Beethoven: Diabelli-muunnelmat
Paul Lewis, Piano
Harmonia Mundi, 2011
Beethoven ja muunnelmat kuuluvat yhteen kuin Bach ja fuugat. Tämä Bonnin suuri poika sai väännettyä lähes mistä tahansa lurituksesta tusinallisen ensiluokkaista ja vaihtelevaa musiikkia: teeman pimeimpiäkin kolkkia kolkuttelevia variaatioita, hauskoja oivalluksia ja jopa ahaa-elämyksellisiä riemun hetkiä kuulijoidensa iloksi. Kaikkea tätä ja vielä enemmän tarjoaa Beethovenin suurin ja mahtavin muunnelmailotulitus ’33 muunnelmaa Diabellin valssista’ op.120.
Teoksen lähtöyllyke oli säveltäjä Anton Diabellin uusi kustantamo, jonka mainostuotteeksi ja lippulaivaksi hän kaavaili paikallisten säveltäjien muunnelmista kerättyä kokoelmateosta, johon hän itse tarjoaisi teeman. Jokainen säveltäjä tekisi yhden muunnelman. Kutsukirjeen projektiin saivat mm. Franz Liszt ja Franz Schubert sekä tietenkin Beethoven, joka kuitenkin päätti pistää itse paremmaksi ja ylittää jopa Bachin Goldberg-muunnelmien 32 variaatiota yhdellä ylimääräisellä. Niinpä melkein tunnin verran muunnelmia päättyykin kepeään menuettiin eikä nopeaan, esittäjän virtuoosiseen itsekorostukseen, kuten 32. muunnelman fuuga antaisi olettaa.
Teos on moninaisuudessaan ja vaihtelevuudessaan sekä pianoteknisesti että emotionaalisesti säveltäjänsä haastavimpia kokonaisuuksia hallita. Ikään kuin kuuntelisi Picasson tulkintaa muotokuvasta: teema on pilkottu kubistisesti osiin, hajotettu pieniin teemasta irrotettuihin elementteihin, jotka putkahtelevat sieltä täältä mitä mielikuvituksellisimmissa muodoissa. Vakavana herrana kuvattu Beethoven lienee näiden muunnelmien parissa pistänyt ranttaliksi ja muovaillut teemasta sketsejä, joiden huumorin tarkoituksellisuus ei avaudu aivan ensi kuulemalta, jos koskaan. Samoin on teeman laita: sieltä se löytyy, kun oikein korviaan höristää.
Pianisti Paul Lewis on osoittanut olevansa varsinainen Beethoven-spesialisti, mistä ovat osoituksena erinomaiset ja palkitut sonaattien ja konserttojen kokonaislevytykset. Hänen motoriikkansa ja kokonaisuuksien hallintansa puhumattakaan kosketuksen väriskaalan laajuudesta tekevät hänestä yhden aikamme taitavimmista Beethoven-tulkeista. Hänen tulkintansa tuntuvat niin vakuuttavasti perustelluilta, että niiden oikeellisuudesta väittely tuntuisi ajan haaskaukselta.
Levyn kannessa on Lewisin vakavailmeiset kasvot, vieressä esille painettu Diabellin lapsellisuudessaan nerokas teema. Lewisin jäänsiniset silmät huokuvat itsevarmuutta ja täältä pesee -asennetta. Ja tosiaankin, Lewis aloittaa valssiteeman hyvin rivakasti, kuin tarttuakseen toimeen metsurin elkein, hihat käärittynä. Ote on kauttaaltaan voimakas ja eloisa, eikä se katkea ensimmäiseen marssimuunnelmaan tultaessa, vaan Lewis pitää nopeaa tempoa yllä, kuin korostaakseen, että vielä on metsää kaadettavana, turha on jokaista puuta syynätä kaikilta kanteilta. Tässä Lewisin näkemys on raikas ja jopa urheilullisen menevä: hän käsittelee teosta yhtenä kokonaisuutena tekemättä jokaisesta muunnelmasta numeroa, mikä saattaisi tukahduttaa tunnelman omalla kvasisyvällisyydellään.
Muunnelmat seuraavat katkeamattomana ketjuna toinen toistaan herkullisemmassa muodossa. Milloin vitsikkäänä, milloin parodioiden, itselleen nauraen, teeman huvittavuutta korostaen, murusiksi hajotettuna tai pompöösin uhmakkaana julistuksena. Lewis pitää uskomattoman helpon tuntuisella sormityöllään jatkuvaa imua yllä sellaisella intensiteetillä, että seuraavan muunnelman odottaminen muuttuu melkein mielenhallintaharjoitukseksi. Jokainen muunnelma on kuin kakku, jonka haluaisi ahmaista kerralla, mutta sitten se kaikki olisi ohi ihan liian äkkiä.
Kaiken huippuna ovat virtuoosiset muunnelmat, joissa Lewis heittää leikkisän minänsä vapaalle. Muunnelmat 16 ja 17 tuntuvat tekevän pilaa teemasta, mutta tyylikkäästi, vaivihkaa parodioiden, kun taas 22 ja 23 nauravat Mozartille ja etydimies Cramerille kuin sormella osoittaen. Lewisin tulkinta on alleviivaavan humoristista. Vivahteikasta kontrapunktin hallintaa Lewis osoittaa 24. muunnelmassa, joka soi herkän intiimisti kuin höyhenillä kelluen, kun taas 32. muunnelma takoo päättäväisesti muuttumatta koskaan sekavaksi pedaalisopaksi.