Amfion pro musica classica

Tapiola Sinfoniettan ja Sir Roger Norringtonin Schumannin sinfoniat YouTubessa

Tapiola Sinfonietta on julkaissut YouTube-kanavallaan Robert Schumannin sinfonioiden kokonaisesityksen, joka taltioitiin Espoon kulttuurikeskuksessa pidetyissä konserteissa 12.-13.9.2019. Orkesteria johtaa arvostettu brittikapellimestari Sir Roger Norrington. Kokonaisuus sisältää Schumannin sinfoniat nro 1, 2, 4 ja 3 sekä Norringtonin lyhyet esittelypuheenvuorot, joissa hän valottaa kunkin sinfonian historiallista kontekstia. Esittelyvideot on tekstitetty englanniksi ja suomeksi. 

Videoilla saadaan nauttia pitkän ja ansiokkaan uran tehneen kapellimestarin valloittavasta, hyväntuulisesta työskentelystä. Partituuri osoittautuu tarpeettomaksi; Norrington tuntee nämä sinfoniat ilman nuottejakin, pienimpiä yksityiskohtia myöten.  ”Norrington esittelee soinnillisesti vereviä, energisiä mutta silti rentoja tulkintoja ohjelmistosta, jota hän selvästi rakastaa koko sydämestään.” – Hufvudstadsbladet, 15.9.2019.

Sinfonioissa kuuluu Sir Roger 
Norringtonin syvä perehtyneisyys klassisen musiikin historiallisiin esityskäytäntöihin, joista hän kertoo myös esittelypuheissaan. Vibrato on minimaalista, tempot tarpeeksi liikkuvia ja fraseeraukset tarkoituksenmukaista. Autenttisuuden vaikutelmaa lisää se, että Tapiola Sinfonietta edustaa kooltaan wieniläisklassisen aikakauden orkesteria. 

Katso videot oheisesta linkistä:  https://www.youtube.com/user/TapiolaSinfonietta/videos 

arvio: Autenttista Beethovenia – vuoden 1808 konsertin rekonstruktio

Paavali Jumppanen. Kuva © Colin Samuels.

Paavali Jumppanen. Kuva © Colin Samuels.

Espoon pianoviikko huipentui tänä vuonna Musiikkitalossa pidettyyn jättiläiskonserttiin, jonka lähtökohta oli Wienissä 22.12.1808 todella järjestetty sävellyskonsertti. Se oli varsinainen lajien sekoitus, jossa säveltäjä sai esitellä tuotantonsa kaikkia puolia: italialaista oopperatyyliä, kirkkomusiikkia, pianokonserttoa, sinfoniaa ja improvisointia. On muistettava, että Beethoven oli ensimmäinen säveltäjä joka tuli toimeen pelkästään tällä ammatilla – siinä missä Mozart epäonnistui jätettyään hovipiirit. Beethoven oli mielipiteiltään tasavaltalainen demokratian kannattaja, jonka Metternichin poliisivaltio kuitenkin jätti rauhaan omituisena eksentrikkona. Hänen maineensa kyllä tunnustettiin. Silti Beethoven kirjoitti vähän myöhemmin (1822) Wienin musiikkielämästä: ”Täällä ei kuule mitään minusta. Mitä heidän tulisi kuulla? Fideliota? He eivät halua esittää sitä eikä kuulla. Sinfonioitani? Heillä ei ole aikaa niille. Konserttojani? Jokainen soittaa vaan omiaan. Soolokappaleita? Ne menivät pois muodista jo ajat sitten.” Kuitenkin ihmisillä oli tuolloin aikaa tulla tähän ainutlaatuiseen konserttiin niin kuin nytkin sateisena Helsingin päivänä 2019.

Konserttiaaria Ah perfido Helena Juntusen dramaattisena tulkintana osoitti, ettei italialainen ooppera ollut outo laji säveltäjälle, vaikka Rossini olikin syrjäyttänyt hänet ohjelmistosta niin Wienissä kuin Berliinissä (jossa mm. filosofi Hegelille ainoaa oikeaa musiikkia oli juuri Rossini!).

Pastoraalisinfonia kuultiin virkistävästi Helsingin Barokkiorkesterin tyylikkäänä tulkintana Taavi Oramon johdolla. Oramo on syvästi musikaalinen, elekieleltään plastinen, asenteeltaan musiikkiin vaatimaton, hän piti koko Beethoven-illan koossa aivan suvereenisti. Olen vain eri mieltä tempoista. Eli ensimmäinen ja kolmas osa olivat liian nopeita. Maalaiset eivät olisi kyenneet hyppelemään noin kevyseti ennen myrskyä, vaan es muss tüchtig sein (sen täytyy olla tukevaa). Beethovenilla eri teemoilla on omat karakterinsa ja tempoja saa laventaa efektin lisäämiseksi. Messu C-duuri paljasti oppineen muusikon: Beethoven tunsi gebundene Stilin säännöt ja J. S. Bachin lineaarisen kontrapunktin. Upeassa messussa esiintyi loistokas solistiensemble Julia Perez, Elisaveta Rimkevitch, Sofia Buono, Niilo Erkkilä, Aarne Mansikka ja Juhana Kotilainen.

G-duuri pianokonsertto oli odotettu numero – jo senkin takia että se kuultiin soitettuna Emil Holmströmin kuuluisalla Bösendorfer-flyygelillä. Sillä saa esiin nyansseja, jotka voivat kadota massiivisemmilla Steinwayilla, mutta silti ajattelin, että vaikutus olisi ollut suurempi pienemmässä salissa. Paavali Jumppanen oli oivaltanut Beethoven-tyylin ilmeikkyyden musiikillisten aktorien ilmeikkäässä fraseerauksessa, äärimmäisen tarkassa rytmisen hermon tavoittamisessa. Tämä ei ollut varmaan kaukana Beethovenijn omasta soittotyylistä, josta mm. Carl Czerny on meille kertonut. Huippuluokan tulkinta.

Väliajan jälkeen kuultiin viidennen sinfonian pianosovitus. Franz Lisztin Beethovenin sinfonioiden sovituksia pitäisi soittaa enemmän, sillä hän onnistui loistavasti muuntamaan pianolle Beethovenin orkesterin sävyt. Liszt EI onnistunut Wagnerissa, koska tämän koloriitti on jo toisenlaista. Ashley Wassin tulkinta piti teoksen muodon tiukasti koossa, mutta romantiikan traditiossa on lupaa tehdä rubatoja ja paisutuksia, kuten finaalin käyrätorvien maailmoja yleilevässä soolossa, jossa Hans v. Bülow venytti tempoa kahden lisätahdin verran. Mutta ikuinen kysymyshän on, onko Beethoven klassismia ja vai romantiikkaa, 1700- vai 1800- lukua. Wassin tulkinta oli lihaksikkaan voimakas, tosin Erardista ei lähde kovin valtavia äänimassoja. Erard on omiaan tuohon jeu perlé -soittoon. Wagner sai Venetsiaan lahjaksi Erardin ja sen soinneista syntyi Tristan. Erard on hyvin herkkä; sain kerraan soittaa sillä enemmänkin asuessani Pariisissa St. Louisin saarella 1700-luvun palatsissa, jonka olohuoneessa oli Erard. Wass ymmärsi myös romanttisen ironan hidastaessaan tempoa kontrabassojen koomisessa fugatossa. Joka tapauksessa tämä oli mieleenpainuvaa autettisuutta. Sinänsä on ehkä hyvä muistaa, ettei autenttisuus ole koskaan yksi yhteen rekonstrukiota, sillä väliin tulee mielikuvamme autenttisuudesta. Ei voi pyyhkiä pois mitä tapahtui musiikin historiassa vuoden 1808 jälkeen. Tarmo Peltokoski hauskuutti ja hieman säikäytti yleisöä musiikkiaktrobaatin taidoillaan. Hän on suuri lahjakkuus, musiikki virtaa hänen lävitseen estoitta.

Beethovenin Kuorofantasiaa kuulee harvoin, mutta se onkin peräti merkillinen teos: alku on sarja framgentteja hieman niinkuin toteuttaen Friedrich Schlegelin fragmenttien estetiikkaa. Hän vertasi fagmenttia siiliin, romantikkojen lempieläimeen. Kuulija palkitaan musiikillisten päähänpistymien jälkeen Freudea ennakoivalla hymnillä, jossa kuoro tulee mukaan. Kuorona oli Hannu Norjasen erinomaisesti harjoittama Tapiolan kamarikuoro.

Lopussa vallitsi siis esteettinen kategoria das Erhabene, ylevä. Konsertti oli merkittävä ja mieliinpainuva saavutus kaikilta siihen osallistuneilta, erityisesti Helsingin Barokkiorkesterilta ja Taavi Oramolta.

– Eero Tarasti

Piae Cantiones -klassikot ensi kertaa levyllä keskiajan ja renessanssin tyyliin

Utopia Chamber Choir. Kuva © Kimmo Räisänen

Utopia Chamber Choir. Kuva © Kimmo Räisänen

Helsinkiläinen Kamarikuoro Utopia on levyttänyt rakastetut Piae Cantiones -klassikot hätkähdyttävään keskiaikaiseen tyyliin. Kyseessä on ensimmäinen suomalaislevytys kansainväliselle vanhan musiikin huippumerkille Alia Voxille.

Ison-Britannian ja Yhdysvaltain rakastetuimmat joululaulut kirjoitettiin muistiin Turussa jo 1500-luvulla. Piae Cantiones -laulut ovat Suomessakin erottamaton osa jouluperinnettä, mutta miltä kuulosti vuosisatojen takainen, alkuperäinen keskiajan ja renessanssin Piae Cantiones? Se kuullaan kun vanhan musiikin brittiläiseltä maailmantähdeltä, harpisti Andrew Lawrence-Kingiltä ja helsinkiläiseltä Kamarikuoro Utopialta ilmestyy 30. marraskuuta kauan odotettu levy, joka koostuu Piae Cantiones -sävelmistä ennen kuulemattomina sovituksina. Levyn julkaisee maailmankuulun vanhan musiikin legendan Jordi Savallin levy-yhtiö Alia Vox, jonka listoilla Kamarikuoro Utopia on ensimmäinen suomalainen artisti.

Sovitukset perustuvat Lawrence-Kingin tutkimustyöhön vanhan musiikin alkuperäisistä esityskäytännöistä. Suuri osa Piae Cantiones -sävelmistä on ollut ikivanhoja jo kokoelman kirjoitusaikana 1500-luvulla, ja tästä innoittuneena Lawrence-King on hakenut sovituksiin keskiaikaista tyyliä, moniäänisesti improvisoiden ja ajan soitinten säestyksellä. Lopputulos avaa tuttuihin melodioihin kiehtovia, rytmisiä, täysin uudenlaisia äänimaailmoja, joita on nyt Alia Voxin uutuuslevyn myötä mahdollisuus kuulla ympäri maailman.

“Tämän upean musiikin ja näiden koskettavan kauniiden laulujen elinvoima ja tunnerikkaus pääsevät oikeuksiinsa Andrew Lawrence-Kingin ja Kamarikuoro Utopian laulajien ja soittajien taitavassa tulkinnassa. Kuulija pääsee suoraan muinaisen pohjoiseurooppalaisen musiikkikulttuurin ytimiin”, kirjoittaa Jordi Savall Piae Cantiones -levyn saatetekstissä.

“Sukellus Piae Cantionesin alkuperäiseen maailmaan oli kiehtova aikamatka. Tunnetuista ja rakastetuista klassikoista sukeutui muun muassa 16-18-äänistä improvisaatiota, joka tempaa mukaansa niin laulajan kuin kuulijankin”, sanoo Kamarikuoro Utopian taiteellinen johtaja Mikael Maasalo.

Julkistamispäivänä on myös levynjulkistuskonsertti “Utopia & Lawrence-King: Piae Cantiones” Helsingin Saksalaisessa kirkossa.

Juniorikonsertti ti 12.11. tuo Helsingin kaupunginorkesterin ja musiikkiluokkalaiset yhteen nyt jo kymmenennen kerran

Helsingin kaupunginorkesterin ja Helsingin viidensien musiikkiluokkien yhteinen Juniorikonsertti kuullaan jälleen Musiikkitalossa marraskuussa. Nyt jo kymmenennen kerran järjestettävän konsertin ohjelmassa on kaksi kantaesitystä: Timo Ala-Kotilan teos In Dulci Jubílo kaupunginorkesterille, junioriorkesterille ja lapsikuorolle sekä Veikko Valanteen säveltämä Lorelei, sinfoninen runo orkesterille op. 9. Suomen-ensiesityksensä saa korealaisen 10-vuotiaan säveltäjän Ji Ho Kimin teoksen Victory March. Konsertin taiteellisena ja pedagogisena suunnittelijana ja juontajana on Satu Sopanen.

HKO:n kanssa Musiikkitalon lavalle nousevat 5. musiikkiluokkien oppilaat Kaisaniemen, Oulunkylän ja Pakilan ala-asteen kouluista, Laajasalon ja Porolahden peruskouluista sekä Åshöjdens grundskolanista. Konserttia edeltää tiivis harjoitusperiodi yhdessä kaupunginorkesterin kanssa.

”Juniorikonsertti on osoitus siitä, mitä laadukkaalla musiikinopetuksella voidaan saada aikaan: oppilaat ovat valmistautuneet konserttiin kouluissa syksyn ajan musiikinopettajiensa johdolla ja saaneet ohjausta orkesteristemmoihin omilta soitonopettajiltaan. Lyhyen harjoitusperiodin aikana viilataan yhteissoittoa ja laulua kapellimestari József Hársin ja kuoronohjaaja Viena Kankaan kanssa”, kertoo Helsingin kaupunginorkesterin yleisötyön tuottaja Annika Kukkonen.

Konsertin orkesterinumeroita varten lapsille on kirjoitettu omat stemmat. Lapset valmistautuvat konserttiin Musiikkitalossa yhdessä kaupunginorkesterin tutormuusikoiden kanssa. Musiikkiluokkien oppilaista on koesoittojen kautta viime keväänä valittu solistit: viulistit Inari Puhakka ja Natalia Hódi sekä Inkeri Jyllinmaa, fagotisti Oona Kivi sekä trumpetisti Antti Lehmus.

Pakilan ala-asteen koulun musiikkiluokanopettaja Marja Pättikangas sanoo oppilaidensa odottavan konserttia hyvällä, iloisella ja hieman jännittyneelläkin mielellä.

”Juniorikonserttiin valmistautuminen on ollut oppilaille hienolla tavalla motivoiva projekti. Muiden musiikkiluokkalaisten tapaaminen lisää yhteishenkeä ja ohjauksen ja opastuksen saaminen ammattilaisilta antaa oppilaille arvokasta kokemusta. Esiintyminen Musiikkitalossa huipentaa kuukausien työn.”

Orkesteriteosten ohella konsertissa kuullaan kuorokappaleita, mm. Ann-Catrin Wulffin (nyk. Weckström) säveltämä teos Kom ihåg att vi är mångaTeos kantaesitettiin kaksikymmentä vuotta sitten, vuonna 1989, Unicefin viettäessä tuolloin YK:n Lasten oikeuksien julistuksen 30-vuotisjuhlaa. Laulu on lasten muistutus kaikille aikuisille: ”Muistakaa lapsia! Huolehtikaa lapsista parhaanne mukaan!”

Arvio: Andreas Haefliger, HKO ja Susanna Mälkki antoivat Dieter Ammannin pianokonsertolle riemastuttavan virtuoosisen Suomen ensiesityksen

Andreas Haefliger, HKO ja Susanna Mälkki Dieter Ammannin pianokonserton harjoituksissa Musiikkitalossa. Kuva: Jari Kallio

Andreas Haefliger, HKO ja Susanna Mälkki Dieter Ammannin pianokonserton harjoituksissa Musiikkitalossa. Kuva: Jari Kallio

Keskellä pimeää, pakkasen puremaa marraskuista viikkoa Musiikkitalo hehkui kirkkaasta, soivasta lämmöstä, kun Helsingin kaupunginorkesteri yhdessä ylikapellimestari Susanna Mälkin ja pianisti Andreas Haefligerin kanssa heittäytyivät Dieter Ammannin huikean uuden pianokonserton, Gran Toccatan (2016-19) Suomen ensiesitykseen. 

Pianokonsertto sai kantaesityksensä aiemmin tänä vuonna BBC Promseilla Haefligerin, BBC:n sinfoniaorkesterin ja Sakari Oramon kanssa. Sittemmin Haefliger on ehtinyt soittaa konserton myös Bostonissa, Mälkin johtaman Bostonin sinfoniaorkesterin solistina. Tämän viikon Helsingin konserttien ohella konsertto myös levytetään ruotsalaiselle BIS-merkille. Konsertto on myös HKO:n ohjelmassa ensi kesän festivaalivierailulla Luzerniin.  

Ammann, 57, on mitä omaperäisin säveltäjä, jonka juuret juontavat niin jazzin kuin klassisen puolenkin traditioihin. Kunnon käsityöläisenä Ammann hioo ideoitaan pitkään ja perusteellisesti, ennen kuin ne saavat nuotinnetun asunsa käsin kirjoitettuun partituuriin. Nuotinnussoftan sijaan säveltäjän työvälineenä on vanha kunnon lyijykynä.  

Säveltäjän tuotannossa kaksikymmentäviisiminuuttinen pianokonsertto ilmentää uudenlaista ilmaisun vapautta liki loputtomassa, tarkoin työstetyssä keksinnässään. Ammannin mukaan musiikin ”liekki” on valjastettu majakaksi taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. 

Pianokonserton suuri orkesteri triplapuhaltimineen, neljine käyrätorvineen, isoine jousistoineen ja laajoine lyömäsoittimistoineen juhlistaa tiheitä mutta samalla läpikuultavia tekstuureja, mukaansatempaavia rytmejä ja hämmästyttäviä sointivärejä.  

Kuten alaotsikko Gran Toccata antaa ymmärtää konsertto syleilee virtuositeettia ja sammumatonta sointienergiaa. Pianokonsertto muodostuu useista toisiinsa saumattomasti liittyvistä taitteista, joiden väliset orgaaniset siirtymät kuljettava musiikkia mitä erilaisimpien äänimaisemien läpi kerrassaan taidokkaasti ja mielikuvituksekkaasti. 

Toccatan perinteeseen sopivasti konsertto käynnistyy häikäisevällä molto ritmico -osuudella. Musiikki kohoaa avaustahdeilta pian kieppuvaksi myrskytuuleksi, jonka pauloihin piano ja orkesteri kietoutuvat vaikuttavan soitinnuksen upeasti värittäminä.

Kadenssihuipennuksen myötä rytminen draivi kanavoituu hienovaraiseksi svengiksi, jonka sointimaailmoissa voi aistia yhtäläisyyksiä niin impressionismiin kuin jazziinkin. Mikrointervallit ja laajennetut soittotekniikat tuovat kuitenkin musiikkiin alati raikkaita, omintakeisia värejä. 

Pianokonserton koskettavimpia taitteita on lyhyt Corale malinconico, jonka syvä, ohikiitävä kauneus puhuttelee kuulijaansa perin pohjin. 

Gran Toccatan päätös kiertyy takaisin alkuun. Kiihkeä rytmiikka nousee jälleen korostuneesti esiin solistin ja orkesterin matkatessa läpi henkeäsalpaavan soivan labyrintin. Viimeisillä partituurinsivuilla musiikki pelkistyy sarjaksi pianon päätössointuja, joita säestää jousiston äärimmilleen hidastettu vibrato.  

Haefliger, Mälkki ja HKO antoivat pianokonsertolle kertakaikkisen innostavan Suomen ensiesityksen, jonka lumovoima oli jotakin ainutkertaista. Ottaen huomioon konserton oivallisen tiheän sävelkudoksen, esityksen kuulautta saattoi vain hämmästellen ihailla.  

Dieter Ammann, Andreas Harfliger ja Susanna Mälkki yhdessä HKO:n kanssa Musiikkitalon lavalla keskiviikkona. Kuva: Jari Kallio

Dieter Ammann, Andreas Harfliger ja Susanna Mälkki yhdessä HKO:n kanssa Musiikkitalon lavalla keskiviikkona. Kuva: Jari Kallio

Huippuosaajana Haefliger oli täysin kotonaan soolo-osuuden lukemattomissa haasteissa. Mälkin johdolla soololinjan lomaan taidokkaasti punottu orkesteri huolehti tekstuurien kirkkaudesta ja rytmisestä tarkkuudesta mitä ihailtavimmin. Konsertto sai innokkaan vastaanoton niin Musiikkitalon runsaslukuiselta yleisöktä kuin säveltäjältä itseltäänkin.   

Orkesterin tämän kauden italialaisen teeman hengessä illan käynnisti sodanjälkeisen modernismin omintakeinen klassikko, Giacinto Scelsin Quattro Pezzi ciascuno su una nota sola (1959). Legendaarisessa teoksessaan Scelsi pelkistää musiikillisen materiaalinsa äärimmilleen, jokaisen kappaleen pohjautuessa yhteen ainokaiseen säveleen. Kiitos kekseliään orkestraation ja alati sävyään vaihtavien sointivärien, Quattro Pezzi kasvaa vaikuttavaksi meditaatioiden sarjaksi. 

Scelsin reduktionismissa voi aistia yhteyksiä György Ligetin Musica ricercatassa (1951-53) toteuttamiin samanhenkisiin kokeiluihin. Konserttikokemuksena Quattro Pezzi on varsin omanlaisensa, mitä kiehtovimmassa mielessä. Teoksen Webern-henkinen yksityiskohtaisuus asettaa muusikoille melkoisia haasteita samalla, kun sointi on arkaaisen paljas, ja paljastava.  

HKO:n puhaltajat omistautuivat tehtäväänsä hienosti yhdessä lyömäsoittajien ja pienen jousiyhtyeen kanssa. Mälkin johdolla artikulaation nyanssit ja rytminen tarkkuus olivat kunniassaan ja konsertin avauksesta muodostui virkistävän erilainen kokemus.  

Ensiesityksistään lähtien Gustav Holstin Planeetat (The Planets, 1914-16) on ollut yksi 1900-luvun rakastetuimpia orkesterisävellyksiä. Seitsenosainen orkesterisarja ammentaa innoitteensa aurinkokunnan planeettoihin liittyvästä astrologisesta symboliikasta.   

Planeetat on sävelletty varsin isolle sinfoniaorkesterille, josta löytyy mm. neljä kutakin puupuhallinta, kuusi käyrätorvea, kaksi harppua, kaksi patarumpalia, neljä lyömäsoittajaa, celesta ja urut. Neljäkymmentäviisiminuuttinen sarja soikin värikylläisenä, kiehtovien harmonioiden ja lumoavien melodiakulkujen matkana horisontin tuolle puolen.  

Ensimmäistä osaa, Mars, the bringer of war kuljettaa itsepintainen, viisijakoinen jyske, jonka lomasta kohoavat ensimmäiset pahaenteiset vaskien linjat. Harmoninen jännite kasvaa kohti ensimmäistä tutti-purkausta, jota seuraa hetken hiljentyminen, kunnes musiikki nousee uuteen, armottomaan myrskyyn. Osa päättyy murskaavaan koodaan.   

Kontrastina alun pauhulle Venus, the bringer of peace on hienovireinen pastoraali, jonka juuret juontavat englantilaisen kansanlaulun maisemiin. Holst antaa Venuksessa käyrätorvelle, viululle ja sellolle hienot solistiset hetkensä. Kaikkiaan musiikki heijastaa syvää kauneutta, jossa ei ole rahtustakaan sentimentaalisuuden taakkaa.  

Kahden ensimmäisen osan kontrastit saivat oivallisen toteutuksen orkesterin ja Mälkin suurenmoisessa tulkinnassa. Marsin leppymätön uhkaavuus kumpusi hienosti artikuloituna rytmiseltä perustaltaan, uhkean tummanpuhuvaan sointi-ilmeeseen kiedottuna. Omasta puolestani olisin ehkä kaivannut avausosaan hitusen nopeampaa perustempoa, mutta toisaalta tämä olisi todennäköisesti syönyt yksityiskohtien ilahduttavaa tarkkuutta ja läpikuultavuutta.     

Venus puolestaan oli todellinen nautinto niin hienovireisten soolojen kuin yhteissoitonkin suhteen. Mälkki ja HKO tavoittivat Holstin musiikin ytimen kerrassaan vakuuttavasti. 

Nimensä mukaisesti Mercury, the winged messenger oli ketterän orkesterisoiton juhlaa. Värikkään orkestraation lomassa eri soitinryhmät pääsivät hienosti oikeuksiinsa, kimmeltävää celestaa unohtamatta.  

Hulppea juhlamieli kohoaa huippuuunsa Jupiter, the bringer of jollityn orkesteri-iloittelussa. Osan avaa ripeä allegro giocoso, joka siivittää musiikin riemulliseen nousun. Seuraa juhlava andante maestoso, joka kietoo orkesterin kosmiseen tanssiin. Liekö sitten totta vai legendaa, mutta tarina kertoo, kuinka siivoojat olivat tanssineet andante maestoson tahtiin Royal Abert Hallin käytävillä nuoren Adrian Boultin johtaessa kantaesityksen harjoituksia. 

Jupiter päättyy valtaisaan orkesteripurkaukseen, jonka pulppuilevassa virrassa Holstin soitinnus on värikkäimmillään. HKO:n riemuisa esitys tarjosi todellakin salin täydeltä iloa.   

Säveltäjän oma suosikkiosa, Saturn, the bringer of old age, vaeltaa kulkueen lailla arvoituksellista matkaansa halki kiehtovien soivien kaikkeuksien. Holst rakentaa osan ihailtavan taidokkaasti varsin pelkistetystä materiaalista. Musiikki perustuu yksinkertaiseen ostinatokuvioon ja koraalin, jotka kumpainenkin matkaavat halki orkesterin soitinryhmältä toiselle. Tämä vaikuttava meditaatio on Planeettojen gravitaatiokeskus.  

Mälkin johdolla musiikki eteni taianomaisen ajattomasti, kuitenkin ilman minkäänlaista laahaamista tai paisuttelua. Holstin orkesterinkäyttö pääsi HKO:n käsissä upeasti oikeuksiinsa tällä soivalla löytöretkellä.  

Uranus, the magician on yllättävän pintapuolisesti läheistä sukua Paul Dukasin L’apprenti sorcierille (1897). Temppuileva musiikki käynnistyy vaskifanfaarein, joita seuraavat mörisevät fagotit. Vähitellen koko orkesteri liittyy oikukkaaseen tanssiin, jonka lomassa melodialinja käväisee niin ksylofonilla kuin patarummuillakin. 

Lyhyt välisoitto sallii hetken hengenvetoa ennen erinomaista koodaa. Orkesteri ja Mälkki seikkailivat Uranuksen kujeilevissa maisemissa asiaankuuluvalla heittäytymisellä tarjoten yleisölle yhden illan kohokohdista. 

Päätösosa, Neptune, the mystic kurkistaa suureen tuntemattomaan. Läpikuultavat orkesteriaiheet kieppuvat hitaasti äärettömyydessä, johon kietoutuvat myös lavan ulkopuolelta kaikuvat kuoron äänet. Näiden ennenkuulumattomien sointien saattelemina musiikki saapuu tunnetun maailmankaikkeuden rajoille. Kuoron päätöstahti toistuu toistumistaan, kunnes musiikki häviää kuulumattomiin, ja Planeetat saapuu vaikuttavaan päätökseensä. 

Holstin Planeettojen harjoitukset Musiikkitalossa keskiviikkona. Kuva: Jari Kallio

Holstin Planeettojen harjoitukset Musiikkitalossa keskiviikkona. Kuva: Jari Kallio

Helsingin kamarikuoron hienon työskentelyn saattelemana kuultiin hienovireinen, mystisenä soiva kokonaisuus, joka saatteli Musiikkitalon illan upeasti keskittyneeseen päätökseensä.

– Jari Kallio

 

Helsingin kaupunginorkesteri

Susanna Mälkki, kapellimestari

 

Andreas Haefliger, piano

Helsingin kamarikuoro

 

Elisa Huovinen, kuoron valmennus

 

Giacinto Scelsi: Quattro Pezzi ciascuno su una nota sola (1959)

Dieter Ammann: Pianokonsertto (Gran Toccata) (2016-19)

Gustav Holst: Planeetat, Op. 32 (1914-16) – sarja suurelle orkesterille

 

Musiikkitalo, Helsinki

Ke 6.11.2019, klo 19