Kaksi merkittävää säveltäjää on poistunut keskuudestamme reilun viikon sisällä.
Saksalainen Hans Werner Henze (s. 1.7.1926) menehtyi lauantaina 27.10.2012 Dresdenissä 86 vuoden iässä. Tuottelias ja musiikissaan monia tyyliaineksia sulauttanut Henze tunnetaan painokkaasta tuotannostaan musiikkiteatterin ja oopperan saralla. Hän oli myös voimakkaasti poliittisesti kantaaottava säveltäjä säveltäen teoksia Che Guevaran ja Ho Chi Minhin kunniaksi. Henze jätti jälkeensä myös paljon soitinmusiikkia: 10 sinfoniaa, kaksi pianokonserttoa, kolme viulukonserttoa ja viisi jousikvartettoa. Henze muutti Italiaan vuonna 1953 kotimaansa ahdasmielisen poliittisen ja seksuaalisia vähemmistöjä suvaitsemattoman tilanteen seurauksena. Henze haudattiin maanantaina 5.11.
Amerikkalaisen musiikin grand old man Elliott Carter (s. 11.12.1908) nukkui pois samaisena maanantaina 5.11.2012 New Yorkissa – kunnioitettavassa 103 vuoden iässä. Carter oli sodanjälkeisen modernismin viimeisimpiä ja kenties suurimpia eläviä edustajia. Carter opiskeli Charles Ivesin johdolla Harvardissa 1927–1932 ja Nadia Boulangerin oppilaana Pariisissa 1932–1935, minkä jälkeen hän työskenteli joitakin vuosia mm. musiikkikriitikkona New Yorkissa. Suurlaman aikana vielä neoklassista ja -romanttista musiikkia säveltänyt Carter alkoi 1940-luvun puolivälistä eteenpäin, omien sanojensa mukaan tyytymättömänä musiikkinsa kompromissinomaiseen konsonattisuuteen, säveltää dissonoivampaa ja monikerroksisempaa musiikkia, ”vain itselleen”. Hän kehitti ”metristä modulaatiota” musiikissaan, jossa eri soittimet soittavat itsenäistä materiaalia eri nopeuksilla. ”Dramaattinen ele demokraattisessa yhteiskunnassa”, säveltäjä totesi myöhemmin. Säveltäjän tyyli nousi hiljalleen soittajien ja sitä myötä yleisönkin suosioon. Carter sävelsi elämänsä loppuun asti, ja viimeisimpinä teoksina syntyivät huhtikuussa valmistunut orkesteriteos Instances (2012) sekä elokuun 13. päivä valmistunut pianoteos 12 Short Epigrams (2012) Pierre-Laurent Aimardille.
Amfionissa alkaa uusi juttusarja, jossa nimensä mukaisesti kurkistetaan kulissien taakse katsomaan kaikkea sitä työtä, mitä konserttielämyksen eteen tehdään. Tekijöiden omasanaisen kertomuksen liitteenä on myös videoklippejä, jotka valaisevat kirjoitushetkellä vielä kesken olevan työprosessin haasteita. Sarjan ensimmäisessä osassa sellisti Eeva Rysä kertoo hänelle varta vasten kirjoitetun soolosellokappaleen harjoitusprosessista. 
Temppeliaukion kirkossa lauloi perjantai-iltana lähes 800-vuotias poikakuoro, Dresdenin Kreuzchor, eräs vireän kulttuurikaupungin kansainvälisesti tunnustetuimmista musiikki-instituutioista. Suomalaisyleisö saikin kuultavakseen korkeatasoisen kuorokonsertin, jossa ihanteellisen poikakuoroklangin ohella lumosi luontevan kaunis saksanääntämys. Tapio Tiitun varmoista urkusooloista Nikolaus Bruhnsin preludi oli mieleenpainuva tuttavuus.