Amfion pro musica classica

Tohtorintutkinnossa esitellään John Cagen ja muiden merkittävien säveltäjien lyömäsoitinmusiikkia

Harri Lehtinen tarkastelee tohtorintutkinnossaan John Cagen (1912–1992), hänen aikalaistensa, ystäviensä ja oppilaidensa sekä Cagen musiikista vaikutteita saaneiden säveltäjien lyömäsoitinmusiikkia. Lehtisen tohtorintutkinto tarkastetaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa 6. toukokuuta.

Lehtinen halusi tohtorintutkinnossaan tehdä lyömäsoitinmusiikkia yleisölle tutuksi. Jatko-opintojensa aikana hän olikin mukana esiintyjänä ja järjestäjänä noin kuudessakymmenessä lyömäsoitinkonsertissa, jotka tavoittivat satoja eri-ikäisiä kuulijoita. Lehtisen viidessä jatkotutkintokonsertissa kuultiin Cagen teosten lisäksi muun muassa Yannis Xenakiksen, Franco Donatonin ja Toru Takemitsun lyömäsoitinmusiikkia.

Halusin esittää konserteissani merkittäviä ja kumouksellisia sävellyksiä lyömäsoittimille. Esittelemieni säveltäjien teoksia ei Suomessa syystä tai toisesta ole juurikaan viime vuosina esitetty, Lehtinen kertoo.

Vuosina 1935–1943 John Cage sävelsi yhteensä 17 teosta, joissa lyömäsoittimet ovat keskeisessä asemassa. Nämä teokset kuuluvat lyömäsoitinyhtyeiden ja lyömäsoitinkamarimusiikin keskeiseen ohjelmistoon. Lehtisen kirjallinen tutkielma käsittelee Cagen varhaista lyömäsoitinmusiikkia. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun aiheesta kirjoitetaan suomeksi. Lehtinen keskittyy tutkielmassaan muun muassa Cagen lyömäsoitinyhtyeteosten esittämiskäytäntöihin ja instrumentaatioon eli soitinnukseen.

Cagen tapa käyttää erilaisia äänenvärejä ja soittotapoja tekee hänen musiikistaan merkittävää. Hän nosti tuotannossaan lyömäsoittimet solistiseen asemaan tasavertaisiksi instrumenteiksi muiden joukkoon. Tutkielmani tarkoitus on madaltaa muusikoiden ja opiskelijoiden kynnystä tarttua Cagen rikkaaseen lyömäsoitinmusiikkiin ja auttaa ymmärtämään hänen filosofiaansa lyömäsoittimien suhteen, Lehtinen kuvailee.

Lehtisen tohtorintutkinto on toinen Sibelius-Akatemiassa lyömäsoittimista suoritettu tohtorintutkinto.

Harri Lehtisen tohtorintutkinnon tarkastustilaisuus
6.5.2016 klo 12, Camerata-sali, Helsingin Musiikkitalo, Mannerheimintie 13 

www.uniarts.fi

Vastaa

Post Navigation