 6. tammikuuta 1952  esitetyt Skrjabinin ”romanttiseen” kauteen kuuluvat Runoelma op. 32/2, Albumblad op. 45/1, 6 preludia op. 11 sekä des-duuri-etydi. Kun Bodalewille hänen elämänsä loppuvaiheessa huomautettiin, että Skrjabinilla oli myös niin sanotusti modernistisia teoksia, sanoi Bodalew olevansa romantikko. Sellaisena hän myöskin pysyi.

France Ellegaardilta ei puuttunut mielenkiintoa oman aikansa pianomusiikkia kohtaan. Hän esitti orkesterin solistina 1953 jopa Bartókin toisen pianokonserton. Yleisradiolle hän nauhoitti mm. kaikki Chopinin etydit niin, että tekniikka ei ollut koskaan esteenä. Häntä pidettiin aluksi etenkin jonkinlaisena Chopin-soittajana, mitä hän ei oikeastaan ollut. Hänen otteessaan oli tiettyä suoraviivaista raskautta. Jo 1953 hän nauhoitti Beethovenin Sonaatin op. 111 ja viimeisessä konsertissa 1982 oli vain Beethovenin sonaatteja. Nielsenin karu pianotyyli soveltui hänelle hyvin ja 25.9.1958 lähetettiin hänen nauhoittamansa Nielsenin Sarja pianolle.

Pianisti, säveltäjä Ernst Linko. Kuva Pietinen, 1930. (c) Museovirasto.

Pianisti, säveltäjä Ernst Linko. Kuva Pietinen, 1930. (c) Museovirasto.

Ernst Linkoa (1889-1960) voisi kutsua suomalaisen pianotaiteen grand old maniksi. Hänen soittoaan oli kuultavissa usein radiolähetyksissä. Paitsi orkesterien solistina, kamarimuusikkona, säestäjänä ja Matteus-passion pianistina hän teki myös omia nauhoituksia. Ohjelmistona oli taattua klassiikkaa. Poikkeuksena oli ainoastaan7. helmikuuta 1951 norjalaisen Klaus Eggen laajennettua tonaalisuutta edustanut Trio vuodelta 1941. Kyseessä on varmaan ollut myös kädenojennus kollegalle. Egge toimi noihin aikoihin mm. Pohjoismaisen säveltäjäneuvoston puheenjohtajana. Lingolla oli itsellään työtä mm. Sibelius-Akatemian rehtorina. Rehtorin huoneesta kuului joskus jykevää pianonsoittoa, mutta ikä ja työ asettivat ilmeisesti rajoituksen solistisen kunnon ylläpitämiselle.

mikkila

Timo Mikkilä

Eniten radiossa esiintynyt pianisti 1950-luvulla oli Timo Mikkilä (1912-2006). Hän esiintyi myös usein kamarimuusikkona. 1959 partnereita olivat ainakin Siefried Borris, Tossy Spivakovski, Henryk Szeryng ja Arno Granroth. Mikkilä oli hankkinut itselleen erinomaisen luistavan tekniikan, eivätkä suuret otteet tuottaneet hänen kädelleen vaikeuksia. Hänellä ei ollut mitään erityisen räjähtävää temperamenttia ja parhaimmillaan hän oli Schumannin tapaisen säveltäjän tapauksessa. Yksi ilkeämielinen kriitikko lähettikin Mikkilälle joulukortin, jossa luki lakonisesti: Rauhallista Joulua. Mikkilän solistisissa nauhoituksissa esiintyvät Schumannin ohella perinteiset säveltäjänimet Chopin, Brahms, Liszt ja Debussy. Lähetyksessä 31.3.1954 oli pari poikkeusta: Shostakovitsin 3 fantastista tanssia sekä Prokofjevin Suggestion diabolique. Venäläisen säveltäjän teosten esittäminen noihin aikoihin ei ollut itsestäänselvää, etenkin jos oma veli oli kaatunut rintamalla.

Valsta

Tapani Valsta

Mikkilän rinnalle 1950-luvulla nousi myös urkurina toiminut Tapani Valsta (1921-2010). Häntä voitiin Yleisradion lähetyksissä kuulla käytännössä yhtä usein kuin Mikkilää. Mikkilän tavoin Valsta esiintyi usein kamarimusiikkitehtävissä. Hänellä näyttää Mikkilän tavoin olleen kyky omaksua ja opetella tehtävät nopeasti. Hänen tekniikkansa ei jäänyt jälkeen Mikkilästä, se oli vain luonteeltaan jykevämpää ja selväpiirteisempää. Hänen radioiduista ohjelmistaan on vaikea löytää Palmgrenia uudenaikaisempaa musiikkia. Hän kokeili ainakin kerran nauhoituksessa cembaloa kuten Margaret Kilpinen ja Linko kerran Matteus-passion esityksessä.

Mitkä sitten olivat kotoisten pianistiemme moderneimmat ohjelmistovalinnat? Paljon riippuu siitä, mihin uuden ja vanhan raja asetetaan. Kun Erik W. Tawaststjerna esitti Ravelin Konserttoa vasemmalle kädelle niin toki se oli tuohon aikaan uutta musiikkia. Samoin hänen esittämänsä Prokofjev-numerot taikka Einar Englundin Johdanto ja toccata. Englund itse nauhoitti sellisti Matti Juvosen kanssa Shostakovitsin Sonaatin op. 40. Merete Söderhjelm ehätti nauhoittamaan Erik Bergmanin sonatiinin 50-luvulla ennen Rolf Bergrothia. Rakel Levinin esittämä Gershwinin Rhapsody in Blue lienee aikanaan ollut jotakin uutta Suomen horisontissa. Samaa täytyy sanoa vaikkapa Pentti Karjalaisen Kuopiossa nauhoittamasta Bartókin Sarjasta op. 14. Lopulta 1959 Ritva Arjava nauhoitti Einojuhani Rautavaaran Pelimannit ja 7 preludia. Liisa Karttunen-Karhilo ja Irma Ruuskanen esittivät Hindemithiä.

Mutta mitä olisi voinut olla toisin? Yksi mahdollisuus. Nuorella Matti Herojalla oli jo 1953 sellainen tekniikka, että pystyi nauhoittamaan Heino Kasken Pankakosken. Mitäpä jos hän olisi soittanut Kai Maasalolle ja kertonut haluavansa nauhoittaa vaikkapa Nikolai Roslavetzin Poèmen, että se on hurjan hyvä kappale ja Universal Editiokin on painanut sen. Taikka Samuil Feinbergin 4. pianosonaatin. Taikka Schönbergin teoksen Suite für Klavier op. 25. Tai…

Oleellinen kysymys: johtuiko uuden musiikin vähyys kotoisten nauhoittajien ohjelmistossa heidän kiinnostuksensa puutteesta vai johtuiko se siitä, että Yleisradion taholta asetettiin joitakin suitsia. Uutta musiikkia toki lähetettiin muissa ohjelmissa, mutta oliko se liian vaarallista nuorille ja sen puoleen myös keski-ikäisille pianisteillemme. Konsulit vastatkoon haudan takaa.

— Petri Sariola


Muutamien yllämainittujen pianistien levytyksiä on julkaistu CD:llä Fuga-9154:

Fuga-9154 cd-kansi Fuga-9154 CD-takakansi

 

 

 

 

 

 

 

Klassisesta jazzin kautta elektroon – säveltäjä-pianisti Sid Hille konsertoi kolmella kokoonpanolla

Sid Hille. Kuva Maarit Kytöharju.

Sid Hille. Kuva Maarit Kytöharju.

Saksalaissyntyinen Sid Hille kuuluu Suomen omaäänisimpiin taiteilijoihin. Pitkän uran jazzin ja taidemusiikin parissa tehneen muusikon monipuolisuutta niin säveltäjänä, orkesterinjohtajana kuin pianistina on mahdollista kokea seitsemässä eri konsertissa huhti- ja toukokuussa.

Modernia kamarimusiikkia jazzin vapauteen yhdistävä, Suomen johtavia jousisoittajia sisältävä Sid Hille Camerata kantaesittää Hillen tuoreen teoksen Quatuor no. 3 – Equilibrium sekä uutta musiikkia pianolle ja jousikvartetille neljän konsertin sarjassa 12.4.-7.5.

Vapaampaa improvisaatiota edustavat Sid Hille Quintet sekä Contemporary Collective, jotka esiintyvät Koko Jazz Clubilla toukokuussa. Kvintetin konsertissa 14.5. kuullaan Suomen jazzhuippuja kuten trumpetisti Verneri Pohjolaa ja rumpali Teppo Mäkystä. Konsertti koostuu jo edesmenneen, 2000-luvun alussa vaikuttaneen, kotimaisen yhtyeen Platypus Ensemblen musiikista.

Contemporary Collective vie kuulijan tyyli- ja genrerajojen yli ja tuonne puolelle. 21.5. konsertissa liikutaan jazzin ja modernin konserttimusiikin välimaastossa. Vangitseva esiintymistilanne syntyy muusikoiden keskinäisestä kemiasta ja luottamuksesta, mikä mahdollistaa improvisaation sekä riskien ottamisen.

Hilleä on mahdollista kuulla myös soolopianistina 4.5. Temppeliaukion kirkossa, jossa hän esiintyy solistina jo 350. kerran.

Yritän säveltää musiikkia, joka kuulostaa improvisoidulta ja haluan improvisoida musiikkia, joka kuulostaa sävelletyltä. Minua ovat aina kiinnostaneet kaikenlaiset äänet ja äänilähteet: perinteiset soittimet ja kokoonpanot, mutta myös lasten lelut tai elektroniset laitteet kuten analogiset syntetisaattorit. Tämä monipuolisuus kuuluu kaikessa tekemisessäni.

Pianisti Sid Hille (s. 1961) muutti Suomeen vuonna 1994, aluksi Kokkolaan, jossa hän toimi Keski-Pohjanmaan Konservatorion jazzlinjan johtajana, omina opetusaineinaan jazzpiano ja säveltäminen. Hille oli aiemmin ehtinyt kiertää maailmaa ja asua muun muassa Yhdysvalloissa ja Hollannissa. Musiikkikoulutuksensa Hille sai Utrechtin konservatoriosta, Utrecht School of the Arts, josta hän valmistui musiikin maisteriksi vuonna 1993.

2000-luvulla Hille on työskennellyt suurimman osan ajastaan säveltämisen ja esiintymisen parissa. Häneltä on syntynyt teoksia niin bigbandeille ja isoille orkestereille kuin kamari- ja elokuvamusiikkiakin. Vuonna 2008 Hillen bigband-sävellys Tango mòrbido y cìnico voitti 1. palkinnon kansainvälisessä sävellyskilpailussa Scrivere in Jazz Italiassa. Hillen Saara Cantellin Kohtaamisia-elokuvaan säveltämä musiikki oli Jussi-ehdokkaana 2011.

Sid Hille Camerata
12.4. klo 18 Länsi-Helsingin musiikkiopisto, vapaa pääsy
15.4. klo 19 Temppeliaukion kirkko (kantaesitys)
17.4. klo 15 Pitskun kulttuurikirkko
7.5. klo 18 Kauniaisten Uusi Paviljonki
Muusikot: Maija Linkola (viulu), Elina Viitasaari (viulu), Lotta Poijärvi (viola), Markus Hohti (sello), Sid Hille (piano)

Sid Hille, 350. soolokonsertti
4.5. klo 10 Temppeliaukion kirkko, vapaa pääsy

SH5 (Sid Hille Quintet) plays ”Tribute to the Platypus”
14.5. klo 21 Koko Jazz Club
Muusikot: Verneri Pohjola (trumpetti), Manuel Dunkel (saksofoni), Sid Hille (piano), Jori Huhtala (basso), Teppo Mäkynen (rummut)

Sid Hille Contemporary Collective
21.5. klo 21 Koko Jazz Club
Muusikot: Teemu Viinikainen (kitara), Heikki Nikula (bassoklarinetti), Sid Hille (piano & elektroniikka), Markus Hohti (sello & elektroniikka) sekä vierailijana Mika Kallio (rummut)

www.sidhille.com

CD: Henryk Melcerin pianoteoksia

Melcer CD kansi

Jyväskyläläinen pianisti ja Puolan tuntija Matti Asikainen on löytänyt  historian hämärään painuneiden säveltäjänimien joukosta pienen helmen nimeltä Henryk Melcer (1869-1928). Tämä oli yksi monista 1800/1900-lukujen vaihteen puolalaisista säveltäjä-pianisteista. Kotimaassaan Melcer oli aikansa keskeisimpiä musiikkielämän johtohahmoja, mutta nykyään hänet on jo kauan sitten unohdettu ellei sitten satu tuntemaan Melcerin monesti levytettyä transkriptiota Moniuszkon varmaan tunnetuimmasta laulusta Prząśniczka (Kehrääjätär), josta on yhä edelleen saatavana uusia nuottipainoksia.

Siinä missä Selim Palmgren kollegoineen kokivat olevansa Sibeliuksen varjossa,  joutuivat Melcerin puolalaiset aikalaissäveltäjät (Juliusz Zarębski, Zygmunt Noskowski, Zygmunt Stojowski, Xaver Scharwenka, Alezander Zarzycki, Moriz Moszkowski, Ignace Jan Paderewski, Władysław Żeleński, Ludomir Różycki, Ignaz Friedman, jopa Karol Szymanowski ja lukuisat muut)) epäilemättä elämään Chopinin vielä suuremmassa varjossa.  Ehkäpä osaltaan siksi Melcerin hyvin suppean sävellystuotannon (jonka valtaosan soolopianolle Asikaisen levy sisältää) lähes kaikki teokset ovat joko pianolle tai ainakin sisältävät piano-osuuden.

Suomalaiselle yleisölle Melcerin tekee kiinnostavaksi hänen vajaan vuoden mittainen vierailunsa Helsingin Musiikkiopiston pianonsoiton pääopettajana lukuvuonna 1895-6. Samassa virassa oli vuosina 1888–1890 toiminut Ferruccio Busoni. Kaikkiaan Melcerillä oli Helsingissä 14 oppilasta, heistä huomattavimpana Selim Palmgren (Melcerin myöhemmistä oppilaista maineikkain on maailmankuulu puolalaissyntyinen pianisti Mieczyslaw Horszowski). Melcerin Helsingin vuodesta kertoo ansiokkaasti Asikaisen Finlandia-Polska-lehden numerossa 2014-2015 julkaistu artikkeli. Puolan kielen taitoinen Asikainen lienee Suomen johtava Melcerin aikakauden puolalaisen musiikin ekspertti joten eipä ihme, että  hän soittaa luotettavan oloisesti  nämä melodiset romanttistyyliset miniatyyrit. Ainoa laajempi teos on Muunnelmia puolalaisesta teemasta, joka osoittaa säveltäjän hallinneen myös laajemmat muotorakenteet. Useimmat levyn teokset saavat nyt ensilevytyksensä. Melcer kirjoitti myös lukuisia transkriptioita pianolle, lähinnä Moniuszkon lauluista, tunnetuimpana yllämainittu Kehrääjätär. Levyn ainoa tähän kategoriaan kuuluva teos on sovitus Kehruulaulusta Melcerin ainoasta oopperasta Maria.

Niille, jotka haluavat tutustua myös säveltäjän suurimuotoisempiin teoksiin, Hyperionin ”The Romantic Piano Concerto” -sarjan 44. osa tarjoaa Melcerin molemmat pianokonsertot (1. konserton – joka kuului itsensä Ignaz Friedmanin ohjelmistoon – levytti aikanaan myös Michael Ponti). Myös Acte Préalable on julkaissut CD:llä Melcerin pianokonsertot (AP0163) sekä kamarimusiikkiteokset (AP0333).

— Paul Forsell

Trois morceaux caracteristiques op. 5
Morceau fantastique (Phantasiestück)
Etude in D major op. 8
Nocturne in A major
Prelude in C major
Fugue in C sharp minor
Variations sur un theme populaire polonais
Quasi mazurka sur le theme W.M.S.
Valse a la Chopin
La Fileuse de l’opéra ”Maria”

Asikainen Matti, piano
ACTE PRÉALABLE AP0261 [70’19 ]

Arvio: Key Ensemble Kirkko soikoon-festivaalilla

kuva2keykirkkoarvio

Kuva (c) Hessu Heikurinen.

Kuva (c) Hessu Heikurinen.

Tänä vuonna 20 vuotta täyttänyt Kirkko Soikoon-festivaali tarjoaa pääkaupunkiseudulla asuvalle kuoromusiikin ystävälle usein kevään kohokohtia. Nyt mittavan kahden konsertin vierailun teki nosteessa oleva turkulainen kamarikuoro Key Ensemble. 20-vuotisjuhlakonsertin pihvinä 18.3. oli Eero Hämeenniemen Lux et tenebraen kantaesitys kuoron ja Sibelius-Akatemian barokkiorkesterin tulkitsemana, ja festivaali päättyi 20.3. turkulaisten Helsingin barokkiorkesterin kanssa esittämään Bachin Johannes-passioon. Suurista kuoroteoksista olivat tänä vuonna ohjelmassa myös Alexander Raskatovin Missa Bysantina HKO:n ja Latvian valtiokuoron esittämänä sekä Mozartin Requiem Dominanten ja Lohjan kaupunginorkesterin voimin.

Key Ensemble on saanut viime vuosina Suomen kulttuurirahastolta ja Koneen Säätiöltä merkittävät apurahat, ja on muun muassa kyennyt vuokraamaan omat harjoitus- ja toimistotilat sekä palkkaamaan toiminnanjohtajan ja vakituiset äänenjohtajat. Kirkko Soikoon-festivaalilla kymmenvuotias kuoro on esiintynyt aiemmin vuonna 2014 Osmo Honkasen sävellyskonsertissa, Helsingissä esimerkiksi saman vuoden marraskuussa RSO:n, säveltäjä-oboisti Heinz Holligerin ja tähtibaritoni Christian Gerhaherin kanssa. Juuri äskettäin ensemblen menestyneen diskografian jatkoksi ilmestyi levytys syksyllä 2015 Turussa ja Kauniaisten musiikkijuhlilla esitetyn Mikko Heiniön Ilta-tanssiteoksen musiikista.

Juhlavuoden festivaalin teemana oli Hämeenniemen kantaesityksen tapaan ”Valo ja pimeys”. Sitä sivuttiin myös Helsingin tuomiokirkon kryptassa järjestetyllä Taidekorkeakoulun opiskelijoiden teemanäyttelyllä sekä useisiin konsertteihin liitetyllä valosuunnittelulla. Hämeenniemen teoksessa valaistus oli erityisen tärkeässä osassa. Tuomiokirkossa esitettyyn konserttiin astuttiin hämärässä, ja Otso Vartiaisen valosuunnittelussa Hämeenniemen luomiskohtauksella alkava musiikki loihti ympärilleen vähitellen valkaistuvan kirkkosalin. Yhtä vaikuttava oli lux aeterna-tekstiin päättyvä lopetus, jossa alttarille jäi palamaan vain kaksi kynttilää. Kirkkotilalle poikkeuksellisempaa valonlähdettä edusti alttaripöytään kiinnitettyjen kirkkaiden lamppujen ketju, mutta kokonaisuudessaan suunnittelu oli hillityn varovaista.

Teos nojasi myös poikkeukselliseen tilavaikutelmaan: valtaosa Sibelius-Akatemian barokkiorkesterista soitti alttarin edestä, mutta urkupositiiveja oli etuosan lisäksi sijoitettu myös poikkilaivan molemmille puolille sekä kirkon takaosaan. Urkureiden viereltä soittivat teoksen alussa myös huilistit, ja kummallekin sivuparvelle oli sijoitettu trumpetisti. Tähän inspiraatio oli tullut vanhan venetsialaisen musiikin monikuoroisesta tilankäytöstä.

Vanhan musiikin instrumenteille säveltäminen on muodostunut merkittäväksi piirteeksi Hämeenniemen viime vuosikymmenten tuotannossa: barokkisoittimia hyödyntäviä sävellyksiä on teosluettelossa jo puoli tusinaa. Lux et tenebraessa vanha musiikki näyttäytyi pikemminkin uusklassismia henkivän suodattimen läpi kuin esimerkiksi viola da gamballe ja cembalolle sävellettyjen Valkalamin (1996) tai Fantazian (1998) eklektisen nykyidiomin tapaan.

Suoraviivaisten barokkieleiden lisäksi musiikissa oli myös keskiaikaisia piirteitä, erityisesti perioditeksti requiemin hienovaraisen melismaattisissa kuoromelodioissa ja urkupisteiden käytössä. Kahdeksanosaisen teoksen teksteiksi oli valittu ensimmäisen Mooseksen kirjan luomiskohtauksen ja requiemin lisäksi muitakin hyvin keskeisiä valoa sivuavia katkelmia. Kuultiin Johanneksen evankeliumia, Jobin kirjaa, Ave maris stella -runo sekä Jumalan näyttäytyminen Moosekselle palavassa pensaassa. Toisenlaista valoa taas edusti teksti tulesta Sodomassa ja Gomorrassa.

Lux et tenebraen musiikissa yksinkertaiselta vaikuttavia keinoja käytettiin rikkaasti. Kaikkein lumoavimpia olivat vaiheet, joissa eri puolilta kirkkoa soiva äänimassa halasi yleisöä minimalismin mieleen tuovilla urkujen asteikkovyörytyksillä. Lopussa myös kuoro lähti liikkeelle, ja käveli kirkon keskiosaan ympäröiden yleisön kaunissointisten äänien yksinkertaisella aleatoriikalla. Jobin tuskaa väritti herkullisen piinaava, kuiva urkujen äänikerta. Hämeenniemen musiikissa osaa odottaa intialaisia vaikutteita, mutta tällä kertaa niitä ei koettu – tästä säveltäjä varoitti vielä erikseen käsiohjelmassa.

Solistien – mezzosopraano Erica Backin ja baritoni Jaakko Kortekankaan – osuudet olivat usein traditioviitteiltään rikasta resitatiivimaista laulua. Hekin lauloivat välillä keskilaivan molemmista päädyistä. Backin notkea, suoran valoisa, mutta lämpimästi värittyvä ääni sekä Kortekankaan vuolas ja jalostunut ilmaisu vakuuttivat. Key Ensemblen taiteellinen johtaja Teemu Honkanen luotsasi esiintyjiä varmasti sekä sopivalla svengillä, ja kuoron ilmaisu pysyi tasalaatuisena myös ambituksen ääripäissä.

Heinrich Ignaz Franz Biberin fanfaarit trumpeteille sekä patarummuille aloittivat ja päättivät konsertin komeasti jyrähtäen. Lisäksi kuultiin vielä saman böömiläis-itävaltalaisen säveltäjän 6. sonaatti kokoelmasta Fidicinium sacro-profanum sekä Bachin Brandenburgilaiset konsertot 4 ja 5. Sonaatti ja neljäs konsertto soivat nautittavasti, mutta viidennen konserton virtuoosinen cembalotekstuuri tahtoi hukkua tuomiokirkon kaikuisaan akustiikkaan.

Päätöskonsertin Johannes-passio oli osa kiertuetta, jossa Key Ensemble ja Helsingin barokkiorkesteri esittivät teoksen ensin Tampereella, sitten Helsingissä ja lopulta Turussa. Aapo Häkkisen johtamissa Tampereen ja Helsingin konserteissa solistimiehitys oli sama, Turussa taas teoksen johti Honkanen ja solistit saatiin kuoron riveistä. Helsingin Johanneksenkirkossa konserttiin liittyi jälleen Janne Teivaisen valosuunnittelu. Visuaalisena elementtinä toimi myös alttarille sijoitettu taiteilijapappi Ilkka Sariolan Hiljaisen lauantain krusifiksi.

Anssi Mattilan kirjoittama teosesittely oli ansiokas, mutta hieman jäi hämmentämään, ettei käsiohjelmassa otettu kantaa esityksen poikkeuksellisimpaan piirteeseen. Bachin teos oli näet kehystetty vanhemmalla musiikilla. Se tiedetään, että nykyisistä konserttiesityksistä railakkaasti poikenneet aikalaisesitykset – koko päivän kokonaisuudet antaumuksellisen jumalanpalveluksen ja yhteisöllisen bondaamisen välimaastossa – eivät tunteneet modernin kaanonin mukaisia teosrajoja. Nyt esitykseen valitut Johann Hermann Scheinin Da Jesus an dem Kreuze stund – tulkinta Kristuksen seitsemästä sanasta – sekä Jacobus Galluksen Ecce quomodo moritur justus (Katso, vanhurskas menehtyy) kuullaan myös taannoin ilmestyneellä John Buttin Dunedin Consortin levytyksellä.

Totutun teoksen hienovarainenkin kontekstualisoiminen avaa korvat eri tavalla uudelle – siis vanhalle. Key Ensemble ja sen mukana laulanut solistikvartetti esittivätkin nämä passion avanneet ja sulkeneet kappaleet ilman säestystä tehokkaan meditatiivisesti. Erityisesti Gallus soi upeasti. Dunedin Consortin levytyksellä on mahdollisuus kuunnella Johannes-passion ensimmäisen ja toisen osan välissä myös aikalaisteologian pohjalta kirjoitettu saarna. Nyt väliaika oli tavanomainen, mutta konserttikontekstissa suoraan seuraavaa toista osaa toimivampi ratkaisu olisi saattanut olla esimerkiksi vielä yhden ”teoksen ulkopuolisen” sävellyksen esittäminen tauon jälkeen.

Mattila korosti teosesittelyssään koraalien merkitystä Bachin varhaisemman säilyneen passion dramaturgialle, ja ne olivatkin Key Ensemblen ja Helsingin barokkiorkesterin esittämänä erityisen sykähdyttäviä. Tiheästi esiintyviin koraaleihin liikuttiin dramaattisen tehon hyödyntäen tarvittaessa myös attacana, ja kuoron saksan kieli oli hioutunutta. Koraalien lisäksi turba-kuoroihinkin ulottuva Johannes-passion ominaispiirre on myös osien ryhmittyminen parodioiviksi pareiksi sekä vierekkäin että laajemman rakenteen vastakkaisilla puolilla. Pariutuvista turba-kuoroista svengasivat nyt erityisen hyvin peräkkäiset Wir haben ein Gesetz ja Lässest du diesen los.

Orkesteri teki takuuvakuuttavaa työtä. Erityisesti Häkkisen mielikuvituksellisella cembalonsoitollaan luotsaama, luutunkin sisältänyt continuo-ryhmä loisti. Todettakoon, että suurelta osin samoista soittajista koostuvat helsinkiläiset barokkiorkesterit työskentelevät hiljaisen viikon tienoilla hyvin täysipainoisesti Bachin passioiden parissa: Helsingin barokkiorkesterin Johannes-passioiden lisäksi Suomalainen barokkiorkesteri soittaa näet sekä Suomen Laulun että Cantores Minoresin Matteus-passioissa.

Häkkisellä on kapellimestarina vaikuttava kyky fraseerauksen yksityiskohtaiseen artikuloimiseen osana dynaamista lyöntiä. Johanneksenkirkossa todistettiin nyt kaiken kaikkiaan laadukasta esitystä, jossa ilonaiheita riitti. Niihin kuuluivat myös kuoron solistien osuudet, joista erityisesti laajin, vastikään äänenjohtajaksi valitun basso Sampo Haapaniemen Pilatus erottui edukseen. Koko kuoron volyymin riittävyyttä tuli kylläkin paikoin välttämättä miettineeksi. Johanneksenkirkon kokoisessa akustiikassa hiukan suurempikaan kamarikuorokokoonpano ei olisi liian suuri.

Solisteista erityisesti Jeesuksen osat sekä bassoaariat esittänyt Cornelius Uhle ja evankelista Markus Francke olivat suvereeneja. Uhlen metallisen irtonainen sointi kuljetti sanarytmiä luontevasti, ja sekä herkät sävyt että vaativa bassoaaria Eilt, ihr angefochtnen Seelen toteutuivat täysipainoisesti. Francken jäntevästi deklamoivan mutta herkkäsointisen vanhaan musiikkiin sopivan äänen kaltaista kuulee Suomessa harvoin.

Sopraanona lauloi puolestaan islantilainen Thora Einarsdottir. Hänellä oli muita solisteja suurempi, kaunis ääni, mutta huolellisesti fraseeratun ilmaisun soinnin täyteläisyydessä oli joissain kohdin parantamisen varaa. Ainoa suomalainen solisti, altto Melis Jaatinen lauloi tummasävyisellä instrumentillaan koskettavasti, ketterästi ja tyylikkäästi suoraviivaisten sekä korukuvioitujen fraasien välillä vaihdellen. Solistit eivät olleet all-around-laulajia, vaan täsmävalintoja, joiden äänet soivat bassoaariassa Eilt kauniisti myös ensemblena.

— Justus Pitkänen

Jonas Rannila Helsingin filharmonisen kuoron johtoon

jonas_rannila 120

Helsingin filharmoninen kuoro (HFK) on valinnut uudeksi taiteelliseksi johtajakseen musiikin moniosaajan, nuoren lahjakkuuden, Jonas Rannilan. Rannila aloittaa työnsä elokuun alusta. Rannila seuraa johtajana uusiin tehtäviin siirtyvää Dani Jurista sekä kuoron perustajaa Hannu Norjasta.

Jonas Rannila (s. 1989) on maamme lupaavimpia nuoria kuoronjohtajia. Hän on nuoresta iästään huolimatta harjoittanut lukuisia maamme kuoroja (mm. Tapiolan kamarikuoro ja Kansallisoopperan kuoro). Rannila on Mieskuoro Manifestumin taiteellinen johtaja sekä Akateemisen laulun varajohtaja. Kapellimestarina hän debytoi Japanin Naritassa jo ensimmäisenä Sibelius-Akatemian opiskeluvuotenaan ja on toiminut myös oopperan erilaisissa tehtävissä. Rannilan kuoronjohdonopintoja ovat tukeneet vahvasti laulu-, piano-, oboe- ja alttoviuluopinnot.

Työskentely Helsingin filharmonisen kuoron kanssa on itselleni unelmien täyttymys. Ammatillisesti johtajuus tarjoaa upean haasteen ja mahdollistaa suurimpien musiikillisten toiveideni toteuttamisen. Tavoitteenani on nostaa kuoron tasoa ja sen laulajavahvuutta entisestään ja esittää seuraavan kolmen vuoden aikana musiikinhistorian ajan merkittävimpiä suurkuoroteoksia yhteistyössä eri musiikin kentän toimijoiden kanssa, kertoo Rannila

Varajohtajaksi Dominik Vogt

Työparikseen Rannila saa Liechtensteinista kotoisin olevan, Sibelius-Akatemiassa kuoronjohtoa opiskelevan Dominik Vogtin (s.1987). Vogt on opiskellut Luzernissa ja Zürichissä kuoronjohdon lisäksi myös urkuriksi.

HFK tunnetaan monipuolisesta ohjelmistosta ja se on esittänyt monia sinfoniakuoron mestariteoksia, joista itsekin kovasti pidän. Iloitsen tulevasta juhlavuodesta ja odotan innolla pääseväni työskentelemään kuoron ja Jonas Rannilan kanssa, sanoo Vogt.

HFK juhlii 10-vuotistaivaltaan 2017

Helsingin filharmoninen kuoro on pääkaupunkiseudulla toimiva sinfoniakuoro. Kuoron edeltäjiä olivat valtakunnallinen Suomen filharmoninen kuoro ja alun perin jo 1970-luvulla toimintansa aloittanut Savonlinnan oopperajuhlakuoro, joka irtosi yhteistyöstä oopperajuhlien kanssa 1990-luvun alussa.

HFK on esittänyt Leos Janacekin oopperan Kuolleesta talosta visualisoituna konserttiversiona Tukholmassa (RSO & Esa-Pekka Salonen), Tippettin A Child of Our Time (Tapiola Sinfonietta) sekä Armas Järnefeltin Isänmaan kasvot – oratorio (HKO). Helmikuussa 2011 HFK säesti yhdessä RSO:n kanssa maailmankuulua bassobaritoni Bryn Terfeliä hänen Suomen-konsertissaan Finlandia-talolla. Toukokuussa 2012 HFK esiintyi Kansallisoopperassa Tero Saarisen Les noces -baletissa, musiikkina Stravinskyn Les noces ja kapellimestarinaan Mikko Franck. Joulukuussa 2013 HFK esiintyi Jan Söderblomin johdolla Pori Sinfoniettan ja Barbara Hendricksin kanssa Porissa, Turussa sekä Helsigissä.
Omana tuotantonaan HFK on viime vuosina tehnyt mm. C. Orffin Carmina buranan, A. Schnittken Requiemin ja S. Rahmaninovin Vigilian sekä tuottanut lukuisia a cappella-konsertteja. Keväällä 2015 HFK:n mieskuoro oli mukana Kansallisoopperan Sibeliuksen Kullervo-teoksessa. Toukokuussa 2015 kuoro esiintyi Exporosessa Grassessa, Ranskassa.

Keväällä 2016 HFK esittää keväistä musiikkia Balderin salissa 26.5. klo 19. Syksyllä 2016 on vuorossa Verdin Requiem. Lisäksi perinteiset joulukonsertit kuuluvat syksyn ohjelmistoon. Vuonna 2017 HFK juhlii 10-vuotistaivaltaan näyttävällä ja monipuolisella ohjelmalla, joka tiedotetaan kevään 2016 aikana.

HFK pitää seuraavan koelaulun syksyllä 2016.

www.helsinginfilharmoninenkuoro.fi