Amfion pro musica classica

Monthly Archives: syyskuu 2008

You are browsing the site archives by month.

Kamari21: Tappava tulkinta

Kanneltalo tarjoaa usein mielenkiintoisia makupaloja myös klassisen musiikin ystävälle. Kannelmäen aseman kupeessa sijaitsevalle kulttuurikeitaalle on vieläpä helppo ja nopea tulla m-junalla. Tällä kertaa luvassa on mielenkiintoinen ja monipuolinen ohjelma, mm. Beethovenin, Janacekin ja Tolstoin (!) versiot Kreutzer-sonaatista.

Konsertti uusitaan 8.10. Imatran Konserttihovissa.

Vivant professores – Heininen ja Rautavaara

Sibelius-Akatemian pitkäaikaiset sävellyksenprofessorit Einojuhani Rautavaara ja Paavo Heininen esittäytyvät yhteisessä sävellyskonsertissa, jonka esiintyjäkaarti on ehdotonta eliittiä. Monasti ei ole, eikä ehkä heti tulekaan tilaisuutta kuulla näin edustavaa kokoelmaa parasta suomalaista taidemusiikkia – 50-luvulta nykypäivään – niin hyvin esitettynä.

Tapio Tuomelan sävellyskonsertti

Tapio Tuomela kuuluu oivaltavimpaan ja kaikkiaan oivallisimpaan joukkoon ikäpolvensa säveltäjistä. Nyt 50 vuotta täyttävä Tuomela ehti kuitenkin ensi alkuun opiskella pianistiksi ja kapellimestariksi, kunnes antautui sävellystyölle 80-luvun lopulla. Tuskinpa \”oikeasta\” muusikontaustasta on ollut haittaa, sillä Tuomela on soinnin ja soittimellisuuden mestari, ja sävellyskonsertista voikin povata haastavaa mutta antoisaa kokemusta.

Lontoon Covent Gardenin uusi Don Giovanni katsottavissa verkossa ilmaiseksi 5.10. lähtien

Täysin uusittu Lontoon Royal Opera Housen nettisivusto tarjoaa oopperan ystäville kokonaisen esityksen Mozartin Don Giovannista lokakuun 5. päivästä lähtien. Aikaisemmin tässä kuussa taltioidun esityksen lisäksi nettisivuilla voi katsella trailereita, taiteilijoiden haastatteluja ja arkistomateriaalia sekä dokumentteja.

Lisäksi nettisivustolle on tulossa lisää kokonaisten esitysten taltiointeja sekä yleisölle mahdollisuus kirjoittaa ooppera-arvioita.

Lue alkuperäinen uutinen (englanniksi)

Alastomuus Salome-oopperassa puhuttaa edelleen

Uskomatonta kyllä, Karita Mattilan yhden sekunnin alastomuudesta kohistaan jo etukäteen myös New Yorkissa. Metropolitan-oopperassa tänään ohjelmistoon palaavan Salomen ennakkokirjoituksissa mainitaan täällä poikkeuksetta, että Mattila oli Jürgen Flimmin ohjauksen ensi-illassa 2004 hetken alasti seitsemän hunnun tanssin jälkeen.

Lue alkuperäinen uutinen