Amfion pro musica classica

Monthly Archives: syyskuu 2012

You are browsing the site archives by month.

Arvio: Virtaa ja kitkaa

Kuukauden ensimmäisen maanantain iltakuudesta on tullut Helsingin seudun nykymusiikkifriikkien keskuudessa synonyymi toisen kautensa aloittaneelle Klang-konserttisarjalle. Viime vuonna Suomen nykymusiikkiyhtyekirjon kattavasti esitellyt uusimman musiikin ketju jatkuu yhdeksällä konsertilla syksyn ja kevään mittaan Musiikkitalon Cameratassa. Read More →

Vahva suomalaisedustus Maj Lind -pianokilpailussa

Kansainvälinen Maj Lind -pianokilpailu järjestetään 13.–27. syyskuuta Helsingissä. Ensimmäistä kertaa vuonna 1945 järjestetty nuorten pianistilahjakkuuksien mittelö järjestetään nyt kolmatta kertaa kansainvälisenä. Kilpailijoita on yhteensä 43 ja he edustavat 19 eri maata aina Australiaa, Japania ja Yhdysvaltoja myöten. Suomalaispianisteja kilpailussa on peräti yhdeksän: Anni Collan, Ziteng Fan, Marko Hilpo, Väinö Jalkanen, Tuomas Kyyhkynen, Tuomas Niininen, Joel Papinoja, Johannes Piirto ja Visa Sippola. Seuraavaksi eniten osallistujia on Etelä-Koreasta ja Venäjältä, joista molemmista on viisi kilpailijaa. Kilpailun pääpalkinto on 25 000 €, minkä lisäksi kilpailutoimikunta pyrkii tukemaan ja edistämään kilpailussa palkittujen pianistien esiintymismahdollisuuksia Suomessa. Kilpailutuomariston puheenjohtajana toimii merkittävä amerikkalainen pianisti, pianopedagogi ja musiikkikirjoittaja Gary Graffman (s. 1928).

Kilpailijoihin voi jo tutustua osoitteessa http://yle.fi/musiikki/tapahtumat/maj-lind-pianokilpailu-2012/kilpailijat/.