Tämä aihe sisältää 3 vastaukset, 2 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi 
-
JulkaisijaViestit
-
23.8.2009, 8:02 #17961
Helsingin Sanomissa Hannu-Ilari Lampila lyttää poikkeuksellisen suorasanaisesti Salosen konserton: teos on ”niin viihteellistä pintaliitoa, että oikein ällistyttää”. Lampilan mielestä säveltäjä on pyrkinyt miellyttämään yleisöä havahduttamisen tai hätkähdyttämisen sijaan.
Mikä hauskinta, lyhyessä ajassa kritiikkiä on ehditty kommentoida jo yli kymmenen kertaa. Erityisesti viihdyttävyyttä ei ole pidetty huonona ominaisuutena: ”Pianokonsertti (sic) oli raikas, energinen, optimistinen ja hyväntuulinen, kaunis, taiturimainen ja sitä todella kuunteli ilokseen. […] Se, että teoksestä puuttuvat synkät sävyt ei tee sitä huonoa”, sanoo yksi. Ja toinen: ”Sellaista se näköjään on, kun ei asu paikassa jossa valtio rahoittaa pienen eliitin korvia vihlovaa möykkää, niinkuin Suomessa on tapana. Pitää oikeasti ANSAITA rahansa, kuvitella!”
23.8.2009, 11:33 #18589Joopa-joo, en voi sanoa yllättyneeni siitä, että Salosen Pianokonsertto teilattiin Hesarissa. Se on yksinkertaisesti liian miellyttävä sävellys ammattikriitikoiden makuun. Kriitikot tuntuvat usein tekevän ongelman siitä, jos sävellys on helposti lähestyttävä. Ajatellaan, että säveltäjä tällöin mielistelee yleisöään eikä ole ”aito”. Tämä on minusta kovin surullinen näkökulma, koska se kertonee usein enemmänkin kriitikoidemme elitistisyydestä kuin musiikin puutteista. Tarkoitan sitä, että musiikin ei sallita olevan liian ”ymmärrettävää”, koska silloin tavallinen kaduntallaajakin kykenee arvioimaan sitä, eikä kriitikko pääse knoppailemaan omalla ”osaamisellaan”.
Olen kuunnellut Salosen Pianokonserton parisenkymmentä kertaa levyltä, ja täytyy sanoa, että se on aivan upea sävellys. Siinä on paljon pehmeyttä ja perinteikkyyttä, mutta en minä näitä pahana pidä, päinvastoin. Salosen ansiot pianokonserton saralla ovat toki varsin erilaiset kuin esim. Hakolan mammuttimaisessa järkäleessä tai Ligetin huikean jännittävässä konsertossa. Salosen konsertto on samalla tavalla ihailtavan puoleensavetävä kuin Adamsin Century Rolls.
Viihdyttävyys (tyylillä tehtynä) on arvo sinänsä. Musiikkikokemus ei ole automaattisesti halpa-arvoinen, vaikka siihen ei sisältyisikään (kuulijan taholta) jatkuvaa ponnistelua ja pahoinvointia. Vaikeasti lähestyttävä musiikki ei ole automaattisesti parempaa kuin helposti lähestyttävä.
27.8.2009, 9:06 #18590Käsittämätöntä ja hienoa: keskustelu Hesarin arviosta on käynnissä edelleen, ja kommentteja on kirjoitettu jo lähes neljäkymmentä. Monet ovat vierastaneet kriitikon kriittisyyttä, oman (tässä tapauksessa negatiivisen) mielipiteen julkituomista. Jotkut ovat vastineeksi ryhtyneet arvioimaan Lampilan kritiikkiä kirjallisena suorituksena, yleensä kehnoin arvosanoin. Ylipäänsä kaivataan useampia vaihtoehtoisia konserttiarvioita – sopii toivoa, että keskustelijat löytävät myös Amfionin sivuille.
Kriitikon työstä on liikkeellä monenlaisia käsityksiä: ”Taidemusiikin puolella kriitikon kauhu on kappale, joska yleisökin tykkää, sillä silloin kriitikolla ei ole jäljellä mitään keinoa asettua yleisön yläpuolelle. Ja yleisöhän koostuu tunnetusti typeristä lampaista joihin kriitikko ei halua samastua.”
Kiinnostavampaa keskustelua on syntynyt ikuisesta viihdyttävyyden ja syvällisyyden dualismista. Liberalisti tiivistää asian näin: ”Kyllä kulttuuri saa viihdyttävääkin olla, mutta sen ei pitäisi sortua samalla passivointiin.”
Keskustelun virtaa Hesarissakin kahlitsee se, ettei lukija välttämättä tiedä, onko kirjoittajan tarkoituksena ollut ironisoida vai lausua mielipide tosissaan. Joskus sananvaihto kuitenkin saa siivet alleen, kuten Vicente Vasksin vastauksessa kysymykseen musiikin mahdollisuuksista ilmentää ”eksistentiaalisia ongelmia”: ”Teoksessa [voi olla] keskenään ristiriitaisia ominaisuuksia, ja näistä – vaikkapa kahdesta – erilaisesta tasosta syntyy kolmas taso, eli eräänlainen ”metataso”. Ristiriita voi koskea mitä tahansa musiikin parametria, tai useita samanaikaisesti. Hyvä säveltäjä tosin osaa nuo ristiriitaisuudetkin pakata pettävän ristiriidattomaan asuun, eli ”ongelmia” ei tarvitse tyrkyttää kuulijalle.”
3.9.2009, 12:52 #18591Tällainen uuden sävellyksen (ja siitä esitetyn arvion) kirvoittama keskustelu on toki aina erittäin tervetullutta ja ilahduttavaa sinänsä. Ainakin se todistaa, että ihmiset uskovat omiin (”virallisesta” kritiikistä eriäviin) mielipiteisiinsä ja argumentoivat niiden puolesta. Ehkä uuden musiikin asema ei olekaan niin marginaalinen, kuin millaisena pessimistisimmät tarkkailijat sen esittävät.
-
JulkaisijaViestit
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.