Väriä syksyyn Kansallisoopperan koululaisprojektista

Kansallisoopperan Alminsalissa kantaesitetään ylihuomenna Atso Almilan säveltämä koululaisooppera Auringonkukat, joka kertoo taidemaalari Vincent van Goghin elämästä. Sen esittävät 50 espoolaista 5.–6.-luokkalaista Tuomarilan koulusta sekä ammattilaislaulajat Tero Harjunniemi, Olli Tuovinen ja Anu Hostikka. Orkesterina ja musiikin johtajana toimii pianisti Kari Hänninen. Syys- ja kevätlukukauden aikana uutuusoopperaa esittää myös 18 muuta koulua eri puolilla Suomea.

Kansallisooppera on tehnyt arvokasta yleisökasvatustyötä tuottamalla koululaisoopperoita jo lähes 10 vuoden ajan. Aiemmin tuotettujen Herman Rechbergerin Noitasapatin sekä Markus Fageruddin Kerjäläisten ja Sotajoulukuun esityksissä on ollut mukana jo 7600 koululaista.

Koululaisoopperan valmisteluvaiheessa ryhmä oppilaita perehtyy opettajan johdolla teoksen musiikkiin ja aiheeseen, ja muusikot käyvät koululla osallistumassa työskentelyyn. Esityspäivän aikana ooppera harjoitellaan muusikkojen johdolla valmiiksi ja esitetään vanhemmille ja koulutovereille.

Tärkeä osa koululaisoopperan valmistelua on kokonaisvaltainen perehtyminen aihepiiriin eri oppiaineiden kautta. Auringonkukkien valmisteluvaiheessa on tutustuttu taidehistorian lisäksi muun muassa värien maailmaan (kuvaamataito), valoon ja aurinkoon (luonnontieteet) sekä oopperan tapahtuma- aikaan (historia),  mielenterveyden vaalimiseen liittyviä teemoja unohtamatta.

Kommentit
  1. paatoimittaja
    Pääkäyttäjä

    Verorahat eivät tosiaankaan mene pelkästään eliitin oopperailoihin: Kansallisooppera aloittaa tässä kuussa konserttivierailut vanhusten ja pitkäaikaissairaiden hoitolaitoksiin. Syksyn aikana musiikkia kuullaan yhteensä kymmenessä hoitolaitoksessa Espoossa ja Vantaalla.

    Puolituntisissa konserteissa esiintyy Oopperan kuoron laulajia ja pianisti Jussi Miilunpalo. Ohjelmassa on yksinlauluja ja duettoja, kevyttä klassista ja viihteellisempää ohjelmistoa.

    Ensi keväänä vierailuja hoitolaitoksiin tekevät myös Kansallisbaletin tanssijat.

    Lähetetty 13.10.2009 16:05 #
  2. paatoimittaja
    Pääkäyttäjä

    Myös lapsille ja yli 5-vuotiaille lapsenmielisille suunnattu Kansallisoopperan suosittu produktio Pappa Bach kiertää Suomea ja vierailee marraskuussa Pieksämäellä ja Kuopiossa. Hilpeän barokkiseikkailun on nähnyt jo lähes 6000 katsojaa, ja sen esittävät Eric-Olof Söderström, bassobaritoni Hannu Forsberg ja Helsingin kamarikuoron 12 laulajaa.

    Lähetetty 27.10.2009 17:15 #

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautumisen jälkeen.

 


Yhteistyössä
Helsingin yliopisto: musiikkitiede ja musiikkiseuraNaantalin musiikkijuhlatPro Musica SäätiöSavonlinnan MusiikkiakatemiaWihurin rahasto