Amfion pro musica classica

Tampereen pianokilpailun nuori tähti konsertoi Kangasala-talossa

Fanny Söderström. Kuva ©Tuomas Salo

Fanny Söderström. Kuva ©Tuomas Salo

Tampereen pianokilpailuissa 2017 jaetulle 2. sijalle yltänyt Fanny Söderström tuo Kangasala-talon resitaalikonserttiinsa muun muassa saksalaisia sävyjä nykyisestä opiskelukaupungistaan Berliinistä. Söderströmin pianokonsertti soi Kangasala-salissa tiistaina 4.12. Konsertti on Kangasala-talon palkinto, joka myönnettiin yhdelle kilpailun finalisteista.

Fanny Söderström (s. 1993) on monipuolinen nuori pianisti, joka liikkuu sulavasti tyylistä toiseen. Söderströmin ohjelmisto kattaa laajalti teoksia 1700-luvun alusta aina nykypäivän kantaesityksiin asti.

− Kangasala-talon konsertin teema on matka sekä kuvainnollisesti että konkreettisesti. Konsertti alkaa Debussyn preludeilla, jotka ovat herkkiä luontokuvia. Schumannin Nocturno eli yölaulu jatkaa samaa teemaa. Händelin Chaconne puolestaan edustaa minulle soittajana alkuvoimaa. Se on iloinen ja rempseä ja antaa soittajalle omaa tilaa, Fanny Söderström kertoo innostuneesti.

– Konsertin päättävä puolituntinen Lisztin sonaatti puolestaan on kuin elämänmittainen matka, Söderström jatkaa.

Vuonna 2017 Söderström saavutti menestystä Nordic Piano Competition-kilpailusssa (finalisti) ja Tampereen pianokilpailussa (jaettu 2. sija). Samana vuonna hän myös edusti Suomea kansainvälisessä Maj Lind-pianokilpailussa. Söderström on opiskellut pianonsoittoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa vuosina 2009−2016 professori Tuija Hakkilan ja Antti Hotin johdolla. Tällä hetkellä täydentää opintojaan Berliinin Taideyliopistossa.

Söderström esiintyy säännöllisesti ympäri Suomea. Suomen lisäksi Söderström on konsertoinut ympäri Kiinaa ja esiintynyt Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa ja Kanadassa.

− Tulevaisuuden suunnitelmiini kuuluu soittaa mahdollisimman paljon! Söderström kertoo. Häntä on kuultu niin solistitehtävissä kuin kamarimuusikkona mutta myös liedin ja oopperan parissa. – En vielä tiedä, mikä näistä on minulle rakkain, ja ehkä sitä ei tarvitse päättääkään, Söderström tuumii.

− Olen kuullut, että Kangasala-talossa on hirveän hyvä soitin, ja hyvä sali, joten odotan innolla ensi viikon konserttia, Söderström jatkaa.

 

Vastaa

Post Navigation