Amfion pro musica classica

Oopperan ja Baletin Stage24-videopalvelu rikkoo katsojaennätyksiään

Kansallisoopperan ja -baletin virtuaalinäyttämö Stage24 on saavuttanut valtavan suosion koronavirusepidemian aiheuttaman poikkeuksellisen kevään aikana. Kun esitystoiminta keskeytyi Oopperatalossa maaliskuussa, on Stage24-palvelussa julkaistu siitä lähtien esitystallenteita menneiltä vuosilta maanantaisin ja torstaisin klo 19. Alkuvuoden aikana Stage24:n tallennesivuja on ladattu lähes 500 000 kertaa, mikä on jopa kaksikymmenkertainen määrä vuoden takaiseen ajankohtaan verrattuna. Etenkin huhtikuussa tallennesivuja on ladattu keskimäärin jopa 10 000 kertaa päivässä.

Suosituin tallenne, Pieni merenneito -baletti, keräsi julkaisupäivänään lähes 60 000 sivulatausta. Huhtikuun loppuun mennessä Pienen merenneidon tallenteelle on kertynyt jo yli 120 000 latausta. Saman verran sivulatauksia on kerännyt myös Peppi Pitkätossu -baletin tallenne.

”Olemme iloisia, että yleisö on löytänyt Stage24-palvelumme ja olemme voineet palvella oopperan ja baletin ystäviä myös esitystoiminnan keskeydyttyä. Jatkamme Stage24-palvelua vahvasti myös palatessamme normaaliin toimintaan, sillä sen avulla palvelemme koko Suomea, avaamme ikkunan kansainväliselle yleisölle ja madallamme kynnystä tutustua ooppera- ja balettitaiteeseen”, viestintäjohtaja Liisa Riekki kertoo.

Toukokuun aikana Stage24-palvelussa julkaistaan seuraavat tallenteet:

– ma 4.5. Kesäyön unelma
– to 7.5. Nykytanssi-ilta: Jord & Pneuma
– ma 11.5. Thaïs
– to 14.5. Carmina Burana
– ma 18.5. Romeo ja Julia
– to 21.5. Giselle
– ma 25.5. Esa-Pekka Salonen 60 vuotta -konsertti
– to 28.5. Seitsemän veljestä

Kevään aikana julkaistut tallenteet ovat katsottavissa Stage24:ssä puolen vuoden ajan. Tällä hetkellä katsottavissa ovat mm. oopperat Don GiovanniReininkultaLa BohèmeLentävä hollantilainenToscaHulttion tieJääMtsenskin kihlakunnan Lady MacbethMadama Butterfly ja Höstsonaten–Syyssonaatti.

 

Vastaa

Post Navigation