Amfion pro musica classica

TFO:n kevätkausi alkaa Strauss-ohjelmistolla

Johanna Rusanen. Kuva © Sakari Majantie

Johanna Rusanen. Kuva © Sakari Majantie

Turun filharmonisen orkesterin ylikapellimestari Leif Segerstam avaa viimeisen kevätkautensa komealla Richard Strauss -ohjelmistolla. Neljä viimeistä laulua -konsertissa 17.–18.1. kuullaan Konserttitalossa Straussin keskeisiä sävellyksiä. Ennen konsertteja järjestetään Varaslähtö Konserttitalon kahviossa klo 18. Torstain konsertti lähetetään lisäksi suorana verkosta osoitteessa tfo.fi/live.

Konsertin avaa Kuolema ja kirkastus, jonka jälkeen kotimaisten sopraanolaulajien kärkeen kuuluva Johanna Rusanen tulkitsee neljän laulun kokonaisuuden Vier letzte Lieder. Upeissa, ilmaisuvoimaisissa ja ajattoman kauniissa lauluissa kuolema hyväksytään rauhallisesti. Laulusarja kantaesitettiin vuonna 1950 säveltäjän kuoleman jälkeen, ja teos valloittaa yhä uusia yleisöjä ympäri maailmaa. Suureellinen orkesterinumero Don Juan johdattaa kuulijaa voimakkaasta energiasta melankoliaan. Illan kruunaa orkesterisarja Ruusuritari-oopperasta, joka on yksi maailman eniten esitetyimpiä oopperoita. Kuluvana vuonna on Straussin kuolemasta 70 vuotta.

Leif Segerstam on yksi Skandinavian monipuolisimmista säveltaiteilijoista – kapellimestari, säveltäjä, viulisti ja pianisti. Maailmankuulu Leif Segerstam on toiminut kapellimestarina ja ylikapellimestarina lukuisissa tunnetuissa oopperataloissa ja sinfoniaorkestereissa, kuten Tukholman Kuninkaallisessa oopperassa, Berliinin Deutsche Operissa ja Wienin Valtionoopperassa sekä Itävallan ja Tanskan radio-orkestereissa. Johtajavierailuja hän on tehnyt mm. Metropolitaniin, Covent Gardeniin ja La Scalaan. Segerstamin mittava sävellystuotanto sisältää muun muassa yli 310 sinfoniaa. Hänen vaikuttava ja näyttävä uransa on palkittu lukuisin tunnustuksin. Vuonna 2014 tasavallan presidentti myönsi Segerstamille professorin arvonimen.

Sopraano Johanna Rusanen on laulanut Suomen Kansallisoopperan ja Savonlinnan Oopperajuhlien lisäksi myös Berliinin Deutsche Operissa, Moskovan Bolshoi-oopperassa, Torinon Teatro Regiossa, Teatro Municipal de São Paulossa sekä Deutsche Oper am Rheinissa. Vuonna 2017 roolitöihin ovat kuuluneet muun muassa helmikuussa Louchen rooli Turun Logomossa maailmanensi-iltansa saaneessa Müller-Berghausin Die Kalewainen in Pochjola -oopperassa, kesäkuussa Ida Lankisen ja Kitty Linderin roolit Kantelisen Mannerheim-oopperassa Ilmajoen Musiikkijuhlilla sekä heinäkuussa Sallisen Kullervo-oopperan äidin rooli Savonlinnan Oopperajuhlilla. Johanna Rusanen palkittiin vuonna 2017 Grammylla Warner Classics -levy-yhtiön tuottamasta Penderecki conducts Penderecki -levytyksestä.


Åbo filharmoniska orkesters chefdirigent Leif Segerstam inleder sin sista vårsäsong med ett ståtligt Richard Strauss-program. Konserten Fyra sista sånger to och fr 17.–18.1  i Konserthuset bjuder på centrala verk av Strauss.

Konserten inleds med Död och förklaring, varefter sopranen Johanna Rusanen tolkar Vier letzte lieder, en samling med fyra sånger. Det storslagna orkesternumret Don Juan leder åhöraren från kraftfull energi till melankoli. Kronan på verket är orkestersviten ur operan Rosenkavaljeren, som är en av världens mest spelade operor. År 2019 har det gått 70 år sedan Strauss död.

Leif Segerstam är en av Skandinaviens mest mångsidiga tonkonstnärer – dirigent, kompositör, violinist och pianist. Den världsberömde Leif Segerstam har arbetat som dirigent och chefdirigent vid en mängd kända operahus och symfoniorkestrar, som Kungliga Operan i Stockholm, Deutsche Oper i Berlin och Statsoperan i Wien samt radio-orkestrarna i Österrike och Danmark. Han har gästdirigerat vid bl.a. Metropolitan, Covent Garden och La Scala. Till Segerstams omfattande kompositionsproduktion hör bl.a. över 310 symfonier. Hans imponerande karriär har gett honom flera priser. År 2014 tilldelades Segerstam titeln professor av republikens president.

Sopranen Johanna Rusanen har sjungit förutom Finlands Nationalopera och Operafestspelen i Nyslott även vid Deutsche Oper i Berlin, Bolsjoj-operan i Moskva, i Nyslotts operafestspels produktioner, vid Teatro Regio i Turin, Teatro Municipal de São Paulo samt Deutsche Oper am Rhein. Till hennes roller under år 2017 har hört bland annat rollen som Louchi i Müller-Berghaus opera Die Kalewainen in Pochjola, som uruppfördes i Logomo i Åbo i februari, rollerna som Ida Lankinen och Kitty Linder i Kantelinens opera Mannerheim vid musikfestspelen i Ilmajoki i juni samt rollen som modern i Sallinens opera Kullervo vid Nyslotts Operafestspel i juli. Johanna Rusanen fick en Grammy år 2017 för skivan Penderecki conducts Penderecki, som utgavs av skivbolaget Warner Classics.

Vastaa

Post Navigation