Amfion pro musica classica

Author Archives: Paul

Haastattelu: Suomalaiset uudelleenradikalisoidun Wagnerin tekijöinä

Mika Vainio 1 Mika Vainio 1

Mika1

Mika Kares. Kuva (c) Saara Salmi.

Mika Vainio. Kuva (c) Josephine Michel.

Mika Vainio. Kuva (c) Josephine Michel.

Monitaidefestivaali Ruhrtriennalen (14.8.-26.9.) musiikkiohjelma on pyörryttävää luettavaa. Philippe Herreweghe ja Collegium Vocale Gent teatteriesityksessä, joka yhdistää Pier Paolo Pasolinin Accattonen Bachin kantaatteihin! Videoteokseen liitetty Haydnin Schöpfung gentiläisten laulamana, mutta tällä kertaa René Jacobsin johdolla! Pienissä ryhmissä läpivaellettava, installaatioksi muutettu Monteverdin Orfeo! Klangforum Wien! Ensemble Modern, Ingo Metzmacher sekä Luigi Nonon ooppera Prometeo! Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä Wagnerin Rheingold, jossa soittaa Teodor Currentzisin komeettaorkesteri MusicAeterna, jossa Wotanina debytoi Mika Kares, ja johon uutta elektronista musiikkia tekee Mika Vainio!

Gerard Mortierin vuonna 2002 perustaman vuotuisen festivaalin keskiössä on alusta asti ollut teatteri ja musiikkiteatteri, ja vierailuja ovat tehneet näyttämötaiteen huippunimet Patrice Chéreau’sta Pina Bauschiin ja Robert Wilsoniin. Vuosiksi 2015-2017 tapahtuman taiteelliseksi johtajaksi valittu hollantilainen Johan Simons on hänkin taustaltaan ohjaaja, aivan kuten neljä edeltäjäänsä. Johtovastuun lisäksi Simons ohjaa ensimmäisellä festivaalillaan Rheingoldin ja Accattonen esitykset sekä vetää muun muassa taiteilijoita ja yleisöä yhteen kutsuvia ”salonkeja” ja musiikkikriitikko Alex Rossin kirjan The Rest Is Noise livemusiikilla säestettyä lukupiiriä.

Ruhrtriennalen keskeisenä tapahtumapaikkana ovat tehdashallit. Hiili- ja terästeollisuus on jättänyt peruuttamattoman jälkensä Ruhrin alueen maisemaan, mutta teollisuuden rakennemuutokset ovat sittemmin luoneet tarpeen ja mahdollisuuden tyhjentyneiden tuotantolaitosten uusiokäytölle. Wagnerin Rheingold kuullaan festivaalin päähallissa Jahrhunderthallissa, Bochumissa, ja se jatkaa Mortierin ideoimaa Kreation-sarjaa, jossa taiteenlajien rajoja ylitetään suuren luokan tuotannoissa.

Mutta miten elektroninen musiikki yhdistetään Wagneriin? Kuuleeko yleisö orkesteria tai laulajia erilaisten suotimien muokkaamana? Paukkuvatko Nibelheimin alasimet sähköisinä? Festivaali jättää Mika Vainion osuuden tiedotuksessaan pitkään salamyhkäiseksi, kunnes vähän ennen ensi-iltaa internetsivuille ilmestyy kuuluisaa Es-duuria maisteleva näyte ”kuunneltavaksi matkalla tapahtumapaikalle”.

Vainio tarkentaa osuuttaan sähköpostitse: ”Musiikkini soi tehdas- eli konserttisalissa oopperaa ennen ja sen jälkeen. Osani itse oopperassa on vähäinen. Soitan mukana alkusoitossa ja tuotan lisäksi muutamia soundeja oopperan aikana.” Livenä soittamansa materiaalin nykyään Berliinissä asuva artisti on työstänyt paikan päällä Bochumissa – ennen ja jälkeen esityksen soivan musiikin hän valmisti kevään aikana. ”Instrumentteina minulla on mukana sampleri ja sekvensseri, analoginen syntetisaattori sekä efektilaitteita. Soitan ja prosessoin materiaalia myös aiemmin studiossa valmistamaltani cd-levyltä. Toisen ja kolmannen kohtauksen välillä soitan näyttelijä Stefan Hunsteinin esittämässä tekstiosuudessa, ja silloin prosessoin myös hänen ääntään.”

Sekä omalla nimellään, useilla pseudonyymeilla että yhteistyönä äänitteitä julkaissut Vainio on yksi tunnetuimmista suomalaisista elektronisen musiikin artisteista. Muusikon tuotantoon mahtuu monenlaista ilmaisua aina Ilpo Väisäsen kanssa muodostetun Pan Sonic-duon 1990-luvun riisutusta soinnista sooloprojekti Ø:n eteerisen hienovaraiseen uusimpaan materiaaliin ja Joachim Nordwallin kanssa toteutettuun metalli- ja metallimusiikkisointeja hyödyntävään Monstranceen asti. Ruhrtriennalella Vainio esiintyy myös sellisti Arne Deforcen kanssa Essenissä, jossa kaksikko soittaa materiaalia viime vuonna ilmestyneeltä albumiltaan Hephaestus.

Vaikka kokeellisen elektronisen populaarimusiikin ja elektroakustisen taidemusiikin yläkäsitteiden alle liitettävän musiikin välillä voi ja täytyy tehdä rajanvetoja eri tyylisuuntausten ja toisaalta institutionaalisten kytkösten – musiikin käyttötarkoitusten – vuoksi, laajasti tarkasteltuna rajaviiva on veteen piirretty. ”Kai lokerointi jotenkin auttaa hahmottamaan musiikin olemusta”, Vainio toteaa. ”On kylläkin melko ankeaa, että jotkut edelleen ymmärtävät minut teknomuusikkona. Tekno on musiikinlaji, josta olin kiinnostunut vuosina 1989–1995.”

Aiemmin Vainio on kertonut kuuntelevansa klassista musiikkia laajasti Sainte Colombesta Toru Takemitsuun, mutta hän toteaa kuitenkin tuntevansa oopperaa melko vähän. Aloitteen osallistumisesta Rheingoldiin tekivät Teodor Currentzis sekä festivaalin dramaturgi ja sen populaarimusiikkiohjelman kuraattori Tobias Staab. ”He ovat tunteneet musiikkiani jo pidemmän aikaa. Tapasin Teodorin Berliinissä talvella. Simonsin tapasin ensi kertaa vasta nyt täällä Bochumissa.”

Myös Mika Kareksen reitti produktioon on kulkenut Currentzisin kautta. 36-vuotias suomalaisbasso lauloi syksyllä 2014 MusicAeternan kotikentällä Permin oopperatalossa Don Giovannin Commendatorena ja osallistui myös teoksen äänityksiin. Sony Classicalin julkaisun piti ilmestyä kuluvan syksyn aikana, mutta nyt Kares kertoo kenraaliharjoitusta edeltävänä päivänä puhelimitse hieman yllättäviä uutisia: ”Teodor kävi äänitettyä materiaalia läpi Ranskassa Sonyn kanssa, minkä jälkeen hän totesi, että miehitykseen on tehtävä muutoksia.” Uusi nelipäiväinen levytyssessio saatiin järjestettyä marraskuun lopulle.

Kares on laulanut Rheingoldin bassorooleja Fasoltia ja Fafneria esimerkiksi Valenciassa ja Metropolitanin cover-solistina, mutta laulajan hyppäys Wotanin saappaisiin ei ole mikään itsestäänselvyys. Kyseessä on paitsi selkeä bassobaritonin rooli, myös yksi vaativimmista perusohjelmistoon kuuluvista tehtävistä. ”Teodor halusi nimenomaan minut rooliin alusta alkaen, ja produktiota on rakennettu paljon ympärilleni. Se tuntuu hyvältä ja on hieno mahdollisuus, mutta toisaalta myös kova paikka”.

Miettiessään rooliin ryhtymistä Kares halusi ensin nähdä, kuinka Lohengrinin Henrik Linnustajan osa sopisi hänelle. Tähän tarjoutui tilaisuus Savonlinnan oopperajuhlilla vuonna 2013, ja tulevaisuudessa Kares laulaa Heinrichina myös Brysselin La Monnaiessa. ”Heinrichin ja Wotanin rooleissa on oikeastaan melko samanlainen tessitura, ja tiettyjen ylä-äänten pitää vain tulla. Roolien laulaminen vaatii, että ääni istuu sekä ylhäältä että alhaalta.”

Ruhrtriennalen Rheingold on Currentzisin ensimmäinen Wagner-produktio. Kreikkalaiskapellimestari ja hänen orkesterinsa ovat nyt kuumaa valuuttaa, johon Helsingin juhlaviikkojen yleisökin sai helmikuussa unohtumattoman kosketuksen. Currentzis on neuvotellut MusicAeternalle ja samannimiselle kuorolle Permiin sopimuksen, joka mahdollistaa paitsi talossa tehtävien tuotantojen huolellisen valmistelun, myös vierailukonsertit kauden aikana ja pidemmät festivaalivierailut kesäisin. Tänä kesänä Ruhrtriennalen lisäksi vuorossa oli Aix-en-Provencen festivaali, jonne matkasivat maestro ja kuorolaiset. Ääniterintamallakin tapahtuu jatkuvasti: pian ilmestyy orkesterin tulkinta Stravinskyn Kevätuhrista, Les Nocesin levytys seuraa perässä ja haastatteluissa Currentzis on puhunut myös Beethovenin sekä Mahlerin sinfonioiden levyttämisestä.

Ensisijaisesti kapellimestari tunnetaan edelleen klassismin ja barokin ajan musiikin tulkinnoistaan. ”Kyllähän vanhan musiikin alalla profiloituneet maestrot ovat viime aikoina tehneet Wagneria, kuten Thomas Hengelbrock Bayreuthissa ja Marc Minkowski, jonka Lentävän hollantilaisen levytysdebyytissä olin mukana”, Kares toteaa ja naurahtaa perään: ”Ehkä minusta on tullut vähän tällainen debyyttien erikoismies.”

Julkisuudessa Currentzisista ja permiläisorkesterista on muotoutunut kuva mystisenä meditaatioyhteisönä, jonka toiminta Siperian perukoilla eroaa siististä sisätyöstä tavallisen orkesterin soittajana kuin yö päivästä. Mutta mikä on totuus? ”Permissä käynti on kyllä aivan oma juttunsa. Siellä saatetaan levyttää keskellä yötä, pysähtyä välillä pitkäksi aikaa ihan vain kuuntelemaan virettä, ottaa jossain kohtaa vodkasnapsia ja palata jälleen töihin. Minä olen tarpeeksi hullu siihen hommaan. Ja jos kaiken tekisi aina saman kaavan mukaan, samalla rahalla ja samojen ihmisten kanssa, niin kyllä siihen tylsistyykin.”

”Bochumiin tullessani tiesin jo mitä odottaa, koska olen ollut Permissä. Teodorin kanssa musiikin tekemisessä on aina poikkeuksellista raikkautta ja uutta suuntaa. Asioita ei tehdä pelkästään mahdollisimman hyvin, vaan myös eri tavalla.” Uuden suunnan hakemiselle on ollut Saksassakin runsaasti aikaa. Kares aloitti työt paikan päällä heinäkuun puolivälissä, ja elokuun lopulla orkesterin saapuessa kaupunkiin harjoitukset siirtyivät Jahrhunderthalleen. ”Siellä teimme aika paljon töitä ajoituksen kanssa. Tila on niin suuri, että sekä orkesterilla että laulajilla on käytössä mikrofonivahvistus – niin sanottu liukuva etäisyystasoitin, joka auttaa pitämään balanssin. Etäisyys laulajiin muodostuu sen verran suureksi, että myös orkesteri ja kapellimestari tarvitsevat vahvistusta kuullakseen meitä.”

Mika Kares (ensim. oikealta) Jahrhunderthallen näyttämöllä. Kuva (c) JU/Ruhrtriennale 2015.

Mika Kares (ensimmäinen oikealta) Jahrhunderthallen näyttämöllä. Kuva (c) JU/Ruhrtriennale 2015.

Kares luonnehtii harjoitusperiodia hyvin intensiiviseksi ja toteaa, että tehdasrakennuksista on tullut kuin toinen koti. ”Sellaisten suurten persoonien kuin Teodorin ja Johan Simonsin kanssa työskentelymetodina on carpe diem. Päiväohjelmiin saattaa tulla päivityksiä vielä varttia vaille puolenyön, ja vaikka aikatauluissa lukisi jotain muuta, harjoituksia jatketaan niin pitkään kuin tarvitsee. Toisaalta harjoituksia ei myöskään ole pitkitetty, jos harjoiteltavaa ei ole enää ollut.”

Simonsin ohjauksen on ennakkoon kerrottu tavoittelevan muun muassa nuoren Wagnerin vasemmistovallankumouksellisen ajattelun ilmentämistä. Kyse on kapitalisminvastaisen sanoman elvyttämisestä! Partituurin rikkomisesta uudenlaisessa musiikillisessa reflektiotilassa! Ja Ruhrin alueen tarinasta – teollistumisesta, työväenluokasta sekä kapitalismin vaikutuksesta yhteiskuntaan ja ympäristöön.

Monien nykyisissä Wagner-ohjauksissa karsastamia natsiviittauksiakin saattaa olla luvassa. Kares nimittäin kertoo, että Rheingoldin harjoitusperiodi aloitettiin katsomalla Luchino Viscontin elokuva Kadotetut (wagneriaaniselta alkuperäisnimeltään La caduta degli dei), ja että ohjauksessa sovitetaan sen kohtauksia. Viscontin elokuva kuvaa saksalaisen metalliteollisuussuvun yhteistyötä kansallissosialistien kanssa. ”Se alkaa kohtauksella, jossa palvelija pesee isäntänsä. Näin myös me aloitamme lavalla: riisuutumalla, peseytymällä ja pukeutumalla uudelleen.”

Viscontin elokuvan käyttö on mielenkiintoista myös siksi, että Simons on jo aiemmin ohjannut siitä menestyneen näyttämöversion yhdessä säveltäjä-ohjaaja Paul Koekin kanssa. Tämä ZT Hollandia-teatterin tuotanto nähtiin muun muassa Salzburgin musiikkijuhlilla vuonna 2001. Rheingold puolestaan muistuttaa lähtökohdiltaan Simonsin Ruhrtriennalelle vuonna 2002 Koekin ja Mortierin kanssa toteuttamaa Kreation-sarjan teosta Sentimenti. Siinä musiikkina kuultiin katkelmia Verdin oopperoista, ja Rheingoldin tapaan esityksellä pyrittiin myös heijastamaan alueen historiaa: tekstinä oli Ralf Rothmannin ruhrilaista työväenluokkaa tarkasteleva romaani Milch und Kohle.

Rheingoldin ohjaus on hyvin fyysinen ja liikunnallinen, mistä pidän”, Kares kertoo. ”Tavanomaiseen Wagneriin verrattuna kyse on varsin riisutusta ilmaisusta. Suuren keihään sijaan Wotanilla – bisnesmiehellä – on valtansa merkkinä kultainen kynä.” Simonsin vahva teatteriosaaminen tuntuu työotteessa. ”Näyttelijäntyöhön on kiinnitetty paljon huomiota. Normaalisti ohjaajat myös tekevät paljon töitä luontevien, staattisten lauluasentojen kanssa, mutta Simons on ottanut erilaisen lähestymistavan ja pyytänyt laulajilta kaikkein hulluimpia mahdollisia asentoehdotuksia. Jos vaan mahdollista, niin lauletaan pää kainalossa ja kattoa kohden.”

Jahrhunderthallissa esitys toteutetaan kolmella eri näyttämötasolla: lavalla, jolla orkesteri soittaa, alatasolla lavan edessä sekä sen takana ylhäällä, missä Valhalla häämöttää koruttomana, valkoisena fasadina. Robustissa teollisuushallissa raja lavastetun ja lavastamattoman tilan välillä kuitenkin hälvenee. ”Tila on sikäli poikkeuksellinen, että se ihan huokuu Nibelheimin takomisen miljöötä. Halliin tullessa tuntuu, että voi eläytyä siihen, miten tavallinen työpäivä metallinsulattamossa olisi alkanut.”

Kareksen työpäivät kuluvat yhä tiivistyvällä tahdilla kansainvälisillä näyttämöillä, mutta vielä tällä hetkellä kalenteriin mahtuu myös kahden musiikkitapahtuman luotsaaminen kotimaassa. Elokuun alussa hän toimi ensimmäistä kertaa Rauma Festivon taiteellisena johtajana, ja touko-kesäkuun vaihteessa ohjelmassa oli nyt toisen kerran järjestetty Eurajoki Bel Canto. Viimeksi mainitun tapahtuman ohjelman ovat muodostaneet suomalaisten huippujen ja nuorten laulajien konsertit sekä mestarikurssit.

”Eurajoen taustalla on se, että tulin miettineeksi, että vaikka itse nuorempana sainkin tukea tietyiltä henkilöiltä, huippulaulajat jäivät etäisiksi. Yksittäisen mielipiteen kertominen tekemisestä ei riitä”, Kares sanoo. ”Ennen kaikkea toiminnassa on kyse nuorten laulajien mentoroinnista, sitten toki laulutunneista, mutta myös eräänlaisesta uravalmennuksesta. Minulla on viimeinen tieto siitä, mitä maailman turuilla ja toreilla tapahtuu, ja vaikka jokaisen pitää laulajana raivata oma tiensä, jaetut kokemukset ovat hyvin tärkeitä.” Eurajoen mestarikurssien osallistujiin on kuulunut kilpailumenestyjiä kuten baritoni Aarne Pelkonen sekä viimeisimpinä Merikanto-kilpailun ja Timo Mustakallio-kilpailun voittajat sopraano Hanna-Kaisa Nyrönen ja basso Markus Suihkonen.

Ruhrtriennalen Rheingoldiin latautuu paljon odotuksia. ”Onhan produktio uudenlainen, ja aina kun Wagneria esittää Saksassa, niin ollaan koskettamassa jotain pyhää. Saa nähdä, millaisia buuauksia ehkä aluksi saamme.” Vaikka ylijumalapestin vastaanottaminen ei ollut sormia napsauttamalla syntynyt päätös, Kares näkee sen oikeana. ”Rooli tuntuu nyt omalta. Taiteilijana en kuitenkaan halua nähdä itseäni tarkasteltavan vain jonkinlaisessa suomalaisbassojen jatkumossa, jossa minulla on laulussani yhtä piirrettä Talvelalta, toista Borgilta ja kolmatta Ryhäseltä. Näidenkin kolmen ja jokaisen muun laulajan kohdalla oleellista on ymmärtää, että ilmaisu tapahtuu tässä ja nyt, esityksessä eikä traditiossa. Tämän tavoittamiseen työskentely Teodorin kanssa antaa erityisen mahdollisuuden.”

Justus Pitkänen

Rheingold sai ensi-iltansa Ruhrtriennalella lauantaina 12.9. Amfion on paikalla perjantain 18.9. esityksessä.

Arvio: Suurenmoista Mozartia, järisyttävää Bruckneria

Daniel Harding, solisti Kristian Bezuidenhout ja orkesteri Mozartin 18. pianokonserton suurenmoisen esityksen jälkeen

Daniel Harding, solisti Kristian Bezuidenhout ja orkesteri Mozartin 18. pianokonserton suurenmoisen esityksen jälkeen

Daniel Harding hioo Brucknerin viidennen  yksityiskohtia Concertgebouw'n kanssa iltapäivän harjoituksissa Musiikkitalossa

Daniel Harding hioo Brucknerin viidennen yksityiskohtia Concertgebouw’n kanssa iltapäivän harjoituksissa Musiikkitalossa

Amsterdamin kuninkaallinen Concertgebouw-orkesteri teki sunnuntai-iltana järisyttävän paluun Musiikkitaloon. Kaksi vuotta sitten orkesteri vieraili Juhlaviikoilla itäeurooppalaisella ohjelmistolla. Tällä kertaa brittikapellimestari Daniel Harding (s. 1975) ja orkesteri rakensivat illan kahden itävaltalaismestarin, Wolfgang Amadeus Mozartin (1765-1791) ja Anton Brucknerin (1824-1896) teoksista.

Mozartin 18. pianokonserttoa (K. 456, 1784) ja Brucknerin viidettä sinfoniaa (1875-76, uudistettu 1878) yhdistää niin b-duuri-pääsävellaji kuin hämmästyttävä melodinen, harmoninen ja rakenteellinen keksintäkin.

Konserton solistina esiintyi eteläafrikkalaissyntyinen Kristian Bezuidenhout (s. 1979), joka on tunnettu erityisesti fortepianistina. Helsingin konsertin hän soitti kuitenkin Musiikkitalon Steinwaylla, koska fortepianon ja nykyinstrumentein soittavan orkesterin balansoiminen olisi ollut varsin ongelmallista.

Huolimatta instrumenttivalinnasta Bezuidenhoutin soitto oli tulvillaan periodimusioinnin hyveitä, ilmeikkyyttä, väriä ja karakteria. Concertgebouw’lla puolestaan on takanaan vahva Mozart-traditio yhteistyöstä monien periosoiton ammattilaisten, kuten Nikolaus Harnoncourtin, sir John Eliot Gardinerin ja Giovanni Antoninin kanssa. Tätä perinnettä Harding hyödynsi taitavasti ja oivaltavasti, joten solistin, kapellimestarin ja orkesterin yhteistyöstä muodostui mitä nautittavin kokonaisuus.

Konserton ensimmäisessä, Allegro vivace -osassa kuulija sai nauttia Mozartin loputtomasta kekseliäisyydestä täysin siemauksin. Oli suoranainen ilo heittäytyä musiikkiin, jossa Mozart kaiklla neroudellaan punoo alun fanfaarimaista staccato-aihetta mitä taidokkaimmin musiikin alati vaihtelevaan kudokseen.

Andantessa sukellettiin syvälle g-molliin, tuohon sävellajeista traagisimpaan. Bezuidenhout tarttui musiikin draamaan oivaltavasti, tuoden hienoisimmatkin tunnesävyt esiin erinomaisella herkkyydellä. Harding ja orkesteri hengittivät saumattomasti solistin mukana ihailtavasti karakterisoiden.

Allegro vivace -finaali oli yksinkertaisesti nautinnollista kuultavaa. Harvoin saa nauttia näin suvereenista ja vapautuneesta Mozart-soitosta.

Väliajan jälkeen oli luvassa Brucknerin viides sinfonia. Mahlerin ohella tämä musiikki on Concertgebouw’n ominta ohjelmistoa yltäen aina Eduard van Beinumin ja Willem Mengelbergin ylikapellimestarivuosiin saakka. Bernard Haitink ja Riccardo Chailly levyttivät kaikki Brucknerin sinfoniat orkesterin kanssa, ja Mariss Jansonsin aikana säveltäjän teokset ovat olleet vahvasti mukana. Nikolaus Harnoncourtin jäähyväiskonserttien ohjelmassa syksyllä 2013 oli juuri viides sinfonia. Hardingilla oli täten käytössään ihanteellinen Bruckner-instrumentti.

Jo iltapäivän harjoituksissa kävi ilmi, että Hardingilla on oma, vahva näkemyksensä Brucknerista. Vaikka kapellimestari ja orkesteri keskittyivät hiomaan viimeisiä detaljeja, oli musiikissa aistittavissa ainutlaatuista uhmakkuutta. Tämä viritti odotukset harvinaisen korkealle. Ja näihin odotuksiin Harding ja orkesteri vastasivat moninkertaisesti!

Ensimmäisen osan avaava johdanto käynnistyi matalien jousten ilmeikkäillä pizzicatoilla, joihin alttoviulut, kakkosviulut ja lopulta ykköset liittyivät sisäistä lämpöä hehkuen vaieten hetkeksi hiljaisuuteen. Sitten soivan tilan valtasi vaskien upeasti jylisevä pääaihe, sinfonian rakenteellinen ydin.

Avausosa on täynnä Brucknerin huikeaa keksintää. Musiikki on harmonisesti monitulkintaista kiitäen alun b-duurista mitä mielikuvituksellisimpiin sävellajivalintoihin palaten vasta aivan osan lopulla pääsävellajiin. Hardingin tempovalinnat olivat ripeitä ja niin lukuisten soolojen kuin järisyttävien tutti-jaksojenkin karakterisointi oli aivan ihastuttavaa.

Hardingin Bruckner on rajua, elävää musiikkia! Rakenteen selkeydestä hän ei tingi, mutta Harding välttää oivallisesti sitä monumentaalisuutta, joka usein korostuu turhan paljon Bruckner-kapellimestareilla.

Adagiossa Hardingin tempovalinta oli Harnoncourtin tapaan ripeähkö. Tämä tuo musiikkiin elävyyttä ja vahvistaa osan jännitettä. Brucknerin tiiviistä alkumateriaalista rakentama musiikki kurottaa kiehtovasti moniin suuntiin. Osan huipennuksessa Bruckner siteeraa tunnetusti Mozartin Requiemin ”Qua resurget ex favilla. Judicandus homo reus” -aihetta järisyttävällä tavalla. Musiikkitalossa tuo vaskien aihe painui kuulijan sydämeen kerrassaan ainutlaatuisella intensiteetiillä.

Kerrassaan mielenkiintoinen hetki on kuultavissa myös adagion tahdeissa 139-147, joiden puupuhallinaiheet ja patarummun kumina tuovat elävästi mieleen Sibeliuksen, joka kuuli teoksen opiskeluaikoinaan Wienissä vaikuttuen siitä syvästi.

Scherzosta Harding ja orkesteri rakensivat vimmaisen tanssin, jonka jousisoitossa oli ihailtavaa karheutta ja voimaa puhtaudesta hetkeksikään tinkimättä. Uskomattoman kaunista trioa seuranneeseen scherzon kertaukseen Harding loi kiehtovia vivahde-eroja. Osan päätöksessä oli mahtavaa demonisuutta.

Jos sinfonian kolme ensimmäistä osaa olivatkin jo henkeäsalpaavia, finaalin valtava energia ja vimma olivat uskomatonta kuultavaa.

Avauksessa musiikki palaa ensimmäiseen osaan aiheisiin, mutta muistumat keskeytyvät klarinetin vaativaan, ensimmäisen osan materiaalista johdettuun aiheeseen, joka sytyttää villin fuugan, yhden sinfoniakirjallisuuden hurjimmista seikkailuista. Bruckner nivoo toistuvasti fuugaansa katkelmia sinfonian aiemmista aiheista mitä yllättävimmillä tavoilla. On huikeaa huomata, kuinka paljon musiikillista materiaalia säveltäjä on johtanut sinfonian alkufanfaarista.

”On käsittämätöntä, kuinka ihmismieli kykenee rakentamaan jotain tällaista”, Harding kuvaili Brucknerin keksintää lauantaisessa puhelinkeskustelussamme.

Hardingin ja Concertgebouw’n huikea sinfoninen matka kohosi unohtumattomaan huipennukseensa finaalin lopun trumpettien, pasuunoiden ja tuuban koraaliteeman sekä käyrätorvien avausaiheesta johdetun muunnelman vuoropuhelussa, jota seurasi loppuakordien musertava voima.

Valtavan tunnekuohun tyyntyessä kuulijan mielen valtasi suunnaton ilo Concertgebouw’n yhteissoiton puhtaudesta ja saumattomuudesta, lukemattomista virtuoosisista puhaltajien sooloista, ilmeikkäästä jousisoundista sekä patarumpujen täydellisestä panoksesta.

Hardingin hurja Bruckner-visio synnytti lumouksen, jota ei särjetty turhilla ylimääräisillä. Tässä musiikissa oli koko maailma.

Jari Kallio

Kuninkaallinen Concertgebouw-orkesteri / Daniel Harding, kapellimestari / Kristian Bezuidenhout, piano
Helsingin juhlaviikot
Musiikkitalo, sunnuntai 30.8.2015 klo 19.00

Haastattelu: Daniel Hardingia kiehtoo haastava musiikki

kuva (c) Deutsche Grammophon

kuva (c) Deutsche Grammophon

 ”Kaikki Brucknerin sinfoniat ovat omalla tavallaan ihastuttavan haastavia, mutta viides sinfonia on niistä kaikkein ainutlaatuisin ja kompleksisin. Vaikka Brucknerilla on puoleensavetävämpiä ja ehkäpä paremmin muotoiltujakin sinfonioita, viidennessä on erityisen mahtavaa epämukavuutta!”, kuvailee kapellimestari Daniel Harding puhelimessa Amfionille matkalla Lucernesta lentokentälle ja edelleen kohti Helsinkiä.

Maanantaina neljäkymmentävuotisjuhliaan viettävä Harding saapuu Juhlaviikoille Amsterdamin kuninkaallisen Concertgebouw-orkesterin ja pianisti Kristian Bezuidenhoutin kanssa. Sunnuntai-illan konsertissa Musiikkitalossa kuullaan Mozartin 18. pianokonsertto sekä Brucknerin viides sinfonia. Harding on ohjelmistosta erityisen innoissaan.

”Viidennen sinfonian finaali on eräs mahtavimpia luomuksia kaikessa musiikissa. Sen fuuga tuo mieleen New Yorkin taksikuskit, jotka ajavat mitä omituisimpia reittejä pitkin sivukatuja. Matkustajan epäillessä päätyvänsä syrjäiseen varastoon murhattavaksi, taksi kurvaakin samassa asiakkaan hotellin eteen, jolloin tämä voi vain miettiä, miten hitossa tänne päädyttiin?”

Brucknerin sävelkieltä Harding kuvaa ainutkertaiseksi, joka ilmeisistä Schubert-vaikutteistaan huolimatta on kuin toiselta planeetalta.

”Minua kiehtovat säveltäjät, jotka eivät tarjoa musiikkiaan valmiiksi pureskeltuna. Brucknerin viides on haastava teos niin kuulijalle kuin esittäjällekin, mutta juuri tässä monimutkaisuudessa on jotakin todella mahtavaa.”

Tulevalla konserttikaudella Hardingin ohjelmistossa on paljon Bruckneria. Lontoon sinfoniaorkesterin päävierailijana hän johtaa säveltäjän kolmannen ja neljännen sinfonian sekä yhdeksännen sinfonian neliosaiseksi täydennetyn version.

”Bruckner ilmaisi selvästi toiveensa, ettei sinfoniaa esitettäisi kolmiosaisena fragmenttina, jos finaali jäisi häneltä keskeneräiseksi, mutta siitä huolimatta kaikki ovat tietenkin aina tehneet juuri näin”, kapellimestari pohtii. Brucknerin hengessä Harding näkeekin yhdeksännen sinfonian esittämisen mielekkäänä vain täydennetyssä muodossaan.

”Ajatus taivaalliseen adagioon päättyvästä sinfoniasta on täyttä roskaa, ja se antaa täysin väärän käsityksen Brucknerin aikeista. Onhan toki liikuttavaa ajatella Brucknerin kuolleen kesken sinfonian sävellystyön jättäen hyvästit adagiollaan, mutta minä en pidä tästä prinsessa Dianan jälkeisen maailmamme sentimentaalisesta pyrkimyksestä tehdä kaikesta pehmeää. Se ei vain ole Bruckneria!”

Vaikka yhdeksännen sinfonian päätösosa onkin vaatinut täydentämistä, Harding kuvailee musiikka 95-prosenttiseksi Bruckneriksi.

”Finaali on hätkähdyttävää ja voimakasta musiikkia. Suurin osa Brucknerin alkuperäisestä käsikirjoituksesta on säilynyt, vaikka muutamia sivuja sieltä täältä puuttuukin. Näiden aukkojen täydentämisessä on toki omat ongelmansa, mutta ainakin sinfonian neliosaisesta versiosta saa kosketuksen siihen, mitä Brucknerilla oli mielessään.”

On hyvä muistaa, että Hardingin ohjelmistoon kuuluu myös Deryck Cooken editoima Gustav Mahlerin kymmenennen sinfonian kokonaisversio.

”Tätä kymmenennen sinfonian versiota kritisoivat tavallisesti ne, jotka eivät tunne sitä. Sinfonia on kokonaisuudessaan olemassa Mahlerin luonnoksina, joten väitteet siitä, ettei Cooken editio edusta aitoa Mahleria eivät pidä paikkaansa.”

Musiikkitalon konsertin avausteoksena kuultavan Mozartin 18. pianokonserton solisti, eteläafrikkalaissyntyinen Kristian Bezuidenhout on tunnettu perehtyneisyydestään historiallisiin esityskäytäntöihin. Concertgebouw’n suhde periodisoittoon pohjautuu suurelta osin orkesterin pitkään yhteistyöhön Nikolaus Harnoncourtin kanssa.

”Historiallisissa esityskäytännöissä on kyse pohjimmiltaan menneiden aikakausien kirjoitusten lukemaan oppimisesta, ei niinkään yrityksestä luoda uudelleen 1780-luvun esitysksiä. Silloinen ja nykyinen nuottikirjoitus perustuvat symboleihin, jotka näyttävät samalta, mutta joiden merkitykset ovat muuttuneet. Kukaan ei voi tietää tarkalleen, mikä on autenttista, mutta voimme yrittää ymmärtää paremmin, mitä nuottikirjoitus yrittää meille kertoa, Harding tiivistää oman suhteensa periodimusisointiin.

Kantaohjelmiston ohella Harding johtaa aktiivisesti nykymusiikkia, jonka merkitystä orkesterien ohjelmistossa hän pitää erityisen arvokkaana.

”On kuitenkin erittäin tärkeää löytää ohjelmistosuunnittelussa tasapaino niin yleisön kuin orkesterinkin kannalta. Lähes aina epätasapaino johtuu orkesterin liian kapeasta repertoaarista, mutta nykymusiikkiakin voi toki tehdä liikaa.”

Kauden 2015-2016 ohjelmistossa Hardingilla on useampikin kantaesitys, kuten Magnus Lindbergin viulukonsertto Berliinissä sekä Jörg Widmannin alttoviulukonsertto Münchenissä ja Tukholmassa.

”Jörg on läheinen ystäväni ja ihailen hänen musiikkiaan sanoinkuvaamattoman paljon. Hänen ilmaisunsa on harvinaisen voimakasta. Tämä on oman aikamme merkittävintä musiikkia.”

Tiiviin Amsterdamin, Lontoon, Berliinin ja Münchenin vierailuaikataulunsa ohella Harding on toiminut jo kymmenen vuoden ajan Ruotsin radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina. Harding kuvaa työskentelyään Tukholmassa mitä positiivisimmin sanakääntein.

”Rakastan kaupunkia, pidän ihmisistä, joiden kanssa saan työskennellä, ja orkesteri on suurenmoinen. Heidän kanssaan pääsen lähimmäksi instrumentin soittamista, mitä kaikki kapellimestarit kaipaavat.”

Harding kehuu orkesterinsa halua oppia aina uutta ja pyrkimystä kohti aina parempaa lopputulosta.

”Tällä asenteella onnistuu pysymään nuorena, ja konserteista tulee merkityksellisiä. Huippumuusikot, kuten Bryn Terfel, Matthias Goerne ja Maria João Pires voisivat konsertoida missä tahansa, mutta he haluavat tulla Tukholmaan sanoen, että ’täällä voimme todella tehdä musiikkia’. Tämä on parasta mahdollista palautetta!”

Syksyllä 2016 Harding on uuden haasteen edessä aloittaessaan Orchestre de Paris’n ylikapellimestarina. Tulevaisuuteen hän suhtautuu positiivisen avoimesti.

”Orchestre de Paris on suurenmoinen orkesteri. Koska Tukholmassa viettämäni kymmenen vuotta ovat olleet aivan erilaista aikaa kuin oletin aloittaessani, en kuvittele tietäväni ennalta, mitä kaikkea Pariisi tuo tullessaan.”

Orkesterin kotisalina on Pariisin uusi Philharmonie, jolla Harding katsoo olevan erityistä merkitystä.

”Philharmonie on antanut orkesterille valtavasti uutta intoa. Se on akustiikaltaan upea sali, jolla on samalla huikea symbolinen merkitys. Se osoittaa musiikin merkitsevän paljon kaupungille, mutta myös kuinka tärkeitä pariisilaiset ovat orkesterille.”

Ylikapellimestarin tehtäviensä ohella Harding on toiminut Lontoon sinfoniaorkesterin päävierailijana vuodesta 2006 saakka. Lisäksi hän johtaa säännöllisesti Berliinin ja Wienin filharmonikkoja, Concertgebouw’ta sekä Baijerin radion sinfoniaorkesteria.

”Päävierailijan rooli on oikeastaan todella outo. Siinä viettää paljon aikaa muusikoiden kanssa oppien tuntemaan heidät kuitenkaan puuttumatta sen enempää orkesterin kehitykseen, sillä päävierailijakin on edelleen vain vierailija. Ylikapellimestarin tehtävässä voi tarttua kipukohtiin ja muovata orkesteria.”

Hardingin mukaan vierailijanakin on mahdollista ajan myötä jättää jälkensä orkesterin kehitykseen.

”Pohjimmiltaan vierailevan kapellimestarin tehtävänä on saada orkesterin kanssa aikaan mahdollisimman suurenmoinen konsertti torstai-illaksi. Aina tämä ei onnistu, sillä musiikki pitää välillä purkaa perusteellisesti osiin ja koota sitten uudelleen, eikä aika aina riitä. Mutta palatessaan orkesterin eteen puolen vuoden kuluttua huomaa, että tuo työ on kuitenkin kehittänyt orkesteria.

Molemmissa rooleissa viihtyvä Harding kokee ylikapellimestariuden tuovan kuitenkin suurinta ammatillista iloa.

”On totta kai hauskaa viettää kolme päivää orkesterin kanssa, ja saada yhdessä aikaan hieno konsertti, mutta ylikapellimestarina voi todella vaikuttaa orkesteriin ja myös saada vaikutteita orkesterilta.”

Levytyksiä Harding on tehnyt monia niin ylikapellimestarina kuin vierailijanakin, viimeisimpänä konserttitaltiointi Mahlerin kuudennesta sinfoniasta Baijerin RSO:n kanssa. Mikä rooli levytyksillä on nykyajan maailmassa?

”En minä osaa sanoa. Kuuntelen paljon musiikkia, mutta tämä johtuu siitä, että muusikkona olen utelias kuulemaan, miten vaikkapa Christian Thielemann on ratkaissut tiettyjä partituurin ongelmakohtia. En osaa sanoa, moniko nykyään kuuntelee vaikkapa koko Brucknerin viidennen cd:ltä keskittyneenä olohuoneesa sohvalla”, Harding miettii.

”Suuret levy-yhtiöt eivät enää seiso samalla tavoin julkaisujensa takana kuten ennen. Opiskeluaikoinani kohdatessani Deutsche Grammophonin julkaiseman tuntemattoman artistin levyn, saatoin olla varma että kyseessä on kiinnostava artisti. Nykyisin levy-yhtiöt kamppailevat selviytyäkseen hiipuvilla markkinoilla ja palkkaavat epätoivoissaan kaikenlaisia artisteja, kuten minut”, Harding naurahtaa.

Toisin kuin monet levytysmarkkinoiden kriitikot, Harding ei näe ongelmaa samojen teosten toistuvissa uudelleenlevytyksissä.

”Minusta on mahtavaa, että meillä on liikaa Beethovenin viidennen sinfonian levytyksiä saatavilla. Jos totta puhutaan, niitä ei ole edes liikaa. Vaikka levytyksiä on viitisensataa, voidaan helposti tehdä toiset viisisataa lisää, sillä ne kaikki ovat erilaisia ja siten puolustavat paikkaansa. Toisaalta, vaikka levyjen tekeminen joskus loppuisikin, ei elävä musiikki katoa mihinkään.”

— Jari Kallio

Kuninkaallinen Concertgebouw-orkesteri, Daniel Harding, kapellimestari
Kristian Bezuidenhout, piano
Helsingin juhlaviikot
Musiikkitalo
Sunnuntai 30.8.2015 klo 19.30

Tiedote: Kesäöiden taikaa Tapiola Sinfoniettan kauden avauskonsertissa

kuva (c) Heikki Tuuli

kuva (c) Heikki Tuuli

kuva (c) Marco Borggreve

kuva (c) Marco Borggreve

Tapiola Sinfoniettan syyskauden avauskonsertti 4.9. vie kesäisin tunnelmiin. Ohjelmassa on Mendelssohnin satumainen Kesäyön unelma -alkusoitto sekä Berlioz´n laulusarja Kesäöitä, jonka solistina vierailee sopraano Soile Isokoski. Lisäksi konsertissa kuullaan Gounod’n toinen sinfonia. Orkesteria johtaa kapellimestari Olari Elts.

Viron tunnetuimpiin kapellimestareihin lukeutuvalla Olari Eltsillä on läheiset suhteet synnyinmaansa säveltäjiin Arvo Pärtiin ja Erkki-Sven Tüüriin, mutta yhtälailla Elts johtaa perinteistä ohjelmistoa ja  oopperaesityksiä. Elts vierailee säännöllisesti useiden merkittävien orkestereiden johtajana niin Euroopassa, Aasiassa kuin Australiassa, ja tällä hetkellä hän työskentelee myös Viron kansallisen sinfoniaorkesterin päävierailijana.

Maailman kuuluisimmilla ooppera- ja konserttilavoilla esiintyvä Soile Isokoski on aikamme kysytyimpiä sopraanoja. Isokoski tekee yhteistyötä useiden merkittävien kapellimestareiden kanssa, heidän joukossaan Esa-Pekka Salonen, Sir Colin Davis, Riccardo Muti, Claudio Abbado, Sir Simon Rattle, Valeri Gergiev ja Zubin Mehta. Menestyksekkään kansainvälisen solistiuransa ohella Isokoski hoitaa opetustehtäviä ja toimii useiden laulukilpailujen tuomaristossa.

Konsertin avausnumerona kuultava Felix Mendelssohnin Kesäyön unelma -alkusoitto op. 21 (1826) on hänen varhaisimpia mestariteoksiaan, jonka säveltäessään hän oli vasta 17-vuotias. Vajaat parikymmentä vuotta myöhemmin Mendelssohnilta tilattiin näyttämömusiikki Shakespearen tekstiin pohjautuvaan Kesäyön unelmaan, johon Mendelssohn kytki aiemmin säveltämänsä alkusoiton. Teoksen taianomainen herkkyys herättää eloon Shakespearen näytelmän satumaailman.

Hector Berlioz´n kuudesta laulusta koostuva orkesterilaulusarja Nuits d’Été (Kesäöitä) on kirjoitettu Theophile Gautier’n runoihin. Ensimmäinen versio sarjasta julkaistiin 1841, mutta lopullisen muotonsa se sai vasta vuonna 1856.  Sarja koostuu kuudesta keskenään hyvin erilaisesta laulusta. Sarjan avaa rytmisesti ja melodisesti oikukas Villanelle, jota seuraavat Ruusun henki, Laguuneilla, Ero, Hautausmaalla sekä Tuntematon saari. Kuten kaikessa muussakin musiikissaan, myös Kesäöissä Berlioz rakentaa ilmaisunsa suurille dramaattisille tehoille.

Charles Gounod´n sinfonia nro 2 Es-duuri valmistui 1855, ja seuraavien vuosien aikana hän sävelsi tunnetuimman teoksensa, Faust-oopperan.  Gounod’n sinfoniat ovat hengeltään klassisia ja elegansseja. Toisessa sinfoniassa ilmaisu on lähellä Beethovenia, mikä tulee esiin erityisesti ensimmäisessä osassa.

Pe 4.9.2015 klo 19, Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali
KESÄYÖT
Tapiola Sinfonietta

Olari Elts, kapellimestari
Soile Isokoski, sopraano

Mendelssohn: Kesäyön unelma -alkusoitto
Berlioz: Kesäöitä
Gounod: Sinfonia nro 2

Avoin kenraaliharjoitus Tapiolasalissa pe 4.9. klo 10.00-11.20. Vapaa pääsy.

www.tapiolasinfonietta.fi

Tiedote: Suomalaiskapellimestarit voitokkaina The Gramophone -lehden vuosittaisessa palkintojenjaossa

6.220574

Maailman kenties arvostetuimman klassisen musiikin levylehden The Gramophonen vuoden 2015 palkinnot parhaista levytyksistä on julkistettu. Kahdestatoista kategoriasta kahdessa − ooppera ja aikamme musiikki − palkinnot myönnettiin suomalaisille kapellimestareille. Sakari Oramo palkittiin parhaasta aikamme musiikin levytyksestä: Per Nørgårdin sinfoniat nrot 1 & 8  Wienin filharmonikkojen kanssa (Dacapo 6 220574) ja Esapekka Salonen ooppera-kategoriassa Orchestre de Paris’n kanssa tekemästään Richard Straussin Elektran viime vuonna julkaistusta DVD:stä (Bel Air Classique BAC110).

http://www.gramophone.co.uk/classical-music-news/gramophone-awards-2015-winners-revealed