Amfion pro musica classica

Monthly Archives: syyskuu 2008

You are browsing the site archives by month.

Ranskasta löytyi Mozartin unohtunut sävellys

Ranskalaisesta kirjastosta on löytynyt Wolfgang Amadeus Mozartin aiemmin tuntematon sävellys. Yksittäinen nuottiarkki on epäilemättä Mozartin käsialaa, sanoo Mozartin kotikaupungissa Salzburgissa sijaitsevan Mozart-rahaston tutkimusjohtaja Ulrich Leisinger.

Leisinger kuvailee sävellystä alustavaksi luonnokseksi, mutta hänen mukaansa se on silti todella merkittävä. Sävellys on paperin perusteella ajoitettu vuoden 1787 kieppeille.

Lue alkuperäinen uutinen (YLE Uutiset – Kulttuuri)

Lue alkuperäinen uutinen (englanniksi; news.yahoo.com)

Richard Powersin romaani kertoo tenorista roturajojen maailmassa

”En oikeastaan kuulu mihinkään”, väittää Suomessa vieraileva yhdysvaltalainen kirjailija Richard Powers. ”Olen ulkopuolinen, koska vietin ulkomailla ne vuodet, jolloin kohdalleni olisivat osuneet tärkeät amerikkalaisuuden riitit.”

Ulkopuolisuus, rodullinen sivullisuus on myös teemana Powersin lähes tuhatsivuisessa klassisen musiikin maailmaan sijoittuvassa romaanissa Laulut joita lauloimme, joka on juuri julkaistu suomeksi. Se on ensimmäinen suomennos jo yhdeksän romaania kirjoittaneelta Powersilta (s. 1957), jolle myönnettiin kaksi vuotta sitten National Book Award romaanista Echo Maker. Suomalaisille lukijoille yksi vinkki: romaanissa vilahtaa tietenkin Jean Sibelius.

Lue alkuperäinen uutinen (Helsingin sanomat)

Uutinen myös täältä (YLE Uutiset – Kulttuuri)

Ces & the City

Hei kaikille Amfionin lukijoille! Tämä on New Yorkin blogini ensimmäinen merkintä, ja lupaan tästedes kirjoittaa kuulumisiani – erityisesti konserttikuulumisia – aina kun ehdin.

Konserttikausi starttaa täällä käyntiin vasta syys-lokakuun vaihteessa, minkä vuoksi olen toistaiseksi käynyt ainoastaan kahdessa klassisen musiikin konsertissa. Ensimmäinen oli Emerson-kvartetin konsertti Lincoln Centerin ”Mostly Mozart”-festivaalilla, toinen oli puolestaan oman yliopistoni järjestämä kamarimusiikkikonsertti Elliott Carterin ja Olivier Messiaenin kunniaksi – molemmathan ovat syntyneet vuonna 1908, mutta edellinen on yhä elossa, viettää joulukuussa 100-vuotisjuhliaan ja säveltää minkä ehtii!

Pelkästään Lincoln Centerin ja Carnegie Hallin konserteista saa vatsansa niin sanotusti täyteen; kuluvalla viikolla esiintyy mm. NY Philmarmonic Orchestra, kapellimestarina Lorin Maazel ja pianosolistina Yefim Bronfman, joka soittaa Rahmaninovin 3. konserton. Viikolle 39 olen jo ostanut lipun Carnegie Halliin San Francisco Symphony Orchestran konserttiin, jossa mm. Labequen sisarukset ovat solisteina Poulencin valloittavassa konsertossa kahdelle pianolle. Metropolitanin oopperassa pyörivät alkusyksystä niin Straussin Salome (päätähtenä Karita Mattila –ja kyllä, kyseessä on SE ohjaus), Ponchiellin La Gioconda (päätähtenä sopraano Deborah Voigt) kuin Mozartin Don Giovannikin.

New Yorkissa voi tunnetusti nauttia myös muiden musiikkigenrejen, kuten vaikkapa musikaalin, antimista, joten kirjoittelen myös näistä kokemuksista, mikäli sellainen sattuu kohdalle. Olen jo kuullut kehuja esimerkiksi ”Hairspray”-musikaalista, joten saapa nähdä…

À bientôt,
Cecilia

Cecilia Oinas on musiikinteorian jatko-opiskelija ja pianisti Sibelius-Akatemiasta. Kuluvan lukuvuoden hän viettää City University of New Yorkin Graduate Centerissä vierailevana tutkijaopiskelijana (nk. Visiting Scholar). Väitöskirjan aiheena Cecilialla on Felix Mendelssohnin ja Robert Schumannin pianotriot, joita hän tutkii sekä analyyttisesti että esittäjän näkökulmasta.

C.M. von Weber: Paholaisen palkka-ampuja

Carl-Maria von Weberiä (1786-1826) voidaan hyvinkin pitää saksalaisen romanttisen Suomen kansallisoopperaoopperan isänä, säveltäjänä, jota ilman olisi vaikea kuvitella Wagneria. Weber otti tehtäväkseen luoda aidosti saksalaista, ja siis myös saksankielistä oopperaa. Hänen läpimurtoteoksensa oli Der Freischütz, joka pystyi irtautumaan saksalaisen laulunäytelmän, Singspielin, rajoitteista hylkäämättä kuitenkaan sen hienoa perintöä.

Sen vuoksi onkin jännittävä nähdä, miten Suomen kansallisooppera nyt onnistuu Freischützin suomentamisessa. Teos esitettiin suomenkielisenä kansallisoopperassa viimeksi vuonna 1924 nimellä Noita-ampuja. Vanha käännöstyö on tehty osin uudestaan ja puheosuuksia on myös lisätty; muutoin produktio on kokonaan uusi, modernisoitu. Read More →

San Franciscon oopperalle ennätysmäinen 40 miljoonan dollarin lahjoitus

San Franciscon ooppera on saanut hallituksensa puheenjohtajalta John A. Gunnilta ja hänen vaimoltaan Cynthia Fry Gunnilta 40 miljoonan dollarin lahjoituksen. Se on suurin yksittäinen yksityishenkilön tekemä lahjoitus San Franciscon oopperan historiassa. Lisäksi sen uskotaan olevan suurin myös koko Yhdysvaltojen mittakaavassa.

Lahjoituksella rahoitetaan mm. useita uusia oopperoita ja produktioita, multimediaprojekteja sekä talon ulkopuolelle ulottuvaa toimintaa. Lisäksi viiden miljoonan dollarin osuus kohdistetaan rahoittamaan oopperan pääjohtajan virkaa.

Cynthia Gunnin mukaan pariskunta pitää San Franciscon oopperan pääjohtajan David Gockleyn työtä hyvin tärkeänä: ”— ei vain sitä, minkä näemme näyttämöllä – mikä on hänen ansiostaan niin hienoa ja loisteliasta kuin mahdollista – mutta myös sen viemistä talon ulkopuolelle eri paikkoihin, osoittamaan, että ooppera ei ole jäykkä, elitistinen taidemuoto”.

Lue alkuperäinen uutinen (englanniksi)