Amfion pro musica classica

Author Archives: Juho Laitinen

Seuraa Van Cliburn -kilpailua

Maailman suurimpiin pianomittelöihin kuuluva Van Cliburn -kilpailu on käynnissä Fort Worthissa Texasissa 7. kesäkuuta asti. Aiemmissa kilpailuissa on palkittu muun muassa Radu Lupu, Alexander Toradze ja Barry Douglas.

Tänä vuonna finaaliin on selvinnyt kuusi pianistia, joista parhaaksi valittu voittaa muun muassa 20 000 dollaria, kansainvälisen kiertueen sekä agentuurin palvelut kolmen vuoden ajaksi ja levytyksen Harmonia mundi -merkille. Lohdutuspalkintoina finaalin kakkonen ja kolmonen saavat myöskin 20 000 dollaria, sijat 4.–6. kymppitonnin.

Kilpailua voi katsoa ja kuunnella netissä täällä. Myös harjoitukset välitetään verkossa: fantastisen pianonsoiton lisäksi onkin kiinnostavaa kuulla, miten maestro James Conlon ohjeistaa Fort Worthin sinfoniaorkesteria.

Muutkin seuraavat kisaa: kilpailublogissa keskustellaan intensiivisesti esimerkiksi tulkinnoista (”classically inspired, well balanced, and good humored”, tai toisaalta ”annoying over-articulation that doesn’t come from a warm place”); kilpailijoiden valitsemasta repertuaarista (”And there we have the eternal question: “DO people win competitions with this sonata?”) ja – kuten asiaan aina kuuluu – tuomaripelistä (”Is there any way you can list them with their teacher’s name next to them? This way we can see more clearly!”).

Kilpailuista ja mukavuusalueista

Kuva: Eric Antoniou

Helsingin kansainvälisen balettikilpailun alkuerät ovat käynnissä. Kilpailun tuomaristoon kuuluu myös Jorma Elo, joka on kysytyimpiä suomalaisia koreografeja maailmalla. Hän ottaa Helsingin Sanomien haastattelussa kantaa muusikkojakin puhuttavaan aiheeseen kilpailemisen oikeamielisyydestä esittävän taiteen alalla: ”Ihmisellä on synnynnäinen kilpailuvietti. Sitä ei voi, eikä pidä kitkeä, edes taiteessa”, koreografi sanoo.

Vaikka yhteismitallisia arvoja ei tanssissa tai musiikissa olekaan, voidaan Elon mukaan kriteereinä kilpailussa pitää ”laatua, taiteellisuutta ja tekniikkaa”, joita asiantunteva ammattilainen pystyy arvioimaan.

Balettikilpailun alkuerissä on esitettävä klassista ohjelmistoa esimerkiksi Pjotr Tsaikovskin ja Marius Petipan yhteisteoksista, minkä voinee rinnastaa musiikkikilpailuissa wieniläisklassisten teosten soittamiseen. Molemmissa taidelajeissa kyse on tässä repertuaarissa ainakin jossain määrin tyylitietoisesta tekniikan ja tulkinnan liitosta. Vaikkei esitysperinne tanssissa olekaan katkennut eikä instrumenttia ole voitu kehittää samalla tavalla kuin soittimia, on kyse molemmissa silti rekonstruktiosta.

”Tyylinmukaisuus” ei tietenkään saa johtaa kuivakkuuteen, vaan esityksissä on oltava sielukkuutta ja niiden on ilmennettävä esittäjän tulkintatahtoa. On makuasia, minkälaiset raamit traditio esitykselle asettaa. Jorma Elo kaipaa yllätyksiä: ”Olen aina ollut kiinnostunut sellaisista lavalla olijoista, jotka ovat ’vähän kreisejä’. Tanssijoista, jotka osaavat ottaa riskejä ja lähtevät mukavuusalueensa ulkopuolelle”, hän sanoo.

Elon mielestä kilpailemisen perimmäinen tarkoitus on antaa nuorille esiintyjille mahdollisuus olla luova, harjoitella huippuohjauksessa ja kehittyä omien taitojen mukaisesti. Kilpaileminen valmentaa osaltaan myös ammattiin, sillä tanssimaailmassakin kilpailu työpaikoista on arkipäivää.

Koreografin puheet mukavuusalueesta on helppo siirtää myös klassisen musiikin maailmaan. Kilpailemisesta musiikissa voi lukea lisää täältä ja täältä.

PN:n musiikkipalkinto Kari Kriikulle

Pohjoismaiden neuvosto jakoi tänä vuonna musiikkipalkinnon ”edelläkävijälle tai muusikolle, joka kokeilee uusia ilmaisumuotoja yli genrerajojen”. Noin 47 000 euron palkinto löysi kahdentoista ehdokkaan joukosta tiensä hyvään osoitteeseen, klarinetisti Kari Kriikulle (s. 1960), joka on viime vuosina ollut ihailtavan ennakkoluulottomasti kotonaan soittaessaan niin Mozartia, Tiensuuta kuin turkkilaistakin musiikkia asiaankuuluvilla instrumenteilla.

”Kari Kriikku on ainutlaatuinen klarinettivirtuoosi. Hänen esiintymiselleen on luonteenomaista joustavuus ja positiivinen musiikillinen ilo”, neuvosto kiittelee perusteluissaan. ”Omassa musiikinlajissaan hän on uraa uurtava soolokonserttien uudistaja […] Myös kamarimuusikkona hän on tutkinut klassisen musiikin ulkopuolella olevia taidemusiikin muotoja.”

Kriikku esiintyy seuraavaksi Suomessa Porvoon Suvisoitossa, jossa hän soittaa muun muassa Jukka Tiensuun klarinettikonsertto Missan.

Apua käsiohjelmien kirjoittamiseen

Mikrotonaalisesta musiikistaan tunnettu säveltäjä, kriitikko ja musiikkitieteilijä Kyle Gann antaa vastauksen yhtä lailla musiikin opiskelijoita ja ammattilaisia jatkuvasti piinaavaan kysymykseen: miten kirjoittaa tuoreesti ja riittävän monia kiinnostavalla tavalla esittämästään musiikista?

Gann on blogissaan PostClassic viime aikoina käsitellyt esimerkiksi omien teostensa harjoituksien kuuntelemista (vaikeaa musiikkia on helpompi soittaa kuin helppoa), orkestroimista (oikeastaan kaikki toimii) ja Mahleria (Gustavin vanhan kämppäkaverin Hans Rottin sinfonia kuulostaa aika lailla Mahlerilta, monta vuotta ennen tämän ensimmäisen sinfonian säveltämistä). Nyt hänellä on tarjota askel askeleelta -ohjeet säveltäjä- ja teosesittelyjen tekemiseen.

Ensin on mentävä nettiin ja printattava erinomaisesta ja ajantasaisesta Grove Online -tietosanakirjasta (maksullinen) asiaan kuuluvat artikkelit. Niistä käy ilmi tunnustetut faktat ja vuosiluvut. Seuraava osoite on kirjasto, ja jos säveltäjä on ”riittävän homeinen”, tulee etsiä kahta kirjaa: vanhanaikaista, mieluiten ennen toista maailmansotaa julkaistua myyttejä pönkittävää elämäkertaa sekä modernia musiikkitieteilijöiden kirjoittamaa monografiaa. Sitten katsotaan esitettävän teoksen vuosilukuja ja etsitään ensin mainitusta opuksesta jokin värikäs anekdootti säveltäjän elämästä, kuten ”Saint-Saënsin vauva putosi ikkunasta” tai ”juuri ennen naimisiinmenoa Brahms jätti tyttöystävänsä”. Jos elämäkertatieto liittyy teokseen, hyvä niin – muussa tapauksessa tapahtuman läheisyys riittää.

Tietoa tulee verrata modernin teoksen viileämpään tulkintaan samasta aiheesta: näin kirjoittaja saa lukijan sympatiat sekä tarjotessaan sankarillis-romanttisia yksityiskohtia että osoittaessaan, että osaa katsella itselleen läheistä aihepiiriä myös hieman kauempaa. Gann kehottaa esimerkiksi kertomaan, kuinka tarinan mukaan Charles-Valentin Alkan kuoli jäädessään kirjahyllyn alle ja jatkamaan, ettei näin tapahtunut oikeasti.

Myös säveltäjään kriittisesti suhtautuneiden äänien siteeraaminen saattaa olla hyödyllistä. Näin annetaan lukijalle tilaisuus samaistua arvostuksen puutteen kourissa kärsineen taiteilijan elämään, ja siirretään toisaalta klassista musiikkia pois jalustalta, jonne se usein nostetaan kuolevaisten ulottumattomiin.

Jos säveltäjä on elossa, käytettävissä on vähemmän keinoja. Elämäkerrallisia tietoja on saatavilla vähän, ja ne ovat usein tylsiä. Jennifer Higdonista kirjoittaessaan Gannin oli tyytyminen siihen, kuinka ”säveltäjä sai kerran pyydettyä 41 kalaa yhden iltapäivän aikana”.

Arvio: Nainen vailla varjoa

Esitystä arvioiva essee löytyy täältä.