Kaikenlaiset juhlavuodet konserttiohjelmien suunnittelijan työkaluina ovat usein kyseenalaisia, mutta epäilyt hälvenevät, kun Olivier Messiaenin (1908-1992) syntymän satavuotisjuhlavuonna kuullaan niin paljon kertakaikkisen merkittävää musiikkia. Radion sinfoniaorkesterin ja Kirkko soikoon -festivaalin yhteisprojektina toteutettiin perjantaina Meidän herramme Jeesuksen Kristuksen kirkastuminen (1965-1969) ensi kertaa Suomessa. On ihailtavaa, että kapellimestarit ja orkesterit eivät epäröi tarttua näihin massiivisiin ja kenties myös epäkaupallisiin haasteisiin, joihin voidaan viime ajoilta lukea melkein tarkalleen vuosi sitten Rso:n konsertissa kuultu Messiaenin Turangalîla-sinfonia tai Helsingin kaupunginorkesterin esittämä Gustav Mahlerin kahdeksas sinfonia vielä vuotta aiemmin.Messiaenin musiikista on vaikeaa kirjoittaa yksinkertaisesti tai yksiselitteisesti, mutta Jouni Kaipaisen teksti käsiohjelmassa oli ansiokas valaisevuudessaan ja viihdyttävyydessään. Säveltäjä oli poikkeuksellinen persoona, jonka maailmankatsomuksessa rakkaus, avaruus, luonto ja ihmisen kaipuu tuonpuoleiseen yhdistyivät saumattomasti. Hänen teoksensa rakentuvat esimerkiksi hindulaisten rytmien, lintujen tarkasti muistiin merkittyjen äänien ja säveltäjän kehittämien modaalisten asteikoiden perustalle. Kaikkea tätä ja muutakin sitoo yhteen horjumaton katolinen usko, mystiikan ja panteismin värittämänä. Messiaenin musiikki on yhtäältä ekstaattista ja visionääristä, toisaalta myös järjestelmällistä ja jyhkeää.
Radion sinfoniaorkesteri soitti herpaantumattomalla intensiteetillä Sakari Oramon johdolla. Esitystä varten pääkaupunkiseudun eri kuoroista yhdistetty laulajajoukko teki vaikutuksen sävelpuhtaudellaan ja yhtenäisyydellään ja oli saumaton osa jättikoneistoa, joka yhdessä toteutti Messiaenin fantastisen rikasta orkestraatiota ja väripalettia.
Kirkastumisessa on kaksi osaa, joiden rakenne on symmetrinen ”seitsemikkö”, pyhä luku. Kussakin on Matteuksen evankeliumin jakso ja sen kaksi meditaatiota, joita seuraa toinen evankeliumi ja uudet kaksi meditaatiota. Seitsemikön päättää massiivinen koraali. Teoksen alussa kerrotaan, kuinka Jeesus vei kolme opetuslapsistaan korkealle vuorelle, jossa ”hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo.” Suuria hyppyjä sisältävän yksiäänisen laulustemman ja putkikellojen rinnakkaiset liikkeet sähköistivät tunnelman heti. Viimeistään toisessa osassa valkeni, miten erilainen teos on parikymmentä vuotta varhaisempaan Turangalîlaan verrattuna, samantapaisesta muodosta huolimatta. Sävelkieli on pointillistisempaa ja jotenkin ankarampaa kuin maallisen rakkauden suloisuutta ylistävässä sinfoniassa. Vaikutelmaa lisää pianon, sellon, huilun, klarinetin ja kolmen lyömäsoittajan muodostama (seitsemän soittajan) solistiryhmä, joka soittaa enimmäkseen eläväistä, rytmisesti kompleksista tekstuuria. Mieleeni tuli Messiaenin oppilaan Pierre Boulezin ja muiden ankarampien modernistien sävelkieli, joka edellisellä tuli osaksi orgaanista kokonaisuutta. Suurin soolo-osuus on pianolla, ja Jouko Laivuori selvitti ornitologisen tehtävänsä erinomaisesti. Risto Poutasen sellosoolot olivat mehukkaita.
Viides osa ”Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi” vei kuitenkin ajatukseni Johannes Brahmsin Saksalaiseen requiemiin, jossa käytetään samaa tekstiä. Tyylien erilaisuudesta huolimatta molempien teoksien kauneus on ylitsepursuavaa. Messiaenin sydämellisimmässäkään musiikissa ei tonaliteetti silti ole kaikkea puoleensa vetävä magneetti, vaikka Kirkastuminen päättyykin juhlallisesti e-duuriin. Tekstuurissa on usein mukana sekä pieni että suuri terssi, jotka yhdessä synnyttävät ambivalentin duurimollisoinnun; tonaaliset värit ovat jumalallisen kokonaisuuden yksi ilmentymä. Kylmät väreet kulkivat pitkin selkääni toiseksi viimeisessä osassa ”Ilmestyi koko kolminaisuus”, jossa vahvastikin dissonoivan tekstuurin keskeltä ilmestyy yhä uudelleen samalla sekä jännitettä purkava että pakahduttava sointukulku a-duurista e-duuriin lisäseksteineen. Ehkä konsertissa kävijäkin kirkastui, ainakin mieleltään.