Amfion pro musica classica

Tapiola Sinfonietta vappuaattona P.D.Q. Bachin seurassa

Tapiola Sinfonietta viettää vapun 2016 P.D.Q. Bachin seurassa. Konsertissa kuullaan klassisen musiikin tunnetuimpia teoksia, jotka ovat kuitenkin kokeneet erinäisiä muodonmuutoksia. Ohjelmassa ovat muun muassa Eine kleine Nichtmusik ja alkusoitto oopperasta Civilian Barber. Konsertti on Espoon kulttuurikeskuksessa lauantaina 30.4. klo 18 alkaen.

Tarina kertoo, että P.D.Q. Bach olisi Johan Sebastian Bachin 20 lapsesta kahdeskymmenesensimmäinen. Tämän kuvitteellisen hahmon takana lienee kuitenkin amerikkalainen musiikkitieteilijä Peter Schickel, joka on säveltänyt P.D.Q. Bach -nimikkeellä toista sataa humoristista teosta. Hauskuus syntyy pääasiassa neljällä keinolla: kummalliset soittimet, lukuisat tutut sitaatit yhdistettyinä toisiinsa, tahallisesti väärin kirjoitetut soinnut, melodiakulut tai kadenssit ja lopuksi verbaalinen huumori. Vappukonsertin kappaleissa on käytetty muita paitsi ensimmäistä konstia.

P.D.Q. Bachin roolissa nähdään Tapiola Sinfoniettan II konserttimestari Jukka Rantamäki, ja solisteina ovat tenori Petri Bäckström ja baritoni Jouni Bäckström, eli The Bäckström Brothers. Mukana on myös EMO Ensemblen tuplakvartetti.

La 30.4.2016 klo 18, Espoon kulttuurikeskus
VAPPUAATON KONSERTTI: P. D. Q. BACH
Tapiola Sinfonietta
The Bäckström Brothers
EMO Ensemblen tuplakvartetti
Jukka Rantamäki, P. D. Q. Bach

P.D.Q. Bachin tuotantoa:
Unbegun Symphony, josta esitetään vain osat III ja IV, koska P.D.Q. Bach syntyi liian myöhään säveltääkseen ensimmäiset osat
Overture: Civilian Barber
A Little Nightmare Music -pienoisooppera
The only piece ever written for violin & tuba
Schleptet
Knock Knock – kokoelma laulettuja vitsejä
Eine kleine Nichtmusic

www.tapiolasinfonietta.fi

Vastaa

Post Navigation