YS Helsingin yliopiston juhlasalissa. Kuva © Toni Lähteinen.
Ylioppilaskunnan soittajien juhlakonsertti YS99 – Ystävyyden juurilla. Aku Sörensen, kapellimestari; Iris Candelaria, sopraano. Helsingin yliopiston päärakennuksen juhlasali keskiviikkona 16.4. 2025 klo 19
Niin, ihme on tapahtunut: YS esiintyi jälleen omassa salissaan yliopistolla. En tiedä, mikä ihme tämän sai aikaan yliopiston hallinnossa, kun vuosikaudet YS on ollut pakotettu soittamaan kaikkialla muualla paitsi tässä salissa, jossa se aikanaan aloitti satavuotisen taipaleensa. Tätä historiaa juhlittiin nyt täsmälleen samalla ohjelmalla kuin 1928. Toivo Haapanen johti silloin ja Aulikki Rautawaara esiintyi juuri äsken pitämänsä ensikonsertin jälkeen. Aku Sörensen, eli tuttavallisesti Aku, lainasi tuon konsertin kriitikkoa, joka toivoi innostuksen jatkuvan edelleen; Aku saattoi nyt todeta, että näin on käynyt. Innostus ei ole kadonnut. Mutta lisäisin, että taidot ovat luultavasti lisääntyneet.
Kyseessä on osa laajempaa YS-juhlakauden kiertuetta Itä-Suomessa, jossa ohjelma on vähän erilainen, sillä muu Savon maa saa (sai?) kuulla lisäksi Richard Straussin Serenadin puupuhaltimille ja Einojuhani Rautavaaran A Requiemin in Our Timen. Olisi toki ollut mukavaa kuulla ne nytkin. Teki mieli sanoa kuten kuulemma sopraano Raili Kostian vanhemmat Savon konsertin jälkeen.”Nyt passois soettaa yks yljmääräenen!” Mutta vackert så vaikka konsertti pääkaupungissa jäikin nyt vähän lyhyehköksi.
Alkunumero oli harvoin kultu Gluckin alkusoitto Ifigeneia Auliissa -oopperaan. Wagner tunnetusti sovitti sen uudestaan – ja ennen kaikkea suorastaan lainasi sen idean Valkyyrian 1. näytöksen alun jousien unisonon lepattavassa kuvioinnissa d-mollissa. En voi sille mitään, mutta kuulen siinä myösa alkuidean Beethovenin yhdeksännen ensiosan pääaiheeseen yhtälailla d-mollissa. Ainoastaan temposta olen eri mieltä eli että Gluckilla johdanto tulisi soittaa huomattavasti hitaammin kuin tämä varsinainen allegro ja koko teema mieluiten sehr tüchtig,joka sävel painokkaasti.
Sibeliuksen Rakastava-sarja soi orkesterilla pehmeän sulokkaasti. Sitä seurasi hauska ja lyhyt Grétryn Vartioston ohimarssi oopperasta Les deux avares. Kapellimestari ilmoitti kappaleen olevn YS:n epävirallinen tunnusmusiikki. Hienoa, että YS oli saanut paikalle tuoreeltaan huomiota herättäneen sopraano Iris Candelarian, joka esitti vaikuttavalla eläytymiselä ja vahvalla tässäkin salissa hyvin kantaneella äänellä aarian Mozartin Taikahuilusta.
Illan päänumero oli sitten Schubertin Keskeneräinen, joka sopii YS:n karaktäärille erinomaisesti. Se on sekä lyyrinen että dramaattinen mutta ei koskaan beethoveniaanisella voimalla. Joku voisi sanoa, ettei noin laulava liedmäinen teema nyt sovi sinfonian pääaiheeksi, mutta tuota kaikkien tuntemaa teemaa tuki säestyksen sointiverkko, joka on tehty samoista sävelistä.
YS:n vaiheita on ollut varsin upeaa seurata jo pitkänkin aikaa; se on tietenkin aivan keskeinen osa Helsingin yliopiston musiikkielämää ja historiaa. Kapellimestarit ovat olleet sarja tulevia ja sen hetkisiä kuuluisuuksia. Aku Sörensen on varmasti ollut oikea valinta. Hän osaa yhdistää vakavan ammattitaidon soittajiston nuorekkaaseen yleisilmeeseen. Yleensä lasken aina katsomossa YS.n konserteissa, kuinka monta musiikkitieteen opiskelijaa, entistä tai nykyistä, on mukana. Mutta nyt en tunnistanut kuin yhden! YS:ssä solmitaan kuitenkin jopa koko elämän kestäviä ystävyyksiä, heidän juhlakirjansakin oli aiemmin otsikoitu Ystävyyden sinfonia. Eli tämä on nyt juuri sitä yhteisöllisyyttä, jota kaikki juhlapuheet nykyisin kilvan kuuluttavat.
– Eero Tarasti