François-Xavier Roth. Kuva: Stephan Rabold
Ajatus kokoillan Edgar Varèse -ohjelmasta kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Lauantain myöhäisillan konsertissaan Berliinin filharmonikot ja François-Xavier Roth tekivät kuitenkin tästä mitä innostavimmasta ohjelmavisiosta täyttä totta ja vieläpä perin pohjin hienosti.
Myöhäisillan konserttia edeltänyt varsinainen iltakonsertti päättyi Varèsen massiiviseen Arcanaan (1925-27/1960), josta avautui hieno silta jälkimmäiseen ohjelmaan. Kaikkiaan tämän iltamyöhäisen seikkailun lomassa saatiin kuulla kuusi Varèsen teosta erilaisille pienemmille kokoonpanoille.
Konsertin aluksi tunnelmallisesti pimennetyn salin soivan tilan täytti Poème électroniquen (1957-58) äärettömän kiehtova sointimaailma. Brysselin vuoden 1958 maailmannäyttelyyn pystytettyä, Le Corbusierin suunnittelemaa Philipsin paviljonkia varten sävelletty Poème on yksi elektronisen musiikin varhaisia klassikoita Stockhausenin Gesang der Jünglingen (1955-56), Berion Thema (Ommagio a Joyce):n (1958) ja Ligetin Artikulationin (1958) rinnalla.
Elektronisesti tuotettujen äänten ohella Varèse käyttää Poèmessa nauhoitettuja soittimia sekä ihmisääntä. Nauhalta voi kuulla esimerkiksi kumeita kelloja, puupalikoita, bongoja ja sireeneitä, soittimia, joita Varèse käytti myös instrumentaalimusiikissaan. Lisäksi ihmisääntä kuullaan niin huokauksina, kuorokatkelmina kuin soololaulunakin.
Laajennetulla sointipaletillaan Varèse houkuttelee kuulijansa kiehtovaan värien maailmaan, jonka soiva moninaisuus luo samanaikaisia tuttuuden ja tuntemattoman kokemuksia. Varèse hyödyntää myös tehokkaasti tilallista ulottuvuutta, jonka Philipsin paviljonkiin sijoitetut 425 kaiutinta mahdollistivat ennenäkemättömässä mittakaavassa.
Vaikka Philharmonien äänentoisto tuskin perustuu ihan yhtä kattavaan kaiutinjärjestelmään, tarjosi se silti mitä toimivimmat puitteet Poèmen toteutukselle. Tämä oli kerrassaan lumoava tapa aloittaa ilta!
Kun Poème electroniquen viimeisetkin kaiut vaipuivat hiljaisuuteen, siirryttiin suoraan toisen loistavan Varèse-klassikon, Ionisationin (1929-31), maailmaan. Kolmelletoista lyömäsoittajalle ja liki neljällekymmenelle instrumentille kirjoitettu Ionisation on modernismin riemukkaimpia luomuksia.
Päällekkäisten rytmien ja huikan kiehtovien sointivärien yhdistelmänä viisiminuuttinen Ionisation on mitä omaleimaisin teos, jolla on hämmästyttävän suggestiivinen ote kuulijaansa. Rothin johdolla Berliinin filharmonikoiden lyömäsoittajat ja Karajan-akatemian stipendiaatit hurmasivat yleisön taidokkaalla esityksellään.
Pitkä nousu rumpujen, kongien, sireeneiden, alasimen ja lion’s roarin musiikillisesta hälystä pianon, putkikellojen ja kellopelin sointuihin oli kertakaikkisen hienosti rakennettu. Ainutlaatuisen instrumentaation balanssihaasteet olivat niin ikään tarkoin hallinnassa, ja tuloksena oli upea kuuloelämys.
Ionisationin jälkeen saatiin kokea toinen saumaton siirtymä, kun hiljaisuutta halkoi oikealta yläparvelta kantautuvat Density 21.5:n (1936/1946) eteeriset avaussävelet. Egor Egorkinin aistillisesti tulkitsemana Varèsen soolohuiluminiatyyrin modaalisten ja atonaalisten jaksojen kontrastit ja kiehtovat rekisterivaihdokset saivat ihastuttavan toteutuksen.
Ensimmäisen tilaisuuden saatuaan yleisö puhkesi innokkaisiin väliaplodeihin, joita seurasi mielenkiintoinen kaksikymmentäluvun alkupuolen puhallinteosten kolmikko, lyömäsoitinten kanssa ja ilman. Octandre (1923), Intégrales (1924-25) ja Hyperprism (1922-23) muodostivat innostavan, erilaisiin soiviin muotoihin puettujen harmonioiden jatkumon.
Kaikissa kolmessa teoksessa kuultiin erinomaista yhteissoittoa ja puhuttelevia sooloja, kenties mieleenpainuvimpina oboen osuudet. Puhallintekstuureja täydensivät oivallisesti kontrabasson urkupisteet (Octandressa) sekä lyömäsoitinten kirjavat sointivärit (Intégralesissa ja Hyperprismissa). Kytköksiä Amériquesin (1918-21) maailmaan on vielä aistittavissa kaikissa kolmessa teoksessa.
Näitä loistavia esityksiä oli kerrassaan nautinnollista kuunnella, varsinkin kun samalla sai seurata Varèsen musiikillisen ajattelun kehitystä teoksesta toiseen.
Myöhäisillan juhlan päätti lumoava Offrandes (1921) sopraanolle ja kamariorkesterille. Kahden Latinalaisen Amerikan modernistin, Vicente Huidobron ja José Juan Tabladan runoihin pohjaava Offrandes on vaikuttava esimerkki Varèsen harvalukuisten vokaaliteosten puhuttelevuudesta.
Varèsen taito peilata tekstin vaikutelmia ja mielikuvia niin laulun linjassa kuin orkesterin äänimaisemassakin on kerrassaan verraton. Sopraano Sarah Aristidou lauloi Offrandesin hienovireisen ilmaisuvoimaisesti, orkesterin ja Rothin verhotessa soolo-osuuden väreilevään sointien kajoon. Solistin, orkesterin ja kapellimestarin yhteispeli oli tarkkaa ja taiten balansoitua.
Offranden suurenmoinen esitys huipensi riemullisen illan palkitsevaan päätökseensä. Konserttielämykseltä voi tuskin enää toivoa enempää.
– Jari Kallio
Berliinin filharmonikot
Karajan-akatemian stipendiaatit
François-Xavier Roth, kapellimestari
Sarah Aristidou, sopraano
Egor Egorkin, huilu
Edgar Varèse: Poème électronique (1957-58) ääninauhalle
Edgar Varèse: Ionisation (1929-31) lyömäsoittimile
Edgar Varèse: Density 21.5 (1936/1946) soolohuilulle
Edgar Varèse: Octandre (1923) puhaltimille ja kontrabassolle
Edgar Varèse: Intégrales (1924-25) puhaltimille ja lyömäsoittimille
Edgar Varèse: Hyperprism (1922-23) puhaltimille ja lyömäsoittimile
Edgar Varèse Offrandes (1921) sopraanolle ja kamariorkesterille
Philharmonie, Berliini
La 26.10.2019, klo 22