Amfion pro musica classica

Harri Kahlos pianokilpailun voittoon Ranskassa

Etusivu Foorumit Uutiset Harri Kahlos pianokilpailun voittoon Ranskassa

Esillä 7 viestiä, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #17912

    Googlaaminen ei ole tuottanut tulosta kilpailusta ja voittajasta tietoa etsineille, ja niinpä Hesarin keskustelupalstalla pohditaankin uutisen taustoja. Omasta puolestani olen edelleen mielissäni saadessani kuulla itselleni aiemmin tuntemattoman muusikon menestyksestä.

    #18500

    Minna Lindgren Uudessa Suomessa: ”Lapsena nauroin mummolleni, joka uskoi mitä tahansa, jos asia oli ”seissyt lehdessä”. Mutta nykyään on epäiltävä kaikkea sitä mönjää, joka uutisina eteemme leviää. Media säntää yhtenä sopulina samojen muka uutisten perässä ja kilpailee siitä, kuka saa ensimmäisenä ankkansa nettiin. Lopputulos on humoristinen.”

    Turun sanomat kertoo seuraavaa: ”Kahlos itse kertoi Turun Sanomille kilpailun kulusta yksityiskohtaisesti samoin kuin aiemmista esiintymisistään muun muassa NDR Hampurin orkesterin ja Tanskan radion sinfoniaorkesterin solistina. Myöhempiä tiedusteluja varten Kahlos ei ollut tavoitettavissa.”

    Kilpailu nimeltä Concours Musical de France on olemassa, jossa kilpaillaan monessa sarjassa alkeista edistyneisiin. ”Harri Khalos” näyttäisi olevan palkittujen joukossa. Voiko tasolla, jolla soitetaan 15–20 minuutin ohjelma (mm. yksi joko Bachin, Scarlattin tai Rameaun kappale), palkintosumma olla 30000 euroa, jää vielä kuultavaksi.

    #18501

    Myös Iltalehti on innostunut pianotaiteesta. Kahlos on nyt irtisanoutunut Ranuan seurakunnan kanttorin tehtävistä, ja sanomalehti Kalevan mukaan hän aikoo lähteä ”ulkomaille”. Kenties kilpailemaan?

    #18502

    Eilisen päivän Ilta-Sanomissa selvitellään pitemmin Kahloksen taustaa. Muun muassa paikallinen taksinkuljettaja, pianistin isä ja hautausmaan suntio saavat puheenvuoron; saattaa olla, että mies pulpahtaakin vielä pintaan kotimaassa. Lopullista tilinpäätöstä on ehkä turha tehdä vielä, mutta piristystä kevääseen selkkaus on ainakin tuonut, antamalla samalla aihetta pohtia omaa suhdetta taiteilijoiden curriculum-teksteihin.

    #18503

    Itse aiheeseen ei ole vielä tullut syytä palata, mutta myös Suomi24:n hieman yllättävillä foorumeilla liikkuu taidemusiikista kiinnostuneita. Kuten myös täällä ja täällä.

    #24913
    habo
    Osallistuja

    irc-galleria.net/user/Habo/picture/130511748

    • Tätä vastausta muokkasi 3 vuotta, 4 kuukautta sitten habo.
    #24915
    habo
    Osallistuja

    http://www.irc-galleria.net/user/Habo/picture/130511748

    • Tätä vastausta muokkasi 3 vuotta, 4 kuukautta sitten habo.
Esillä 7 viestiä, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.