Tshaikovskin Jevgeni Oneginia, etten sanoisi Eugen Oneginia pitivät mm. Stravinsky ja Prokofiev kaikkein aidoimmin venäläisenä oopperana. Se on varmasti totta jo siinäkin mielessä, että siinä venäläinen romanssiperinne tunkeutuu oopperaan. Boris Asafiev alias Igor Glebov totesi kirjassaan tästä teoksesta, että seksti-intervallista tulee siinä ’intonaatio’ eli sellainen musiikillinen aihe, joka jää tajuntaamme pitkäksi aikaa esityksen jälkeenkin. Kuten Richard Taruskin on todennut, Tatjanan johtoaihe alkaa molliasteikon kuudennelta, mikä on tyypillisin intervalli venäläisissä kotiromansseissa varhaisella 1800-luvulla. Venäläiset ovat puhuneet musiikkinsa ’sekstisyydestä’ (sekstovost). Edellämainitun Asafjevin mielestä sekstiä on Jevgeni Oneginissa kahta tyyppiä: ensinnäkin ylöspäin kohoava asteikko ja rohkea hyppy tuntemattomaan: ”Ei ole epäilystäkään, Es ist kein Zweifel mehr,” ja toiseksi mollivariantti: laskeva asteikko yläterssiltä alakvarttiin, jota voi kutsua vaikka Lenskin sekstiksi. Sillä oli Tshaikovskille suuri merkitys. Tietenkin senkin alkuperä on eurooppalaisessa lied-musiikissa ja mm. Schubertilla. Mutta tuon kauden venäläiset muusikot ja älyköt myönsivät, että musiikista tuli venäläistä omaksumalla paras Euroopasta. Jos saksalainen musiikki oli aivot vailla sydäntä, ja italialainen sydän vailla aivoja, niin ainoastaan venäläisessä musiikissa oli sekä sydän että aivot.
Kuten kaikki tietävät, Tshaikovski kirjoitti Jevgeninsä nimenomaan nuorille konservatorio-opiskelijoille. Siksi oli sangen sopivaa, että tämä teos oli otettu Metropolian ohjelmaan. Tästä tosin seurasi, että teosta oli olennaisesti typistetty: puuttui alun pastoraalinen maalaisten kuoro ja hovin loisto. Niitä vain markeerattiin taustan kuvilla ja pelkällä orkesterilla. Mutta tästä oli myös se draamallinen seuraamus, että oopperasta tuli yksilöllinen tragedia, yhteisöllisyys jäi puuttumaan. Eräät seikat oopperassa tosin ovat ymmärrettäviä vain Pushkinin ajan sosiaalisten käytäntöjen kuten kaksintaistelujen kannalta.
Anselmi Hirvosen ohjaus ja visualisointi olivat tavoittaneet venäläisen sävyn, tässä ei pyritty mihinkään avantgardistiseen tulkintaan, kuten Savonlinnassa hiljattain nähty ukrainalaisen ohjaajan Regietheater-luomus. Oli ohjaus mikä tahansa, teos on klassikko, joka vaikuttaa aina. Sen psykologinen draama ja tilanteet kehittyvät kohti loppua, samalla kun musiikissa tapahtuu lainattujen elementtien ’sielullistuminen’ (Asafjev).
Orkesteri oli koottu niin kuin useimmiten tällaisissa projekteissa vähän sieltä täältä, suomalaisista ja virolaisista, eikä se ollut suuren suuri. Mutta Sasha Mäkilä osaa innostaa soittajansa loppua kohti huipentuvaan intensiteettiin. Myös Tshaikovskin ’keisarillinen tyyli’ pääsi esiin uljaassa poloneesissa kolmannessa näytöksessä. Mäkilä onkin opiskellut Venäjällä (samoin kuin ohjaaja), joten hänellä on erityistä ymmärrystä venäjäksi laulettua vokaalitekstiä ja koko teoksen maailmaa kohtaan. Hänen yhteistyönsä ohjaajan kanssa tuotti vaikuttavia hetkiä. Niistä vastasivat tietenkin myös oopperan roolihenkilöt. Varvara Merras-Häyrynen kohosi illan mittaan melkoiseen dramaattisuuteen, hänen äänensä oli erityisesti eduksi viimeisessä näytöksessä. Jevgeni Oneginin tulkitsi Samuli Takkula sangen uskottavasti ja vahvalla äänellisellä kvaliteetilla, hän sai esiin sopivasti myös Oneginin luonteen muita puolia kuin kovuuden Tatjanaa kohtaan. Olgana Elisabet Peitsalo sai esiin roolinsa lapsekkaan iloisuuden. Lenski taas ilmaisi roolinsa vaihtelevat mielialat myös äänellisesti erittäin sopivalla lyyrisellä tenorillaan. Kyseessä oli Heikki Halttunen, joka liikutti oopperan yhdellä huippukohdalla, aariallaan. Onneksi hänen annettiin vain laulaa se, vailla mitään erityistä näyttämöllistä teatraalisuutta. Ruhtinas Greminin aariaa taas monet odottavat yhtenä teoksen emotionaalisista taitteista, Visa Kohva sopi tähän rooliin siihen erittäin hyvin istuvalla äänellään. Muut roolit (Jutta Holmberg, Joonas Tuominen ja Joakim Pietarinen) olivat kaikki enemmän tai vähemmän karikatyyrejä, mutta musiikillisesti täysipainoisia. Paikoitellen salin akustiikassa on ongelmaa, kun laulullinen linja katoaa orkesteriin tietyillä sävelkorkeuksilla.
Kaiken kaikkiaan esitys tarjosi monelle oivan koekentän oopperan tuottamisessa ylipäätään; Helsingissä myös aina riittää innostunutta yleisöä tällaisiin tilaisuuksiin.
— Eero Tarasti
Pjotr Tshaikovski: Jevgeni Onegin
Helsingin Konseratorio, ke 15.3.2017 klo 18
Musiikinjohto: Sasha Mäkilä
Ohjaus: Anselmi Hirvonen
Metropolian ja Viron musiikki- ja teatteriakatemian orkesterit ystävineen
Valosuunnittelu: Tuukka Törneblom
Solistit:
Larina: Jutta Holmberg
Tatjana: Varvara Merras-Häyrynen
Olga: Elisabet Petsalo
Filipjevna: Natalia Vinogradova
Jevgeni Onegin: Samuli Takkula
Vladimir Lenski: Heikki Hattunen
Ruhtinas Gremin: Visa Kohva
Zaretski & Espanjan lähettiläs: Joonas Tuominen
Monsieur Triquet & Guillot & Talonpojan ääni: Joakim Pietarinen