Juhlaviikkojen pitkäaikainen johtaja, nyt Lissabonin Gulbenkian-säätiön palvelukseen siirtynyt Risto Nieminen suomii Suomen Kuvalehden haastattelussa meikäläistä kulttuuripolitiikkaa.
Tässä muutama poiminta: ”Suomalaiselta kulttuuripolitiikalta puuttuu linja.” Niemisen mukaan linjattomuus näkyy siten, että asiat tehdään kuten aina ennenkin: ”Rahaa saavat ne, jotka ovat saaneet sitä aikaisemminkin sisällöstä riippumatta.”
Musiikkikoulutuskin saa osansa: ”Meillä koulutetaan välttämään virheitä […]. Soittaja saattaa olla teknisesti taitava, mutta viimeinen persoonallinen antautuminen puuttuu, koska pelätään virheitä.”
Rakenteilla oleva Musiikkitalo herättää Niemisessä epäilyksiä. Hänen mielestään talon taiteellisista linjauksista, sen kasvoista, ei julkisuudessa ole puhuttu tarpeeksi, vaan ”musiikkitalosta on tulossa samanlainen varauskirjan ehdoilla linjattu parkkitalo kuin Finlandia-talo ohjelmistopolitiikaltaan on.”
Hän ottaa vertailukohdaksi uuden, vasta suunnitteilla olevan Helsingin keskuskirjaston: ”Ei siinä ensin mietitä, minkä näköinen se on ja minkälaisia huoneita siihen tulee, vaan mikä on kirjaston merkitys nykyisin.”
Toimittajat, muiden muassa SK:n Jari Lindholm ja Helsingin Sanomien Teemu Luukka, ovat tarttuneet provokaatioon. Jälkimmäisen alaviitteessä myös moititut tahot saavat tilaa mielipiteilleen, eikä ainakaan Musiikkitalon Helena Hiilivirta ole suivaantunut kollegansa puheista: ”Ei tässä maassa liikaa kulttuuripoliittista keskustelua ole. Se on aina tervetullutta.”
Luukka jatkaa: ”Tässä kiteytyykin Niemisen haastattelun merkitys. Puheenvuoron arvo on siinä, että se oli poikkeuksellisen laaja ja suorasanainen, ei siinä, oliko Nieminen kaikin puolin oikeassa. Suomessa toki käydään eteenpäin vievää keskustelua kulttuurin sisällöstä, mutta turhan usein vain pienissä piireissä. Harvoin kulttuurin ykkösketjun jäsenet ovat valmiita väittelemään julkisesti. Pienessä maassa kulttuurivaikuttajat eivät halua suututtaa toisiaan, koska ikinä ei tiedä, kuka huomenna päättää sinun työsi tulevaisuudesta.”