Amfion pro musica classica

Author Archives: Auli Särkiö

Verdin Aida aavikolla

Kesäkuussa Israelin ooppera esittää Verdin Aidan Masada-vuoren juurella historiallisissa kulisseissa. Kuolleenmeren eteläpuolella sijaitseva muinainen linnoitusvuori otettiin oopperan käyttöön ensimmäisen kerran viime vuonna, jolloin siellä esitettiin Verdin Nabucco. Produktio on osa Kuolleen meren ja Jerusalemin oopperafestivaalia. Lava sijaitsee jyhkeän vuorenjyrkänteen edustalla keskellä aavikkoa.

Aidan roolin tulkitsevat sopraanot Hui He ja Kristin Lewis. Israelin sinfoniaorkesteria johtaa David Oren.

Alueen tukeminen ja paikalliskulttuurien edistäminen on tärkeässä osassa Masadan oopperaproduktiossa. Oopperan toteutukseen osallistuu läheisen kaupungin beduiinitanssiryhmä, ja tapahtuman on tarkoitus herättää huomiota Negevin autiomaan vähemmistöjä kuten etiopialaisia ja sefardijuutalaisia kohtaan. Produktio työllistää paikallisia muun muassa massiivisiin kuljetusjärjestelyihin. Asukkaita on myös kutsuttu harjoitusesityksiin.

Minkowski perusti festivaalin lapsuutensa saarelle

Viime viikolla Ranska sai uuden klassisen musiikin festivaalin, kun île de Rén saarella Ranskan länsirannikolla järjestettiin ensimmäinen Marc Minkowskin johtama Ré Majeure (”D-duuri”) -musiikkifestivaali. Torstaista sunnuntaihin kestänyt festivaali sisälsi enimmäkseen perinteisiä suosikkiteoksia oopperasta kamarimusiikkiin. Minkowskin ja hänen Musiciens du Louvre-Grenoble -orkesterinsa ohella festivaaleilla esiintyy muun muassa paikallisen alueen Orchestre Poitou-Charentes -orkesteri, pianisti Alexandre Tharaud ja Diotima-kvartetti.

Minkowski vietti île de Ré’llä lapsuuskesiään, ja nyt siellä onhänen kesäasuntonsa. Vaikka saari on suosittu lomanviettopaikka julkisuuden henkilöiden keskuudessa, Minkowski haluaa luoda mahdollisimman kotoisan ja ei-elitistisen tapahtuman. Festivaali levittäytyy eri paikkakunnille koko saaren laajuudelta. ”Halusin kunnioittaa tätä aluetta tarjoamalla sille korkeatasoisen festivaalin, johon mahdollisimman moni voisi osallistua, mukaan lukien paikalliset asukkaat”, Minkowski sanoo Le Figaro -lehden haastattelussa.

Oodi hyvälle levynteolle

Aloitetaan täysin ulkokohtaisesta kriteeristä: ECM Recordsin levyt ovat visuaalisesti tyylikkäimpiä mitä tällä hetkellä tehdään. Ne hurmaavat vaikka silmiä pitäisi kiinni: vihkon paperi on paksua ja kiihdyttävän rouheaa, rehtiä kuin hyvä leipä. Kun avaa silmänsä, ensimmäisenä vakuuttaa harvinaisen vakaa ja tyylikäs, hillitty taitto. Tekstit on sijoitettu väljästi ja hallitusti. Vihkon sisältö on usein vakuuttavasti harkittu kokonaisuus, jossa esseemäinen teosesittely, inspiroivat sitaatit ja omaperäiset taiteilijaesittelyt yhdistyvät. Profiili on tosissaan oleva, miltei karun syväluotaava, vailla minkäänlaista kosiskelevuutta tai helppoutta. Samalla ensivaikutelma on raikas ja yllättävä, vailla raskautta tai konstailevuutta.

Vakavuus ja karu, aseistariisuva eleganssi leimaavat myös ECM:n levynkansien kuvitusta, jotka huikaisevat tyylikkyydellään. Tummasävyiset tarkovskymaiset luontomaisemat ja monitulkintaiset taidevalokuvat erottuvat välittömästi levyhyllystä.

Juuri visuaalinen vakuuttavuus sai minut aikoinaan tarttumaan ECM:n levyihin. Jokainen niistä on osoittautunut aivan erityiseksi elämykseksi. ECM-levy-yhtiö (Edition of Contemporary Music) perustettiin Kölnissä vuonna 1969 ja se erikoistui ensin jazziin. Pian mukaan tuli nykymusiikki. Nykyään ECM julkaisee jazzin ohella korkeatasoista klassista musiikkia keskiajalta nykypäivään. Omia ECM-aarteitani ovat mm. norjalaisen Trio Mediaevalin  1200-luvun kirkkomusiikin levy Stella Maris, Zehetmair-kvartetin Schumannin kvartetot sekä The Hilliard Ensemblen nykymusiikkialbumi A Hilliard Song Book: New Music For Voices. Sekä tietysti Pärt.

ECM:sta on tullut suorastaan ”The” Arvo Pärt -levy-yhtiö. ECM New Series perustettiin 80-luvulla juuri Pärtin musiikin myötä. ECM:sta on tullut keskeisin Pärtin äänitekustantaja. Levytykset ovat huipputasoisia.

Luonnollisesti pintatason tyylikkyys on vain esimakua varsinaisesta sisällöstä. Levy-yhtiö valikoi kiinnostavia ja tuoreita kokonaisuuksia sekä tasokkaita ja aidosti omaperäisiä tekijöitä. Äänitys on poikkeuksetta korkealuokkaista. Tyypillinen ECM-levytyssessio kestää vain pari päivää. Intensiivisyys ja antamuksellisuus näkyy myös nykymusiikin tuottamisessa, jossa säveltäjä itse on tiiviisti mukana levynteossa, tai vanhan musiikin projekteissa, joissa levyä varten on tehty uudet kriittiset editiot, kuten esimerkiksi Trio Mediaevalin mainitun levyn kohdalla. ECM uskaltaa luottaa musiikin omaan voimaan.

Kaija Saariahon Émilie keskiössä Spoleton festivaaleilla

Charlestonissa Etelä-Carolinassa järjestettävä merkittävä yhdysvaltalainen kulttuurifestivaali Spoleton Festival kestää vielä tämän viikon. Kulttuurijuhlat tarjoavat oopperaa, klassista musiikkia, teatteria ja tanssia. Festivaalin ydinteokseksi The New York Timesin kriitikko James R. Oestreich nimeää Kaija Saariahon monodraaman Émilie, jonka aiheena on valistusfilosofi Voltairen rakastajatar ja kollega Émilie du Châtelet.

Teos esitettiin Yhdysvalloissa ensimmäistä kertaa. Sopraanoroolin lauloi Elizabeth Futral ja festivaalin orkesteria johti John Kennedy. Produktio yhdisti oopperaan nyt myös videoprojektioita, joiden kuva-aiheet liittyivät matematiikan ja tieteen mystiseen maailmaan.

Mono-ooppera kuvaa myöhäisellä iällä raskaaksi tullutta tiedenaista, joka aavistaa kuolemansa lähenevän ja taistelee saadakseen suurprojektinsa, Newtonin Principia Mathematican ranskannoksen valmiiksi. Saariahon vakioyhteistyökumppanin Amin Maaloufin libretto koostuu kahdeksasta kohtauksesta ja keskittyy sisäisen maailmaan kuvaukseen, jossa tieteen ja elämän herättämät intohimot lomittuvat.

Émilie kantaesitettiin Lyonissa viime vuonna. Yhden solistin lyhytkestoinen monodraama on nykyisen kiristyneen taloustilanteen aikoina ollut suosittu laji. Esimerkiksi talousvaikeuksissa kamppailevan New York City Operan tämän kevään ohjelmassa oli kolme mono-oopperaa, John Zornin La Machine de l’être, Schönbergin Erwartung ja Morton Feldmanin Neither. Zornin uuden teoksen solistina lauloi Anu Komsi.

Mercadanten I due Figaro muistuttaa Beaumarchais’n kauaskantoisesta perinnöstä

Perjantaina Salzburgin musiikkifestivaaleille kerääntynyt yleisö sai kuulla oopperaharvinaisuuden, kun Riccardo Muti johti vastikään henkiinherätetyn Figaro -komedia-adaptaation, italialaisen Saverio Mercadanten (1795-1870) melodramma buffon I due Figaro, ”Kaksi Figaroa” (1826). Se perustuu Honoré-Antoine Richaud-Martellyn näytelmään Les deux Figaro (1790), joka on epävirallinen jatko-osa Figaron häille. Mercadanten opperan juoni jatkaa tuttua tarinaa Figarosta ja kreivi Almavivasta. Myös Cherubinolla on entistä keskeisempi sankarinosa.

The New York Timesissa julkaistussa artikkelissaan Matthew Gurewitsch luotaa Figaro-oopperoiden taustoja ja jatkumoa, joka nyt sai erään kulminaationsa Salzburgissa. Napolilainen koulu on Salzburgin festivaalin viisivuotinen teema, ja se päättyy tänä vuonna. Viimeisen Napoli-vuoden kunniaksi itsekin kaupungista lähtöisin oleva Muti halusi esitellä tuntematonta Mercadentea. Vasta silloin hän sai kuulla I due Figarosta, jonka partituurin tutkijat olivat hiljattain rekonstruoineet.

Suosikkihahmo Figaron alkuperä on ranskalaisessa näytelmäkirjailijassa Pierre-Augustin Caron de Beaumarchais’ssa, joka kirjoitti yhteensä kolme Figaro-hahmosta kertovaa näytelmää. Näistä kaksi tunnetuinta, Le Barbier de Séville (Sevillan Parturi) ja La Folle journée ou Le Mariage de Figaro (Figaron häät) innoittivat Rossinin ja Mozartin kirjoittamaan klassikko-oopperansa. Mozartin Figaron häät sai ensiesityksensä 1786, Rossinin Sevillan parturi puolestaan 1816. Myös useat muut vähemmän tunnetut säveltäjät kirjoittivat näytelmistä oopperan, esimerkiksi Giovanni Paisiello, Marcos Portugal ja Nicolas Isouard 1700-luvun lopulla.
Figaro-trilogian kolmas osa La Mère coupable (Syyllinen äiti) on jäänyt draamakirjallisuuden marginaaliin, mutta 1900-luvulla säveltäjät tarttuivat siihen, esimerkiksi John Corigliano oopperallaan The Ghosts of Versailles (1991). Lisäksi 1900-luvun säveltäjät loivat Beaumarchais’n hengessä jatko-osia ja adaptaatioita. Jules Massenet kirjoitti oopperan Chérubin vuonna 1905, ja vuonna 1963 saksalainen Giselher Klebe sävelsi oopperan Odon von Horvathin näytelmään Figaro ottaa avioeron (1937).

Mutin I due Figaro –produktio toteutetaan nuorin voimin: orkesterina toimii Orchestra Giovanile Luigi Cherubini, ja myös laulajat ovat tuoreita kykyjä. Ohjauksesta vastaa espanjalainen Emilio Sagi.