Yliopistojen humanististen tieteiden ja kulttuurialan opiskelijamääriin kaavaillaan tuntuvia supistuksia. Esimerkiksi kulttuurin- ja taiteiden tutkimuksen uusien opiskelijoiden määrää aiotaan vähentää 50 prosenttia vuoteen 2012 mennessä.
Viron tasavalta 90 vuotta
Tulin juuri Viron tasavallan 90 vuotisjuhlakonsertista, jossa Eri Klas johti Tallinnan kamariorkesteria. Solisteina olivat Indrek Vau trumpetti, Silver Ainomäe, sello, Helen Lokuta, mezzosopraano ja Jaakko Kuusisto, viulu. Ohjelmassa olivat kantaesitykset Ülo Krigulilta ja Helena Tulvelta, sekä vanhempia teoksia Erkki Sven Tüürilta, Arvo Pärtiltä, sekä Jaan Räätsiltä. Konsertin alaotsikkona oli ”musiikkilahja musikaaliselta maalta.”
Konsertin avaus ei ollut kovin vahva; suomalainen juontaja (ystäväni kertoi hänen olevan näyttelijä) olisi voinut opetella tällaista tilaisuutta varten ääntämään teosten nimet oikein. Muutenkin hän olisi ulosanniltaan ja esiintymiseltään sopinut paremmin juontamaan esimerkiksi TV2:n viihdeohjelmia.
Helena Tulven viulukonsertto oli tilattu Viron tasavallan 90-vuotispäivän johdosta ja musiikkilahjaksi Suomen tasavallalle, joka on tukenut Viron itsenäisyyttä. Hieno teos ja hieno ele, millä Viro näyttää esimerkkiä musiikki-ihmeestä vouhkaavalle Suomelle. Toivottavasti suomalaiset ministerit, joista paikalla oli ainakin Paula Lehtomäki, tajusivat eleen merkityksen. Sen voi lukea myös niin, että Viro menee tulevaisuudessa Suomen ohi. Tulven teos nimittäin katsoo Suomen sijasta kohti keskieurooppaa ja tulevaisuutta. Pitkä matka on tultu Räätsistä, Pärtistä ja myös Tüürin sellokonsertosta.
Luulenpa, että jos Suomi nykyisellä kulttuuri-ilmapiirillään tekisi samankaltaisen valtiollisen eleen, saattaisi olla, että teos tilattaisiin sellaiselta, jonka musiikki katsoo 100 vuotta taaksepäin. Siinä voisi sitten mietiskellä, mikä tasavaltojen tilanne silloin oli ja mitä teos näin ollen viestisi.
Cyprien Katsaris juhlistaa Mäntän Musiikkijuhlien kymmenettä vuotta
Kymmenennet Mäntän Musiikkijuhlat marssittaa lavalle nimekkään joukon koti- ja ulkomaalaisia pianisteja. Kesän tähtivieraana on ranskalais-kyproslainen pianolegenda Cyprien Katsaris.
Nuorinta pianistisukupolvea edustavat avajaiskonsertissa 14-vuotiaat Visa Sippola ja Johannes Piirto sekä 18-vuotiaat Väinö Jalkanen ja Roope Gröndahl. Muita festivaalin suomalaispianisteja ovat mm. Antti Siirala, Henri Sigfridsson, Valeria Resjan, Sonja Fräki, Antti Hotti, Marko Mustonen ja Risto-Matti Marin. Ulkomaalaisia nuoria tähtipianisteja ovat israelilainen Ran Dank, japanilainen Norie Takahashi ja venäläinen Igor Levit. Juhlien kamarimusiikkiosuudesta vastaavat suomalainen Meta4 ja saksalainen Fauré-kvartetti. Klassinen vaihtaa vapaalle maailmankuulun musiikillisen huumoriduon Igudesman & Joon seurassa.
Pianisti Niklas Pokin kokoamassa ohjelmistossa Mäntän Musiikkijuhlat palaa alkuvuosiensa tunnelmiin estottoman virtuoosipianismin ja romantiikan harvinaisuuksien pariin. Teemana on konserttietydin kunnianpalautus – ohjelmistossa on harvinaisuuksia mm. Moschelesiltä, Henseltiltä, Ljapunovilta, Smetanalta ja Thalbergiltä. Lisäksi kuullaan historian haastavimpia etydikokonaisuuksia, esim. Chopinin etydit op. 25 Ran Dankin soittamana, Lisztin Transsendenttiset etydit Henri Sigfridssonin soittamana ja Rahmaninovin etydit Igor Levitin soittamana.
Mäntän Musiikkijuhlien historian sadannessa konsertissa torstaina 27.6. esitetään kohokohtia aikaisemmilta juhlilta yhdeksän pianistin voimin. Juhlien päätöskonsertissa esitetään Lisztin Hexameron. Kuuden pianistin pianoshowssa Lisztin osuudet soittaa Henri Sigfridsson. Kuusipäiväisen, yhdentoista klassisen konsertin ja usean oheistapahtuman mittainen festivaali on pianistimäärältään tähänastisista Mäntän Musiikkijuhlista suurin. Musiikkijuhlien konserttipaikat ovat Mäntän Klubi ja Mäntän kirkko.
Suomalainen puhallinyhtye menestyi fantastisesti
Suomalainen puhallinkvintetti Fantasia sai kolmannen palkinnon kansainvälisessä kamarimusiikkikilpailussa Ranskan Lyonissa. Concours International de Musique de Chambre de Lyon -kilpailu pidettiin huhtikuun 9.-12. päivä viidettä kertaa.
Arvio: Surrealistinen oratorio
Kaikenlaiset juhlavuodet konserttiohjelmien suunnittelijan työkaluina ovat usein kyseenalaisia, mutta epäilyt hälvenevät, kun Olivier Messiaenin (1908-1992) syntymän satavuotisjuhlavuonna kuullaan niin paljon kertakaikkisen merkittävää musiikkia. Radion sinfoniaorkesterin ja Kirkko soikoon -festivaalin yhteisprojektina toteutettiin perjantaina Meidän herramme Jeesuksen Kristuksen kirkastuminen (1965-1969) ensi kertaa Suomessa. On ihailtavaa, että kapellimestarit ja orkesterit eivät epäröi tarttua näihin massiivisiin ja kenties myös epäkaupallisiin haasteisiin, joihin voidaan viime ajoilta lukea melkein tarkalleen vuosi sitten Rso:n konsertissa kuultu Messiaenin Turangalîla-sinfonia tai Helsingin kaupunginorkesterin esittämä Gustav Mahlerin kahdeksas sinfonia vielä vuotta aiemmin.Messiaenin musiikista on vaikeaa kirjoittaa yksinkertaisesti tai yksiselitteisesti, mutta Jouni Kaipaisen teksti käsiohjelmassa oli ansiokas valaisevuudessaan ja viihdyttävyydessään. Säveltäjä oli poikkeuksellinen persoona, jonka maailmankatsomuksessa rakkaus, avaruus, luonto ja ihmisen kaipuu tuonpuoleiseen yhdistyivät saumattomasti. Hänen teoksensa rakentuvat esimerkiksi hindulaisten rytmien, lintujen tarkasti muistiin merkittyjen äänien ja säveltäjän kehittämien modaalisten asteikoiden perustalle. Kaikkea tätä ja muutakin sitoo yhteen horjumaton katolinen usko, mystiikan ja panteismin värittämänä. Messiaenin musiikki on yhtäältä ekstaattista ja visionääristä, toisaalta myös järjestelmällistä ja jyhkeää.
Radion sinfoniaorkesteri soitti herpaantumattomalla intensiteetillä Sakari Oramon johdolla. Esitystä varten pääkaupunkiseudun eri kuoroista yhdistetty laulajajoukko teki vaikutuksen sävelpuhtaudellaan ja yhtenäisyydellään ja oli saumaton osa jättikoneistoa, joka yhdessä toteutti Messiaenin fantastisen rikasta orkestraatiota ja väripalettia.
Kirkastumisessa on kaksi osaa, joiden rakenne on symmetrinen ”seitsemikkö”, pyhä luku. Kussakin on Matteuksen evankeliumin jakso ja sen kaksi meditaatiota, joita seuraa toinen evankeliumi ja uudet kaksi meditaatiota. Seitsemikön päättää massiivinen koraali. Teoksen alussa kerrotaan, kuinka Jeesus vei kolme opetuslapsistaan korkealle vuorelle, jossa ”hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo.” Suuria hyppyjä sisältävän yksiäänisen laulustemman ja putkikellojen rinnakkaiset liikkeet sähköistivät tunnelman heti. Viimeistään toisessa osassa valkeni, miten erilainen teos on parikymmentä vuotta varhaisempaan Turangalîlaan verrattuna, samantapaisesta muodosta huolimatta. Sävelkieli on pointillistisempaa ja jotenkin ankarampaa kuin maallisen rakkauden suloisuutta ylistävässä sinfoniassa. Vaikutelmaa lisää pianon, sellon, huilun, klarinetin ja kolmen lyömäsoittajan muodostama (seitsemän soittajan) solistiryhmä, joka soittaa enimmäkseen eläväistä, rytmisesti kompleksista tekstuuria. Mieleeni tuli Messiaenin oppilaan Pierre Boulezin ja muiden ankarampien modernistien sävelkieli, joka edellisellä tuli osaksi orgaanista kokonaisuutta. Suurin soolo-osuus on pianolla, ja Jouko Laivuori selvitti ornitologisen tehtävänsä erinomaisesti. Risto Poutasen sellosoolot olivat mehukkaita.
Viides osa ”Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi” vei kuitenkin ajatukseni Johannes Brahmsin Saksalaiseen requiemiin, jossa käytetään samaa tekstiä. Tyylien erilaisuudesta huolimatta molempien teoksien kauneus on ylitsepursuavaa. Messiaenin sydämellisimmässäkään musiikissa ei tonaliteetti silti ole kaikkea puoleensa vetävä magneetti, vaikka Kirkastuminen päättyykin juhlallisesti e-duuriin. Tekstuurissa on usein mukana sekä pieni että suuri terssi, jotka yhdessä synnyttävät ambivalentin duurimollisoinnun; tonaaliset värit ovat jumalallisen kokonaisuuden yksi ilmentymä. Kylmät väreet kulkivat pitkin selkääni toiseksi viimeisessä osassa ”Ilmestyi koko kolminaisuus”, jossa vahvastikin dissonoivan tekstuurin keskeltä ilmestyy yhä uudelleen samalla sekä jännitettä purkava että pakahduttava sointukulku a-duurista e-duuriin lisäseksteineen. Ehkä konsertissa kävijäkin kirkastui, ainakin mieleltään.