Kirjoitetut vastaukset
-
JulkaisijaViestit
-
Keskustelu heräsi nopeasti ja käy yllättävän vilkkaana.
Hesarin juttu: http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Helsingin+Musiikkitalo+saa+sinfoniakuoron/1135269351652
YLEn klassisen facebook-sivuilla myös keskustellaan: http://fi-fi.facebook.com/pages/YLE-Klassinen-musiikki/106560389371863
HBL:ssä puhutaan myös, ääneen pääsevät Seppo Murto, Sasha Mäkilä ja Pasi Hyökki: http://hbl.fi/kultur/2011-09-15/korfolket-surt-over-amatorkor
Eniten keskustelua tuntuu herättäneen tulevan kuoron asema vapaaehtois- ja amatöörikuorona, joka ei siis myöskään saa laulamisestaan palkkaa. On myös herännyt huoli siitä, että pääkaupunkiseudun kuorolaisista moni vaihtaisi leiriä uuden kuoron tultua kuvaan. Moni myös epäilee, onko amatööritasoinen kuoro riittävän hyvä, ja kysyvät olisiko nyt ollut jo ammattilaiskuoron aika.
Mitä mieltä Amfionin lukijat ovat?
En tee tilastoja, mutta sillä hetkellä kun minusta tuli ”oiva esimerkki siitä, kuin Suomessa musiikin filosofia on retuperällä”, kommentoit minua, et asiaa. Et tiedä minusta mitään muuta kuin sen, että olen tässä asiassa kanssasi eri mieltä, mikä ei tarkoita minun edustavan musiikin filosofian väitettyä rappiota Suomessa.
Kun keskustelu ei vain etene niin, että laitetaan random-siteeraus jostain wikipediasta ja Langerin kirjasta ja todetaan ”että se sitten siitä, case closed”. Jokin niinkin monisyinen ja -tulkintainen seikka kuin musiikki ja merkitykset on tietysti liian iso asia käydä perinpohjin läpi jossain foorumilla. Tämä huomioon ottaen on myös kyseenalaista esittää, että asia on helppo nakki, vaikka olisikin lukenut Langerin kirjan ja sitaatit asiayhteydessään.
Täällä vaihdellaan mielipiteitä asioista, mikä tarkoittaa, että niitä otetaan muiltakin huomioon kuin itseltään. Sen lisäksi omia näkemyksiään olisi hyvä, jopa välttämätön perustella jotenkin. Jos oma mielipide perustuu suurelta osin johonkin kirjaan, ja on itseasiassa jonkun toisen mielipde, niin se on ihan okei. Mielipteensä voi ilmaista myös olematta töykeä.
Selailtuani foorumin kätköjä tämä keskustelutapa-muistutus pomppaa hyvin usein esiin ja mielestäni syystä. Ei täällä kaivata jankkausta ja ylimieltä, toisten kykyjen tai ammattitaidon kyseenalaistamista. En myöskään aio lukea enää yhtään uutta viestiketjua aiheesta ”museomusiikki”, sillä sille on jo niitä riittämiin, monta turhaakin on jo avattu. Koko sana tulee jo korvista ulos ja muistuttaa lähinnä kovan inflaation kärsinyttä kirosanaa.
Se, mitä sillä sanalla nyt sovitusti tarkoitetaan, on mitä rikkainta ja inspiroivaa musiikkia. Ja se on sitä monelle muullekin, eiköhän hyväksytä se nyt ja lopullisesti. Ja meillä, heillä on oikeus pitää siitä. Se ei sulje pois vahvaa innostustani uuteen musiikkiin, nämä asiat kun eivät syö toisiaan pois.
Tämä foorumi oli aikoinaan paljon eläväisempi ja rikkaampi. Nyt tämä on kuihtunut ylimielisen jankkauksen, loanheiton ja turhautumisen purkauskanavaksi. Sitähän se oli jo aiemmin, tai siksi se ehti muuttua. Käyttäjät lähtivät, keskustelu loppui, koska keskustelijoihin käytiin asiattomalla tavalla ”käsiksi”. Olen ylläolevan marginaalimuusikon kanssa täysin samaa mieltä, korjattavaa ei ole. Erityisesti muistutan fiksaatioiden julistamisesta, mikä ei ole hyvä keskustelutapa, koska se ei keskustele vaan julistaa.
Tämä on kuin keskustelupaneeli, meilläkin on yleisö. Yleisö kaikkoaa, jos yksi keskustelijoista tyytyy vain julistamaan omaa agendaansa kuuntelematta muita. Sen lisäksi tämä keskustelija mustamaalaa muita keskustelijoita kyseenalaistamalla heidän näkemystensä oikeellisuuden ala-arvoisella tavalla.
Tämä viestini on vain laajempi ruotiminen ylläolevasta, ei oikeastaan mitään uutta.
Tämä viesti on syytä nostaa täältä pölyttymästä muistuttamaan foorumin tavoitteista ja keskustelun olemuksesta.
Niin, ehkäpä tämänkaltainen keskustelujuttu on vain liian monisäikeinen avattavaksi kokonaan, mutta vinkkinä voin kertoa, että levyn kuulleena ja sen rakennetta havainnoineena ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin heittää ajatuksia ilmoille ja avaus täältä, toinen sieltä.
Tämän keskusteluarvion rakenne on jälleen yksi viittaussuhde lisää levyyn ja sen sisältöön. Millainen levy, sellainen arvio.
Kirjoita, anna mennä!
Kannattaa varautua siihen, että viiden sivun esseen jälkeen foorumilla viisastelija torppaa koko tekstin yhteen lauseeseen kiteytetyllä kliseellä. Mutta se on kyllä Amfionin plussa, että tekstejä on helppo kommentoida, toisin kuin printtimediassa. Toivoisinkin keskustelua, enkä viisastelua. Olisi hedelmällisempää, ja ehkä nautittavampaa luettavaakin.
No ilmankos olet jättänyt säveltämisen koneelle.
Siis mielestäsi kliseet eivät merkitse mitään? Ei, vaikka säveltäjä ja kuulija tulkitsevat säveltäjän tekemän musiikin/kliseet saman suuntaisesti? Sä vähän niinkuin kiellät musiikin kokemisen oikeellisuutta paitsi kuulijalta, myös säveltäjältä. Niin ainakin tulkitsen sinua.
Ahaa, eli jos musiikki on täynnä kliseitä, eikä musiikilla ole merkityksiä, niin tästähän seuraa se, että kliseet eivät merkitse mitään. Eli jo kliseeksi muodostunut ”musiikilla ei ole samantiikkaa” ei itseasiassa merkitse mitään.
Joo, ei väännetä. Toistetaan vaan mantraa ja uskotaan siihen.
En liity mitenkään semiotiikan opiskeluun Helsingin yliopistossa, mutta kiva juttu, että olen nyt sitten virallinen esimerkki liirum-laarumista ja musiikin filosofian rappiosta.
Aika merkittävään asemaan sitä pääsee äkkiä yhden keskustelufoorumin ansiosta! Rappiohan on sitä, että on eri mieltä.Moneskohan suomalainen olen, jonka lgroh on leimannut foorumin välityksellä. Melko nopeasti alkoi nimittely taas.
Tämä keskustelu on oiva esimerkki musiikillisen keskustelun rappiosta.
Eiköhän tämäkin keskustelu jää tähän. Kuivuu keskustelu kasaan aika äkkiä, kun lähtee luisumaan tutuille poluille.
Mielenkiintoista, että vesität minun mielikuvitukseni ja ajatukseni johonkin esittelyyn ja oppimaani. En ole yhtäkään luentoa Mahlerin musiikista kuullut, eikä tuossa viidennessä sinfoniassa ole mitään ohjelmaakaan. Tuo kyseinen pätkä herätti minussa ajatuksen, ei sen ihmeempää. Ehkä se herätti sen siksi, että musiikin parissa tovin jos toisenkin viettäneenä uskon osaavani ”musiikin kieltä”. Kuunneltuani kerran jos kolmannenkin Mahleria, luulen tuntevani hänen käyttämänsä ”murteen”. Jos verrataan taas puhuttuun kieleen, minulle japanin kielellä lausuttu runo ei tarkoita mitään, koska en ymmärrä sanaakaan siitä. Jos ymmärtäisin sanankin, se saattaisi herättää jo mielikuvia. Jos ymmärrän sen täysin, ei mitään ongelmaa olisi.
Kieltäkin pitää osata, jotta sillä olisi merkityssisältö, eikö vain? Mitä paremmin kielialueen kulttuuria tuntee, sitä syvempiä merkityksiä kielestä löytyy. Sama pätee musiikkiin.
Anteeksi, mistä löysit sanat ja nimen tuolle näytteelle? Minulle Mahler välitti ajatuksen puhtaasti musiikillisesti. Täten tällä musiikilla on semantiikka, jihuu.
http://www.youtube.com/watch?v=TICCV2ZQe8E
Ensimmäisen minuutin aikana ”maalaismaisemassa on hei tosi kivaa, aurinko nousee ja elämiäkin on saatu paikalle, ainkin muutama lintu. Tule sinäkin!”.
On tämä vähän hedelmätöntä jankanta lgrohnin kanssa samoista asioista aina vain. Nimenomaan jankkaaminen on turhauttavaa, kun ei tämä keskustelun standardeja oikein noudata.
Mikä on pelkkää musiikkia? Saako joku soittaa sitä musiikkia, vai onko siinä jo liikaa muuta informaatiota? Mutta sehän ei suinkaan käy päinsä, että teoksella olisi jokin nimi, koska sehän ohjaisi aivan liikaa tulkintaa mielestäsi. Eikä auta, että samoja topoksia olisi käytetty maailman sivu ihan samalla lailla kuin lauseita, joilla on niinikään merkitys.
Voisitko sinä esittää jonkin ajatuksen käyttämällä vain itse keksimiäsi sanoja? Ja huom. Sanat eivät saa muistuttaa mitään tuttua sanaa, ettei tulkitsija voisi johtaa sanojen merkityksiä niistä. Etkö huomaa, että kirjoittaessasi käytät merkkijärjestelmää, joka on puhtaasti sopimus- ja tottumiskysymys? Eikö musiikissa ole sopimus- ja tottumiskysymyksiä mielestäsi? Mitä, jos musiikki herättää minussa ajatuksia, eikö se silloin ikään kuin välitä niitä? Joku muu varmasti tulkitsee musiikin erilailla kuin minä, mutta ajatuksia varmasti välittyy. Vai ovatko kieli ja sanat siinä mielessä erilaisia kuin musiikki, että kielen avulla ajatukset välittyvät täsmälleen, aina ja kaikille juuri niinkuin puhuja/kirjoittaja tahtoo?
Zärtilch on kutakuinkin (kuten aina, sinnepäin) käännettynä hellä, lempeä.
Mielestäni kaikella on semantiikkansa. Kieli on yhtälailla sopimusjärjestelmä, jossa tietyille sanoille on keksitty merkitys, aivan kuten musiikissakin on monille sävelkuluille, soinnuille ja muillekin ominaisuuksille kehittynyt merkityksiä, usein jopa sovittuja. Kielihän ei ole absoluuttinen, sillä sanat eivät ole mitenkään yksiselitteisesti avattavissa. Samalla sanalla voi olla täysin erilaisia merkityksiä riippuen keneltä kysyy. Mutta sanoilla on merkityksiä, kuten musiikillakin on.
Otetaan vaikka kuuluisa esimerkki ”tuima”, jolla on kielialueesta riippuen vastakohtainen tarkoitus. On siis hieman väärin väittää, että kieli eroasi tässä suhteessa merkittävästi musiikista, ja että kielen merkitykset olisivat jotenkin erilailla, tarkasti avattavissa kuin musiikin. Sitten on onomatopoetiikka, joka jossain määrin voi liittää sanan soinnin sen sisältämään merkitykseen, mutta tässäkin on omat hankaluutensa. ”Lötkö” on lötkö, ”ärtynyt” kuulostaakin jo vihaiselta, ”rähistä” kertoo jo kaiken tuosta verbistä. Mutta vaihdetaanpa kielialuetta, otetaan vaikka saksan sana ”zärtlichkeit”, tuleeko mieleen jotain lempeää vaiko oksennuksen sekainen raivokohtaus?
Musiikilla on useimmiten semantiikkansa, aivan kuten kielelläkin.
-
JulkaisijaViestit
