Amfion pro musica classica

Kehitysvammaisilta säveltäjiltä kahdeksan kantaesitystä Kansallisoopperassa

Vuodesta 2011 käynnissä ollut Kuule, minä sävellän! -hanke on johdattanut Suomessa jo yli sata lasta, nuorta ja aikuista säveltämisen pariin. Kevään 2018 aikana kahdeksan kehitysvammaista nuorta ja aikuista on säveltänyt omia teoksia ja ne kuullaan ainutlaatuisessa, maksuttomassa konsertissa Kansallisoopperan päälämpiössä 9. toukokuuta klo 15.

Kuule, minä sävellän! -hankkeessa keskeisenä filosofiana on toteuttaa jokaisen musiikillinen visio sellaisenaan. Säveltäjiltä ei edellytetä aiempaa musiikillista osaamista. Ohjaajat auttavat kirjoittamaan sävellykset nuoteille, joista teokset tulkitsee Kuule Ensemble. Kokoonpanossa on mukana Helsingin kaupunginorkesterin, Radion sinfoniaorkesterin, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian sekä Suomen kansallisoopperan ja -baletin muusikoita.

Tuotannossa on joka vuosi uusi näkökulma ja uusi kohderyhmä. Vuonna 2016 nähtiin ensi kertaa kokonainen ooppera, jonka sävelsi yhteisvoimin 14 suomalais- ja yhdysvaltalaisnuorta. Vuonna 2018 säveltäjinä on kahdeksan kehitysvammaista nuorta ja aikuista, ja yhteistyökumppanina projektissa toimii Musiikin erityispalvelukeskus Resonaari. Sävellysprosessia ovat ohjanneet Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen opiskelijat Vuokko ViljanenSaara PitkänenMaija SihvolaMinna Koivukoski ja Erla Pulli säveltäjä Dante Thelestamin, näyttelijä Elina Stirkkisen ja musiikkikasvatuksen lehtori Riitta Tikkasen johdolla.

Kuule, minä sävellän! on Helsingin kaupunginorkesterin, Musiikkitalon, Radion sinfoniaorkesterin, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian, Suomen kansallisoopperan ja -baletin sekä New Yorkin filharmonisen orkesterin vuonna 2011 käynnistämä yhteistyöprojekti, johon on tähän mennessä osallistunut yli sata lasta ja nuorta. Kuule, minä sävellän! -hanketta ovat tukeneet Alfred Kordelinin ja Paulon säätiöt.

Vastaa

Post Navigation