Amfion pro musica classica

Category Archives: Artikkelit

Britten Sinfonia niittää mainetta

Kuva: Sussie Ahlburg

The Guardianin Charlotte Higgins liittyy kamariorkesteri Britten Sinfoniaa ylistävien äänien joukkoon. Kyseessä on vuonna 1992 perustettu projektiluonteisesti työskentelevä kollektiivi, jossa vajaan parinkymmenen äänenjohtajan joukko kokoaa tarvittavat soittajat noin seitsemäänkymmeneen vuotuiseen konserttiin.

Omintakeisinta Britten Sinfonian toimintatavassa on se, ettei yhtä taiteellista johtajaa tai ylikapellimestaria ole, vaan soittajat päättävät kuraattorina toimivan toimitusjohtajan kanssa teos- ja solistivalinnoista yhdessä. Repertuaari on kirjava: kuluvalla kaudella esimerkiksi barokkiguru Christopher Hogwood, uuteen musiikkiin erikoistunut pianisti Pierre-Laurent Aimard ja Pekka Kuusisto vierailevat solisteina. Pianisti Imogen Cooperin kanssa Sinfonia esittää kaikki Beethovenin pianokonsertot. He kaikki myös johtavat orkesteria.

Yhtye pitää varsinaisia konserttisarjoja Lontoon South Bank Centren lisäksi Cambridgessa ja Norwichissa Itä-Englannissa. Suuren suosion ovat saaneet myös lounasajan konsertit, joissa keskeistä kamarimusiikkirepertuaaria yhdistetään vaativiin nykymusiikkiteoksiin. Nämä konsertit esitetään aina viidesti eri kaupungeissa, Puolan Krakova mukaan lukien. Ohjelmoinnin innovatiivisuutta ei käy kiistäminen, vai mitä sanotte tästä?

Charlotte Higgins kiittelee orkesteria hyvästä konseptista, joka sallii yksittäisille soittajille paljon luovuutta ja painottaa yleisön kokemuksen laadukkuutta. Toinen fani, blogisti Bob Shingleton lisää tähän korkean taiteellisen tason ja ylistää rohkeutta perustaa eklektiseen repertuaariin keskittyvä oma levymerkki aikana, jolloin monet suuremmat merkit päinvastoin pyrkivät minimoimaan julkaisujen riskejä.

Suomessa Tapiola Sinfonietta soittaa usein ilman kapellimestaria, ja orkesterin taiteellisista linjauksista vastaa intendentin ja kahden muusikon kolmikko. Tulokset ovat olleet vakuuttavia.

Mielipide: Sariola, Isopuro, Ratatouille ja kriitikon vastuu

Kriitikko Anton Ego. Kuva: Pixar.

”Monin tavoin meidän kriitikkojen työ on helppoa. Emme juurikaan pistä itseämme peliin, mutta silti nautimme siitä, että olemme niiden yläpuolella, jotka asettavat työnsä ja itsensä meidän tuomittavaksemme. Negatiivinen kritiikki vetää meitä puoleensa, sitä on hauska kirjoittaa ja lukea.” Tämä sitaatti Ego-kriitikon monologista elokuvasta Ratatouille tuli mieleen, kun luki Jukka Isopuron arvostelua Raimo Sariolan ja Risto Laurialan konsertista. Jälleen kerran oli pakko pysähtyä miettimään musiikkikritiikin olemusta ja tehtävää.

Kritiikin olemassaolon oikeutus on lukemattomia kertoja asetettu kyseenalaiseksi. Miksi kirjoittaa menneestä tapahtumasta, konserttiyleisö on joka tapauksessa muodostanut oman mielipiteensä kuulemastaan. Teatteriarvostelun perusteella lukija voi sentään päättää, meneekö katsomaan esitystä vai ei. On kuitenkin tosiasia, että ilman kritiikkejä musiikkielämän tapahtumat jäisivät vain niitä aktiivisesti seuraavien tietoisuuteen ja tämä heikentäisi taidemusiikin asemaa. Kritiikkinä julkaistun kirjoituksen voi kuitenkin edellyttää eroavan perusteiltaan pelkästä mielipidekirjoittelusta.

Edellisen kerran musiikkikritiikistä keskusteltiin, kun Karita Mattila loukkaantui Helsingin ja Turun sanomissa olleista arvosteluista. Tuolloin ihmetystä herätti kansainvälisen tähden reaktio pikkuasiaan, jolla ei ole mitään vaikutusta hänen uraansa. Kriitikot puolestaan nousivat puolustamaan oikeuksiaan kysymällä, katsooko Mattila saavuttaneensa aseman, jossa hän on kaiken kritiikin yläpuolella.

Mattila loukkaantui melko myönteisestä arviosta, Sariolan osalle tuli perusteeton julkinen teloitus. Ketä tällainen tyyli palvelee? Eikö kriitikko voisi osaltaan viedä suomalaista musiikkielämää eteenpäin? Rehellisesti toteutetut konsertit, jotka täyttävät paikkansa, ansaitsevat rakentavan kritiikin. Mitä hyvää Isopuron arvostelusta koitui konserttielämälle tai ylipäätään kenellekään?

Joudun työni puolesta pohtimaan paljon palautteen antamiseen ja vastaanottamiseen liittyviä kysymyksiä sekä sitä, kuinka valmistaa opiskelijat kohtaamaan kritiikkiä. Lavalla muusikko asettaa itsensä monin tavoin alttiiksi. Harvassa ammatissa virheet tehdään suuren ihmisjoukon edessä ja pahimmassa tapauksessa niistä saa lukea seuraavan päivän lehdistä. Professori Sari Lindblom-Ylänne ohjeistaa palautteen antajia kirjoittamalla mm.: ”Anna kriittinen palaute kunnioittavasti”. Ainakaan tämä ehto ei Isopuron arvostelussa toteutunut.

Sariola on ammattilainen, soitti huolellisesti valitun mielenkiintoisen ohjelman hyvin eikä tarvitse puolustuspuheita, mutta on vaikea olla ajattelematta asiaa toiseltakin kannalta. Kokeneetkaan ammattilaiset eivät ole psyykkisesti sen helpommassa asemassa kuin uraansa aloittelevat taiteilijat. On suuri henkilökohtainen satsaus valmistaa tällainen ohjelma kokopäiväisen opetustyön ohessa ja palata vuosien tauon jälkeen konserttilavoille. Millä oikeutuksella tämä hieno saavutus tyrmätään ilman minkäänlaista kunnioitusta toista ihmistä kohtaan?

On vaikeaa antaa rakentavaa kritiikkiä, positiiviseksi tarkoitettu arviointi tahtoo jäädä ympäripyöreäksi hymistelyksi, jonka asiasisältö on mitäänsanomaton. Opiskelijoita lainatakseni: miksi hyviä asioita ei voi eritellä samalla tavalla kuin huonoja, miksi ne usein kuitataan vain ylimalkaisella huomautuksella, kun negatiiviset puolet käsitellään yksityiskohtaisesti. Hyvä, rakentava kritiikki on mielenkiintoista luettavaa, se antaa lukijalle pohdittavaa, näkökulmia ja auttaa oivaltamaan jotain uutta. Vai onko asia loppujen lopuksi siten kuin Ratatouillen Ego asian ilmaisee: ”Mutta katkera totuus, joka meidän kriitikoiden täytyy kohdata on, että keskinkertaisinkin roska on todennäköisesti arvokkaampaa ja mielekkäämpää kuin meidän kritiikkimme.” Konserttejakin kuuntelemalla oppii aina enemmän kuin niistä lukemalla.

FT Päivi Arjas

(Lisää musiikkikriitiikistä täältä.)

Nikolaus Harnoncourtin yllättävä suosikkikappale

Nikolaus Harnoncourt

Sellistinä Wienin sinfonikoissa vuonna 1952 uransa aloittanut kreivi Nikolaus de la Fontaine und d’Harnoncourt-Unverzagt on sittemmin tullut tunnetuksi työstään kapellimestarina – aluksi periodisoitinten maailmassa, nyttemmin myös esimerkiksi Anton Brucknerin ja Alban Bergin musiikin parissa.

Guardian-lehden haastattelussa viime kuussa 80 vuotta täyttänyt Harnoncourt tekee yllättävän paljastuksen: monet muusikot herättäneen Puhuvan musiikin kirjoittaja mainitsee yhdeksi suosikkiteoksistaan George Gershwinin ”amerikkalaisen kansanoopperan” Porgy and Bess. Kapellimestari kertoo tutustuneensa vuonna 1935 ensiesitettyyn sävellykseen aivan tuoreeltaan jo viisivuotiaana, ennen kuin oli kuullut Mozartin tai Bachin musiikkia.

Concentus Musicus Wien -yhtyeen vaimonsa, viulisti Alice Hoffeinerin kanssa perustanut Harnoncourt on määrätietoisesti pyrkinyt pois ”vanhan musiikin” tekijän roolista: hän johtaa nykyään etupäässä moderneilla soittimilla soittavia, maailman tunnetuimpia kamari- ja sinfoniaorkestereita, ja on ottanut repertuaariinsa barokin, klassismin ja romantiikan ajan painokkaimman musiikin lisäksi myös esimerkiksi periwieniläistä operettia. ”Haluan johtamieni muusikoiden soittavan niin kuin eivät olisi koskaan kuulleetkaan työn alla olevaa teosta.”

Niille, jotka pohtivat tämän itävaltalaisen aristokraatin mahdollisuuksia päästä sisään Gershwinin afroamerikkalaiseen perinteeseen, hän muistuttaa Mstislav Rostropovitsin kohdanneen samanlaisia vaikeuksia Lepakon kanssa Wienissä ja vastanneen epäilijöille: ”Minä joudun jatkuvasti kuuntelemaan teidän tulkintojanne Tsaikovskista, joten nyt saatte luvan soittaa Lepakon minun tavallani.

Maistiaisen Porgy and Bessin toisesta näytöksestä saa täältä.

Chopin vai Schubert?

”Kerroin Mitsuko Uchidalle, että minulla saattaa joskus olla vaikeuksia valita Chopinin ja Schubertin välillä. Myrsky, joka kohosi hänen kasvoilleen olisi sulkenut lentokentät useiksi päiviksi”, kirjoittaa pianisti Jeremy Denk, jonka Read More →

Musiikin tulevaisuus Lebrechtin mukaan

Brittiläinen toimittaja, kirjailija ja taidekriittinen ajattelija Norman Lebrecht on vuosien varrella herättänyt keskustelua muun muassa teoksillaan Maestro Myth (kapellimestarien ammattikunnan synnystä ja nykyisestä tilasta) ja When the Read More →