Amfion pro musica classica

Musiikkiviennistä

Etusivu Foorumit Päiväkirjat Musiikkiviennistä

Tämä aihe sisältää 0 vastaukset, 1 kirjoittaja, ja siihen kirjoitti viimeksi  Amfionisti 16 vuotta sitten.

Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #17869

    Amfionisti
    Jäsen

    Silmiini sattui Perttu Haapasen mielenkiintoinen päiväkirjamerkintä 17.11.2007:

    Otin henkilökohtaisesta mielenkiinnosta keskiviikkona osaa musiikkiyrittäjyyttä käsittelevään TULI-seminaariin. TULI on lyhenne sanoista ”tutkimuksesta liiketoimintaa” ja on taidekorkeakoulujen ja TKK:n yhteinen projekti…….Musexin Ville Kilpeläisen puheenvuoro oli absurdi ja kuvasi hyvin musiikinvientihypeä. Hän sanoi moneen kertaan Musexin edustavan kaikkea suomalaista musiikkia ja luetteli Musexin sidosryhmiä. Näihin ei kuulunut esimerkiksi Suomen Säveltäjät ry. Hyvin kaukana klassisen säveltäjän, tai kenen tahansa muun musiikkiin taiteellisella intohimolla suhtautuvan, ajatusmaailmasta on Musexin projekti ”biisilinna”, jossa kansainväliset managerit ja suomalaiset musiikintekijät kokoontuvat 2-3 päiväksi Kallio-Kuninkalaan Järvenpäähän. Näiden päivien aikana biisintekijät tekevät kappaleita, joista kansainväliset kustantajat ja managerit valitsevat parhaat.
    Musexin edustajan toivoisi tutustuvan kenttään ennen puhumista suulla suuremmalla.

    Musexin sivuilta löytyy seuraavaa tietoa: Music Export Finland Association ry on suomalaisen musiikkialan kokoava vientiyhdistys. Se edistää suomalaisen kevyen musiikin vientiä ulkomaille avustamalla musiikkialan ammattilaisia vientityössään.

    Kummallista. Miten ylempänä oleva Kilpeläisen puheenvuoro sopii Musexin ohjelmajulistukseen? Tietoista totuuden muuntelua?

    Ja jatkoa samalta sivulta: Suomalaisen musiikin laajalti nauttima kansainvälinen arvostus on omiaan tukemaan myös muiden suomalaisten vientiyritysten kansainvälistä imagonrakentamista. sanoo Ville Kilpeläinen, Musexin johtaja.
    Minkä musiikin laajalti nauttimaa arvostusta hän tarkoittaa? Ällistyttävän usein Suomen taidemusiikin yli 100 -vuotisia saavutuksia käytetään antamaan loistetta koko musiikin kenttään ja nykyiseen musiikkikoulutukseen. Tällä ”taitavalla” manipulaatiolla saadaan tietenkin asiantuntemattomat rahoittajat mukaan…

Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.