Amfion pro musica classica

Arvio: Hillborg loisti Musiikkitalon akustiikassa

David Zinman, kuva Sony/Ketterer

Rokahtava Mahler-veteraani David Zinman seilasi säveltäjän kuudennen sinfonian uhmakkaissa sävyissä kuin taitava kameramies muovaten teoksen hurmehoureisiin kerronnallista selkeyttä. Eri elementtien väliset yhteydet, siirtymät ja efektit otettiin esiin kuin filmin kuvakulmavaihdokset.

Jännittävä leikkaus tapahtui jo siinä, että vastoin odotuksia suvantomainen andante sijoitettiin heti ensiosan perään. Tällöin raukean raskaasti soitettu scherzo muodosti vinkeän, hauskalla tavalla läkähdyttävän esipuheen finaalin hurjalle matkalle: se keinahteli kohtalokkaasti kuin wiener-valsseja hyräilevä humalainen, joka on tietämätön häntä odottavista vastoinkäymisistä. Finaalissa oli toiminnallista liukkautta ja erikoistehosteiden sähinää – eeppisiä kohtalonpaukauksia kuultiin Mahlerin (toisen) näkemyksen mukaisesti vain kaksi, pitkävartisella nuijalla suoraan lattiaan iskettyinä.

Miellyttävintä oli seurata sinfonian volyymiltään maltillisempia taitteita, joissa saavutettiin kauhuelokuvamaisen hiippaileva tunnelma. Vähäeleisesti ja pehmoisesti johtanut Zinman ei näyttänyt niinkään pyrkivän isoihin jatkuimoihin vaan toisiinsa limittyvien hetkien väliseen mikrodynamiikkan. Sointikin hahmottui shokeeravina läiskinä laajojen mattojen sijaan. Yläparven sivustalle sointikuva tosin hahmottui hieman arkisena jousien loisteen leikkaantuessa. Toisaalta tulkinta tuntui muutenkin painottavan graafista dramaturgisuutta sointiherkuttelun tai melodisen estottomuuden sijaan.

Sen sijaan konsertin alkupalana soitettu Anders Hillborgin (s. 1954) Cold Heat sykki parvellekin huumaavalla intensiteetillä. Esitys tuntui todistavan, että Musiikkitalon akustiikka on omiaan nimenomaan nykymusiikille. Viiltävän kimakat tehosteet ja toisiaan leikkaavat eritekstuuriset sointipinnat tiivistyivät kutkuttavaksi, energiseksi ääniteltaksi. Zinman johti hänelle omistetun, Suomessa ensi kertaa kuullun teoksen loistokkaasti. Hillborgin kädenjäljen sujuvuus ihastuttaa kihisevissä ja kohisevissa, taitavasti käsitellyissä äänimassoissa, josta hahmottui jylhiä pohjoisia maisemia. Mukaansatempaavaan teokseen heittäytyi kuin sähäkästi leikattuun taide-elokuvaan.

Vastaa

Post Navigation