Tämä aihe sisältää 20 vastaukset, 7 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi 
-
JulkaisijaViestit
-
13.10.2009, 10:35 #17975
Hesarissa on aiheesta jo hieman virinnyt keskustelua:
Tässä uutisessa mainitaan, että kyseiset säveltaiteilijat ovat antaneet lausunnon. Olisi kiinnostavaa nähdä kyseinen lausunto kokonaisuudessaan tai ainakin saada siitä hieman yksityiskohtaisempi tiivistelmä kuin tässä uutisessa (joka kuitenkin on otsikoitu ”mielipiteenä”).
13.10.2009, 11:20 #18615”Yliopiston hyvä johtaminen edellyttää, että hallituksen puheenjohtajan ja rehtorin henkilökemiat toimivat ja työnjako on selvä. Tämä vaatii puheenjohtajalta jämäkkyyttä niin rehtorin kuin hallituksen jäsenten suuntaan.
”Jos rehtorilla on näkemys, hallituksen on viisasta tukea häntä.”
Suomalaisen yritysmaailman tapaan myös musiikin piirit ovat pienet. Sibelius-Akatemian rehtori Gustav Djupsjöbacka ja Weymarn tuntevat hyvin toisensa.
Harva tietää, että Tom von Weymarnin suku vilisee muusikoita ja laulajia useassa polvessa. Hänen äitinsä Mirjam Paloheimo toimi Sibelius-Akatemiassa pianonsoiton opettajana. ”
””Rehtori on jatkossa kuin yrityksen toimitusjohtaja: Hän johtaa operatiivista toimintaa. Yliopiston hallitus nimittää ja tarvittaessa erottaa rehtorin. Hallitus ottaa kantaa yliopiston pitkän aikavälin strategiaan ja tekee merkittävät linjaukset esimerkiksi toiminnan rakenteesta ja oppilasmääristä”, Tom von Weymarn kuvaa. ”
13.10.2009, 12:02 #18616Lausunto (eli käytännössä Kimasen hakemusta tukeneiden tahojen lista), joka on julkinen dokumentti, on luettavissa kokonaisuudessaan Sibelius-Akatemian kirjaamossa (Töölönkatu 28, 2. krs).
14.10.2009, 10:05 #18617Silmiinpistävän VÄHÄN on virinnyt yhtään mitään, ainakaan sähköisissä viestimissä. Ehkä tärkein tapahtuukin maan alla…
14.10.2009, 10:55 #18618HS 14.10.09
”Olennaista ei nyt ole rehtorinvaali”, Gothóni korostaa.
”Pääasia on laaja huoli musiikkikasvatuksen nykytilasta. Sibelius-Akatemian taidemusiikin koulutus on lähtenyt syvään alamäkeen ja lasten musiikkikasvatuksessa klassinen musiikki on täysin marginaalista. Edelleen annetaan julkisuuteen kuva suomalaisesta musiikki-ihmeestä, joka tällä hetkellä tarkoittaa sitä, miten nopeasti alamäessä liu’utaan.”
14.10.2009, 11:29 #18619Kiitos linkistä,
mutta en pääse lukemaan artikkelia. Voisiko sen julkaista täällä Amfionissa?
ystävällisin terveisin
Elvi Breu14.10.2009, 16:29 #18620Osa Hesarin jutuista on vain digilehden tilaajien luettavissa, harmi kyllä. Tekijänoikeussyistä emme voi julkaista tätä tai mitään muutakaan artikkelia. Ylen uutisia sen sijaan voi lukea kuka tahansa.
15.10.2009, 8:06 #18621Sibelius-Akatemian hallituksen nuorin jäsen, kirkkomusiikkiosaston opiskelija on esittänyt mielipiteen että lausunnon antaneet ovat talon ulkopuolisia ihmisiä. Samasta suustako lienee lähtenyt se kriittinen ajatus, että lausunnossa ajetaan vain klassisen musiikin asiaa.
Entisenä Siban opiskelijana sanoisin seuraavaa:
Jos katsoo henkilölistaa pitäisi helposti voida havaita, että jokainen lausunnon antajista on tavalla tai toisella voimakkaasti vaikuttanut ja vaikuttaa Suomen musiikkielämässä, suhde Sibaan on ollut erittäin kiinteä ja eräillä (kuten edelliset rehtorit) hyvin vaikutusvaltainen. Ulkopuolisuus tarkoittaa tässä yhteydessä laajaa näkemystä, sekä sisäistä että ulkoista, myös kansainvälistä.Mielestäni tekstissä on sangen selvästi sanottu, että huoli koskee juuri klassisen musiikin asemaa. Sen koulutuksen alamäelle toivotaan loppua. Koululaisten musiikkikasvatus tuntuu olevan niin kuuma omena jottei sitä pidä kosketella. Djupsjöbackakaan ei vastaa sanallakaan mm. HS:ssä lausunnon kyseiseen kohtaan. Onko niin, että kysymyksillä loukataan herkkää hipiää, astutaan ministeriön varpaille ja väheksytään musiikkikasvatusosaston työtä?? Eli itse asia siirretään kansioon Suomalaisia Kiellettyjä Keskusteluaiheita. Kuitenkin on kysymys kokonaisesta sukupolvesta ennen seuraavaa muutosta…
16.10.2009, 5:26 #18622TV1:n aamutelevisiossa olivat tuo yllämainittu yli kolmekymmpinen opiskelijoiden edustaja, lausunnon allekirjoittanut Haapanen ja Sibiksen rehtori. Monet huippumuusikot ovat jääneet ilman tutkintoa ja siksi ovat ”pelkkiä nollia” opetushallinnon tilastoissa.
Rehtori korosti, että laitoksella on kaikesta huolimatta melkoiset vapaudet tutkintojen sisällön järjestämiseen. Mutta ilmeisesti rehtori on tanssinut byrokraattina byrokraattien musiikin tahdissa. Sääli, ettei rehtori vaihtunut. Ja arvata saattaa, että tuo ”opiskelijoiden edustaja” kannatti nykyisen rehtorin valintaa.
Rehtori ei millään tavon indikoinut ryhtyvänsä mihinkään muutoksiin…
17.10.2009, 10:33 #18623Ammattimuusikoiksi valmistuvilla lahjakkuuksilla ei valitettavasti ole aikaa opintopolitiikkaan ja niinpä ”yhteisiä asioita” edustamaan pyrkii henkilöitä, joiden mielipiteet eivät ole kotoisin omista, vaivalla hankituista taidoista ja ymmärryksestä.
Djupsjöbackako ryhtyisi muutoksiin? Alamäkihän vie mukavasti mennessään, ylämäkeen liikuttaessa tarvitaan energiaa… Eiköhän rehtorille maisterin paperit ja pop-yhtyeiden nimien tuntemus riitä todistukseksi sivistyneisyydestä, joka hänen mukaansa (HS) puuttuu aikaisempien aikojen taiteilijoilta:-)). Sivistyneistöstä käy myös se nuoriso, jolle ei ole edes annettu mahdollisuutta tutustua esim. Beethovenin, Sibeliuksen tai Saariahon maailmaan? Sillä missään ei näy uutisia siitä, että opetushallitus, musiikkikasvatusosasto ja Siban johto kävisivät kiireellisiä neuvotteluja lasten musiikkiopetuksen monipuolistamiseksi. Ja rehtori senkun vaikenee…
18.10.2009, 10:37 #18624Välillä tuntuu, että sinänsä tervetulleessa musiikkikasvatuskeskustelussa sivuutetaan hyvät ja toimivat asiat: esimerkkeinä voisi nostaa esiin Siban Laulubussi-projektin, Kansallisoopperan fantastiset koululaisoopperat ja Konserttikeskuksen toiminnan. Myös näihin soisi viestimien ja keskustelijoiden käyttävän energiaansa.
Onko soittajien taso laskenut vai noussut viime vuosikymmeninä? Ainakin orkesterimuusikot tuntuvat olevan jälkimmäistä mieltä, vaikkei koesoitoissa äänenjohtajapaikkoja aina pystytäkään täyttämään. Jos taso tosiaan on noussut, ei voida olettaa aina uusia, erinomaisia kotimaisia hakijoita, vaan Suomeen pitää houkutella myös kandidaatteja ulkomailta, kuten esimerkiksi Tampereella on tehty.
Gustav Djupsjöbacka mainitsee HS:n jutussa 14.10. Juilliardin antamat puutteelliset valmiudet toimia työelämässä. New York Times julkaisi loppuvuodesta 2004 puhuttelevan artikkelin kymmenen vuotta aiemmin ”Planet Juilliardista” valmistuneiden nykyisistä työkuvioista, jotka eivät useinkaan ole menneet suunnitelmien mukaan.
Ittai Shapira, yksi valmistuneista ja uran luomisessa onnistuneista toteaa: ”Todella hyvin soittaminen ei riitä. Tarvitaan myös visioita, sinnikkyyttä, intohimoa ja kykyä tarjota jotain ainutlaatuista.” Ja Djupsjöbacka: ”Joka vuosi Sibelius-Akatemiassa ei kasva Isokoskia ja Mattiloita.”
19.10.2009, 7:34 #18625Päätoimittaja vääntää realiteetit Sibelius-Akatemian nykytilanteeseen sopiviksi (laulubussit jne. ovat näpertelyä kun yleinen musiikkikasvatus lähes puuttuu ja korkeampi koulutus muistuttaa ekonomiopintoja). Tosiasia on se, että kansainvälinen instrumentalistien taso on tällä hetkellä niin huikea (esim. Kiinan, Japanin ja Korean tuhannet virtuoosit), että ilman todella suurta osaamista ei ole pienintäkään mahdollisuutta elättää itseänsä solistina tai voittaa merkittävimpiä kilpailuja, jotka edes pariksi vuodeksi takaisivat konsertteja. Sama koskee kamarimusiikkia, joka vaatii elämän mittaisen syventymisen musiikin saloihin. Jos opiskelu ei ole fokusoitunut musiikin ja musikaalisuuden polttopisteeseen, on se aiheuttanut frustraation myös maailman parhaana musiikkiyliopistona pidetyn Juilliard Schoolin ”tohtorioppilaissa” jotka ovat hakeutuneet toisiin työtehtäviin. Näemme, että paperit eivät ole toivottua työtä tuoneet.
Muistakaamme myös, että suomalaisen musiikki-ihmeen edustajista vain muutamalla on loppututkinnot. Miksi? Koska heillä ei ollut aikaa jäädä istumaan koulun penkille heikentämään omaa harjoitteluintoaan ja löytöretkeilyä siinä osassa muusikonkehitystään joka on itseohjautuvaa.
Opiskelussa olennaista on musikaalisuuden ilmeneminen persoonallisuuden kautta, ja valitettavan monet opiskelijat (eikä pelkästään opiskelijat) tunnistavat itsessään suomalaisen sananparren: ”sielussa soi, vaan ei saa konehesta ulos”. Shapiran lause suomennettuna: Loistavakaan soittaminen ei riitä, mutta se on edellytys visioiden, intohimon ja persoonallisen tarjonnan rehelliselle esiintulolle.Kärjistetysti: Sibassa opintostrategia väittää ettei hyvin soittamista/laulamista tarvitse kehittää sen vaatimalla energialla ja ajalla, koska ”monipuolisuus”, itsensä markkinointii, stailaus ym riittää ja mahdollistaa ”laaja-alaisen” työkentän. 2000-luvun alun tasa-aluepolitiikka on aiheuttanut rakenteellisia muutoksia mutta hallinnollisten ja taloudellisten mallien vaihtuminen ei ole kyennyt olennaisimpaan; rakentamaan positiivista kasvuympäristöä lahjakkuuden kehittämiselle.
Jos Siban johto katsoo, että erikoislahjakkuuksille ei voi antaa heille kuuluvia demokraattisia oikeuksia opiskella lahjojensa ja taitojensa vaatimalla tavalla, niin Suomi tarvitsee uuden Sibelius-Akatemian, musiikkiyliopistosta irtaantuneen.19.10.2009, 9:03 #18626(marginaalimuusikko:)
”Sibelius-Akatemian hallituksen nuorin jäsen, kirkkomusiikkiosaston opiskelija on esittänyt mielipiteen että lausunnon antaneet ovat talon ulkopuolisia ihmisiä.”Mielipide kuvaa osuvasti Sibelius-Akatemian hallinnolle tyypillistä häränpyllylogiikkaa.
Hallinnon laatima ”uudistusstrategia” pohjautuu kokonaisuudessaan – ulkoisin argumentein perusteltuun ja läpiajettuun – ulkoistamisen ideaan eli ”ympäröivään yhteiskuntaan integroitumiseen”. Strategian ”vahvimmat” perusteet ovat talon ulkopuolisia: ”muuttunut toimintaympäristö” ja ”kysynnän muuttuminen” eli ”painottuminen ’uuteen’ (= populaari-) musiikkiin”.
Sibelius-Akatemian hallinnollinen johto (tai sen enemmistö), ei edusta Sibelius-Akatemiaa ympäröivän yhteiskunnan suuntaan, vaan ympäröivää yhteiskuntaa Sibelius-Akatemian suuntaan. Talon ongelma ei ole taiteellinen, vaan hallinnollinen. Hallinto on pettänyt taiteilijansa. Luovuus-osaamis-opettamis-oppimiskysymyksestä on tehty johtamiskysymys ja sen myötä (sisäinen) osaamisympäristö on muutettu luovuuden ja työmotivaation tappavaksi vallankäyttöympäristöksi. Ja kun hallinnollisen vallan käyttäjät ovat ottaneet tehtäväkseen sisältö-, laatu- ja arvokysymyksiin puuttumisen ja niiden ohjailun, sääntelyn, määräilyn ja kontrolloimisen, klassiset muusikot – (erityisesti korkeimman huippuosaamisen edustajat ja puolustajat) – ovat lainsuojattoman asemassa, ja kaikki on päälaellaan.
Ratkaisuksi itse aiheuttamiinsa ongelmiin hallinto tarjoaa ”johtamisjärjestelmiin panostamista” ja ”hallinnon uudistamista”, joka käytännössä merkitsee lisää (harhaan)johtamista, lisää kontrollia, lisää määräyksiä, lisää sääntöjä, lisää byrokratiaa, lisää ongelmia…
Kun ansiokkaan ja mittavan uransa kautta sibelius-akatemialaisuuden ytimeen kuuluva, taidemusiikin suomalainen kärkijoukko nyt ilmaisee huolensa kehityksestä, lausunnon väheksymisperusteeksi riittää, että ”sen antaneet ovat talon ulkopuolisia ihmisiä”. (Tok tok!)
”Djupsjöbacka näkee keskustelussa ’ikivanhan vastakkainasettelun’.”
Mutta ei sitä, että ”vastakkainasettelun” aiheuttajia eivät ole asiansa takana seisovat taidemuusikot, vaan (heidät pettänyt) hallintoväki, media ja taidemusiikin alasajosta hyötyvät osapuolet; eikä sitä, että Bachin, Haydnin, Mozartin, Beethovenin, Schubertin, Brahmsin, Brucknerin…Sibeliuksen… ja lausunnon antajien saavutusten takana ei ole ”ikivanha vastakkainasettelu” eikä ”upouusi rinnakkainasettelu” vaan omistautuminen, – korkean ihanteen, taidon ja motivoituneisuuden perustalta kohoava – vapaus omistautua musiikilliselle luovuudelle ja luovalle muusikkoudelle.
Jos Juilliardin ”kylmänkovat ammattilaiset” todellakin ovat opettaneet taidemuusikoille ”elämän realiteetteja” asenteella ”tämä on bisnestä lapsikulta”, ei ole ihme, että maa on konkurssissa ja vetää muun maailman mukanaan.
Siitä, kuinka luovuudelta ja ilmaisunvapaudelta hallinnoidaan olemassaolon oikeus ja elinmahdollisuudet, olemme saaneet hirtehisen havainnollisia esimerkkejä Amfionin sivuillakin.
19.10.2009, 14:38 #18627Kerettiläinen kysymys: miksi muusikon pitäisi ylipäätään pyrkiä elättämään itsensä solistina tai voittaa merkittäviä kilpailuja?
Yksi esimerkki marginaalimuusikon mainitsemista virtuooseista – vaikkakin venäläinen – lienee viime viikolla HKO:n solistina vieraillut Vadim Repin, kaikkien aikojen nuorin Queen Elisabeth -kilpailun voittaja. En ole ainoa, jonka mielestä Repinin Brahms kuulosti ontolta ja paikoin jopa hutiloidulta. Kaikilla on huonot päivänsä, totta kai. Mutta mielestäni on suhtauduttava kriittisesti kilpailuihin, kansainvälisten tähtien lennättämiseen suomalaisten sinfoniaorkesterien solisteiksi ja pidettävä myös muunlaisen ohjelmiston tai yleisön parissa työskentelevien toimijoiden puolta.
Musiikkiyliopistokaan ei voi tätä sivuuttaa. En usko, että yllä mainittu ”positiivinen kasvuympäristö lahjakkuuden kehittämiselle” syntyy pääaineeseen keskittymisellä. Yksi opintoympäristössä koetuista ongelmista on kohtuuton kilpailumentaliteetti, johon voisi auttaa yhteisöllisempi, avoimempi asenne musisoimiseen. Esimerkiksi orkesteriperiodeissa, joihin ei aina olla valmistauduttu riittävällä keskittyneisyydellä. Tämän sivuaineen hyödyllisyydestä ei kuitenkaan liene erimielisyyttä.
Tässä pari poimintaa Siban strategiasta: tavoitteena on
– kannustaa sekä perinteen säilyttämiseen että uudistumiseen, uteliaisuuteen ja riskinottoon
– kasvattaa suvaitsevaisuutta ja kunnioitusta erilaisia tavoitteita ja ilmaisukeinoja kohtaanEn tietenkään ole eri mieltä siitä, että muusikon tärkein työväline on pitkälle kehittynyt soitto- tai laulutaito. Mutta missä vaiheessa taidot opitaan? Kaija Saariaho sanoi sen kriittisessä puheenvuorossaan mielestäni hyvin: ”Tärkeintä on löytää oma työmetodi, kuinka motivoida itsensä tekemään työtä koko elämä eväillä, jotka saa muutaman vuoden koulutuksessa.”
Ps. Juilliard-artikkelin haastatellut olivat perustutkinto-opiskelijoita. Tohtoriopinnoilla Yhdysvalloissa on toinen funktio kuin täällä: opetusvirkaa havittelevalla on käytännössä oltava jatkotutkinto.
19.10.2009, 17:20 #18628”Kerettiläinen kysymys: miksi muusikon pitäisi ylipäätään pyrkiä elättämään itsensä solistina tai voittaa merkittäviä kilpailuja?”
En myöskään kannata urheilukilpailuja musiikissa. Ollaan siitä samaa mieltä ja lähtekäämme muuttamaan maailmaa; ei enää suuria otsikoita, ei valtavia palkintoja ja palkkioita, ei ylenpalttista ihailua tai monumenttien rakentelua olympialaisten sankareille, formulaykkösille, liigamestareille, missmaailmoille mutta ei myöskään kenellekään niistä oman typeryytemme kautta rakentuneille alansa tähtiolennoille, jotka osaavat jotakin peremmin kuin me itse! Olisipa perin tasa-arvoista kun 100 merkittävintä orkesteria alkaisi demokraattisesti kierrätyttää musiikin tohtoreita konserttiensa solisteina. Vai pitäisikö peräti solistikonserttojen soittaminen lakkauttaa? Tai ehkä kieltää soittamasta menestyksekkäämmin kuin naapuri?
Siban strategiasta: Pyörä on taas keksitty! Musiikin satojen vuosien historia on viime vuosisadalle asti kulkenut kyseisten perushyveiden saatossa kunnes esim. sarjallisuus alkoi rajata suvaitsevaisuutta ja vaatia taiteelle Taiteen Jalustaa inhimillisestä irtaantuneena. Mm. näillä sivuilla korkeasti kunnioitettu Boulez on tehokkaasti vienyt läpi oman suvaitsemattomuutensa – paitsi silloin kun siirtyi ”solistin” asemaan johtamaan ”halveksimaansa” oopperaa ja vielä Wagneria! Suvaitsevaisuus tuli vauhdilla takaisin muuttuessaan tuottavaksi hyveeksi.
Eiköhän pidetä perusasiat terveellisessä järjestyksessä: lääkärin ei sallita lääkäröidä ennen alansa hallintaa, vaikka olisi kuinka mukava ihminen. Tuomari ei voi tuomita ennen kuin tuntee yhteiset säännöstöt, vaikka olisi kuinka kuuliainen kansalainen. Muusikko ei kyvyittä kykene kuivin pöksyin lähestymään Beethovenia vaikka kuinka kunnioittaisi kaikkia tasavertaisuuteen tähtääviä tavoitteita. Myös tämän itsestäänselvyyden soisi kuuluvan Siban strategiaan, osaaminen kunniaan ja anteeksi – luonnolliseksi velvollisuudeksi.
Kuulen Saariahon lauseessa enemmän: ”Kuinka pystyä tekemään koko elämän ajan työtä niillä vähillä eväillä, joita lyhyt koulutus antaa, jollei tukena ole jo tavalla tai toisella kasvanut lahjakkuuden voimavara, terve ja luova persoonallisuus, soittajalla psykofyysisyys”. Siis missä vaiheessa taidot opitaan, kysyt. Arthur Rubinstein huudahtii äidille, joka kysyi milloin hänen 5-vuotiaan lapsensa musiikikasvatus pitäisi alkaa: ”Hyvä rouva, olette menettäneet jo 5 parasta vuotta!” Jatkokoulutuksessa taitojen oppiminen lienee liian myöhäistä…
-
JulkaisijaViestit
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.