Riccardo Muti & Orchestra Giovanile Luigi Cherubini, konsertti Olavinlinnassa 17.7.2016. Kuva Soila Puurtinen.
Suuret italialaiset maestrot rakastavat – ja omistavat linnoja Umberto Ecosta Riccardo Mutiin. Niinpä viimeksi mainittu koki ehkä olonsa kotoisaksi sunnuntaisessa konsertissaan Savonlinnan pihalla. Hän oli tuonut paikalle jo vuodesta 2004 johtamansa italialaisen nuoriso-orkesterin Orchestra Giovanile Luigi Cherubinin ja valinnut haastavan ohjelman eli puhdasta wieniläisklassismia sinfonian muodossa. Schubertin Keskeneräinen ja Beethovenin Viides kuuluvat tietenkin samalla jo romantiikkaan; tämä oli myös Mutin tulkinnan lähtökohta.
Ymmärtävätkö italialaiset sinfoniaa? Miksi he eivät ole säveltäneet niitä, poikkeuksena maansa rajojen ulkopuolella kuta kuinkin tuntematon, tosin hieno sinfonikko Giuseppe Martucci. Carl Dahlhausin mielestä Euroopan musiikissa on kaksi suurta perinnettä: saksalainen soitinmusiikki ja sinfonia sen kruununa – ja italialainen laulukulttuuri eli bel canto. Kun muu Eurooppa lähti 1700-luvulla ensiksimainitulle linjalle, jäi Italia kukoistavan vokaalitaiteensa ’vangiksi’. Vaikka vielä pitkälti 1800-luvun alkuun monet lähettivät nuoret säveltäjät oppiin Bolognaan, Leopold toimitti sinne Wolfganginsa ja venäläiset Glinkansa. Mutta Italiassa saatiin odottaa Luciano Beriota, joka uskalsi jälleen laittaa teoksensa otsakkeeksi Sinfonia.
Mutin nuoria soittajia – nimilistan mukaan kaikki italialaisia – oli miellyttävää kuulla. Tämä kuului kategoriaan ’piacevole’. He soittivat kurinalaisesti ja linjakkaasti. Näinhän ei ole aina ollut Italiassa. Kun Mendelssohn, Berlioz ja Ludvig Spohr vierailivat maassa aikanaan ja kuulivat italialaisia orkestereita, olivat he tyrmistyneitä: jokainen soittaja koristeli stemmaansa mielensä mukaan kuin se olisi ollut bel canton fiorituraa, jolloin lopputulos oli kaukana esitettävästä teoksesta. Mutta nämä nuoret soittajat olivat hyvin tottelevaisia ja Muti saattoi toteuttaa näkemyksensä heidän avulla.
Coriolanus-alkusoitto on samannimisen näytelmän päähenkilön luonnekuva, ristiriitainen, häilyvä Roomaa uhkaavien goottien päällikkö, joka sitten vaihtaa puolta. Laulava sivuaihe tuo esiin feminiinisen elementin. Muti korostaa lineaarista melodisuutta ja soinnin pehmeyttä. Savonlinnan akustiikka sai myös aikaan osaltaan, ettei kakkosjousien sähäkkä kuviointi kuulunut vastapainona keinuvalle ykkösviulujen aiheelle. Jo tässä teoksessa tuli esiin se Beethoven-tulkintojen ongelma, että eri teemat ja karaktäärit vaativat kukin oman temponsa. Tiedetään, että ainakin sonaattejaan soittaessaan pianolla Beethoven teki näin. Muti piti ankarasti kiinni perustemposta.
Coriolanusta seurasi Schubertin Keskeneräinen, josta yleisö teki vielä keskeneräisemmän alkamalla taputtaa jo ensi osan jälkeen. Mutille teos on suuren romanttisen sinfonian torso, mutta Schubert on traagisenakin aina gemütlich; se on perussääntö.
Odotukset keskittyivät Beethovenin Viidenteen. Ei voi lakata ihmettelemästä, miten vaatimattomista elementeistä koko sinfonia on rakennettu. Mutin tulkinta antoi monumentaalisuuden kasvaa niistä. Olin erityisen iloinen, että hän tulkitsi kuuluisan kohtaloaiheen oikein, siis ei triolina tá-ta-ta-taa, vaan kolmea kahdeksasosaa edeltävän tauon huomioiden hum-ta-ta-ta-taa. Muti säilytti oikean rytmisen profiilin kautta teoksen, mikä on olennaista, sillä puuttuvan nuotin tauko täytetään osan lopulla. Toisen osan ihana teema ilmaantui lukemattomin värein eri koloriiteissä. Adorno arvosteli Beethovenia sen sivutaitteen C-duuri käännöksestä ja fanfaareista jonain teennäisen ’pompöösinä’. Muti lievitti kohdan herooisuutta. Voiton finaali puhkesi edeltävästä aavemaisesta scherzosta, jota E.T.A. Hoffman aikoinaan nerokkaasti analysoi. Voiton finaalin C-duuripääaihe puhkesi lopulta esiin riemuiten, mutta linjakkaan melodisena; aidosti saksalaista olisi ollut painottaa jokaista sointua tahdissa 3 erikseen, sehr tüchtig – ja taas antaa vähän lisää aikaa. Tahtien 26-28 oboen, klarinetin, fagotin ja käyrätorvien syleilevä teema soitetaan eräissä tulkinnoissa kokonaan normaalin tempon ulkopuolella, se on jo seid umschlungen Millionen! Näin sen toteutti tiettävästi Hans von Bülow, suuri romanttinen Beethoven-tulkki (Felix Weingartnerin kertoman mukaan). Mutta ihailtavasti Muti piti orkesterinsa koossa sen tehoa loppua kohti huipentaen. Tosin koodan presto olikin hyvin kohtuullinen tempoltaan, mutta hyvä näin.
Riccardo Muti on luonnollisesti aikamme suuria kapellimestareita. Kuulin häntä ensi kerran New Yorkin Carnegie Hallissa Washingtonin sinfoniaorkesterin vierailujohtajana 1979. Konsertti alkoi juhlavasti Yhdysvaltain kansallishymnillä, koska paikalle saapui senaattoreita ja ministereitä. Myöhemmin minun piti tavata hänet Roomassa suurlähettiläämme Petri Tuomi-Nikulan illallisella Esa-Pekka Salosen vierailun kunniaksi, mutta Muti ei päässytkään tilaisuuteen. Nyt Savonlinnassa olivat paikalla maiden suurlähettiläät ja paljon muuta musiikkiväkeä. Konserttilippujen hinnat olivat korkeat alkaen 180 eurosta, vaikka kyseessä oli ”vain” nuoriso-orkesteri. Mutta innostunutta yleisöä oli runsaasti.
Muti kokee sinfoniat romanttisina, ilmaisevina, melodisina ja dramaattisina kokonaisuuksina.
— Eero Tarasti
Ravenna Festivalin vierailun päätöskonsertti su 17.7.2016 klo 19 Olavinlinna
Luigi Cherubini-orkesteri
Riccardo Muti, kapellimestari
Ludwig van Beethoven: Coriolan-alkusoitto, c-molli (op. 62)
Franz Schubert: Sinfonia nro 8, h-molli (D. 759) ”Keskeneräinen”
Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 5, c-molli (op. 67) ”Kohtalonsinfonia”