Tämä aihe sisältää 8 vastaukset, 5 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi 
-
JulkaisijaViestit
-
13.12.2011, 18:30 #18126
Kriitikko kirjoittaa hienosta syksyn viimeisestä KLANG-konsertista, jossa olin itsekin paikalla:
”Sibelius-Akatemian sävellysopettajien ja -oppilaiden viiden kantaesityksen yhteiskonsertti ei koukuttanut asiantuntijayleisöä, jos sen päättelee yhteen kumarruskierrokseen jääneistä taputuksista.”
http://www.hs.fi/kulttuuri/konsertti/artikkeli/Sävellyskatsaus+ei+koukuttanut/HS20111207SI1KU02zvr
13.12.2011, 20:13 #19034Samaa niukkaa ”zhurnalismia” ihmettelin minäkin (en tosin päässyt konserttiin vaan odotan radiointia). HS on viime aikoina päättänyt sysätä klassisen lopullisesti (?) marginaaliin ja siinä rytinässä nykkäri ei paina grammaakaan.
Jos linkki ei aukea tästä kokonaan, kopioi se selaimen osoitekenttään. http://www.hs.fi/kulttuuri/konsertti/artikkeli/Sävellyskatsaus+ei+koukuttanut/HS20111207SI1KU02zvr
13.12.2011, 23:06 #19035No hei taas. Paljastan teille salaisuuden, jos se teitä lohduttaisi: olen äänittänyt koko kauden 2011 radiosta (kantaesitykset ja kaikki se, mille ei elämää ole vielä ennättynyt kertyä) ja tulen kirjoittamaan konserteista toivottavasti päivälehtiä painokkaammin. Ensi vuoteen menee.
Pitänee mennä nukkumaan, luin Pubiruusun huolen seuraavasti: ”klassisen ja rykkärin nytinässä ei HS paina grammaakaan”.
Marginaalissa on hyvä olla, ei rasitu polla.
Hyvää ötyä.14.12.2011, 3:32 #19036Systeemi ei tunnista linkkiäni linkiksi, muttaa toimii kyllä copy/pastella. LG
PS. Tapio Tuomelan teos olisi ollut upea ilman tuota tohtori-tutkinnon pakkopulla-barytonia …
21.1.2012, 10:07 #19037Norman Lebrecht harjoittaa kritiikin kritiikkiä blogissaan:
http://www.artsjournal.com/slippeddisc/2012/01/criticising-the-critics-lets-start-at-the-top.html
Ihan asiallisia huomioita kyllä, joskaan en ihan näin kärjekkäästi ilmaisisi erimielisyyttäni. Jotkin Lebrechtin huomiot paljastavat kriitikon tietämättömyyden, tai ainakin niin tulkitsen tekstin poimintoja. En silti ymmärrä, miksi Lebrecht niin innokkaasti haluaa lukea vain joko-taii-tekstejä ja absoluuttisia näkemyksiä; harvoin esityksestä on jotain definitiivistä ja tekstiin tiivistyvää mieltä. Eikä pidäkään olla, ei musiikki ole niin yksioikoista.
Hyvä keino kritiikin tason parantamiseen on myös kirjoittaa itse parempia kritiikkejä.
21.1.2012, 12:33 #19038Kiitos linkistä jälleen kerran.
Vuodelta 2006: http://www.kolumbus.fi/lauri.grohn/yk/teksti/kritiikki.html
28.1.2012, 8:29 #19039?”Säveltäjämestari ja ensi kertaa sinfoniaorkesteria kuunteleva lapsi kuulevat samat äänet, mutta aivan erilaista musiikkia.” (TT/Eero RAuhala)
Kriitikko kuulee erilaista musiikkia kuin ”tavallinen kuulija”. Mihin kriitikoita tarvitaan?
28.1.2012, 15:44 #19040Kriitikon ammattietiikkaan ainakin oman näkemykseni mukaan kuuluu tuon omituisen ”kriitikkoposition” välttäminen. Kriitikko kuuntelee musiikkia, kokee sitä jotenkin ja kirjoittaa siitä. That’s it. Se missä kriitikko eroaa ”tavallisista” kuulijoista, on se erityinen ammattitaito jolla hän pyrkii auttamaan musiikista kiinnostuneita vaikkapa osoittamalla suuria linjoja tai kehityskulkuja tai asettamalla asioita isompiin yhteyksiinsä. Kriitikko haluaa sanoa: tätä sun todennäköisesti kannattaa mennä kuuntelemaan!
28.1.2012, 18:10 #19041Ok. Mutta kertovatko nämä poiminnot Hesarin pääkriitikon oikeasta asenteesta:
Hesarin musiikkikritiikki otsikoi 5.3.06: ”Amerikkalaisia säveltarinoita,
Musica Nova esitteli kolme taitavaa yhdysvaltalaissäveltäjää”Kriitikko kirjoitti:
”Musica Novan avajaiskonsertti esitteli kolme aikamme tärkeimpiin
lukeutuvaa yhdysvaltalaissäveltäjää. On helppo löytää heille yhteisiä nimittäjiä, mutta
jokaisella on myös oma persoonallinen profiilinsa.”Persoonallinen profiili? Thomasista: ”soi kuin suuri kamariorkesteri”. Rousesta: ”pääosin
tummaa hautajaismusiikkia”. Stuckysta: ”suomalainen kuvitteli ilokseen kuulevansa
Sibeliuksen seitsemännen sinfonian hymnimäisiä kaikuja”.
Kriitikko ei kyllä noilla argumenteilla vastannut väitteeseenä ”profiilista”.Kriitikko:
”Vaikka Augusta Read Thomas, Christoph Rouse ja Steven Stucky ovat innokkaita
vanhan materiaalin kierrättäjiä, he ovat onnistuneet kehittämään sen pohjalta oman
musiikillisen kerrontatyylinsä.”Ja tämäkö on sitä ”kerrontatyyliä”:
”Thomas on poeettinen säveltäjä, jolla on erittäin rikas soinnillinen mielikuvitus.
Hänen suurista säveltäjäntaidoistaan todistaa se, että pystyy säilyttämään
monikerroksisen ja -värisen kudoksen aina läpikuultavan kirkkaana.”Vai tämä:
”Stuckyn konsertto on värikäs, briljantti, mielikuvituksekas ja viihdyttävä kertomus,
joka miellyttää varmasti niin kapellimestaria, soittajia kuin yleisöä.”Olipa ”kertomus”.
-
JulkaisijaViestit
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.