Jarkko Hartikainen

Huomautettakoon, että viimeisimmässä aloituksessaan lgrohn ei viittaa ”ylläkirjoittavalla” minuun vaan mklamiin.

Tilastollisesti katsottuna huomio keskustelusta keskustelusta on siis oikea, mutta keinotekoinen (tilanne on pääosin tilastoijan itsensä luoma), eikä se täten ole minusta edes kovin mielenkiintoinen. Tästä taidettiinkin jo päästä uudelle metatasolle (keskusteluun metakeskustelusta), joten asian syy–seuraussuhde on ilmeinen. Kaikki muu onkin jo sanottu edellisissä kommenteissa, ja niitä perusteluja (keskusteluhalua) odotellaan.

Asiaa ei auta se, että lgrohn kommentoi tätä keskustelua myös toisaalla Amfionissa – ja nyt viimeisimpänä tuo tänne vielä kritiikkiään ihan muita aiheita kohtaan. (vrt. http://www.amfion.fi/sivunostot/keskusteluohjeita )

Uuden keskusteluaiheen voi aloittaa tästä: http://www.amfion.fi/keskustelu/?new=1

A: ”Musiikkisi kuulosti minusta erilaiselta oltuani kaksi viikkoa Darmstadtissa ja kuultuani siellä ihan älyttömän paljon sävellyksiä. Kappaleesi kuulosti nimittäin suoraan lentokentältä konserttiin tultuani tutun suomalaiselta ja melko perinteisen lyyris-ekspressionistiselta.” B: ”Loukkaannun verisesti!”. (Vai, B: ”Mitä siellä Darmstadtissa sitten oikein soitettiin?” Tämähän lgrohnia ei kiinnostanut, vaikka juuri tämä oli tuon pätkän pointtina. Tämän enempää en halua rautalangasta vääntää, etteivät jotkut kuvittele minun ala-arvioivan tämän Amfionin lukijoita.)

Hyvä lgrohn: ei nyt vaan kertakaikkiaan voi vain väittää koko ajan samaa, jos ei perustele / todista väitteitään. Kuten päätoimittaja ohjeistikin, soisi keskustelua käytävän siellä, minne aihe kuuluu – rästissä lgrohnilla on perustelemattomia väitteitä ylläolevien lisäksi jo melkoisesti. Raukkamaista huudella kärjistyksiä ilman mitään asiasisältöä.

Itse palaan TÄMÄN keskustelun aiheeseen, jotta ainakaan minua ei täältä potkita pois. Tuli nimittäin mieleen, sallittakoon pieni kärjistys:

”Around 1980 [Lindberg and Saariaho] helped to establish the Ears Open Society to foster awareness and appreciation of modern music in Finland.” -NY Times http://www.nytimes.com/2010/02/17/arts/music/17axiom.html?ref=music

Hienoa, että meille perintönä ja tuoreutumisen ideologialtaan (sääntöineen) vaalittavaksi jätetty yhdistys mainitaan New York Timesissa sanamuodoin, jotka eivät elättele helppoa nostalgiaa tai muuta pluskvamperfekti-ajattelua edelleen toimivasta yhteisöstä. Tästä ei ole pitkä matka siihen, että valveutuneet kansainväliset toimittajat haluavat ottaa selville, mitä yhdistyksessä tänään kuullaan, ”what’s next?”. Tietoyhteiskunnan madaltamat esteet kevyesti ylittämällä (MySpace, YouTube jne.) he tuntevatkin nykyisen Korvat auki -polven musiikin kirjoa pian jo kotimaisia toimittajiamme paremmin (ei niin, että tämä olisi kummoinenkaan saavutus: itse laskin, että musiikkiani on jo nyt arvioitu julkisuudessa laajemmin muilla kuin kotimaisilla kielillämme). Muistettakoon taannoinen juttu Hesarissa, jossa sinänsä aiheellisesti ehdotettiin kourallinen ”nuoria” (kolmi-nelikymppisiä) säveltäjiä, joilta orkesterit voisivat tilata musiikkia: yksi heistä ei ole ollut alalla kohta vuosikymmeneen!

Saahan sitä ulkomusiikillisia asioita kaivata ja arvostella, en ole muuta väittänyt. Kaipauksen syy ei vain tullut aiemmista kommenteista tarpeeksi hyvin selville, mutta nyt tunnen ymmärtäväni kommentoijaa paremmin. On epäkohteliasta laittaa sanoja toisen suuhun.

Huokaisin sitä paitsi vaan toteavan ihmetykseni keskustelun suunnasta, en mistään ”muotovirheestä”. Uskoin toteamukseen vieläpä kätkeytyvän pointinkin. Amfion on toisaalta tosiaan kirjannut keskusteluohjeet, tuskin kuitenkaan minkään byrokratiaihailun takia, vaan ihan käytännön syistä: http://www.amfion.fi/sivunostot/keskusteluohjeita En näe syytä, miksei niitä voisi kunnioittaa ja silti saada sanottavansa sanottua.

Tuo kuulostaa siltä, että lgrohn kaipaa menneistä ajoista aika paljon ulkomusiikillisia asioita. Makunsa kullakin. Jos joku toinenkin tätä lukeva lukeva kaipaa musiikkielämäämme lisää arroganssia, sanokoon.

(En tietenkään usko, että ajattelevia nuoria ihmisiä saadaan käyttäytymään vaikkapa arrogantisti sitä vaatimalla. Kyseessä on luonnekysymys. Se, miten asioita oikeasti muutetaan ja rakennetaan, on ihan toinen asia.)

Pyydettyjä perusteluja mielipiteisiinsä on muuten lgrohnilla jonoksi asti.

Jos yhdistyksen toimintaperiaate ei ole tiedossa, voi yhdistyksen kotisivuilta saada lisätietoa: http://www.korvatauki.net/www/esittely/ (muotoilu on minun ja Maija Hynnisen käsialaa vuodelta 2006)

Uusien kuulijoiden saamiseksi on tehty niin paljon kaikenlaista, että pelkään unohtavani jotain, jos luettelen. (Täydentäköön joku, jos tarvetta tuntee…) Selvästikin huomaamme, että asioita ei tiedetä, jos niitä ei mainita!

Tärkein, mitä yhdistys voi uusien kuulijoiden saamiseksi tehdä, on järjestää konsertteja. Niitä teemme niin monta vuodessa kuin kykenemme, tyypillisesti neljä konserttia vuodessa.

Muusta toiminnasta mieleeni tulee ensimmäisenä taannoinen, pari vuotta jatkunut luentosarja Kirjasto10:ssä, mikä oli minusta konseptina nerokas tapa saada ahkerien levysoittimenkuluttajien horisontteja laajennettua menemällä heidän luokseen. Toisena muistuu mieleen vuosien 2008 ja 2009 yhteistyöt Runokuu.-festivaalin kanssa, joissa tietoisuus uudesta musiikista laajeni kirjallisuudenystäviin ja käsittääkseni muuhunkin Helsingin juhlaviikkojen yleisöön. Hauskana ja lämpimänä muistona tietenkin myös Korvat auki 30 vuotta -festivaalimme ”Kauneimmat uudet joululaulu” -konsertti, jossa Töölön kirkon seurakuntasali oli ääriään myöten täynnä seurakuntalaisia – konserttiemme ikähaarukan tyypillinen yläpää laajeni ikimuistoisesti. Nuorien kanssa taas työtä on tehty toistaiseksi hajautetummin. Itse olen esimerkiksi esitellyt säveltämistäni ja kertonut yhdistyksemme toiminnasta Sibelius-lukiossa useina vuosina – lukiolaisia on myös tullut konsertteihimme. Myös muut aktiivijäsenet ovat tehneet vastaavaa ja enemmänkin, myös Helsingin ulkopuolella. Yhteistyötä on siis laajennettu myös muihin suuriin kaupunkeihin: PIRAMKin sävellysopiskelijoiden kanssa järjestetty konsertti ja elektroakustisen musiikin konsertti Turussa.

Kiinnostuneita yhteistyökumppaneita meille tulee yhteydenottojen kautta koko ajan lisää (viimeisintä tietoa minulla ei edes ole). Tämä ei voi olla vaikuttamatta myös uuden musiikin yleisöpohjaan, ja menossa tuntuukin olevan melkoinen lumipalloefekti. Esimerkiksi ensi viikolla Helsingin konservatorion konserttisalissa järjestettävä konsertti ”Kuulolla!” (ke 17.2. klo 19) on toteutettu yhteistyössä Korvat auki -yhdistyksen kanssa, ja siellä mm. kuullaan kantaesitykset Jaakko Kortesharjulta, Miika Hyytiäiseltä ja Olli Virtaperkolta. Muita uusia yhteistyötahoja ovat ainakin Brinkhallin kesäkonsertit, Kampin Laulu, tietyt italialaiset festivaalit – sekä mainittu Tokyo Wonder Site, jolloin toteutuessaan mennäänkin jo toiselle mantereelle. (Päälle tietenkin Viitasaari, Musica nova Helsinki jne.)

Myös tämä kollektiivinen blogi Amfionissa, jota nyt luet, lukeutunee melko eksplisiittisesti tämän kategorian alle.

Haluaisin vielä tähdentää, että edellisen kommenttini toiseksi viimeisessä kappaleessa en tietenkään tarkoita, etteikö nuoria säveltäjiä saisi arvostella. Päinvastoin, vuosikausia jatkuva julkinen noteerattomuus on ikävämpää. Argumentointiin pitäisi kuitenkin löytyä kykyä sanoa kritiikkinsä rakentavasti ja yksilöidysti, muuten se ei ole uskottavaa, hyödyllistä tai edes viihdyttävää. Vaikka omin sanoin, epäonnistumista alan terminologian kanssa ei kannata turhaan pelätä!

Kategorinen vastustus ilman kunnon perusteluja kun ei minusta kuulu sivistyneeseen keskusteluun. Jos sanoo, että ”mitään omaperäistä ei kuultu”, pitäisi kriitikkona esiintyvän minusta edes uskottavuuden nimissä kyetä edes jollain tarkkuudella sanomaan, mitä sen sijaan kuultiin. Ja vaikka mainita rakentavasti ja informatiivisesti niistä mielestään omaperäisistä ratkaisutavoista (esimerkiksi kiinnostavista nykysäveltäjistä maailmalla…). Tai sitten voi viisaasti noudattaa Wittgensteinin ohjetta: http://www.youtube.com/watch?v=57PWqFowq-4. 🙂

Toistaiseksi lgrohnin ainoa konkreettinen ehdotus on kai ollut yhdistyksen nimen vaihtaminen, mitä hän onkin ehtinytkin tarjoamaan jo useasti. Minusta ehdotuksen argumentatiivinen arvo on sama kuin sanoisi lgrohnin kritiikin muuttuvan asiantuntevaksi ja sivistyneeksi heti, kun hän vaihtaa nimimerkkinsä vaikka muotoon Lucky Goldstar tai Liebe Grüße. (Tämä vain ikään kuin tyyliharjoituksena.)

Jäin muuten miettimään tuota ’peruutuspeilimentaliteettia’, enkä siltikään voi olla ajattelematta vanhaa vitsiä siitä, että Trabantissa ei ole peruutuspeiliä siksi, koska takana ei koskaan ole ketään. Ja siitä taas tulee mieleen Eero Hämeenniemen taannoinen tokaisu Hesarissa (en mene takuuseen sanamuodon tarkkuudesta): ”Avantgarde on etujoukkoa vain, jos sitä joku seuraa. Muuten kyseessä on vain eksyksissä oleva porukka”. Suosittelen peruutuspeilin ja tuulilasinpyyhkimien säännöllistä huoltoa niin autoille kuin -kraateillekin.