Amfion pro musica classica

Monthly Archives: joulukuu 2015

You are browsing the site archives by month.

Sir Simon Rattle ja Peter Sellars toteuttivat Debussyn vision

 

Pelléas et Mélisanden solistit ja Sir Simon Rattle. Kuva Jari Kallio.

Pelléas et Mélisanden solistit ja Sir Simon Rattle. Kuva Jari Kallio.

Franz-Josef Selig (Arkel), Tölzer Knabenchorin solisti (Yniold), Gerald Finley (Golaud), Magdalena Kožená (Mélisande) ja Christian Gerhaher (Pelléas). Kuva Jari Kallio.

Franz-Josef Selig (Arkel), Tölzer Knabenchorin solisti (Yniold), Gerald Finley (Golaud), Magdalena Kožená (Mélisande) ja Christian Gerhaher (Pelléas). Kuva Jari Kallio.

Claude Debussyn (1862-1918) ainoa valmistunut ooppera, Pelléas et Mélisande (1893-1902) on kerrassaan verraton luomus. Monien aikalaistensa tavoin Wagner-kriisinsä läpikäynyt säveltäjä löysi Maurice Maeterlinckin (1862-1949) symbolistisesta näytelmästä täydellisen draaman, johon hän tarttui kaikella tarmollaan.

Maeterinckin näytelmä taipui libretoksi lopulta varsin suoraviivaisesti lukuun ottamatta neljää linnan palvelijoiden kohtausta, jotka Debussy poisti keskittäen tarinaa entistä vahvemmin kuuden keskushenkilön ympärille.

Debussy antoi teokselleen alaotsikon ”lyyrinen draama”, jolla hän pyrki ottamaan etäisyyttä aikansa oopperan konventioihin. Debussy painotti teoksensa dramaturgian psykologista luonnetta ja haaveili Pelléasin toteutusta ennemmin dramatisoituna konserttina kuin tavanomaisena näyttämöproduktiona.

Säveltäjän haave jäi toteutumatta hänen elinaikanaan. Vaikuttavana rakkauden, viattomuuden ja syyllisyyden tuntojen kuvauksena Pelléas vakiintui oopperatalojen ohjelmistoon, mutta sen näyttämötoteutukset ovat aina olleet jossain määrin ongelmallisia teoksen pelkistettyjen ulkoisten tapahtumien vuoksi.

Tätä taustaa vasten aivan erityinen mielenkiinto heräsi, kun Berliinin filharmonikoiden kuluvan kauden konserttiohjelmaan sisältyi Sir Simon Rattlen johtama ja Peter Sellarsin dramatisoima Pelléasin konserttiesitys. Sama produktio kuullaan Rattlen johdolla vielä tammikuussa Lontoon sinfoniaorkesterin konserttisarjassa.

Ranskalainen musiikki ja erityisesti Debussy on ollut jo pitkään Rattlen ydinohjelmistoa. Pelléasia hän on johtanut aiemmin mm. Salzburgissa ja New Yorkin Metropolitanilla. Myös Berliinin filharmonikoilla on takanaan pitkä Debussy-traditio. Orkesterin entiset ylikapellimestarit Claudio Abbado ja Herbert von Karajan johtivat ja levyttivät Debussya Berliinissä tiivisti.

Berliinin ja myös Lontoon tulevien esitysten solisteiksi oli kiinnitetty joukko huippulaulajia, joista monet olivat työskennelleet jo aiemmin Rattlen, orkesterin ja Sellarsin yhteistyönä toteutettujen Bachin passioiden dramatisointien parissa.

Nimihenkilöiden rooleissa esiintyivät kertakaikkisen vaikuttavasti Christian Gerhaher ja Magdalena Kožená. Monissa Sellarsin produktioissa esiintynyt Gerald Finley teki aivan uskomattoman hienoa työtä Golaudina, hahmoista traagisimpana. Franz-Josef Selig ja Bernarda Fink olivat harvinaisen persoonalliset Arkel ja Geneviève. Aivan erityisen maininnan ansaitsee myös Tölzer Knabenchorin poikasopraanosolisti, joka oli vokaalisesti ja näyttämöllisesti kerrassaan riemastuttava Yniold. Berliinin Radiokuoro soi lyhyessä osuudessaan upeasti.

Kiehtovana kontrastina Pelléasin psykologisen draaman symbolistiselle unenomaisuudelle Debussyn laulumelodiat ovat luonnollisen puheenomaisia. Niissä on paljon samojen sävelkorkeuksien toistoja, puherytmejä sekä hienoisia aksentteja, joiden luonteva ja ilmeikäs toteuttaminen vaatii erityistä taitoa, joka näillä huippusolisteilla oli erinomaisesti hallussa. Artikulaation kirkkaus oli huomattavaa, ja kuulija pystyi vaivatta seuraamaan vokaaliosuuksia ilman librettoakin.

Myös orkestraalisesti Pelléas on erityisen vaativa teos. Debussy käyttää mitä moninaisimpia, alati muuttuvia soitinyhdistelmiä ilmentämään henkilöidensä kokemusmaailmaa ja tunnetiloja. Äärimmäisen nopeasti rakentuvien cresendojen ja diminuendojen on hehkuttava juuri oikeissa väreissä, ja kudoksen on oltava läpikuultavaa kannatellakseen laulajia optimaalisesti.

Pelléas osoitti jälleen kerran Sir Simon Rattlen olevan aikamme hienoimpia Debussy-kapellimestareita. Hänen otteessaan on paitsi Pierre Boulezin mieleen tuovaa läpikuultavuutta myös dynaamisen asteikon täydellistä hallintaa. Pari vuotta sitten kuulin hänen johtamansa La merin (1903-05) joka herätti erityistä ihastusta juuri herkkyydellään ja iskevyydellään. Samoja partituurille uskollisia dynaamisia hyveitä kuultiin nytkin.

Tasapaino laulajien ja orkesterin välillä oli mitä ihanteellisin. Orkesterin sointi oli äärimmäisen ilmeikästä, avaten hahmojen kokemusmaailmaa kuulijoille aivan erityisen jännittävästi.

Peter Sellarsin näyttämötoteutus hyödynsi oivallisesti Philharmonien lavaa ja moninaisia parvia. Bachin passioiden ja John Adamsin The Gospel According to the Other Maryn dramatisointien tapaan Sellarsin konsepti oli hyvin pelkistetty. Ainoa varsinainen lavaste, pieni koroke, oli sijoitettu ykkösviulujen keskelle. Lisäksi ympäri salia oli siroteltu kymmenkunta eriväristä valopylvästä, joiden avulla yleisön oli helpompi suunnata tarkkaavaisuuttaan salin eri osiin.

Kuten Sellarsin ohjauksille on ominaista, laulajien tarkkaan harkitut, hienoisen tyylitellyt ilmeet, eleet ja liikkeet muodostivat visuaalisen kerronnan perustan, jota valaistus täydensi oivallsesti. Kaiken ilmaisun perustana oli koko ajan musiikki, ja monesti yleisölle välittynyt kokemus Allemonden tapahtumista oli niin voimakkaan synesteettinen, että oli vaikea erottaa, mikä oli kuultua ja mikä nähtyä.

Etsipä Debussy sitten kuinka voimakasta irtiottoa Wagnerista tahansa, germaanisen mestarin yhteistaideteoksen ajatus on kuitenkin vahvasti kirjoitattuna sisään Pelléasin partituuriin. Tämän johtoajatuksen Rattle ja Sellars toteuttivat unohtumattomasti Berliinin Philharmoniessa huippumuusikoiden ja -solistien antaessa täyden panoksensa kokonaisuuteen, joka on onneksi saatavilla jatkossa tallenteena orkesterin Digital Concert Hall -suoratoistopalvelusta. Toivottavasti Pelléas et Mélisande julkaistaan Bachin passioiden tapaan myös HD-videotallenteena lähitulevaisuudessa.

— Jari Kallio

Claude Debussy: Pelléas et Mélisande – dramatisoitu konserttiesitys

Christan Gerhaher (Pelléas)
Magdalena Kožena (Mélisande)
Gerald Finley (Golaud)
Franz-Josef Selig (Arkel)
Bernarda Fink (Geneviève)
Berliinin radiokuoro
Berliinin filharmonikot
Sir Simon Rattle, kapellimestari
Peter Sellars, ohjaus

Philharmonie, Berliini, la 19.12. klo 19.00 & su 20.12. klo 20.00

 

Kurt Masur kuollut

Kuva: Markku Ullander / Lehtikuva

Kuva: Markku Ullander / Lehtikuva

Saksalainen huippukapellimestari Kurt Masur on kuollut 88 vuoden ikäisenä kotonaan Greenwichissä, Connecticutissa. Masur ilmoitti v. 2012 sairastavansa Parkinsonin tautia.  Masur toimi aikanaan mm. Leipzigin Gewandhausorchesterin ja New Yorkin filharmonikiden ylikapellimestarina. Suomessa Masur johti viimeisen kerran v. 2011. Suomalainen kapellimestari Sasha Mäkilä on opiskellut Kurt Masurin johdolla ja toiminut hänen assistenttinaan Ranskan kansallisorkesterissa.

http://www.kurtmasur.com/

Veli-Matti Puumala – modernisti ja moralisti

Photo © Saara Vuorjoki / Music Finland

Photo © Saara Vuorjoki / Music Finland

Suomalaiseen musiikkielämään ilmestyi 1980-luvun puolivälissä kuin varkain vaalea, ei kovin pitkä, Thomas Mannin sanontaa lainaten ’aivan tavallinen nuorimies’, joka olemuksensa herkällä tarkaavaisuudella tuntui imevän sisäänsä vaikutteita luovuttamatta mitään ulos. Siinä missä Thomas Mannin Hans Castorp suuntasi askeleensa kohti alppiparantolaa, suuntasi tämä mies kulkunsa kohti musiikin sfäärejä. Hänen nimensä oli Veli-Matti Puumala.

Tällä hetkellä on 1965 syntynyt Puumala noussut yhdeksi suomalaisen säveltäjäkaartin kiintoisimmista nimistä. Hänen teoksiaan esitetään kansainvälisillä lavoilla eikä mikään kotimainen orkesteri tai kamarimusiikkiyhtye voi enää syrjäyttää häntä ohjelmasuunnitelmissaan.

Minkälainen oli tämän tinkimättömän oman tiensä kulkijan kehitys ja mikä on hänen sanomansa yleisölleen?

Alussa oli piano

Varhaisimmat Puumalalta kantaesitetyt teokset ovat Symbo viululle ja pianolle sekä Sonatiini pianolle. Diskanttivoittoisessa Sonatiinissa on herkkiä graafisia vetoja sekä odottelevia taukoja. Älykkäässä lyyrisyydessään se tuo mieleen Puumalan sävellyksenopettajan Paavo Heinisen 30 vuotta aikaisemman Sonatiinin. Näin aloitetaan mielekäs ura, harkiten ja tyylirikkoja vältellen.

Muutamaa vuotta myöhemmässä teoksessa Graces kahdelle pianolle ovat Puumalan kiinnostuksen kohteena jonkinlaisen superpianon mahdollisuudet ryöppymäisten jaksojen ja kimmeltävien kenttien luomisessa. Sävellys on omistettu temperamentikkaille kantaesittäjille Heini ja Jaana Kärkkäiselle.

1989 Puumala osallistui Franco Donatonin sävellyskursseille Sienassa, Italiassa. Tuolloin sävelletty Scroscio 10 soittimelle heijastelee vapautuneempaa otetta musiikilliseen materiaaliin. Italiankielisen nimensä mukaisesti siinä on pärskeistä kohinaa ja värikkäitä yhteissointuja.

Sienassa syntyi myöskin alle kuusiminuuttinen Verso kamariyhtyeelle, jossa Puumala lienee lähinnä Webern-tyyppistä aforistisuutta. Tämä suuntaus ei kuitenkaan jatkunut pitemmälle, vaikka Puumalan musiikin mikrorakenteet ovatkin aina hyvin viimeistellysti punnittuja. Sellainen teos kuin Hart, Kurz – weich, innig vuodelta 1991 on jo sanonnaltaan laveampi.

Juuri tuossa vaiheessa Puumala suuntautui hetkeksi hiukan toisaalle. Kaarre II on teos tanssijalle, klarinetille ja elektronisille keinoille, pitäisi kai ottaa käyttöön sanahirviö eloelektroniikka. Suuntaus jatkui bassoklarinetille ja pianolle sävelletyssä teoksessa Bassfortel, jonka kestokin on jo noin 18 minuuttia. Siinä soittimien materiaalia on muokattu digitaalisesti, mutta noudattaen silti pitkälle konkreettisen musiikin estetiikkaa. Jonkinlainen välineen vastus teoksessa on tuntuvilla. soinnin laveuteen nähden sen informaatio jää vähäiseksi.

Voimakkaita elämyksiä

Viimeistään tässä vaiheessa olivat musiikkiyleisölle selviämässä Puumalan valitseman linjan piirteet. Hän asetti tavoitteensa korkealle ja sanoi, että olisi lohduton ajatus tehdä vain kulutushyödykkeitä, jotka soisivat hetken aikaa ja sitten unohdettaisiin. Hän ei myöskään yritä herätellä ihmisiä mistään henkisestä horroksesta eikä edes elättele kovin ruusuisia käsityksiä niinsanotun tavallisen yleisön käsityskyvystä. Hänen musiikkinsa ei myöskään kanna mitään optimistista viestiä jostakin paremmasta tulevaisuudesta. Hän vain hakee voimakkaita elämyksiä omilla ehdoillaan.

Yksinäisyys ja tilantuntu ovat hänen työskentelylleen tärkeitä. Niinpä hän onkin kesäisin vetäytynyt perheineen järven saarelle. Hän näkee mielellään sivistyksen ympäröivillä rannoilla, mutta on itse etäällä siitä. Hänestä valokeilassa oleminen on vastenmielistä eikä henkilökohtainen musisoiminenkaan tuonut hänelle siksi mitään iloa. Puumala on jopa huomauttanut, että säveltäminenkin on eräänlaista pakenemista. Vain osa itsestä, musiikilliset ajatukset, ovat lavalla.

Jonkinlaisena kannustavana lohdutuksena voidaan ottaa esiin se Jean Cocteaun päiväkirjamerkinnässään esittämä rohkean optimistinen ajatus, että runoilijan näkyvyys peittää hänen näkymättömyytensä:” Melu suojelee hiljaisuuttamme. Valheet ja sepitteet suojelevat meitä. (…) Kun me kerran tulimme esiin hiljaisuudesta, meistä tuli haavoittumattomia.”

Tutkimusmatkoja orkesteriin

1993 kantaesitetty Line to Clash oli Puumalan ensimmäinen teos suuremmalle orkesterille, tutkimusmatka uuteen maailmaan taustanaan yhteenveto aikaisemmasta musiikista. Teos alkaa ja loppuu kokoonpanostaan huolimatta kamarimusiikillisesti, eikä siinä ole mitään perinteisiä koko orkesterin kohokohtia. Kyseessä on vain runsaudensarvi uusia, ennen kokeilemattomia asioita.

90-luvun keskivaiheilla Puumalalla alkoi olla enemmän itseluottamusta ja varmempi käsitys siitä, mitä haluaa sanoa. Hän on todennut 1994 kantaesitetyn Jousikvarteton olevan ensimmäinen teos, jossa hän uskalsi kirjoittaa juuri sellaista musiikkia kuin haluaa, pelkäämättä yhtä vähän julkista kritiikkiä kuin kollegoitakaan.

Orkestraalista linjaa jatkoi 90-luvun puolivälissä Chains of Camenae (Muusain kahleet), joka kantaesitettiin Helsingin Euroradiokonsertissa. Orkesterin käyttö on siinä rohkeampaa, monipuolisempaa ja suvereenimpaa. Erikoisuutena pilkistää teoksen loppupuolella esiin joukko yllättävän helposti tunnistettavia kansanmusiikin elementtejä. Tämäkin teos loppuu Puumalan käyttämään tapaan lyyrillisesti.

Hellittämätön dramatiikka sen sijaa leimaa sisarteosta Chainsprings, joka herätti huomiota Musica Nova -konsertissa 1999. Säveltäjä oli kyllä suunnitellut tähän tuotantonsa kenties rajuimpaan teokseen laajan adagionkin, mutta se tippui sävellystyön edistyessä pois.

Chainspringissä orkesterin istumajärjestystä oli jonkinverran muutettu ja tämä linja suorastaan räjähti keväällä 2000 kantaesityksensä saaneessa yli puolituntisessa teoksessa Taon, konsertto kontrabassolle ja orkesterille. Siinä jousisto oli jaettu kolmeen nonettiin. Puhaltajat puolestaan olivat kahdessa rivissä lavan laidoilla ja kaksi puhallinduoa oli sijoitettu salin parvelle. Lyömäsoittimet olivat taustalla ja niitä joutuivat välillä käyttelemään jousisoittajatkin.

Päivänselvää oli, että täydellisen kuvan teoksesta pystyi saamaan vain salissa istunut ja teokselle villisti suosiotaan osoittanut yleisö. Säveltäjälle kunniaksi on, että radion välittämä kaksikanavainenkin äänikuva antoi vaikutelman täydellisestä taideteoksesta. Kyseessä oli epäilemättä kevään 2000 merkittävin kotimainen kantaesitys.

Mitä tulevaisuudessa?

Varsin monet suomalaiset säveltäjät ovat tuotannossaan edenneet soolokappaleiden ja laulujen kautta kamarimusiikkiin, siitä orkesteriteoksiin ja vasta viimeksi oopperoihin. Sinfonia on ollut heille miehuuskoe, mutta vasta ooppera on taannut pääsyn taiteen parnassolle. Ilmeisesti tämä heijastelee hitaampaa pohjoista temperamenttia. Merkittävät euroopalaiset oopperasäveltäjät sen sijaan ovat luoneet ensimmäiset näyttämöteoksensa ja varhaisella iällä.

Veli-Matti Puumala on nyt puolivälissä neljättäkymmentä edennyt omaan oopperavaiheeseensa. Hänellä on valmistumassa radiofoninen, kuoleman jälkeisissä asioissa liikkuva teos Atro Kahiluodon tekstiin. Pitemmällä tähtäimellä hänellä on lisäksi suunnitteilla todellinen lavaooppera, joka pohjautuu Minna Canthin näytelmään Anna-Liisa. Valinta on nuorelle modernistille hiukan erikoislaatuinen. 1800-luvun lopun maalaistaloon sijoittuvissa tapahtumissa on kyse hyvyyden ja pahuuden vastakkainasettelusta ja omatunnon uskonnollissävyisestä voitosta. Tällaisen aiheen on melkein pakko johdattaa ainakin vokaaliosuuksissa jonkinlaiseen tyyliteltyyn kansanmusiikkiin. Ilmeisesti kuitenkin Puumala kokee kansanmusiikin jotenkin itselleen läheiseksi. Ja mitä moraaliin tulee, niin kuten näytelmän päähenkilö on uskollinen omalletunnolleen on Puumalakin ollut uskollinen omalle modernistiselle linjalleen keskellä monien houkutusten tarjontaa. Miten aiheen vaatimukset ja tämä linja risteytetään, sen näyttää aika.

 —Petri Sariola

[Julkaistu aiemmin: Kaleva, 8. syyskuuta, 2000]     

Puumalasta lisää:
https://www.amfion.fi/?s=Puumala
https://www.amfion.fi/levyarvio-anna-liisa/

Lisäesitys loppuunmyytyyn Carmina Buranaan keskiviikkona 13.1. / Extrakonsert för slutsålda Carmina Burana onsdagen den 13.1

2287-180x180-medium
Turun filharmoninen orkesteri

Turun filharmonisen orkesterin kevätkauden avaavat Carmina Burana -konsertit myytiin loppuun muutamassa viikossa ohjelmiston julkistuksen jälkeen. Suositusta Carmina Burana -konsertista on saatu toivottu lisäesitys keskiviikkona 13.1. klo 19 Konserttitalossa. Lipunmyynti keskiviikon konserttiin on avattu.

Carmina Burana -konserteissa kuullaan Carl Orffin tunnettu näyttämökantaatti, joka perustuu Carmina Burana -kokoelmaan kuuluviin runoihin. Kevätkauden avaavassa suurproduktiossa esiintyvät solistit sopraano Kaisa Ranta, tenori Dan Karlström, baritoni Ville Rusanen ja kuorot Chorus Cathedralis Aboensis sekä Puolalan Cantitare & Piccolo. Konserteissa nähdään Timo Ollilan valosuunnittelu sekä Sanna Malkavaaran videoprojisointi. Orkesteria johtaa Leif Segerstam.

Konserttien suosio näkyy kasvavissa kävijämäärissä – koko joulukuu loppuunmyyty

Turun filharmonisen orkesterin kaikki joulukuun 2015 konsertit ovat olleet loppuunmyytyjä. Pitkin syksyä useat orkesterin konsertit ovat myyneet loppuun ja koko syksyn yleisöä on käynyt konserteissa erittäin hyvin. Kasvavat kävijämäärät ja tarjonnan ylittävä kysyntä kertovat konserttien kasvavasta suosiosta. Turun filharmonisen orkesterin intendentti Emilie Gardberg pitää orkesterin roolia kulttuurielämysten tarjoajana erittäin tärkeänä.  ”Pyrimme kokoajan tavoittamaan uusia yleisöjä ja samalla myös tarjoamaan tutuille kävijöille entistä rikkaampaa musiikillista sisältöä. Muusikot ovat olleet valmiit antamaan kaikkensa erittäin vaativan juhlavuoden aikana ja yleisö on kiittänyt heitä siitä runsaalla läsnäolollaan.”

Carmina Burana Turun konserttitalossa klo 19.00. Ke 13.1. lisäkonsertti avattu myyntiin. To 14.1. ja pe 15.1. konsertit ovat loppuunvarattuja. Leif Segerstam, kapellimestari, Kaisa Ranta, sopraano, Dan Karlström, tenori, Ville Rusanen, baritoni, Chorus Cathedralis Aboensis, kuoro, Puolalan Cantitare & Piccolo, kuorot, Timo Ollila, valosuunnittelu, Sanna Malkavaara, videoprojisointi. Turun filharmoninen orkesteri.


Vårsäsongens öppningskonserter sålde slut på ett par veckor efter Åbo filharmoniska orkesters programpublicering. De populära Carmina Burana -konserterna har fått en önskad extraföreställning onsdagen 13.1 kl. 19 i Konserthuset. Biljetterna till onsdagens konsert finns redan till salu.

I Carmina Burana -konserterna hörs Carl Orffs populära sceniska kantat som baserar sig på dikter ur samlingen Carmina Burana. I vårsäsongs storproduktion uppträder sopran Kaisa Ranta, tenor Dan Karlström, baryton Ville Rusanen och körerna Chorus Cathedralis Aboensis och Puolalan Cantitare & Piccolo. Timo Ollilas ljusdesign och Sanna Malkavaaras videoprojektioner ses i konserter och Leif Segerstam dirigerar orkestern.

Konserternas popularitet syns i stigande besökarsiffror – hela december slutsåld

Samtliga Åbo filharmonikernas konserter i december är slutsålda. Längs med hösten har flera konserter sålt slut och besökarantalen på konserterna har varit mycket höga. De ökande publikmängderna och efterfrågan som överskrider utbudet berättar om en stigande popularitet. Intendent för Åbo filharmoniska orkester Emilie Gardberg konstaterar att orkesterns roll som erbjudare av kulturtjänster i staden är mycket viktig. ”Vi försöker hela tiden nå nya publiker samtidigt som vi vill erbjuda bekanta lyssnare nya och ännu rikare musikaliska innehåll. Musikerna har varit redo att ge sitt allt under ett mycket krävande jubileumsår och publiken har tackat dem med en ökad närvaro.”

Carmina Burana i Åbo Konserthus kl. 19.00. Ons 13.1 tilläggskonsertens biljetter finns nu till försäljning. Konserterna på to 14.1 och fre 15.1 är slutsålda. Leif Segerstam, dirigent, Kaisa Ranta, sopran, Dan Karlström, tenor, Ville Rusanen, baryton, Chorus Cathedralis Aboensis, kör, Puolalan Cantitare & Piccolo, körer, Timo Ollila, ljusdesign, Sanna Malkavaara, videoprojektioner. Åbo filharmoniska orkester.

Osmo Vänskä johtaa Dvořákin sinfonian ”Uudesta maailmasta” Tapiola Sinfoniettassa

Jevgeni Sudbin © Clive Barda

Jevgeni Sudbin © Clive Barda

Tapiola Sinfonietta päättää syyskautensa historiallisella ohjelmistovalinnalla.  Orkesteri esittää kausikonsertissaam 18.12. ensimmäistä kertaa Dvořákin suositun sinfonian nro 9 ”Uudesta maailmasta”. Samaisen sinfonian osat 2 ja 4 kuullaan myös iltapäiväkonsertissa 17.12. Konsertit johtaa kapelllimestari Osmo Vänskä, jonka kanssa orkesteri on tehnyt yhteistyötä jo neljännesvuosisadan ajan. Solistina on venäläispianisti Jevgeni Sudbin, joka tulkitsee Beethovenin ensimmäisen pianokonserton.

Osmo Vänskä on Suomen tunnetuimpia kapellimestareita. Hän on toiminut Minnesotan orkesterin ylikapellimestarina vuodesta 2003 ja on suosittu vierailija maailman johtavissa orkestereissa, mukaan lukien Bostonin ja Chicagon sinfoniaorkesterit, Philadelphian orkesteri, New Yorkin ja Berliinin filharmonikot sekä Lontoon filharmoninen orkesteri. Vänskä toimi Tapiola Sinfoniettan taiteellisena johtajana 1990-luvun alussa ja on sittemmin työskennellyt Suomessa tiiviisti mm. Sinfonia Lahden kanssa.

Venäläissyntyinen pianisti Jevgeni Sudbin tekee yhteistyötä useiden tunnettujen  kapellimestareiden ja orkestereiden kanssa. Viime vuosina hän on esiintynyt solistina mm. Minnesotan orkesterissa sekä Bergenin ja BBC:n sinfoniaorkestereissa.  Vuonna 2009 Sudbin aloitti Beethovenin pianokonserttojen kokonaislevytyksen Minnesotan orkesterin kanssa. Konsertot 1 ja 2 hän levyttää Tapiola Sinfoniettan ja Osmo Vänskän kanssa.

Tapiola Sinfoniettassa Sudbin vieraili ensimmäisen kerran syyskuussa 2014 esittäen Beethovenin toisen pianokonserton. Nyt hän tulkitsee Beethovenin pianokonserton nro 1 C-duuri (1789). Konserton ensimmäisessa osassa tulee ilmi Beethovenin mestarillinen teemojenkäsittelykyky sekä taipumus käyttää  vieraita sävellajeja. Konserton kruunuksi nousee viimeinen osa, joka on erinomainen esimerkki Beethovenin elämänmyönteisestä huumorista, jota hän ilmentää mm. tehokkailla synkoopeilla ja yllättävillä siirtymillä.  Kausikonsertin avausnumerona kuultavan Leonore-alkusoiton nro 2 Beethoven sävelsi  Fidelio-oopperansa ensimmäiseen versioon vuonna 1805.

Antonín Dvořák muutti Yhdysvaltoihin 1892 ja kiinnostui amerikkalaisista perinnesävelmistä   ̶ intiaanisävelmistä, negrospirituaaleista ja plantaasilauluista. Uuden mantereen virikkeet värittävät erityisesti hänen yhdeksättä sinfoniaansa (1893), jolle hän antoi lisänimen ”Uudesta maailmasta”. Esimerkiksi ensiosan kolmatta, huilun esittämää teemaa on verrattu negrospirituaaliin Swing low, sweet chariot, ja myös hitaan osan kuuluisassa englannintorvimelodiassa on samoja piirteitä. Teos sai menestyksekkään kantaesityksensä New Yorkissa joulukuussa 1893 ja on vakiinnuttanut asemansa hänen suosituimpana sinfonianaan.

 To 17.12.2015 klo 14, Espoon kulttuurikeskus

ILTAPÄIVÄKONSERTTI

Tapiola Sinfonietta

Osmo Vänskä, kapellimestari
Jevgeni Sudbin, piano

Janne Koskinen, juontaja

Ludwig van Beethoven: Pianokonsertto nro 1
Antonin Dvořák: Sinfonia nro 9 ”Uudesta maailmasta”, osat 2 ja 4


Pe 18.12.2015 klo 19, Espoon kulttuurikeskus

UUDESTA MAAILMASTA

Tapiola Sinfonietta

Osmo Vänskä, kapellimestari
Jevgeni Sudbin, piano

Ludwig van Beethoven: Leonore-alkusoitto nro 2
Ludwig van Beethoven: Pianokonsertto nro 1
Antonin Dvořák: Sinfonia nro 9 ”Uudesta maailmasta”

Espoo