Amfion pro musica classica

Uusi viulukoulu Savonlinnaan

Etusivu Foorumit Jutut Uusi viulukoulu Savonlinnaan

Tämä aihe sisältää 2 vastaukset, 1 kirjoittaja, ja siihen kirjoitti viimeksi  Päätoimittaja 14 vuotta, 7 kuukautta sitten.

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #17925

    Janne Malmivaara kertoo, että 24.4. ja 4.5. pidettyihin koesoittoihin osallistui 47 kovatasoista hakijaa. Viulukoulun ensimmäisiksi varsinaisiksi opiskelijoiksi valittiin kymmenen viulistia ikähaarukasta 10–17, joiden lisäksi 6–9 – vuotiaille nuorimmille lahjakkuuksille perustettiin oma valmennusryhmä. Opiskelijat tulevat Savonlinnaan eri puolilta Suomea: Helsingistä, Espoosta, Jyväskylästä Tampereelta, Kotkasta ja Turusta.

    #18520

    Viulukoulu siirtyykin ainakin ensi alkuun Järvenpäähän Kallio-Kuninkalan kurssikeskukseen. Etupäässä Sibelius-Akatemian käytössä olevan keskuksen omistaa Leonora ja Yrjö Paloheimon säätiö, joka luovuttaa tilat koulun käyttöön veloituksetta. Myös Sibelius-Akatemia sponsoroi hanketta.

    Savonlinnan musiikkiakatemia on edelleen mukana tarjoamalla hallinnollista apua, ja kesäisin pidettävä pidempi kurssi on edelleen tarkoitus järjestää Savonlinnassa.

    #18521

    Elina Vähälä opettaa lokakuusta alkaen myös Detmoldin musiikkikorkeakoulussa, jonka viulunsoiton professoriksi hänet on nimitetty. Kollegion muut viuluprofessorit ovat Kjell Arne Jörgensen, Ulrike-Anima Mathé-Jörgensen, Eckhard Fischer, Thomas Christian ja Marco Rizzi.

    Detmoldissa on myös opiskellut suomalaisia, muun muassa alttoviulisti Diemut Poppenin luokalla.

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.