New York City Opera on joutunut painimaan tämän syksyn huomattavien ongelmien kanssa. Pääsalin remontin ja taloudellisten ongelmien vuoksi toteutetut budjettileikkaukset ja irtisanomiset poikivat nyt uuden, ei-toivotun käänteen. Gérard Mortier, belgian-flaamilainen impressaario, joka on tunnettu provosoivista ja ravistelevista produktioistaan Euroopassa, on irtisanonut sopimuksensa ryhtyä New York City Operan taiteelliseksi johtajaksi ensi kaudesta lähtien – syynä Mortierin mukaan on se, ettei oopperan johtokunta pystynyt pitämään kiinni lupaamastaan budjetista. Hänen ratkaisunsa jättää NY City Operan ilman taiteellista johtoa.

Mortierin mukaan johtokunta oli luvannut hänelle 60 miljoonan dollarin (noin 45 miljoonan euron) budjetin, mikä mainittiin myös sopimuksessa. Johtokunta oli kuitenkin valmis hyväksymään vain 36 miljoonan dollaria (n. 26m€), joka ei Mortierin mukaan riitä muuhun kuin oopperatalon kiinteisiin kustannuksiin, mikä olisi jättänyt hyvin vähän taiteellista liikkumavaraa.

”Sanoin heille, etten parhaalla tahdollanikaan pysty siihen”, Mortier sanoi New York Timesin mukaan. ”En voi lähteä johtamaan taloa, jonka vuosibudjetti on pienempi kuin Ranskan pienimmän oopperatalon.” Mortier toimii tällä hetkellä viimeistä vuottaan Pariisin kansallisoopperan johdossa, jonka vuosibudjetti on lähemmäs 300 miljoonaa dollaria (n. 225m€).

Lue alkuperäinen uutinen (Daniel J. Wakin/New York Times)

Marraskuun alku on tuonut Yhdysvaltoihin paitsi historiallisen presidentinvaalituloksen, myös huonoja uutisia kulttuuririntamalta. Rahoituskriisi on laskenut osakesalkkujen arvoja ja niinpä yksityiset lahjoitukset – jotka kattavat helposti yli puolet taidelaitosten budjeteista – ovat dramaattisesti laskeneet.

Pääsalin remontin ja taloudellisten vaikeuksien vuoksi suurimman osan kauttaan peruuttanut New York City Opera menetti tulevan pääjohtajansa, kun belgialainen Gérard Montier ilmoitti irtisanovansa sopimuksensa tuskastuneena liian pieneen toimintabudjettiin [lue lisää artikkelista ”Gérard Mortier ei suostukaan New York City Operan pääjohtajaksi”]. Vielä huonommin on käynyt Kalifornian Orange Countyn ainoalle oopperatalolle, Opera Pacificille, joka ilmoitti viime tiistaina lopettavansa toimintansa kokonaan rahoitusvaikeuksien vuoksi.

”Oopperaa täällä tukeneiden henkilöiden toiminta on ollut aivan erityislaatuista,” Opera Pacificin toimitusjohtaja Bob Jones sanoi hiljattain OCRegisterin haastattelussa. ”Heitä ei vain ole tarpeeksi. Eikä kourallisen ihmisiä voi olettaa rahoittavan kaikkien pääsylippuja. Koska 60 prosenttia todellisista kustannuksista katetaan lahjoitusvaroin, tarvitaan enemmän lahjoittajia. … Kun näitä ihmisiä ei ole tarpeeksi, ja hekin vähät ovat kokeneet talouden alamäen niinkin voimakkaasti kuin ovat, kaltaisemme heiveröiset organisaatiot nääntyvät; me emme jää ainoiksi.”

Hätähuutoja kuuluu myös orkesterien puolelta. Cincinnati Symphony Orchestra on joutunut vähentämään henkilökuntaansa. Myös Pasadenan orkesterit (Orchestras of Pasadena; Pasadena Symphony ja Pasadena Pops) ovat muun muassa joutuneet erottamaan kaksi johtohenkilöään ja peruuttamaan useita konsertteja, mutta aikovat taistella.

”Olemme haavoittuneita, mutta aiomme taistella loppuun asti”, Jean Horton, johtokunnan jäsen ja väliaikainen hallintojohtaja sanoi Los Angeles Timesin haastattelussa. ”Jokainen johtokuntamme jäsen tarttuu puhelimeen [ja ryhtyy varainhankintaan]. Meillä on nyt iso vaihde päällä.” Pasadenan orkesterit pyrkivätkin Hortonin mukaan vetoamaan yhteisönsä hyväntahtoisuuteen. ”Olemme olleet olemassa 81 vuotta ja olemme elimellinen osa yhteisöämme. Olemme yksi tärkeimmistä toimijoista koulujen musiikinopetuksessa, ja tarvitsemme apua tuon kaiken ylläpitämiseen.”

Vaikeat ajat kysyvätkin rohkeutta. Los Angelesin Timesin musiikkikriitikko Mark Swed peräänkuuluttaa luovuutta taidelaitosten johtamiseen:

”Pasadenan orkesterit ovat intohimoisesti mukana musiikkikasvatuksessa. Mutta organisaatio kaipaisi karismaattista johtajuutta, nyt orkesterit toimivat sen periaatteen varassa, että niillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kääntää kaikki huomionsa sijoitussalkkuihinsa. Se tie vie kohti tuhoa.

Taiteilijat ovat johtajiamme. Organisaatiot ovat olemassa heitä palvellakseen. Viisaimmat virkamiehet oppivat heiltä. Jos haluamme astua uuteen toivon aikakauteen, meidän täytyy pitää nämä asiat tärkeysjärjestyksessä.”

Lue alkuperäiset uutiset:

”It’s time for the arts to get creative — about money” (Mark Swed/Los Angeles Times)

”Why did Opera Pacific fail?” (Timothy Mangan/OCRegister)

”Pavillion helps CSO’s bottom line” (Janelle Gelfand/Cincinnati.com)

”Orchestras of Pasadena send out an SOS” (Mike Boehm/Los Angeles Times)

Amfionin uutinen ”Gérard Mortier ei suostukaan New York City Operan pääjohtajaksi”

Tänään sunnuntaina tulee kuluneeksi 70 vuotta Saksan niin sanotusta kristalliyöstä, josta alkoivat natsien juutalaisvainot. Kristalliyötä aiottiin Saksassa muistaa vain yhdellä virallisella tilaisuudella, mutta brittiläinen viulisti Daniel Hope päätti, että siitä on tehtävä uhrien muistoa ja kansalaisrohkeutta kunnioittava juhlapäivä.

Äskettäin suljetulla Tempelhofin lentokentällä Berliinissä järjestettävään konserttiin on lupautunut kymmeniä nimekkäitä saksalaistaiteilijoita, joiden ohjelmisto vaihtelee Bachista ja Beethovenista jazziin ja rockiin. Esiintyjien joukossa ovat muun muassa kristalliyöstä hengissä selvinnyt 83-vuotias pianisti Menahem Pressler, vastikään Suomessakin vieraillut bassobaritoni Thomas Quasthoff, nuorison suosima Polarkreis 18 -bändi ja big band -musiikin taitaja Max Raabe.

Lue alkuperäinen uutinen (YLE/Uutiset/Kulttuuri)

Yhdysvaltalainen kirjalliskriitikko ja esseisti Ron Rosenbaum suomii tuoreessa Slate-lehden kolumnissaan John Adamsin Doctor Atomic -oopperan librettoa tyhjänpäiväiseksi ja ala-arvoiseksi. Peter Sellarsin osin kirjoittama, osin kokoama libretto pohjautuu atomipommin kehittäjien päiväkirjoihin ja haastatteluihin sekä atomipommin kehittämiseen tähdänneen Manhattan-projektin johtajan J. Robert Oppenheimerin lempirunoilijoiden teksteihin. Rosenbaum vertaakin Adamsin oopperan vastaanottoa H.C. Andersenin Keisarin uusiin vaatteisiin: kukaan ei halua myöntää libreton olevan huono, koska pelkäävät tulevansa leimatuksi tyhmiksi.

”Kiehtovaa kyllä kolme New York Cityn parasta kriitikkoa välttelivät parhaansa mukaan kritisoimasta tekstiä. Toki libretto oli jonkinlainen verbaalinen kollaasi. Tarkoittaako se, että sisältöä tärkeämpää oli se, miltä sanat kuulostivat puhtaasti ääninä? Tämän kaltaisessa aihepiirissä sanojen moraalinen yhtenäisyys – tai sen puute – vaikuttaisi kelpo aiheelta arvioitavaksi. Ehkäpä epäyhtenäisesti kasaan riivitystä libretosta johtuen kriitikot kohdistivat huomionsa musiikkiin, jonka minäkin koin voimallisena; he eivät kuitenkaan vaikuttaneet olevan pätkän vertaan kiinnostuneita sanojen onttoudesta. Eikö teksti vaikuta siihen, miten oopperaa arvioidaan?

New York magazinessa kerrotaan, kuinka libretto sekoittaa atomifysiikan ammattislangia (”leaden lingo”) ja itseriittoista runoutta (”opaque poetry”), mutta jostain syystä se ei haittaa, koska musiikki ja lavasteet ovat niin hyviä. New York Timesin kriitikko ylistää suurella huolella suurin piirtein kaikkea oopperassa vältellen kuitenkin suoraan mainitsemasta librettoa. New Yorker myös välttelee aihetta sanoen, että ”puhtaasti äänellisenä kokemuksena Metin Atomic oli suuri voitto”. Puhe on siis soinnista, ei sanoista, kun kriitikko luonnehtii ”kallonhalkaisu”-duettoa ylelliseksi. Ja aina niin järkevä sekä luotettava Clive Barnes tuo ristiriidan parhaiten esiin kutsuessaan oopperaa hirvittävän hyväksi (”terrific”) myöntäen kuitenkin samalla libreton olevan tylsä (”dull”). ”Terrific” ja ”dull” eivät valitettavasti sovi yhteen. Aivan kuin kriitikot ajattelisivat, että vain musiikki merkitsee, tai halusivat niin pahoin ylistää oopperaa sen ”uskaliaan” ja syvällisen aiheen vuoksi, että löysivät tapoja olla ottamatta kantaa sen sanallisen sisällön tyhjyyteen. Eikö oopperan pitäisi kannustaa tekijöitään sanojen ja musiikin hedelmälliseen yhteiseloon, sen sijaan että toinen raahustaa kaukana toisen perässä? Ihmettelen, josko tämä verbaalisen keskinkertaisuuden hyväksyminen on kovinkin yleistä. Se on minusta hämmentävää.”

Lue alkuperäinen artikkeli (Ron Rosenbaum/Slate; englanniksi)

Lue New York magazinen arvio (Justin Davidson; englanniksi)

Lue New York Timesin arvio (Dennis Overbye; englanniksi)

Lue New Yorkerin arvio (Alex Ross; englanniksi)

Lue New York Postin arvio (Clive Barnes; englanniksi)