Tulin juuri Viron tasavallan 90 vuotisjuhlakonsertista, jossa Eri Klas johti Tallinnan kamariorkesteria. Solisteina olivat Indrek Vau trumpetti, Silver Ainomäe, sello, Helen Lokuta, mezzosopraano ja Jaakko Kuusisto, viulu. Ohjelmassa olivat kantaesitykset Ülo Krigulilta ja Helena Tulvelta, sekä vanhempia teoksia Erkki Sven Tüürilta, Arvo Pärtiltä, sekä Jaan Räätsiltä. Konsertin alaotsikkona oli ”musiikkilahja musikaaliselta maalta.”
Konsertin avaus ei ollut kovin vahva; suomalainen juontaja (ystäväni kertoi hänen olevan näyttelijä) olisi voinut opetella tällaista tilaisuutta varten ääntämään teosten nimet oikein. Muutenkin hän olisi ulosanniltaan ja esiintymiseltään sopinut paremmin juontamaan esimerkiksi TV2:n viihdeohjelmia.
Helena Tulven viulukonsertto oli tilattu Viron tasavallan 90-vuotispäivän johdosta ja musiikkilahjaksi Suomen tasavallalle, joka on tukenut Viron itsenäisyyttä. Hieno teos ja hieno ele, millä Viro näyttää esimerkkiä musiikki-ihmeestä vouhkaavalle Suomelle. Toivottavasti suomalaiset ministerit, joista paikalla oli ainakin Paula Lehtomäki, tajusivat eleen merkityksen. Sen voi lukea myös niin, että Viro menee tulevaisuudessa Suomen ohi. Tulven teos nimittäin katsoo Suomen sijasta kohti keskieurooppaa ja tulevaisuutta. Pitkä matka on tultu Räätsistä, Pärtistä ja myös Tüürin sellokonsertosta.
Luulenpa, että jos Suomi nykyisellä kulttuuri-ilmapiirillään tekisi samankaltaisen valtiollisen eleen, saattaisi olla, että teos tilattaisiin sellaiselta, jonka musiikki katsoo 100 vuotta taaksepäin. Siinä voisi sitten mietiskellä, mikä tasavaltojen tilanne silloin oli ja mitä teos näin ollen viestisi.