Arvio: Solistien ja johtajien kollegio

Kuuntelin konsertin radiosta. EIC on parhaimmillaan Boulezin koulukunnan musiikin parissa (aivan samoin kuin Avanti Lindbergin koulukunnan parissa). Sen he itsekin tietävät ja sen vuoksi heidän ohjelmistovalintansa pysyvät tiukasti rajattuina (aivan samoin kuin Avantilla). Eilen kuullussa Boulezin Derive 2 –teoksessa tuli hyvin esille kyseisen koulukunnan vahvuudet ja heikkoudet: musiikki on kristallinkirkasta ja sujuvaa, mutta sitä vaivaa eräänlainen anemia ja emotionaalinen steriiliys. Boulezin musiikin iänikuiset trillit saavat kuulijan hermoromahduksen partaalle.
Bruno Mantovani on sopivan harmiton pikku-Boulez. Hänen musiikissaan löytyy kaikki koulukunnan tavaramerkit sopivasti annosteltuina, mutta hän ei uhkaa Mestarin pyhitettyä asemaa. Juuri tällaiset säveltäjät ovat laitosten mieleen!